Vogue Curvy – hyväksyntää vai syrjintää?

Mä en tiedä missä tynnyrissä olen elänyt, mutta törmäsin vasta eilen sellaiseen asiaan kuin Vogue Curvy. Veikkaan kyllä, että on uusi juttu monelle muullekin. Kyseessä on siis Italian Voguen 2010 maaliskuussa lanseeraama pylleröille suunnattu osio lehden nettisivuilla. Tämän ilmeisesti Voguen väen mielestä loisteliaan keksinnön slogan kuuluu seuraavasti, “Beauty Comes in All Shapes and Sizes”. Ajatella, on ne sitten avarakatseisia ja kiva kun ovat huomanneet tuollaisenkin asian!

Selasin Curvy-sivuja pitkään eilen illalla ja olen todella hämmentynyt. Toki ilahduin joistakin löytämistäni kauniista muotikuvista joissa oli mukana vähän reittä ja takamustakin, niihin kun on astetta helpompaa allekirjoittaneenkin samaistua kuin muotiteollisuuden normaalisti käyttämin malleihin, mutta niihin muutamiin kuviin ne ilon aiheet sitten jäikin.

Onhan se hienoa, että maailman suurin muotiraamattu tällä tavalla julkisesti myöntää ymmärtävänsä, että maailmassa on myös meitä muun kokoisia kuin Voguen editoriaaleissa pitkiä ja kapeita raajojaan ojentelevat huippumallit, mutta tästä asian huomioimisen tavasta tulee kyllä mieleen jonkinmoinen ”rotu”erottelu. (Italian Voguen sivuilla on myös mustille suunnattu osio Vogue Black, nice…). Ja kun Vogue Curvyn sisältöön tutustuu, niin huomaa, että kaikki lähes luonnottoman hoikista mallivartaloista poikkeavat naiset kuuluvat tähän kurvikastiin. Vai miltä kuulostaa se, että heidän ’Curvy Icons’ -osiossaan on mukana mm. sellaisia julkimoita kuin Liv Tyler ja Fergie?

Vogue Curvy tuntuu kaikin puolin jonkinlaiselta armopalalta ja huonolta yritykseltä kerätä pisteitä aikana jolloin muotiteollisuutta on rankasti suomittu jo liiallisen laihuuden ihannoinnista. Tästä meille läskeille rajatusta vogue-aitauksesta haiskahtaa ihan sama asenne kuin suurella osalla vaatevalmistajistakin: ’kyllä ne plus-kokoiset tyytyy vähään, kun ei niille vässyköille ole parempaakaan tarjolla’. Italian Voguessakin on varmaan ajateltu, että ’tehdään niille valaille tällainen kiva nettisivusto, mutta ei niitä nyt herran jestas meidän lehteen päästetä!”

Minä ihmettelen, että jos kerran beauty comes in all shapes and sizes, niin miksi se on silti pidettävä jotenkin päivänvalolta piilossa? Miksei muotilehdet ja muukin media voisi monipuolistaa tarjontaansa siten, että kaiken näköisiä, kokoisiä ja värisiä ihmisiä mahtuisi samojen kansien väliin? Kuinka mielenkiintoinen ja monimuotoinen olisi muotilehti jossa olisi sekaisin jos jonkinnäköistä naista?

Jos tällainen XL-ämmä vinkuu, että olisi kiva nähdä joskus oman kokoisia malleja jotta voisi paremmin samaistua, saatetaan heti sanoa, että voihan niistä muotikuvista inspiroitua vaikka niissä onkin laihat mallit. Voi totta kai ja inspiroidunkin, mutta olisiko siitä jollekulle ihan hirvittävästi haittaa jos jossain jutussa niitä seuraavan sesongin vermeitä olisi vedetty sen 0-kokoisen supermallin lisäksi jonkun muutamaa kokoa isomman huippumallin päälle? Tai no, olishan se toki kauheaa, siinähän vois joltain”No one wants to see curvy women” –Lagerfeldiltä ainakin mennä ruokahalun lisäksi välit tuon ns. isokoisempia malleja käyttäneen lehden päätoimittajaan.

