18.07.2011 Saturday night’s allright
”Tää olis muuten tosi hyvä tää piknik, mut toi musa on vähän turhan lujalla… ei kun niin täähän onkin konsertti!” Kaveri kiteytti tuolla lausahduksella kyllä Kirjurinluodon konserttien ytimen. Joka vuosi sinne aina mennään kiinnostipa esiintyjät tai ei. Tärkeintä on vaan se yleinen loistava tunnelma kelin, eväiden, kavereiden ja ”tausta”musan ollessa kohdallaan.Elton hakkasi pianolla tunteettomasti hittiä toisen perään, mutta omaan makuuni iski lauantain esiintyyjistä ehdottomasti eniten kotimainen Jo Stance , joka svengasi aivan järjettömän hyvin.
Menossa mukana rakkaat Cloun bikerit ja Ray Banin Wayfarerit.
Muita mukana olleita ihania asioita olivat muru ja Thatchersin Katy Rosé siideri. Suosittelen. Siis jälkimmäistä. Sitä saa alkosta.
Ai että mikä on Kirjurinluodon konserteissa tärkeintä? No eväät tietysti!
Kaulassa roikkui Sunny Beachiltä ostettu rukousnauha. Se on kovin nätti. Tykkään.
Mahtoiko se olla aurinko, viini vaiko musiikki mikä meidän takana henganneet pojat uuvutti päiväunille? Ehkäpä ne kaikki yhdessä.
Ei me oltu siellä ihan yksin.
Meillä oli toisemme.
Ja mulla olit myös lainatukka. Onneks Annilla on mistä lainata.
Tämänvuotinen Jazz-juliste oli niin söpö, että kelpais vaikka seinälle.
Muutaman juoman jälkeen ne Eltoninkin hitit saa jotenkin kummasti laulamaan mukana.
Epätoivoista ja täysin turhaa ehostautumista.
Viime talvena Vilasta ostettu disco-loimi on ollut viimepäivien lemppari. Samoin kirpputorilta vitosella löytynyt nahkalaukku. Tämä asukuvakin on ihan parhautta.
Joku varmaan tainnutti minut ja asensi salaa poskipääimplantit.
Minä ja meidän ihanat jazz-asukkaat. Mietittiin jo murun kans, et miten me nyt pärjätään, kun noi ei enää oo öisin täällä hihittämässä. Tänään kotiin tullessa eteisen pöydällä odotti Hesburgerin pussiin pakattu ihana ja ajatuksella hankittu lahja tytöiltä, pizzaleikkuri. Uudet ihanat kaverit = parhautta.
Huima Jazz-viikonloppu huipentui eilisiltaiseen Porkka Playboysin keikkaan. Olen täysin sitä mieltä, että kyseessä on maailmankaikkeuden paras livebändi. Suosittelen tätäkin.
Marjukka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJee, mekin oltiin siellä… Lähdettiin Poriin vaan hengeilemaan, mutta törmättiin puolituttuun, joka myi meille ylimääräiset lippunsa puoleen hintaan. Niinpä päädyttiin Kirjurinluodolle ilman sadetakkeja ja ilman eväitä. Mutta ei satanut, ja ruokaa (ja juomaa) saa ostettua.
Samaa mieltä Jo Stancesta! Ja Elton oli erittäin hyvä, taitava ja viihdyttävä – mutta jotenkin tosi tylsä.
tii
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAsiasta kukkaruukkuun, voisitko suosittella paikkoja, joissa kannattaa Porissa käydessä piipahtaa?! Yyteri, tietenkin. Kirppareita? Erikoisliikkeitä? Nähtävyyksiä? Mukavuuksia?
Chenille
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPlayboysit veti kyllä tyylillä. Vielä hienompaa olis heitä ollut kuunnella sisätiloissa sillä ääni hieman hukku ajoittaiseen lokinkirkuntaan (hemmetin häritiköt). mutta ihan mahtava svengi pojilla!
Anni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos riemukkaasta seurasta, harvoin näkee noin hehkeitä yhteislaulajia! Ja voi poikabändiläisiä, heille tuli avokassukkineen kova väsy. 🙁