Hei hei mitä kuuluu – mielialasta, lääkkeettömyydestä ja kriiseistä

Tällä saakelin koronakeväällä on varmasti oma osansa siihen, että tunnen paiskautuneeni eksistentiaalisen kriisin myrskyn silmään. Tai no, myrskyn silmä on kyllä täysin väärä metafora. Suon silmäke tämä minut sisäänsä kietonut tunnemytty ennemminkin on. Kaikki on hiljaista ja tunne on kuin vajoaisin ja hiipuisin pikku hiljaa.

Vihaan termiä ikäkriisi, mutta sitäkin tässä on nyt meneillään. Ihan kaikkia s**tanan elämänvaihekriisejä mitä vaan voi kuvitella. Siis tokihan tämä vaihe on alkanut jo muutama vuosi sitten, mutta nämä poikkeukselliset ajat tuntuvat syventäneen merkityksettömyyden ja eksyksissä olemisen tunteita.

Minun piti siis ihan kasuaalisti kirjoitella kuulumisia. Sellaisia blogimaailmaan sopivia ”tätä olen puuhaillut ja sitä ja tätä on suunnitelmissa” -kepeyttä. Mutta kun ei oo kepeetä, ei sitten tippaakaan. Teen työt (niitä on muutaman viikon täyshiljaisuuden jälkeen taas riittänyt!) ja sitten muun ajan jumitan lähinnä omissa ajatuksissani, jotka kuuluvat pääpiirteittäin seuraavasti: ”Mitä helvettiä mä teen tällä elämälläni? Mitä syitä mulla on olla olemassa? Tuleeko elämässä tapahtumaan enää mitään merkittävää? Mitä, jos en mä osaa enää ikinä olla onnellinen?”

Mulla on olo kuin kaikki olisi omalta kohdalta jotenkin loppu ja ohi ja tästä eteenpäin mä vaan hiivun, hiljenen ja katoan loppuelämän mittaiseen harmauteen. Toisaalta tiedostan, että nämä ajatukset ovat osa edelleen olemassaolevaa masennustani, toisaalta pelkään, että mitä jos ne ei olekaan sairauden oire, vaan todellisuus.

Olen ollut nyt jo kolmisen kuukautta ilman mielialalääkkeitä enkä ole vieläkään ihan varma oliko se oikea ratkaisu. Arkinen perus toimintakykyni on ihan ok (näihin kaikkiin ihmisiin varmasti jollain tavalla iskeneisiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin nähden), mutta tästä päänsisäisestä universumista on todella vaikeaa ottaa selkoa mikä osa ilmastosta on masennusta, mikä jotain muutoskriiseilyä.

Mitä lääkkeisiin ja mielialaan tulee, niin olen pitänyt vuosikausien jälkeen myös ensimmäisen kerran taukoa ehkäisypillereistäni. Ihan vaan puhtaasta mielenkiinnosta, että mitä kroppa siihen sanoo, millä tolalla on hormonitoiminta. No, ei ole sanonut vielä paljoakaan, mutta on pistänyt miettimään myös pillereiden vaikutusta mielialaan. Olen lukenut useampiakin artikkeleita, jotka kertovat tutkimuksista kuinka minipillereiden käyttö voi lisätä masennuksen riskiä.

Olen nyt siis ekan kerran noin 15 vuoteen tilanteessa, jossa en syö mielialalääkkeitä enkä käytä hormonaalista ehkäisyä. (Ainoana lääkkeenäni on siis kilpparin vajaatoimintaan syömäni tyroksiini.) Niin onhan tässä nyt tavallaan ihan uusi oma pää tutustuttavana. Että mitäs mä tunnen ja miten mä asioihin reagoin ilman mun mielialaan vaikuttavia ja mahdollisesti vaikuttavia nappeja?

Globaali kriisi, henkilökohtainen kriiseily oman elämän kanssa, masennusoireilu ja parin nuppiin vaikuttavan nappulan lopetus, niin onhan sitä siinä jo tekijöitä, jotka pistää pakkaa vähän sekaisin ja miettimään, että mistä mikäkin ajatus ja tunnesolmu nyt sitten johtuukin. Hirmuinen työmaa koittaa päästä jyvälle, että mikä se on varsinainen ja syvin kipukohta sisällä, mitä tässä pitäis ensisijassa koittaa työstää.

