Pikku Myy tuhkauurna ja muita ihania astioita

Voi kipot ja kupit, niitä on jo keittiön kaapit piukassa, mutta silti kauniit uutuusastiat saavat miettimään kuumeisesti, josko vielä löytyisi tila ja tarve jollekin mukille, lautaselle tai kulholle. Kävimme tänään Iinan kanssa tutustumassa Iittalan ja Arabian ensi kevään uutuuksiin ja kaikki tuotteet oli laitettu niin vastustamattomasti esille, että väkisinkin alkoi miettimään löytyisikö omasta astiakokoelmasta jotakin puutteita joita olisi syytä täydentää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Graafinen Koko-sarja juhlii 10-vuotista taivaltaa kahdella kevään uutuusvärillä. Oranssin mukin päällä keikkuvan mukin sävy nimeltä sahrami ja se saa kaverikseen kauniin vihreän värin nimeltä Niitty. (Valitettavasti kuviini ei osunut yhtään astiaa värissä Niitty). Tilaisuuteen oli koottu Koko-astioiden värikirjoa koko vuosikymmenen mittaisen historiansa ajalta ja vaikka omaan keittiööni ei tällainen värien sekamelska sopisikaan, niin sikin sokin esille asetellut astiat saivat kuitenkin huokailemaan ihastuksesta ja ihan pikkuisen haaveilemaan tällaisesta vallattomuudesta yksivärisen astioaston sijaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko-astioita omistava Iina tunnusti jo hetken aikaa harkinneensa noiden opiskelukämppään hankkimiensa väriläiskien myymistä, mutta tuli nyt tuolla asetelmia katsellessaan kuulema ehkä toisiin aatoksiin. Ehkäpä rakkaus syttyy vielä uudelleen.

Arabia Koko Astiat

Napattiin Koko-huoneen nurkassa kuvia kippojen lisäksi myös päälle päätyneistä kuteista. Yhden yön reissusta kun oli kyse, niin en viitsinyt pakata täksi päiväksi kokonaan uuttaa vaatekertaa, vaan eilisen asusta vaihtui ainoastaan yläosa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut, toppi ja neuletakki – H&M/kengät-Ellos/laukku-Pieces/silmälasit-Gucci, Lensway (saatu)

Jos neuletakki näyttää tutulta, niin kyllä, se on se sama merinovillainen mustana minkä näitte jo aiemmin harmaana. Vaikka alkuun pohdinkin onko malli välttämättä parhain omalle vartalolleni, päädyin tilaamaan saman vielä mustanakin, kun niin sen pehmeyteen ja lämpöön tykästyin. (aleosastolta löytyy edelleen hintaan 35 €). Ja kyllä se taisi olla niin, että ei se minua itseäni mietityttänyt ’suurentavuus’ ollut kiinni neuleen mallista, vaan minua hämäsi ehkä enemminkin harmaan neuletakin vaaleus, sillä tässä mustassa ei tullut lainkaan samanlainen fiilis. Mutta, molemmat nyt siis kovin tykättyjä ja ovat kashmirneuleiden ohella varmasti talven käytetyimpiä vaatteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko-sarjan lisäksi viihdyimme pitkän tovin ihastelemassa Arabian uusia Muumi-astioita. Itse en ole koskaan Muumi-mukeja keräillyt eikä niitä kaapista löydykään kuin murun lahjaksi saama Haisuli-kuppi, mutta tammikuussa joutunen yhden mukin hankkimaan. Tykästyin nimittäin kovasti tuohon alla näkyvään Muumitalo-mukiin, jolla juhlistetaan Muumien 70-vuotista taivalta. Muumitalo tulee myyntiin tammikkuussa, joten hetki pitää mukikeräilijöiden vielä odottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muumiastiat olivat esillä kuin lasten kutsuissa keksi- ja karkkitarjoiluineen ja herkuttelimme kakulla samalla, kun tutustuimme uusiin astioihin ja sarjakuviin joista kukin kuva oli kotoisin. Alla näkyvän sokeripaloja nakkeleva Pikku Myykin on saanut oman punaisen mukin ja lautasen. Mukin voit kurkata TÄÄLTÄ. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samasta Muumi ja velvollisuudentunto -sarjakuvasta oli löytynyt toteutukseen myös kuvia touhuilevasta Muumimammasta. Tästä allaolevasta kuvasta, jossa mamma on ihan stressaantuneena hillopurkkiensa keskellä silmänympärysten sykkiessä mustana ei vielä ole älytty tehdä mukia. Koitin kylöä ehdottaa, että se olisi täydellinen tuote kaikille väsyneille perheenäideille, he varmasti osaisivat samaistua. Äiti on nyt vähän väsynyt. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muitakin tuotekehitysideoita mulla oli. Tai no, ei se tarkasti ottaen ole kehitysidea, jos on joskus erehtynyt tuotteen käyttötarkoituksesta, mutta jonkinlaista ajatusten laajennusta ehkä. Minä nimittäin ekan kerran nähdessäni tuon Pikku Myy -keksipurkin kaupassa luulin sitä nopeasti vilkaistuna tuhkauurnaksi. 😀 😀 😀 Purkin toisella puolella vielä Pikku Myy on selin, niin siinä on jotain sellaista haikeaa tunnelmaa ja symboliikkaa poismenosta, joten miksipä ei voisi joku super Muumi-fani levätä takanreunuksella Pikku-myy tuhkauurnassa keksipurkissa. Arabian edustaja kertoi, etten ole kuitenkaan kuulema ainoa, jolle tämä mielleyhtymä on tullut, joten mieleni ei ole mitenkään harvinaisen musta.

