08.01.2015 Kylän kuumin kulkupeli

Tyyliä metsästäessä ei sitä aina ihan joka paikasta ja joka päivä löydy, mutta nyt kuulkaa löytyi aivan hillitöntä tyyliä mun kotikodin autotallista!

Isäni on eläkepäivien puuhasteluna alkanut kunnostaa kummitätinsä/isotätinsä vanhaa 10- tai 20-luvun EDIT: 20- tai 30-luvun Husqvarna-polkupyörää, jonka ruosteinen raato ehti lojua liiterissämme vuosikausia. Olin kuullut tästä hauskasta projektista jo puhelimessa ja tiesin isän olevan projektista kovin innoissaan, mutta tänään pääsin vihdoin näkemään miltä se  oikein livenä näyttää. Koska kyseessä on vielä kovasti keskeneräinen homma, ei isä suostunut itse kuviin tekeleensä kanssa. Poseeraamisen vuoro on kuulema vasta, kun Husqvarna on kunnostajansa mielestä valmis.

Mutta hieno siitä on tulossa!

Rapistuneen ja lohkeilleen vanhan nahkasatulan isi on korvannut muotoilemalla parkkinahasta uuden. Siihen on vielä tulossa tumma väri päälle. Runko oli ruosteen runtelema, joten se on puhdistettu, hiottu ja maalattu alkuperäisiä kullanvärisiä vauhtiraitoja jäljitellen. Kädensijat isi on veistänyt kotipihan pihlajasta ja pyörän pinnat on laitettu kokonaan uudet.

Tilauksessa on uudet tyyliin sopivat renkaat, maalauksessa on kuulema vielä korjailun ja parantelemisen paikkoja, ohjaustankoon tulee kromimaali ja puhdistetut kettingit odottavat paikalleen asennusta. Virkatut pinnasuojaverkot on kuulema tilattu äidin taitavista käsistä. Niihin tulee mustia ja kultaisia raitoja. Eteen tulevan logon toteutustapaa on tässä viimepäivinä yhdessä pohdiskeltu. Paljon puuhaa on siis vielä edessä, mutta se tekeminenhän tässä tärkeintä onkin. Koko ikänsä käsillä töitä tehneen isän on luontevaa viettää aikaansa tällaisen puuhastelun parissa.

Isä haluaa korostaa, että kyseessä ei ole varsinainen entisöintiprojekti. Vaikka kunnostusta onkin toteutettu pyörän alkuperäinen ulkonäkö mielessä ja esimerkkiä netistä etsien, on tarkan jäljittelyn sijaan kyseessä kuitenkin enemmänkin ajan hengessä kunnostaminen, kuin ns. museolaatuun pyrkiminen.

Ihan täyttä varmuutta vuosiluvuista ei ole, mutta tarina kertoisi vuonna 1902 syntyneen Jenny-tädin (mummini täti) saaneen pyörän aikoinaan rippilahjaksi. EDIT: Tultiin mummin luokse käymään ja hän meidän harhaluuloja korjasi. EI ole kuulema pyörä ollut tätinsä rippilahja, vaan Jenny on pyörän itse hankkinut päästyään töihin ompeluliikkeeseen Kajaaniin. Sen myötä myös pyörän alkuperävuosikymmen siirtyi aikajanalle 20-30 -luku.

Mustalla Husqvarnalla hän sitten kulki töissä Sotkamon Kaitaansalmelta aina Kajaaniin saakka. Matkaa kertyi lähes 50 km suuntaansa. Paljon on siis varmasti ehtinyt kertyä kilometrejä pyörälle, jolla vanhempani kertoivat Jennyn pyöräilleen vielä hyvin iäkkäänäkin. Polkemallakin hankittu hyvä kunto oli varmasti yksi syy siihen, että Jenny-täti eli yli 90-vuotiaaksi.

Ehkä kaikista hellyttävin yksityiskohta tässä kunnostusprojektissa on omasta mielestäni tuo isän alusta saakka itse näpertämä tarvikelaukku, jonka paikka on satulan alla. Kuin hieno! Laukun kannen saranat (eivät näy kuvassa) on kuulema kierrätysosat Versacen silmalasikotelosta. 😀 😀  Taidankin toivoa ensi jouluna lahjaksi nahkaclutchin made by iskä!