Terapiassa olen luukuttanut aika paljon omaa pettymystäni ja suuttumustani itseäni kohtaan. Olen vihainen itselleni monista tunteistani, koska koen, että jumitan niissä, enkä pääse eteenpäin. (Ja se on ihan tyhmää, turhaa ja armotonta)

Terapeuttini koittaa muistutella, että vaikka aina ei tuntuisikaan siltä, että etenee, niin kyllä sitä koko ajan menee huomaamattaan hieman eteenpäin. Eilisen käynnin lohdullisin ajatus olikin, että ”se, että sua on alkanut vi**ttaa se, että v**uttaa, on jo etenemistä”. 

Etenemisen merkeiksi kirjattiin myös muutamat hieman heränneet haaveet. Esimerkiksi se viime postauksessa mainitsemani haave opinnoista. Vaikken sitä kohti tulisikaan loppujen lopuksi ikinä pyrkimään, on se pieni pieni valon välähdys.

Kun siis haaveettomuus, toivottomuus ja näköalattomuushan ovat olleet (ja ovat edelleen) itselläni masennuksen mukanaan tuomat kumppanit. Ei ole edes kyennyt keksimään mitään mistä haaveilla. Nyt sentään keksii jonkin asian vaikkei vielä tiedäkään riittääkö voimavarat koskaan sitä kohti pyrkimiseen.

Housut ja pusero – Masai

Tennarit – Pavement

Korvikset La Kiva

Mutta, on tässä onneksi sellainen lyhytaaltoisempi mielialakäyrä palannut koronakriisin alun notkahduksen jälkeen taas melko tasaiselle 0-tasolle. Siihen on auttanut se, että huolta aiheuttaneet työ- ja talousasiat ovat taas elpymään päin. Vähentää akuuttia ahdistusta huomattavasti, kun ei tarvitse olla raha-asioista ihan niin huolissaan.

En esimerkiksi joutunut sittenkään turvautumaan lainkaan yrittäjille kesäkuun loppuun saakka mahdollistettuun työttömyyspäivärahaan, koska tällekin kuulle tulikin yllättäviä tuurausvuoroja Satakunnan Kansaan jopa 14 työpäivän verran. Ja kesän toimeentulohuolet vei tiedossa olevat muutaman tonnin veronpalautukset.

Pää on siis yhtä aikaa täysi sekä tyhjä. Täynnä niin isoja myllerryksiä, että pienempiä asioita ei oikein jaksa pakollisia enempää ajatella.

Tunnistaako kukaan mun ajatuksia? Ikäkriisi, eksistentiaalinen kriisi? Anyone? Entä kokemuksia aiheesta ehkäisypillerit ja masennus?


18 Comments
  • Helena
    Posted at 09:22h, 29 toukokuun Vastaa

    Ite lopetin pillereiden käytön, kun huomasin, että mikään mikä ennen toi kovasti iloa, ei tuntunut enää miltään. Oli kuin yhtäkkiä joku olisi sammuttanut kaiken uteliaisuuden ja ihmeellisyyden minussa ja elin vain konemaisesti eteenpäin mennen. Ei enää ikinä mitään hormonaalista tänne siis!

    Sitäkin olen miettinyt, että eihän millään ole mitään merkitystä, ei kenenkään elämällä ole. Toisaalta se on huojentavaa, voin tehdä ihan mitä vaan tai olla tekemättä mitään – mitä väliä sillä on? Jokaisesta päivästä voin tehdä itelleni merkityksellisen tekemällä kaikkea pientä, mistä tykkää. Katsoa esim. hyvä tv-ohjelma tai käydä kävelyllä. Kuulostaa tosi pieneltä elämältä, mutta omasta mielestä se on just parasta, mitä voisin tehdä joka päivä. Eikä mulla ole mitään haaveitakaan, muuta kuin että saisi olla terve ja muutkin olisi. Mutta näin on hyvä olla.