Mutta siihen Vogue Curvyyn vielä takaisin. Ei sivustoa tarvitse kauaa selata, että on jo ihan vi********ut ja kurkkua myöden täynnä termiä Curvy. Sisältöä tuottavat ihmiset tuntuvat kuvittelevan, ettei näitä Curvy-ämmiä voi tietenkään kiinnostaa mikään muu kuin toiset pyöreät ja pehmeät tyypit. Siksipä se onkin niin tosi hyvä, että on aidattu se hoikkien huippumuoti ja läskien lohtumuoti eri karsinoihin. Fatso-Voguessa lähes joka ikiseen otsikkoon tai vähintään ingressiin on ympätty tuota jo kirosanalta tuntuvaa curvyä. Tässä hieman esimerkkejä otsikoiista ja ingresseistä:

  • DAWN FRENCH – How to make people laugh about being curvy
  • ADELE’S BEEHIVE – At the MTV Video Music Awards evening, the curvy icon won everyone over with her voice – though not her look
  • LEONA LEWIS – The British singer wears a country look for winter: great ideas for staying curvy in the cold
  • VINTAGE CURVY: JAYNE MANSFIELD – The Diva from the ’50s, she knew how to bring out the best of her body and make being curvy sexy
  • THE BEST OF GLAM & CURVY – Which of these curvy personalities that we’ve put a spotlight on do you prefer?
  • Jne jne jne…

Kaiken otsikoinnin ja juttujen aiheiden perusteella tulee olo, että esim. monet upeat näyttelijät tai artistit ym. nähdään näissä jutuissa aina ensisijaisesti kurveina, eli ulkosesti ihanteisiin sopimattomina ja se on asia joka täytyy muistaa tuoda esille. Ei yhdestäkään mallivartaloisesta naisartistista kertovaa juttua otsikoitaisi, että ”Skinny singer bla bla bla..”, mutta kumma kyllä esim. Adelesta kirjoittaessa muistetaan aina tuoda esiin, että hän on ’curvy’, niin tekee myös valaiden Vogue. Kyseessä on siis huippu talentti ihminen joka laulaa ihan perhanan hyvin, mutta median silmissä hänestä tekee erityisen huomionarvoisen se, että ’Se on herran jestas läski, hyvä laulaja!”

Ääh.. Kauheen sekavaa nyt tää mun sepostukseni taas. Pääajatukseni oli siis, että ’tavallaan kiva kun tunnustetaan monenkokoisten ja muotoisten naisten olemassaolo myös tuollaiselta taholta (Vogue), mutta loppupeleissä karsinointi tekee asiasta oikeastaan entistä syrjivämmän’.

kuvat: David Sims for Vogue US  ja  Florian Sommet for Vogue Curvy

Käykää ihmeessä tekin tutustumassa Vogue Curvyyn ja tulkaa sitten kertomaan teidän fiiliksiä ja ajatuksia aiheesta! Minkä kokoisia ja näköisiä naisia teidän mielestä lehdissä pitäisi näkyä? Onko tarvetta/onko oikein tällaisessa yhteydessä (muotilehti) jaotella ihmiset heidän kokonsa mukaan? Miltä vaikutti Vogue Curvyn sisältö?

Kuvat siis osa Curvyn puolelta ja pari ”normi” (mikä hiton normaali kysyn vaan?) -puolelta. Olisiko niin kamalaa jos nuokin molemmat mallit löytyisivät saman lehden sivuilta?

