13.05.2018 Shoppailumatematiikka, karhupumppupesukone ja muut äidin opit

Muistatteko sen ajan elämästänne, kun ajattelit tietäväsi monesta asiasta itse paremmin kuin äitisi? Muistan kuinka kotoa muuttaessa olin esimerkiksi ihan vankkumattomasti sitä mieltä, että en tarvitse omassa kodissani mm. silitysrautaa ja -lautaa (mä en koskaan silitä mitään) enkä myöskään astiapyyhkeitä.

Vastusteluistani äiti pakkasi muuttokuormaan niin silitysvehkeet kuin kasan pellavaisia astiapyyhkeitäkin. En edelleenkään, 17 vuotta myöhemmin, silitä kuin aivan pakon edessä. Mutta mietin että kuinka ihmeessä kuvittelin eläväni ilman keittiöpyyhkeitä??? Kyllä ne äidit vaan tietää paremmin.

Tässä muutamia muita asioita, joita kuvassa oleva hurjan kaunis ja ihana äitini on tiennyt paremmin ja siirtänyt oppejaan minulle. (Niitä asioita on toki satoja, joten tässä vain muutama poiminta)

Valkosipuli. Kyllä, minä opin syömään valkosipulia ja rakastamaan siitä. Mutta muistan kyllä kovasti vängänneeni lapsena vastaan, kun äidin suosikki valkosipulisalaatinkastikkeelle yökkäillessäni, äiti rauhallisesti lausui, että ”yhtenä päivänä sinäkin rakas lapsi vielä opit pitämään valkosipulista”.

Laiskan silittäjän niksit. Äitini mielestä silittäminen on ihanaa ja terapeuttista, mutta tuo rakkaus ei tosiaan itselleni siirtynyt. Onneksi mamma neuvoi jo vuosikymmeniä sitten, että vaatteet oikenee näppärästi kylpyhuoneessa kuuman suihkun jälkeen.

Karhupumppu ”pesukoneena”. Äidin niksipirkkavinkit auttoivat minut myös niiden aikojen yli, kun minulla ei opiskelujen ekoina vuosina vielä ollut omaa pesukonetta. Karhupumpun kanssa vaatteiden pesu vadissa oli huomattavasti tehokkaampaa ja kevyempää kuin käsin veivaaminen.

Shoppailumatematiikka. Alennusmyynneissä ei koskaan lasketa sitä paljonko meni, vaan paljonko säästettiin. Ja vaikka kengät olisivat kalliit, niin jos ne on tosi ihanat ja niitä käyttää paljon, niin eihän siinä tule yhdelle käyttökerralle hintaa paljon mitään. Ja jos joku ostos tuntuu vähän liian kalliilta, niin kun maksaa puolet käteisellä ja puolet kortilla, niin ei tunnu yhtään niin pahalta. Nämä opit, jos mitkä olen omaksunut paremmin kuin hyvin! 

Kuvassa äiti suorittamassa tiukkoja shoppailumatemaattisia yhtälöitä Roomassa

Kyllä kaikki järjestyy. Arkisten käytännön neuvojen lisäksi mamma on toki antanut paljon myös henkistä pääomaa. Yksi äidin ikuisista lohdun lauseista on aina kuulunut, että ”kyllä kaikki järjestyy”. Ja vaikka kuinka pahassa paikassa on epäilyttänyt, niin aina se äiti on lopulta oikeassa ollut.

Äiti on jaksanut myös jokaisen pettymyksen, nenän edestä kiinni menneen oven ja jostain asiasta luopumisen äärellä vakuuttaa, että ”sinua varten on jotain parempaa luvassa”.

Olen ihana. Ihan kaikista tärkein oppi, jonka olen äidiltäni (tai siis toki molemmilta vanhemmiltani) saanut, on se, että minä olen ihana, rakas ja riittävä. Vaikka kuinka on elämässä aikoja, kun kaikki meinaa järkkyä, niin on aina ollut lohdullista ja ehdottoman tärkeää muistaa, että minun ei tarvitse täyttää mitään ehtoja ollakseni arvokas ja tärkeä.

Että aika hyvin se on mun mamma mielestäni hommansa hoitanut!

Mutta yhdessä asiassa olen kyllä pistänyt kovasti vastaan enkä voi edelleenkään sanoa äidin tienneen paremmin. Hän nimittäin jaksoi vuosikausia hokea minulle, että ”kyllä sinä sen ruotsin kielen vielä opit”, kun kiroilin kyseisen kielen kamaluutta ja sitä ettei se todellakaan tartu päähäni.

Ainakaan toistaiseksi ei mamma tässä kohtaa pääse sanomaan, että ”mitä minä sanoin”, sillä kielitaitoini toisella kotimaisella rajoittuu lähinnä tiedusteluun När går nästa bussen till Slussen? 

Mutta eihän ne äiditkään nyt ihan aina voi oikeassa olla.