    Kriiseily on mielelle rankkaa aikaa, voimia siihen. Toivottavasti ajatukset selkenee.

    • Veera
      Posted at 09:43h, 29 toukokuun Vastaa

      Siis tuota minäkin tässä olen pyöritellyt tosi paljon, että ei isossa mittakaavassa kenenkään elämällä ole merkitystä. Mutta kun pitäisi löytää jotenkin se olo, että siitä huolimatta kokisi itsellä olevan syy aamuisin herätä. En minäkään mitään suurta itselleni toivo, ihan sitä pientä ja tavallista ilman tätä toivottomuuden ja mustan tunnetta.

  • Tiina Sippula
    Posted at 11:04h, 29 toukokuun Vastaa

    Tyttäret ovat joskus minulle todenneet, että olemalla avoin ja ystävällinen, kuuntelemalla tai sanomalla positiivisia asioita muille, voi joskus vaikuttaa toisen ihmisen elämään enemmän, kuin mitä ikinä saa tietää. Meidän olemisellamme ja valinnoillamme voi siis olla vaikutuksia, joita emme tiedä. Emme ehkä paranna maailmaa, mutta se on jo jotakin, jos voimme vaikuttaa toisen ihmisen maailmaan hetken iloa tai kannustusta tuoden.

    • Veera
      Posted at 00:57h, 01 kesäkuun Vastaa

      Tämä on kyllä kaikki totta. 🙂

  • Taru
    Posted at 11:19h, 29 toukokuun Vastaa

    Mä lopetin aikanaan ehkäisypillerit, ja muutamia viikkoja pillereiden lopetuksen jälkeen hämmästyin, kun tajusin että maailmassa on taas värejä. Muistan sen hetken edelleen elävästi, kun tuo kolahti tajuntaan. Ihan kuin sellainen harmaa verho olisi nostettu pois pään ympäriltä. Tajusin, että aurinko paistaa, luonto on miljoonaa eri vihreän sävyä ja linnut laulavat. En ollut edes tajunnut aiemmin, että maailma oli harmaantunut. Samalla myös mieliala virkistyi ja jaksoi taas innostua uusista ja vanhoistakin asioista. Sama ilmiö siis kuin aiemmin kirjoittaneella Helenalla. Pillereiden aikaan kaikki oli tasapaksua, harmaata ja ”meh”. Lopetuksen jälkeen huomasin, että osaan edelleen nauraa.

    • Veera
      Posted at 00:57h, 01 kesäkuun Vastaa

      Mulla on niin monta asiaa tässä yhtä aikaa mössönä (mielialalääkkeiden lopetus ja pillereiden lopetus just ennen tätä perkeleen korona-ahdistusta), että on hankala sanoa mikä muutos mielessä johtuu mistäkin. Mutta olispa kiva jos itsellekin tulis jostain taas värikäs olo!

  • Paula
    Posted at 11:31h, 29 toukokuun Vastaa

    Aivan kuin omasta suustani!! Kiitos tästä🤣 Joku helvetin 40-kriisi meneillään ja jatkuvaa pohdintaa elämäni tarkoituksesta tässä universumissa, tätä tyhjää paskaako koko loppuelämä on ja sitten kuollaan ja muu maailma jatkaa kulkuaan..huoh!
    Pitkä masennustausta, lääkkeet, terapiat, lapsuuden traumat..koko ajan niitä läpi käydään mutta tuntuu että yhtä tyhjän kanssa, ihan sama olis vaan luovuttaa (no ei oikeasti sentään)..
    Tsemppiä sulle. Ja mulle. Ja muille!! ❤

    • Veera
      Posted at 00:55h, 01 kesäkuun Vastaa

      Ei se terapia kuitenkaan oikeasti ole yhtä tyhjän kanssa. Vaikka välillä tuntuukin paikallaan polkemiselta, niin kyllä siellä päässä tapahtuu. Muistan omasta kolmen vuoden psykoterapiasta toisinaan saman tunteen, mutta työstämistä ja oivalluksia tapahtui tosi pitkään vielä terapian lopettamisen jälkeenkin.Ikään kuin terapiassa olisi istutettu siemeniä, jotka lähtivät itämään ja kasvamaan vasta myöhemmin.