How to make people laugh about being curvy


Tags:
,
42 Comments
  • Tiiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aah, taa Vogue Curvy on niin raivostuttava! Se tuotettiin kesakuussa ainakin paperiversiona; oli oikein curvya cyrvyn peraan kansikuvassa asti, jossa nama ns. isot tytot oli puettu pikkuisiin alusvaatteisiin, ja kuvauspaikkana oli ravintola, jossa naa alusvaatteisillaan hengailevat tytot soivat spagettia ja muita isojen tyttojen seksikkaita ruokia. (Olisko taa ruoasta nauttiva puolialaston muodokas nainen ehka maailman vanhin ja vasynein fetissi..?) Paaeditorialissa oli kuvia myos hotellin sviitista, jossa tytot isoine pakaroineen pyllistelivat kuvaajalle oikein urakalla, minka nyt kimppatopless-sessioiltaan ehtivat. (Tassa linkki niihin kuviin: http://www.vogue.it/en/vogue-curvy/seen-in-vogue/2011/06/belle-vere)

    Oon kylla sun kanssa ihan samoilla linjoilla. En tajua, miksei kaikenmuotoisia naisia voi olla saman lehden sivuilla. Ei siihen mitaan erikoislehtia tarvita. Ja toisekseen, miksi nailla kurvikkailla naisilla on vaan alusvaatteet paalla, jos niitakaan? Arsyttavaa esineellistamista ja ihan turhaa seksualisointia. Ja toi ”curvy” sanan ylikaytto on vaan typeraa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo mä itse asiassa näin myös noi kesäkuun lehden kuvat, mut niistä en enää jaksanut tässä edes aloittaa..

      Se meni jotenkin jo pornon puolelle. Siis toki muotilehdissä nähdään vähän väliä paljaita tissejä jne, mutta kun tuossa editoriaalissa se paljas pinta oli se pääasia ja pääasia siitä tehtiin juurikin siksi, että ”oo, katsokaa isoja tissejä ja leveitä perseitä!” En arvostanut. 😛

  • Lina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No huhhuh. Vaikka mä oon ihan melkeenpä mallimitoissa (182cm), tollanen jaksaa silti ärsyttää! Viellä tois ”black” osio oikein ”seals the deal”, ja mua alkaa oikein yököttää. Ehkä jos ne avaisivat osion juutalaisillekkin?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, vois laittaa lehdelle palautetta, että niillä ei ole vielä riittävästi lokerointia! Miten olis omat osiot myös esim. alle 170 senttisille vai oisko alle 175 parempi? 😀

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    nyt en ehdi kurvi-vogueen tutustua (kun olen töissä, missä ei tietenkään lueskella mitään blogeja, heheh…) mutta olisihan se nyt kaikin puolin järkevää ja toivottavaa, että lehdissä näkyisi kaikenkokoisia ja -näköisiä ihmisiä, kurjaa ettei muotimaailma sitä vaan voi ymmärtää.

    harmittaa aina esim. keväisin, kun lehdissä esitellään uimapukuja niin eihän niistä kuvista saa mitään käsitystä siitä, miltä ne biksut näyttäisi normaalivartaloisen naisen päällä. itse olen ennemmin hoikanpuoleinen mutta en silti pidä tikkumallien katselusta. tai okei, ei nyt haukuta tikkuja mutta monimuotoisuus kunniaan.

    hulluinta on kun joskus lehdissä esitellään minkä tyyppiset vaatteet parhaiten pukisivat eri vartalotyyppejä ja joka kuvassa kuitenkin sama hoikka malli! siinä sitten 34-36 kokoinen esittelee O-vartalotyypille istuvia vaatteita. siis haloo…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      aarghh! sille ärsytykselle mulla ei ole edes sanoja, kun tosiaan yhdellä ja samalla mallilla esitellään eri vartalotyyppien pukeutumista. Mitä hittoa?! Miksi?! Ja sitä näkee lehdissä todella paljon. 😛

  • Gwenn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sama juttu on nähtävillä myös jenkkien Marie Clairessa, jota tilasin vuosi takaperin ( sinun löytämän superhalvan lehtitarjouksen perusteella tilattuna, jos muistan oikein :D), jossa on plussakokoinen kolumnisti. Hän kirjoittaa sivun mittaista kolumnia isompikokoisten pukeutumisasioista. Ihan jees joo, MUTTA kolumnin yhteydessä oli aina vain muutava hassu kuva ja yleensä vielä vaattesta. Siis pelkästä vaattesta. Missä kauniin muotikuvat kyseisistä vaatteista mallien päällä, jotta niiden mallista ja istuvuudesta saisi edes jonkinlaisen kuvan? Eli Marie Clairekin syyllistyy mielestäni tähän samaan syrjintään eli plussanaiset pysyy tyytyväisenä, kun heidät huomioidaan miten minimalistisesti tahansa. Mur!