Muumiastiat tuntuvat olevan todella yleinen keräilykohde. Mites on muumiastiat Jeiiiii vai Eiiiii?


6 Comments
  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muumit ja erityisesti muumimukit on mun rakkaus! Muumimukien lukumäärässä en pysy enää laskuissa, useampi kymmen kappaletta. Muut oheistuotteet ja kulhot ovat kyllä valtavan suloisia mut kakskymppisenä opiskelijana ei ole varaa satsata johonkin mammakannuun. Kulhojen saralla en omista ensimmäistäkään mutta olen suunnitellut lempparihahmot hankkia myös kulhoissa 🙂 Pikkumyyt ja Mymmelit on parhaita <3

  • TanjaP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omistan muutaman muumimukin,kaikki on käytössä ja ostettu ainoastaan itseä miellyttävät mallit. 🙂

    Uusista mukeista pitää ostaa ehdottomasti muumitalo,pikku myy ja kyllä tuo kannukin silmää miellyttäisi. 🙂 Koko-sarjasta löytyy muutama turkoosi muki,uutuudet viehättäisi tässäkin.

    Kiitos todella hyvistä kuvista ja reipasta perjantaita. 🙂

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy sanoa, että nyt houkutteli otsikko lukemaan pika vauhtia – niin kiinnostavalt tuo Pikku Myyn tuhkauurna kuulosti 😀 En tiedä, mitä oletin, mutta onneksi totuus ei ollut ihan niin kamala – sitä paitsi kyllä tuo purkki uurnalta näyttää, eikä sitä tulla kyllä meillä näkemään, sillä en pääse nyt mielleyhtymästä enää eroon 😀 😀 Tuo muumitalo-muki sen sijaan täytyy varmaan hankkia pienimuotoiseen kokoelmaamme.

    Hyvää viikonloppua!

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tammikuuta jo odotellaan: tuo muumitalomuki on pakko hankkia 🙂 Muumimukit on astioista heikkouteni. Tällä hetkellä kaapissa taitaa majailla noin 30 mukia!

  • Elisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onhan ne muumimukit ihan kivoja. Itse en ole ainuttakaan ostanut, anoppi sen sijaan on mokomia meillekin haalinut. Ja ovat ihan käytössä, eivätkä vain seiso vitriinissä. Eräs kaveri kerran sanoi, että eikös nuo ole liian arvokkaita antaa lapselle kaakaomukiksi. Pah, astiat on astioita! Ja jos esim kaakao maistuu pojan mielestä paremmalta muumimukista, niin muumimukista juokoon 😀

    Itselläni on arvokkaampia laseja, joista yleensä nautin jotakin ”aikuistenjuomaa” ja vahinkovaara taitaa olla melkein suurempi kuin muksuilla muumimukien kanssa 😀

  • sri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla ei ole yhtäkään muumiastiaa, mutta tykkään kyllä niiden ulkonäöstä. Opiskelijabudjetilla ei oikein tule mieleen ensimmäisenä ostaa muumimukeja, kun on hieman kalliimmanpuoleisia. Mutta tätäkin suurempi syy on se, että eihän niihin piru vie mahdu mitään! 😀 En juo kahvia, mutta teetä senkin edestä ja on melkeinpä laitonta olla niin pieni teemuki. Paha mielihän siitä vain tulee. 😀

    Nimim. Puolen litran tonkka teemukina…

Post A Comment