05.04.2013 Kipua ja kimallusta
Voin heti kertoa, että kuvan hymy on feikki ja kiskottu naamalle ainoastaan sen leuanalusheltalle tekemän kiristysefektin vuoksi. Muuten ei ole muutamaan päivään juuri hymyilyttänyt. Pääsiäisloma isin ja äidin luona kyllä oli ihana ja rentouttava. Latasin akkujani viettämällä suuren osan ajasta pää tyynyssä. Hereillä ollessa vietin aikaa vanhempien kanssa ja näin mummia ja paria ystävää. Just hyvä katko arkeen, mutta..
Arkeen paluu ei sitten sujunutkaan kovin sulavasti. Kaikesta levosta huolimatta mä olen ollut edelleen ihan hirvittävän väsynyt. Aamulla nouseminen ja ovesta ulos pääsy ovat tuntuneet ehkä vieläkin hankalammalta kuin aiemmin. Olo on ollut vetämätön, ahdistunut ja kipeä. Yläkroppaa vaivannut ahdistuksen, kivun ja jäykkyyden tunne räjähti eilen illalla sitten vihdoin tarkemmin paikallistettavaksi ja entistä pahemmaksi.
Aamulla lääkärisetä sitten kosketteli päätä, hartioita ja kasvoja sellaisista kohdista, että meinasi itku päästä, kun sattui niin s****nasti. Se on kulkaa jälleen ilmeisesti purennassa vikaa, eli yöllistä (ja päivälläkin) hampaiden yhteen puremista ja sen myötä on tuonne leuan ja kaulan alueelle ja ties minne kehittynyt karmeita jumeja. Miks mä en ole tätä taas itse tajunnut?
Pari päivää saikkua, ohje syödä lihasrelaksanttia sekä kipulääkettä ja hieroa kipupaikkoja varovasti sen verran mitä kivulta pystyy. Ja kehotus ottaa yhteyttä hammaslääkäriin purentakisko asioissa. Soitinkin samointein ajanvaraukseen ja sain kauhukseni kuulla, että aikoja olisi vasta ensi syksylle.
Hieman siinä hiipi jo itku kurkkuun, kun ajattelin että joutuisin odottamaan kuukausitolkulla koko naama kipuillen. Kuin ihmeen kaupalla, ajanvaraustädin siinä muilta neuvoa kysellessä ja kalenteria varatessa, jostain kuitenkin ilmestyi ensi maanantaille yksi peruutusaika purentakiskohommia tekevälle lääkärille. Tuntui kuin olis voittanut lotossa!!
Nyt siis koitan täällä hoidella tätä akuuteinta kipua ja odotan maanantaita. Vuosien takaisen leukapulmani vuoksi tiedän, että kisko todellakin auttaa. Pidin edellistä kiskoani pahimpina aikoina jopa päivisin, koska se rentoutti ja vei näin ollen kipua. Mulla on nyt jotenkin niin helpottunut olo, kun tiedän että saan apua! Parhaimmassa tapauksessa kaikki ne mun viime kuukausien päänsäryt on tätä samaa probleemaa ja saan helpotuksen moneen vaivanneeseen asiaan. Toivotaan parasta.
Jottei menis ihan pelkäksi ruikuttamiseksi, niin kerrotaanpa jotain kuvissa nökyvistä jutuistakin. Se hymy oli tosiaan feikki, mutta tekee ulkonäölle aina ihmeitä. Upea Volcomin lätsä on löytö Natan ja Jarskin kirpparipöydästä toissaviikonlopulta. Ihan mahtava! Hattu on käytännössä katsoen juurtunut päähäni. Lindexistä saatu huivi on toinen viime viikkojen juurtuja, olen innostunut yhdistämään sitä erityisesti raitojen kanssa. Camo ja raidat yhdessä kiinnostavat mua jostain syystä nyt todella kovasti.
Toisessa kuvassa jälleen osoitus mun sukkaintoilusta. Uusien Lindexistä ostettujen lempparifarkkujen ja viime syksynä Roomasta hankkimieni mokkakenkien välistä kurkistaa nimittäin kimaltavat blingbling-sukat. Parhautta!