    Omasta mielestäni monimuotoisimmat muotikuvat löytyvät Kodin kuvalehdestä. No juu, lehden muoti ei ole ehkä mitään huippudesignia, mutta en pidä kuvista niinkään vaatteiden vaan mallien vuoksi. Lehti käyttää aika paljon lukijamalleja eli tavallisia naisia ja näin nopsasti aamurähmät silmissä muistellen viime aikoina on ollut esim. 42-44 kokoisia malleja. Lehti myös yleensä ilmoittaa mallien vaatekoon ja pituuden kuvien yhteydessä. Tämän tapaista monimuotoisuutta kaipaisin myös ”oikeisiin” muotilehtiin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahaa, mäkin tunnustaudun Kodin Kuvalehden tykkääjäksi! 😀

      Ja se marie clairen läskikolumni on ihan säälittävä yritys miellyttää isompikokoisia. 😛

  • Layra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huh, Tiiun kommentin linkin kuvat on ihan superseksikkäitä!(ei ehkä sais sanoa näin, mutta ei olis yhtä hot, jos kuvissa olis sillätavalla mallinlaihoja naisia..) 😀

    Toivottavasti tämä eroteltu osio johtaa jonain päivänä siihen, että mustia ja lihavia(normaaleita/pyöreitä) ei eroteltaisiin Voguessa ja muotimaailmassa myöhemmin. Pitää edetä pienin askelin, ihmiset eivät tykkää liian suurista muutoksista.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, olihan ne kuvat tosiaan seksikkäitä, mutta en tavallaan nähnyt niissä mitään muuta pointtia kuin esineellistämisen. 😛

  • ella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aika monet noista otsikoista kuulostaa siltä, että palaverissa on vaan heitelty lauseita tyyliin ”how to make people laugh at fat chics” ja sitten korvattu ne epäkorrektit sanat tuolla ”curvylla”.

    Mielestäni esimerkiksi ”make being curvy sexy” oli aika outo. Olen luullut, että nimenomaan muodokas marilyn on se klassisessa mielessä seksikäs, eikä muodin suosima kuivan elegantti kahden metrin kuningatarkirahvi. Toisaalta opettavathan naisten lehtien pukeutusmisoppaat muutenkin ”kurvikasta” piilottamaan kurvinsa ja ”poikamaista” luomaan kurveja tyhjästä, joten selväähän se on ettei ikinä saa olla tyytyväinen 😀

    • pauliina
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juuri näinhän se on, ettei tyytyväinen kroppaansa sovi missään nimessä olla! siihenhän kaikki pukeutumisneuvot perustuu: kuinka leveäharteisen pitää pukeutua ettei vaan urheilullinen kroppa näytä entistä urheilullisemmalta, mitä lyhyt ihminen ei saa laittaa päälleen, ettei vaan näyttäis pieneltä, kuinka suuritissisen pitää naamioitua vähemmän tisseväks jne jne… aivan kamalaa sanon minä!

      mitä jos oltais just sitä mitä ollaan eikä käytettäis puolta elämää taisteluun omaa vartalotyyppiäänsä vastaan.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo se on kyllä käsittämätöntä, miten viesti on aina se, että kaikkien oletetaan haluavan jollain taikatempuilla saada itsensä näyttämään sen yhden ainoan vartaloihanteen mukaiselta. Olis jumalauta tylsää jos oltais kaikki yhdestä puusta veistettyjä.

