Vauvauutisia

”Mikäs sen ihanampaa kuin pukea tällaisia sulomuikuroita”, totesi suunnittelija Mira Mallius Seppälän uudesta Baby-mallistosta kertovalla videolla. Sulomuikura, ihana sana! 😀 Ja ihanilta näyttää kyllä vuoden ikäisen Oiva-pojan äidin suunnittelemat vauvojen vaatteetkin. Ei siis vauvauutisia meiltä sentään, mutta Seppälältä uutisia vauvoille!

Vaikka ei ole tällaisten minipukineiden ostaminen ajankohtaista tässä taloudessa, niin itse olen jaksanut tällaisia minivaatteita aina ihastella ihan muutenkin. Onneksi kaveripiiriin on viime vuosina sen verran pikkuisia sulomuikuroita pukannut, että on edes silloin tällöin saanut hyvällä syyllä shoppailla söpöjä vauvakamppeita. Nyt vaan alkaa nuo omat kummipojatkin kyllä olemaan jo niin isoja, että niidenkin vaatteista on jo kohta söpöys kaukana. Nehän pukeutuu jo ihan kuin isot pojat.

Mutta, jos nyt tulis lähiaikoina tarvetta muistaa jotain pikkuihmistä vaatteita sisältävällä paketilla, niin voisinpa hyvinkin tehdä hankintoja tästä Seppälän tuoreesta mallistosta. Ilahduttavan selkeitä ja pirteitä värejä eikä New Born-kampeissakaan ole sorruttu ainaisiin hattarasävyihin. Minusta vauvat on jotenkin paljon kivemman ja enrgisemmän näköisiä raikkaissa väreissä, kuin sellaisissa hailuissa enkelinpieruissa. Eli nämä vaatteet iskee mun lastenpukine-makuuni.

Uutiskirjeen ja Seppälän nettisivujen mukan kaikki New Born (50-62 cm) ja Baby (62-86 cm) tuotteet on saatavilla heidän nettikaupastaan ja liikkeissä on sitten valikoituja tuotteita vähän liikkeen koosta ja tilasta riippuen. Seppälä baby -sivulla on listattu myymälät joista tuotteita löytyy.

Ja jos sattuu vauvanvaatehankinnat olemaan ajankohtaisia, niin samalla sivulla voi myös osallistua kilpailuun jossa voi voittaa 1000 € vauvanvaatteita. Sellaisella summalla luulis yhden mukulan jo hetkeksi vaatettavan, tuotteiden hinnat kun pyörii kuitenkin välillä 4-15 €.


Tags:
5 Comments
  • Hattara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmm, ettei ois maksettu mainos. 🙂 No ei se mitään, ihan kivoja minirättejä. Kävi vaan naurattamaan tuo tekstin mainosmaisuus kaikkine arvonta-, hinta-, koko- ja saatavuustietoineen. 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      tässä blogissa on ne maksetut mainokset kyllä aina ilmoitettu ihan asiaan kuuluvasti, joten ei, tämä ei ollut maksettu mainos. satuin nyt vain näistä uutuuksista lukemaan juuri tulleesta uutiskirjeestä ja hetken mielijohteesta postasin aiheesta. Miksi hmeessä ihmiset on niin pirun epäluuloisia?

  • arjamaaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Inahia. Omia ei ole, mutta kummisellaisia paljon ja lastenvaatteet on ihania ostaa. Pienenä kaikki on söpöjä. Kengissä sen varsinkin huomaa, 35 vielä niin söde, mutta katopa samaa mallia koko 42 🙂 Ja pojille muutakuin kuin harmaata. Inhoon tylsiä poikienosastoja. Mitä isompi poika, sitä vähemmän värejä.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitti vinkistä 🙂 Tuo ekan kuvan mustavalkea paita pitää ehkä hankkia, ja tytölle, vaikka poikien puolella se taitaa olla esitelty. Hassua sinänsä, että Seppälän sivuillakin luokitellaan vaatteet tytöille ja pojille, vaikka kyse ei olekaan vaaleanpunaisista tai vaaleansinisistä vermeistä.

    Ja näin reilun vuoden mittaisella lastenvaatekokemuksella täytyy sanoa, että niiden hattarasävyjen rinnalle on tullut kiitettävän paljon värejä ja graafisiakin kuoseja sekä mustaavalkeaa.

    Jos sulla ois lapsi, niin teidän tyyliin vois sopia vaikka Mini rodini. Katsastapa se 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitti vinkistä, Veera! En olis muuten moista kilpailua tai Seppälän uutta aluevaltausta huomannutkaan, kun ei tule itselle enää shoppailtua kyseisessä liikkeessä. Mutta tälle uudelle mallistolle tuleekin syksyllä tarvetta 😉

Post A Comment