  • Anita
    Posted at 18:32h, 29 toukokuun Vastaa

    Käytän mielialalääkkeitä ja silti on masennusta, en saa tarpeeksi asioita aikaiseksi jne. Mutta jos en saa nukuttua hyvin, silloin ahdistus valtaa tosissaan mielen. Korona on kyllä vaikuttanut kohtalaisesti mielialaani. Toiveissa on taas yrittää vähentää mielialalääkitystä. Mulla oli aiemmin kevättalvesta tapailusuhde, jossa sain jälleen kerran nenilleni, jolloin lisäsin annostusta noissa lääkkeissä sallittuun maksimiin. Kunpa osaisi ottaa nuo jutut kevyemmin, huoh.

    Minipillereitäkin söin ja lopetin ne n. kuukausi sitten. Itketti ja masensi enemmän, kun käytin niitä. Mulla on hieman epäsymmetriset rinnat, mutta minipillereiden vaikutuksesta toinen, se isompi rinta turposi ja näytti, että mulla olisi ollut kolme rintaa. Ei ollut mieltäylentävää. Ja lihava kun olen muutenkin, niin ylimääräiset turvotukset eivät ole tervetulleita.

    Yritän tasapainottaa elämääni ja olla olematta liian kiltti. Välillä noissa asioissa onnistuen.

    • Veera
      Posted at 00:53h, 01 kesäkuun Vastaa

      Tsemppiä sinnekin. Toivottavasti olo pikku hiljaa kevenee. Mutta ei siitä lääkkeen vähentämisestä ainakaan kannata ottaa stressiä!

  • Satu
    Posted at 19:04h, 29 toukokuun Vastaa

    Hei, olethan hakenut kotikaupungiltasi yksinyrittäjän tukea?

    • Veera
      Posted at 19:27h, 29 toukokuun Vastaa

      Juu, haettu ja saatu!

  • Terhi
    Posted at 21:58h, 29 toukokuun Vastaa

    Olin vuosia syömättä pillereitä, koska noh.. lapsen teko ei niitä syömällä onnistu ja sitten kävikin ilmi, että ehkäisymielessä ei ois ees tarttenu, kun munasarjat on hapantuneet. NOH… Muksuja tuli 2 lapsettomuushoidoilla. Kaupan päälle sain ihan jäätävän endometrioosin, jota ei ennen raskauksia siis ollut. Jouduin syömään pillereitä pari vuotta ja totesin, että ne vaan ei sovi. Olin ihan turta. En tuntenut iloa enkä kunnolla suruakaan. Gynis vaihtoi hormonilaastariin ja kappas, sain migreenin. Seuraava gyne ehdotti endometrioosileikkausta ja kierukkaa. Olin jo alustavasti jonossa mutta kroppani onkin palannut raskauksia edeltävään tilaan ja laskenut hormonitoiminnan tasolle, jossa endometrioosi ei enää isosti vaivaa. Never again lisähormoneja mulle kiitos. (paitsi niitä kilpparihormoneita purkista 😉 )

    • Veera
      Posted at 00:51h, 01 kesäkuun Vastaa

      Minäkin nyt omalla kohdallani toivon, että mun endometrioosi pysyisi nyt rauhallisena pillereiden lopettamisesta huolimatta. Mikäli se alkaa jälleen ärhäkäksi ja kivuliaaksi, on mun varmaan palattava pillereihin koska ne pitää niin tehokkaasti menkat poissa. Lisääntymistähän tässä ei varmaan mun kohdalla ole joka tapauksessa edessä kaikkien mahdollisten olosuhteiden vuoksi.