  • Teemu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ’LEONA LEWIS – The British singer wears a country look for winter: great ideas for staying curvy in the cold’

    Anteeks onks Leona Lewiskin Voguen määritelmän mukaan plus-kokoinen? :’DD Viimeks kun tsekkasin niin se oli aika timmissä kunnossa…

    • pauliina
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      eiköhän voguen määritelmän mukaan kaikki 0-kokoon mahtumattomat ole enemmän tai vähemmän +kokoa. :))

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        joo voguen määritelmä on nimenomaan se, että jos ei mahdu samaan muottiin kuin mallit, niin olet automaattisesti plussa ja kurvi.

  • Nata
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”teaches to laugh about their curves” eli ”kurveillekin” pitää nauraa, koska ei kai kukaan niistä voi oikeesti tykätä. venäjä/tatuointi/lyhyet hiukset -osioita odotellessa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      NAurattaa niin että henki loppuu…

      kKnnatan lyhyet hiukset -osiota! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Musta noi muodokkaampien naisten kuvat tässä postauksessa on ehdottomasti paljon upeampia :)Musta ois niiiin mahtavaa nähdä samassa lehdessä erikokoisia ja näköisiä naisia, mutta minkäs tekee kun trendi on mitä on…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mun mielestä kaikki kuvat tässä postauksessa on upeita ja siksi toivoisin monimuotoisuutta tosiaan lehtiinkin. Mutta ei taida ihan helpolla tapahtua.

  • henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi mikä ihana termi, lohtumuoti 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, no sellaistahan ne omat vaateostoksetkin vähän tuppaa aina olemaan. Sellasta ”ihan kivaa” kun ei parempaakana oo tarjolla. 😀

  • Elsi-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuosta koko sivustosta tuli vain äärettömän ärsyyntynyt olo. Curvy- sanan tunkeminen joka paikkaan on pahinta mahdollista toistoa, enkä ymmärrä miten ammattikirjoittajat eivät sitä itse tajua. Ärsyttävää tosiaan…. Sen lisäksi koko sivusta tulee sellainen vaikutelma, että ”hän on upea laulaja VAIKKA onkin lihava”, ”hän ei antanut LÄSKIN PYSÄYTTÄÄ ITSEÄÄN” tai ”sinäkin voit onnistua YLIPAINOSTASI HUOLIMATTA”. Niin ja siis nuo ajatukset on vain heikosti piilotettu Curvyjen taakse. Perkele.

    Ja vielä pakko sanoa (anteeksi nyt jos tämä kuulostaa epäkorrektilta), että eivät kaikki lihavat ihmiset ihan oikeasti ole kauhean kuvauksellisen näköisiä, ja saatan hiemanpikkuriikkisen ymmärtää ihmisiä, jotka eivät heitä estetiikkaa myyviin lehtiin halua. Mutta siinä mennään kyllä yleensä joko jonkin sairauden tai Amerikkalaisten mäkkärinmussutuksen aiheuttamaan ylipainoon (ja jos nyt kauneudesta aletaan puhua käsitteenä, niin löytyy sitä epäesteettistä porukkaa sieltä painoindeksin toisestakin päästä…). Mutta olen ehdottoman samaa mieltä siitä, että kaikkien kokojen ja ihmistyyppien tulisi saada näkyä lehdissä, niinkuin he näkyvät normaalissa katukuvassakin. 🙂 Ei meitä pidä piilottaa!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no ei tietenkään kaikki lihavat ole kuvauksellisia mutta eivät ole kaikki mallimitoissa olevatkaan. eihän laajemman kokoskaalan toivominen esim muotikuviin tarkoita, että sinne siltikään mitkään katseenkestämättömät peikot päästettäisiin. muotilehdet myyvät kauneutta ja kauneudella, ja sen kuuluu aina näyttää hieman todellisuutta paremmalta. Mutta ei sen tarvitsisi tarkoittaa, että vain yksi koko ja malli hyväksytään kauneudeksi. 😛

  • Tikkaritikkari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vilkaisin vain pikaisesti tuota Voguen sivustoa, ja alkoi jotenkin heti tökkiä… tähän postaukseen valitsemistasi kuvista minusta tuo ”curvy” malli on monin verroin sexymmän näköinen kuin tuo laiheliini, mutta kauneushan on tietenkin katsojan silmässä 😉 Ja kaikki on kiinni siitä miten itsensä kantaa, oli minkä kokoinen hyvänsä.

