18.01.2020 Legginssit ja villapaita baarissa – viime aikojen pukeutuminen on ollut todella tylsää

”Mä olen virallisesti menettänyt otteeni elämään ja luopunut periaatteistani.” Tämä oli mun eka ajatukseni, kun löysin itseni uudenvuodenyönä baarista legginseihin ja villapaitaan pukeutuneena. Niissä samoissa, joissa olin muhinut suurin piirtein kaikki joulunpyhät.  Ajatus kulki siinä kuitenkin pikkuisen ensikauhistusta pidemmälle ja totesin hetken päästä asun ainoaksi ongelmaksi sen, että kashmirneuleessa tuli hirmuinen hiki ysärihittien tahtiin tansiessa.

Ilta oli kiva, baariin lähtö oli suunnittelematon ja yllättävä ja tajusin asujärkytykseni jälkeen, että moni asia on muuttunut. Ensimmäinen havainto oli se, että baarit paikkoina ovat menettäneet merkityksensä elämässäni. Nuorempana kapakkaan lähtiessä oli ensisijaisen tärkeää näyttää hyvältä.

Etenkin 2000-luvun alkuvuosina bile-/baaritoppi oli yksi järkyttävän kertakäyttökulttuurin tavanomaisista ilmentymistä ja sellaisen tärkeimmät ominaisuudet oli edullisuus ja seksikkyys. Baariin mennessä mietti kovasti miltä näyttää muiden, etenkin miesten, silmissä.

Nyt siinä villapaidassani tanssilattialla hikoillessa oli ihanaa tajuta, että mua ei tippaakaan kiinnostanut se mitä joku muu siellä ajattelee ulkonäöstäni ja asustani. Mietin vain hetken aikaa hieman järkyttyneenä mitä mieltä itse olisin tuosta ”repsahduksesta”. 😀

Kauhistukseni liittyi siihen, että olen perinteisesti ollut hyvin jyrkkä sen suhteen missä tilanteissa on ok heilua niin välinpitämättömästi pukeutuneena. Viime aikoina aikoina olen kuitenkin ylipäätään löysännyt pukeutumiskriteerejäni hurjasti. Olen sitten yrittänyt miettiä johtuuko se siitä, että minusta on vain tullut laiska ja välinpitämätön vai siitä, että mun elämä vaan on nykyään enimmäkseen sellaisia tilanteita, joihin on luontevinta pukeutua ensisijaisesti rennosti ja käytännöllisesti. 

Kai mä olen ennenkin arjessani pukeutunut viikon putkeen samoihin farkkuihin ja neuleeseen, mutta vastapainoksi oli sitten enemmän sellaisia menoja joihin teki mieli laittaa päälle vaikkapa mekko ja korot. Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin lähinnä muhinut töiden jälkeen yksin kotona, niin vähälle on jäänyt paljettien kimallus, korkeat korot ja lyhyet helmat. 

Olen hieman soimannut itseäni siitä, että olen aamu toisensa jälkeen kiskonut päälleni samat mustat pillifarkut ja harmaan neuleen. (Lomalla ne farkut vaihtuivat niihin leggareihin!) Ihanaa mukavuutta. Ne ovat vaatteet, jotka päällä on ollut helppo työskennellä ja ne ovat sopineet maihareiden kanssa loistavasti paskaan säähän. Mutta olen miettinyt, että milloin musta tuli pukeutumisen suhteen näin laiska ja tylsä ja onko tämä pysyvä olotila. 

Luulen kyllä, että kyse on vaan lähinnä siitä, että elämä ylipäätään on ollut vähän harmaata ja tylsää. Sillä kyllä mä huomaan kuitenkin innostuvani pukeutumisesta sitten, kun tilanne oikeasti niin vaatii. Ehkä pitää tänä vuonna koittaa järjestää vähän enemmän sellaisia menoja joihin tekee mieli laittaa jotain kivaa päälle. Yrittää innostua olemaan taas hieman sosiaalisempi.

Olen miettinyt sitäkin perinteistä kysymystä, että ketä varten mä pukeudun. Että jos, ja kun, mä kuitenkin pääasiassa pukeudun itseäni varten miettimättä että miellyttänkö tyylilläni muita, niin miksi en pukeudu joka päivä yksin ollesakin nätisti ihan vaan omaksi ilokseni? Monena aamuna mä olenkin ensin valinnut päälle jotain muuta, vaikkapa kivan mekon ja saappaat, mutta tullut hetken päästä siihen tulokseen, että kaipaan sittenkin vain jotain lämmintä ja pehmeää.

Niin, siinä se taisi se avainasia nyt tulla, mä olen viime aikoina kaivannut vaatteiltani lähinnä vain pehmeyttä, turvaa ja ehkäpä myös huomaamattomuutta. Sellaista lohdullista halausta. Siksi olen päivästä toiseen kiskonut päälleni pehmoisen silkktirikootopin ja sen päälle lämpimän neuleen. Jalkaan joustavat pillifarkut tai muut mukavat housut. Väreinä harmaata ja mustaa.

Jopa vaaleat farkut ovat tuntuneet jotenkin huomiota herättäviltä. Jalkaani olen viimeisen kuukauden ajan sujauttanut kengät jotka ovat mielestäni ihan uskomattomat tylsät. Sellaiset joita olen vuosikausia vältellyt. 

Niin kai se on, että pukeutuminen heijastelee ainakin itselläni usein fiilistä ja sielunmaisemaa. Muistan kun aikoinaan pahasti sairastaessani pukeuduin yhden syksyn ja talven ajan lähes päivittäin samoihin khakinvärisiin reisitaskuhousuihin. Ne oli ankeat ja tylsät, mutta mukavat.

Kun sitten oloni vihdoin koheni ja sairaalassa ravaaminen väheni, heitin ne housut pois sillä ne halunnut nähdä niitä enää koskaan. Edelleen, yli kymmenen vuotta myöhemmin miettiessäni tuon ajan tapahtumia, kipuja ja tutkimuksia, nousee mieleeni kuva noista housuista. 

Joten mun täytyy koittaa suhtautua tähän muutaman käytännöllisen, mukavan ja värittömän vaatekappaleen ympärillä pyörivään arkipukeutumiseeni nyt armollisesti. Tää on nyt tätä. Se on sellainen yleisesti omaa elämää koskeva fiilis tällä hetkellä, että odotellaan tässä uutta inspiraatiota. 

Farkut – Ellos / Pusero – Masai / Kengät – Roccobe, Vamsko (saatu) / Korvikset – MyrskyMyrsky

Kuvissa yksi kuluneen talven arkisista univormuista. Olen toisinaan vähän siistimpää ilmettä tarvitessani korvannut harmaat mukavuusneuleeni tuolla Masain raitapuserolla. Siinä on jo niin paljon tapahtumaa (raitakuosi, hihojen ja takahelman röyhelöt), että edustaa jo tällä hetkellä varsin ”jännittävää” pukeutumista. 😀

Suuntaan huomenna työreissulle Jyväskylään. Tiedän jo mitä aion pukea päälleni. Matkoille harmaan neuleen ja koulutukset voisin vetää tuossa kuvien raitapuserossa. Helppoa, mukavaa ja turvallista.