Semmosia kuulumisia siis tänne. Nyt taas lihaksia rentouttava nappi naamaan ja varovaista naaman hieromista. Pitäkää peukkuja, että pahin särky alkaisi helpottaa pian!
nasu86
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkamalaa :/ onneksi sait sen peruutus ajan!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunjoo, ihan uskomaton tuuri kyllä kävi noiden peruutusaikojen kanssa!
Emmi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi Veera! Toivottavasti sun olo helpottaa pian, olet ihana <3
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhelpotti jo onneksi hieman. 🙂
Sanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuun:/ Kuulostaapa tutulta. Mulla on viime aikoina ollut samanlaisia jumitiloja ja aamulla ku herää ei leuka liiku kunnolla. Kisko on olemassa, mutta en oo sitä toviin käyttänyt. Pitäisi käydä sitä vähän entraamassa purentaan sopivaksi. Se kyllä auttaa jos sitä vaan käyttää. Tästä aktivoituneena soitankin het maanantaina ajan hammaslääkärille 🙂 Tsemppiä!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkannatan kyllä kiskon käyttöön sopivaksi viilauttamista. Itseä säikäytti tää tilanne ihan hirveesti, kun muistan mitä tää on itsellä pahimmillaan ollut. Suun avaus huonommillaan 14 mm kuukausien ajan ja liikkeet muutenkin niin huonoja, ettei voinut esim. hymyillä tai pussailla!
Teija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAuts, ei kuulosta kivalta 🙁 Mulla on ollut samantapaisia oireita piiitkään, mutta onneksi pari viime vuotta on ollut parempia. Noihin oireisiin kun yhdistetään krooninen migreeni niin saadaan aikaan yhdistelmä, jota en halua enää takaisin. Mutta se kisko on kyllä ihan ehdoton; itse käytän joka yö ja jos minulla ei ole sitä niin huomaan heti. Parhaan avun olen kuitenkin saanut aivan mahtavan taitavalta omt-fysioterapeutiltani (googlaamalla lisätietoja omt-fysioterapiasta). Tästä sain vinkin toiset purentakiskot tehneeltä erikoishammaslääkäriltäni ja onnekseni löysin sopivan terapeutin. Omt-terapeutilla on siis normaalia pidempi koulutus ja ainakin tuo mun terapeutti on keskittynyt purentafysiologiaan. Alussa hän siis käsitteli/hieroi myös mun purentalihaksiani ja kasvolihaksia (sattuu!!!) ja opetti minuakin. Itse satunnaisesti hieromalla voi saada enemmän vahinkoa aikaan kipeille kohdille. Ja suosittelen myös akupunktiota (sama terapeutti tekee mulle), nykyään otan sitä enää silloin tällöin migreenin takia. Alussa neuloja laitettiin myös korvan viereen ja leukaan. Olen neulakammoinen mutta tuosta hoidosta en enää luovu, sillä en tarvitse enää jatkuvaa lääkitystä särkyihin. Vaihtoehtoja kannattaa etsiä ja kokeilla, varsinkaan kun nuo ei juuri budjettia kuormita lääkärin lähetteellä.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunjuu, mulle on toi omt-kans tuttua, edellisen pahan leukakriisin aikana apu löytyi nimenomaan fyssarilta. Samalle tyypille on taas aika varattuna!
Mimmu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMissä se vanhempi kisko nyt on? Eikö näiden pitäis kestää kauan? Oman kiskoni sain noin puoli vuotta sitten kun kuulemma narskuttelen hampaani pilalle. Päänsärkyyn tai muuhunkaan en ole huomannut vaikutusta vaikka pidänkin kiskoa joka yö.. No ehkä hampaat säästyy.
Ps. Mulle hammaslääkäri käski ostaa urheiluliikkeestä hammassuojan siksi aikaa että kisko valmistuu, on kuulemma hyvää ensiapua..
Ostin hammassuojan mutta se ei kertaakan päässyt suuhun asti, onneks kiskon kanssa olen tunnollisempi 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVanha kisko meni aikoinaan pilalle päästyään kuivumaan, kun ei sitä ehditty heri viilaamaan paremmin suuhun sopivaksi purennan muututtua. Kun se siis tehtiin mulle siinä vaiheessa kun mun ylä ja alaleuka ei välilevyprobleeman takia osunut juuri lainkaan kohdalleen.
Toi hammassuojavinkki olikin hyvä! Taidan hakea heti tänään!
Gwen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo voi=( Toivottavasti olo helpottuu!