    Eka ajatus mikä tuolta Curvy Voguesta tuli mieleen oli se, että mitenkähän paljon tämäkin lisää taas syömishäiriöitä jos ihan hoikat ja normaalipainoisetkin ihmiset luokitellaan ”erikoisluokkaan” (curvy) kuuluviksi?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, nyt joku 38 kokoinen teinirukka luulee olevansa megasuperplussakokoinen, kun kerran Voguessa hänet sellaiseksi luokitellaan. Ei tosiaan vaikuta kauheen hyvältä meiningiltä. 🙁

  • Mittarimato
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aihe kirvoitti mieleeni nämä katumuotisivustot, varsinkin the sartorialistin, hannelin, garancen ja sthlm streetstylen. Niissä tuntuu olevan aina vain muodikkaita mallimisuja katuja tallaamassa (tulossa muotinäytöksistä) eikä ketään ns. taviskokoista tai herranjumala, pluskokoista ole eksynyt sivustoa myrkyttämään. Laitoinpa liikaa aikaa sillä hetkellä omistaneena sartorialistiin kuvakommentin oheen ihan ystävällisesti kysymyksen tapaisen, että onkohan koskaan tulossa pluskokoisia, tyylikkäitä, muodikkaita, tyyppejä? Kiinnittävätkö he edes kuvaajien huomion? Mistä he inspiroituvat? Onko laiha aina kauniimpi, siedetympi asia kuin lihava? No, eipä mennyt sekään kommentti läpi, ei näkynyt julkaistuissa. En usko, että the sartorialist oikeasti etsii katseellaan muita kuin mallinmitoissa olevia, luulen..

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oho, aika noloa, ettei kommenttia edes julkaistu! :0

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Mittarimadon kommentin luettunani harmaat aivosolut alkoivat naksuttaa ja muistelisin lukeneeni joskus the Sartorialistista sen hepun kirjoittaman kommentin aiheeseen. Hän muistaakseni sanoi, että ko. asiasta aina aika ajoin häneltä kysytään ja että hän on pyytänyt lupaa valokuvata suurempikokoisia tyylikkäitä naisia, mutta he ovat kieltäytyneet eivätkä ole halunneet kuviaan julki. Pitääpä koettaa kaivaa se entry ja linkittää tänne, jos löydän.

    • heidi
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mielenkiintoista keskustelua! Sartorialistin blogissa syntyi viime keväänä hyvä kalabaliikki tästä ”curvy”-aiheesta, kun Sartorialist kuvaili erästä kuvaamaansa (btw ei todellakaan isokokoista) naista ”curvyksi”. Kannattaa vilkaista kuvaa, blogitekstiä ja etenkin keskustelua:

      http://www.thesartorialist.com/photos/on-the-street-angelika-milan/

      Minäkin äänestäisin, että kyllä kiitos mielellään erikokoisia ja -mallisia ihmisiä muotikuviin!

  • nora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä en ole oikeen koskaan ymmärtäny miksi jako on noin radikaali. Eli se et on noita luurankoja ja sitten isompia. Että niinkun eikö siltä väliltä oo ketään? miksei olisi kaiken kokoisia ja tällä meinaan et ihan kaikkia, 34-46. Eli ei vain curvy tai 0, vaan ne kaikki siltä väliltä myös! ja entäs lyhyet, niitä nyt ei ainakaan oteta huomioon ikinä 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no yleensä ne muotimaailman plus-mallit on niitä just siltä väliltä. koko 38 luokitellaan muotihommissa usein jo plussaksi. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä vielä pari ehdotusta uusiksi osioiksi noiden Curvyn ja Blackin rinnalle:

    Vogue small breasts: lähes rinnattomille naisille (ei edes 0-koon mallin (photoshopattuja) rintoja)

    Vogue short: Alle 180-senttisille.

