14.03.2011 Toivottavasti turha avautuminen

Olen nyt jo aika monta päivää pohtinut pitäisikö minun lainkaan raottaa sanaista arkkuani mieltäni painavasta asiasta vai olisinko vain hiljaa ja odottelisin parempaa päivää. Nyt kuitenkin päätin availla ”ääntäni” siinä toivossa, että tämä nillittäminen osoittautuu jo muutaman päivän kuluessa täysin turhaksi, jälleen kerran.

Lyhyestä virsi kaunis. Minua vaivaa mitä pahin blogi-kriisi, -laiskuus, -tympeys, you name it. Tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa yhtään mistään. Tai olisi oikestaan paljonkin sanottavaa (mm. tissiliiveistä, ihmetyksestäni läskimakkaroiden väliin vaatteiden päälle kiskottavista vöistä, minua vaivaavasta akuutista housuhimosta, hääangstista, kasvavasta rakkaudestani valkoisia Vagabondejani kohtaan jne jne) mutta en osaa pukea niitä kiinnostaviksi sanoiksi.

Keskittymiskykyni ei vaan riitä tuottamaan hyvää ja mielenkiintoista tekstiä. Ja mitään hauskaa nyt ei ainakaan näppikseltä irtoa. Ja minä kun kuitenkin haluaisin kirjoittaa sellaisia postauksia joista löytyisi aina edes jokin pieni pointti ja jotka edes silloin tällöin hymyilyttäisivät niin minua kuin lukijoitakin.

Blogitympeys on ulottanut lonkeronsa myös tunteisiini muita blogeja kohtaan, muutamia livenäkin tuttujen ihmisten blogeja lukuunottamatta oikein mikään ei jaksa nyt innostaa.En halua syventyä tähän tylsistymiseen sen enempää, mutta tyydyn vain ihmettelemään, että miksi niin blogi tuntuu liukuvan entistä enemmän sellaiselle ”mitä tein ja söin tänään” -linjalle joka ei valitettavasti kiinnosta minua. Mutta ilmeisesti sitten aika monia kiinnostaa.

Tahtoisinkin löytää jotain uutta mielenkiintoista luettavaa. Nimenomaan luettavaa, ei pelkkiä random-kuvia kahden lauseen kera. Haluaisin luettavaksi jonkin tyyli-/lifestyle-blogin josta voisin tuntea saavani inspiraatiota ja jonka kirjoittajaan voisin kiinnostuksenkohteiltani samaistua. (kellään hyviä vinkkejä?!) Ja ennen kaikkea olisi todella hienoa jos kykenisin itse kirjoittamaan edes hieman haavekuvieni suuntaista blogia, mutta just nyt ei oikein irtoa. On vähän niin kuin fokus hukassa.

Miksi siis tämä vinkuna? Siksi, että luotan siihen, että sanomalla tympäytymiseni ääneen, saan joa muutaman päivän sisään huomata olleeni väärässä ja purkaukseni olleen täysin turha ja blogi-innoituksen jälleen salakavalasti palanneen. Näin on käynyt joskus aiemminkin. Parin viikon hiljaisuuden ja siitä mainitsemisen jälkeen runosuoni onkin jälleen pulpunnut hetken aikaa melko vuolaasti. Siihen en sentään usko, että kehittyisin yhtään taitavammaksi kirjoittajaksi, mutta jos nyt toivotaan, että näppis  joskus laulaisi jos ei nyt ihan nerokkaita aarioita niin edes keveitä pop-säkeitä.

Ehkäpä siis jo tänä iltana näpyttelen taas entisellä innolla jotakin uutta postausta ja tunnen suurta noloutta katsellessani tätä avautumista. Tai sitten en. En osaa sanoa. Ehkä. Toivottavasti. Nolon vinkumisen hetken päästä täysin turhaksi huomaaminen kun on aina yhtä kirvelevää ja ah niin ihanaa.

Tämä helpotti.