Näin sut muuten tänään Sokoksessa=D
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkunnon kipulääke- ja lihasrelaksantti setti ja lepo helpotti oloa jo melkoisesti!
Katjuska
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei,
tätä saattaas olla apteekin hyllyllä jonne toimittavat muitakin tuotteita tältä adentolta hinta n 50 euroa ja tätä olen nähnyt livenäkin. Eihän tämä yksilöllinen ole kuten labrassa valmistettu, mutta varsin toimia akuuttiin ongelmaan 🙂 http://www.ekulf.com/13634.tuotteet.html?pgid=94&pid=359 jos ei löydy niin yksityishenkilö voi suoraankin tilata yritykseltä. Toivottavasti lihajumit helpottavat.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunsain nyt onneksi niin nopeesti nuo lääkäriajat, et kiskon pitäis olla suussa jo kahden viikon päästä, joten yritän sinnitellä, mutta tosi hyvä vinkki!
Erika
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOotko koittanut mitään luontaislääkintää esim. akupunktiota?
Emilia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPurentakisko todella auttaa, vaikka ei mikään estetiikan riemuvoitto olekaan. Olen käyttänyt sitä joka yö viimeiset viisi vuotta ja pääsin sillä eroon kauheista päänalueen kummallisista kivuista. Joten eikun käyttöön vaan, viikon sisään huomaat jo eron olossasi 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä jouduin aikoinaan käyttämään sitä kiskoa ihan päivisinkin.. 😀
Se oli kyllä tosi juhlaa, etenkin englannin kieli oli hirveetä sössöttämistä se suussa. 😀
Emilia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJa Erikalle: akupunktiolla ei ole mitään vaikutusta bruksaamiseen, että siihen ei kannata aikaa eikä rahaa tuhlata jos haluaa tuloksia.
Erika
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJuu ja sinullako oli kokemusta tästä? Ei tarvitse olla ilkeä.
Sooppo
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSaako kysyä ihan postaukseen liittymätöntä asiaa? Huomasin, että Dr. Martensilla on kumppareita ja ajattelin tilata sellaiset. Mulla ei ole mitään käsitystä ko. kenkämerkin koosta enkä nyt yhtäkkiä pääse niitä mihinkään kokeilemaan. Firman omilta sivuilta huomasin maininnan, että kumpparit on pienempiä kuin ”tavalliset” kengät. Sulla kun noita Martenseja on, mitä mieltä olet koosta? Onko mitoitus normaalia? Käytän yleensä 38 kenkiä ja ajattelin tilata 39.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmun punaiset martensit on kokoa 5 eli 38 ja ovat mulle juurikin about koon verran liian isot kun normikokoni on 37. Eli sen kokemuksen perusteella sanoisin, että maihareiden koko vastaa hyvin kokonumerointia. Joten tollasilla ohjeilla ottaisin itse tosiaan sen isomman koon kumppareista.
Elsa/ Oi mutsi mutsi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunÄäh, sullakin kipuja 🙁 🙁 Täällä on ollut 2.5kk hermopinne jalassa ja sattuu kans niin saatanasti. Toivottavasti lihasrelaksantit auttaa, mulla oli jotain violtarenin nappeja ja 1g panadolia yhdistelmänä ainoa apu. Ihan perseestä, varsinkin kun tällaisille kivuille ei oikein voi tehdä mitään sen kummempaa ku odottaa. Toivottavasti kisko auttaa. Oispa mun jalkaanki joku kisko. Tsemppiterkkuja!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunääää, hermopinteet on niiiin perseestä. Tuttuja nimittäin täälläkin. Itsellä ollut joskus oikeassa kädessä. Tai oikeastaan tarkemmin tuolla solisluun alla, mutta kipu säteili käteen. Se oli ihan yhtä itkemistä, kun ei kipuun auttanut juuri mikään. Tsemppiä sinnekin!
Niin se vaan on että ikä ei tuu yksin, se tulee kaiken maailman kremppojen kanssa. Mä olen vikojeni perusteella jo joku sata vuotias! 😀
Inka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei Veera 🙂 Kokeileppas ensiavuksi pitää pöökikorkkia(viinipullon) käy,iltaisin noin 10 min,hampaiden välissä,ennen nukkumaan menoa,minä sain siitä avun,kun hammaslekuri neuvoi ;O