    Vogue hairy: karvaisille naisille.

    Vogue gay: Rekkalesbo-muotia.

    Vogue tanned: Niille, jotka eivät sovi normi-Vogueen eikä Blackiin, eli siis siltä väliltä.

    Vogue burqa: Nimi kertoo kaiken.

    PS. Anteeksi, tämä viesti on kirjoitettu klo 01.04 yöllä… Oot paras 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ahhahhaahah!! parasta!

      Koen etta tarpeellisia on erityisesti Vogue Hairy ja Vogue Gay. 😀

      Miten olis sitten vielä

      Vogue Senior : yli 25 vuotiaille

      Vogue Countryside : kaikille jotka eivät asu merkkiputiikkeja vilisevissä miljoonakaupungeissa

      • ella
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        😀 En oo täysin varma riittääkö noikaan luokat! Entä, jos joku on karvainen, alle 180 cm pitkä maalainen? Voiko se muka lukea noita kaikkia kolmea sekaisin? Vaadin monimutkaisia yhdistelmäluokkia turkispinnoitetuille petite-landelaisille ja kaikille muille mahdollisille yhdistelmille!

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    voi apua katri ja veera! :)) laittakaa ihmeessä työhakemukset vogueen, ideoita ainakin riittää! ja voishan sinne ainakin laittaa palautetta, että SUURkiitos upeasta kurvi-osiosta mutta nää osiot vielä uupuu. 😉

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minua ihmetyttää yleensäkin ihmisten lokeroiminen, laihoihin ja lihaviin, kauniisiin ja rumiin, jne. Ja että hoikkuus olisi synonyymi kauneudelle. Ei näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kauniin vartalon saa pitämällä huolta itsestään ja ryhdin kunnossa. Mielestäni aktiivisen ihmisen ryhdikäs kroppa näyttää aina paremmalta kuin vetelän oli koko, mikä tahansa. Itsevarmuus, itsestä huolehtiminen ja muiden huomioonottaminen on kaunista.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luulen, että voisin joskus ehkä olla kiinnostunut muodista tai ulkonäöstä, ainakin teoriassa, jos kokisin että olen kyseiseen maailmaan tervetullut. Se kuitenkin marginalisoi minua moninkertaisesti, enkä osaa ”kuoria kermoja” moisesta vaikka haluaisin. ”Naistenlehdistä” en löydä muuta kuin kehodysforiaa, ihmisten vertailemista ja seksismiä. Tiedän, että siellä on jossain jotain muuakin, mutta henkilökohtaisesti en jaksa työntää käsiäni paskasaaviin kaivaakseni sitä esiin.

  • SSM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kommentoit, Veera, ylempänä:

    ”joo, olihan ne kuvat tosiaan seksikkäitä, mutta en tavallaan nähnyt niissä mitään muuta pointtia kuin esineellistämisen. :P”

    — eikös myös aika monissa hoikkia malleja käyttävissä kuvissa ole kyse tuosta esineellistämisestä, joten sen syyttäminen ei nyt mun mielestä tässä oikein toimi.

    Epäilen, että täällä kommenttibokseissa asiasta itkemällä tilanne jotenkin paranisi. Miten tähän asiaan voisi ihan OIKEASTI vaikuttaa? Totuus on, että italialaisia ym. muotitaloja ei ihan välttämättä hirveästi kiinnosta suomalaiset taviskuluttajat ja heidän toiveensa.

    Toivottavasti mua ei ymmärretä väärin – itsekin katsoisin mieluusti ihan tavallisia ihmisiä (otetaan esimerkiksi Marimekon muotinäytökset ja kuvaukset) esittelemässä mallistoja, mutta totuus on, että se on vielä aika kaukainen haave.