  • J
    Posted at 07:33h, 30 toukokuun Vastaa

    Olen kärsinyt vuosia alakuloisuudesta, saamattomuudesta ja kaikista masennuksen ja ahdistuksen oireista. Lopettanut minipillerit ja ajatellut kaiken johtuvan siitä. Käynyt läpi pelottaviakin ajatuksia kun ei vaan jaksa.
    Lääkärien vastaus ilman laajempia tutkimuksia aina masennus. Nyt pääsin tutkimuksiin ja minulta löydettiin raudanpuute eli ferritiini pohjalukemissa ja kilpparin toinen arvo myös alhainen. Nyt syönyt rautaa ja elämä on alkanut näyttää valoisammalta, jaksamattomuus edelleen rasittaa. Mutta mieliala on alkanut kohentua. Kilppariarvo myös oli korjaantunut viime kontrollissa.
    En väitä että sinulla olisi tästä johtuvaa ja tämä sinulta voitu pois sulkeakkin, mutta tässä yksi esimerkki että minipillerien lopettaminen ei itsellä vaikuttanut, mielialalääkkeitä kokeilin joskus ja kyllä ne oireet peittivät mutta syy jäi selvittämättä ennen kuin nyt. Mielestäni tämä lääkärien kutsuma muotisairaus eli raudanpuute tulisi tarkistaa jokaiselta naiselta❤️ tsemppiä ja valoa!

    • Veera
      Posted at 00:49h, 01 kesäkuun Vastaa

      Tosta ferritiinistä ja sen puutteesta on kyllä ollut viime aikoina paljon puhetta niin mediassa kuin muutenkin. Ehkäpä senkin voisi selvittää.

  • Satu - Life with Satu
    Posted at 09:24h, 31 toukokuun Vastaa

    Aika monta tuttua mietettä, tosi paljon samoja keloja tuolta viiden-kuuden vuoden takaa tuollaiset Mä lopetin pilleritvuosikausien käytön jälkeen ja koin että elämä on ollut parempaa sen jälkeen. En nää saanut hallitsemattomia raivokohtauksia kun päässä vaan sumeni, koska sitä aiheuttivat kyllä. en äitynyt väkivaltaiseksi, mutta itkin kyllä tunnekuohussa jahka olin ensin huutanut sen ulos. Samanlaisia kohtauksia sain vain kun olin raskaana, herätti tosi paljon siihen millaista hormonaalinen ehkäisy oikeastaan on, paljonko sitä kehoon tuutataan kun kerran raskaus joka pistää kaiken sekaisin aiheuttaa samaa. Ei kiitos ikinä enää hormonaalista ehkäisyä. Tunsin liikaa, edelleen tunnen, mutta hysteerisen oloiset ääripäät puuttuvat ja oikeastaan hyvä niin, pidän tästä edelleen vuoristorataisesta tunneskaalasta, mutta kuitenkin siinä mielessä seesteisemmästä elämästä, että maailma ei kaadu jos vesilasi kaatuu lattialle. Ennen itkin sitä pahimmillaan tunnin…

    Ikäkriisi keloja on kyllä täälläkin tullut käytyä läpi, yksi jos toinenkin ja seuraavaan kymmeneen kun on reilu vuosi niin saa miettimään että mitähänhittoa sitä oikeasti on elämällään tehnyt. Ei niitä mieltä ylentävimpiä keloja nekään, mutta ainakin kun ne tekee ilman extra hormonia kropassa niin kelat ovat hallittavampia. Jos tuossa lauseessa on mitään järkeä. Mutta kyllä sitä miettii niitä tarkoituksia, aikaansaamisia ja oman elämänsä arvoja aika urakalla kun se nelonen sieltä lähenee.

    • Veera
      Posted at 00:48h, 01 kesäkuun Vastaa

      Mulla ei ole koskaan ollut mitään sen kummempaa raivoamista, ei pms-oireena, ei pillereillä eikä ilman. Jos noi pillerit mielialaan ovat vaikuttaneet niin se on ollut sitten kyllä vaan toi latistava vaikutus. Mulla on ollut sellainen tilanne, että en ole oikeastaan voinut olla valitsematta hormonaalista ehkäisyä, koska itselläni se on ollut käytössä ensisijaisesti endometrioosin hoitona ja siinä kohti vähän niin kuin pakko.

Post A Comment