31.03.2018 Karvaiset terveiset Kainuusta

Aaawww! Edellisen postauksen lopussa mainitsin, että toivon pääsiäislomani sisältävän koiran rapsuttelua ja kyllä, tämä harras toiveeni toteutui. Vietin iltaa ystäväni P:n luona ja tapasin nyt vihdoin ensimmäistä kertaa heidän lutuisen Ressu-beaglen. 

Koin nimittäin viime kerralla Sotkamossa käydessäni mitä suurimman pettymyksen. Soittelin P:lle junasta Kainuuseen matkatessani ja hän kertoi tuolloin, että heille on tulossa koiranpentu. Mutta olivat menossa hakeamaan haukkua kotiin vasta seuraavana viikonloppuna! Ääääää, mikä kammottava aikataulujen yhteensopimattomuus.

Olin ihan tuohtunut, että miksi ihmeessä hän ei kertonut koiranpennusta minulle aiemmin, olisin sen vuoksi siirtänyt kotiseutuvierailuani viikolla, ihan vaan jotta olisin päässyt paijaamaan pentua. Harmitti tämä pentutapaamisen ohimeno niin paljon, että melkein itketti. 😀

Lohdutukseksi sitten kuitenkin onneksi lähettelivät minulle videoita pikku-Ressusta, kun hänet vihdoin kotiin hakivat. Ja tänään sitten vihdoin pääsin rapsuttelemaan Ressua. Eihän se pikku pallero ole vieläkään kuin puolivuotias, mutta ei silti enää vauva. 

Samassa taloudessa asustelee myös Ressua vain muutaman kuukauden vanhempi Oewa-kissa. Hänen kanssaan en kuitenkaan voi oikein läheisiä välejä pitää allergiani vuoksi. Ja taisipa tuo Oewakin mieluummin tarkkailla talon vierasta kiipeilypuunsa lehtereiltä. 

Mulla on kyllä ihan pahimman laatuinen puheenmuodostamisen häiriö tällaisen karvakorvan läheisyydessä. Välittömästi, kun näköpiiriin ilmestyy tällainen ihmisen paras ystävä, suuni suipistuu, äänenkorkeus nousee ja puheestani katoavat r-kirjaimet.

Voe voe titä lässytykten määlää mitä tämä ihana pikku lessu-koilakin joutui taholtani sietämään! Mutta ei tuntunut pistävän pahakseen. Sen minkä mustekalapehmolelunsa, aka octo-pussyn, hässimiseltään ehti, viihtyi Ressu sylissäni lellittävänä pitkiä pätkiä. 

Ja miten ihanalta nuo isot ja pehmoiset korvat tuntuvatkaan! Entäs sitten masu. Ja polkuanturat! 

Ja katsokaa tuota pienen koilan suurta huoliryppyä otsalla. Ressun ilme on koko ajan sellainen hieman huolestunut ja surumielinen, mutta vimmasti heiluva häntä kyllä kertoi todellisen mielialan.

Oewalla on ihan selkeä Batman-maski!

Niin kovasti kuin koirista pidänkin ja miten maanisesti koiranpentuvideoita somesta tuijottelen, niin omasta lemmikistä en tosissani haaveile. Olen koirillekin allerginen, toisille roduille ennemmän kuin toisille. Ja vaikka sellaisiakin rotuja löytyy, joiden kanssa voisin elää, on koira niin iso sitoumus ja arkea määrittelevä tekijä, etten halua sellaista kontolleni ottaa.

En vaikka mietinkin miten suunnattoman ihanaa olisi, kun olisi tuollainen pehmeä ja lämmin karvaturri paijattavana koko ajan. Uskollinen ystävä, joka ilahtuisi aina vilpittömästi minut nähdessään. Mutta elämäni on ainakin tällä hetkellä niin epäsäännöllistä, että siihen ei olisi helppo ujuttaa koiran tarvitsemia rutiineja. Jos tunteella miettisin, niin ottaisin jonkun ihanan pentupalleron vaikka heti! Mutta järki onneksi sanoo, että en pystyisi antamaan lemmikille sellaista arkea mitä se tarvitsee.

Tyydyn siis kyttäämään parvekkeeltamme puistossa ulkoilevia koiria ja käytän aina kaikki vastaantulevat koiranpaijausmahdollisuudet tarkasti hyväkseni. Ja seuraan instassa kymmeniä koiratilejä. Tällä hetkellä on pinnalla erityisesti Ranskanbuldogin pennut ja Corgit. Myös mäyräkoirat tekvät paluuta top-listalleni Husky-innostuksen hieman jo väistyttyä. 

Ihan oli siis onnenpäivä tänään. Toki ihan jo sen takia, että näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni, mutta myös siksi, että sain pitää tätä pehmoista ja ihanaa luppakorvaa kainalossani ja rapsutella mielin määrin. Mitä parhainta stressin lievitystä tällainen vierihoito.