    Oletteko miettineet, miltä se tuntuu kun hoikkia ja ”tikkuja” ihmisiä saa moittia ja haukkua mitenpäin tahtoo? Eikös tässä nyt ole vähän jotain mätää… kaikki kun eivät ole tahallaan laihduttaneet itseään nollamittoihin, koska muotilehdet käskevät niin.

    Lisäksi: jos ihminen on sujut itsensä kanssa, hän vähät välittää mitä jossakin lehdessä neuvotaan pukemaan tietyn tyyppiset ongelmat peittääkseen. Pukeutukoon kukin miten parhaaksi näkee.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      missä täällä nyt on niitä hoikkia haukuttu? Itse ainakin sanoin, että tykkään katsoa myös niitä superhoikkia malleja, mutta erilaiset variaatiot lehdissä olisivat vielä mielenkiintoisempaa.

      Ja mitä tuohon esineellistämisestä kommentointiin tulee, niin oletko nähnyt ne kuvat joista puhumme? Oli kyse siitä, että kun sen yhden ainoan kerran Vogue julkaisee kuvia XL-kokoisista malleista, niin miksi ihmeessä ne piti esittää paljain persein ja tissein? Sillä ikään kuin korostettiin naisten ”lihallisuutta” sen sijaan, että heitä olisi kuvattu vaatemalleina, kuten yleensä tuossa lehdessä tehdään. Jallu on sitten asia erikseen.

      Ja miksei saataisi kommenttibokseissa ”nillittää”? Eikö asioista keskustelu ole ihan normaalia ihmisten toimintaa?

      Ja tuo viimeinen kappaleesi taas osoittaa sen, että et ole ainakaan minun minun aiempia kirjoituksia aiheesta ”kilot ja pukeutuminen” lukenut tai ainakaan ymmärtänyt. Kyse on ollut juuri, siitä että yritän pukeutua juuri niin kuin tahdon välittämättä säännöistä, mutta kun haluamanilaisia vaatteita ei ole tarjolla! Isokokoiset yritetään survoa siihen telttaan halusivat tai et jättämällä muunlainen tarjonta minimiin.

      Meni siis lähes kaikki sun terävät huomiosi nyt vähän metsään.

  • Kaista
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kävin sivulla tänään, ja siellä oli kärjessä Miley Cyrus ja Geena Davis.

    Ihan hullua.

    A) Ne on paksuja?

    B) Lihavat on uusia AIDS-potilaita, joita julkkisten pitää julkisesti kuuluttaa tukevansa ja hyväksyvänsä käydäkseen itse sivistyneestä ihmisestä?

    Kuka olisi tän keissin Rosa Parks, joka kieltäytyy siirtymästä bussin perälle?

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmm, nyt on pakko olla sikäli eri mieltä, että mä en ymmärtäisi yhtälöä curvy=plus-kokoinen ihan tuolla tavalla. Tossa aiemmin joku sitä ihmettelikin että miten esmes Leona Lewis on curvy, ja mun ymmärryksen mukaan curvy meinaa sitä että on muotoja! Siis ihan ylipäänsä. Lantio, takapuoli, rinnat, olkapäät. Kaikki kuuluvat normaaliin naisvartaloon, jokaisella omassa koossaan.

    Mutta koska on olemassa oikea normaali ja Voguen normaali, niin kaikki mikä poikkeaa niistä malleiksi kutsutuista, ihmismuotoa muistuttavista luisista henkareista, pitää saada nimetyksi.

    Musta on myös hirmu mustavalkoista ajatella, että jos joku on pienikokoinen, niin on mallikokoa. Omien vaatteideni koko vaihtelee tällä hetkellä lastenosaston senttikoosta 146 naisten kokoon 38, eli en ole kovin suurikokoinen. Mutta mallivartaloista musta ei saa tekemälläkään, eli väittäisin olevani ns. pieni mutta kurvikas.

    Toki sekin varmasti vaikuttaa noihin valintoihin, ettei tän päivän pop-kulttuurista löydy kovin montaa isokokoista naista…

Post A Comment