
22.11.2016 Kliseistä lohtujäätelöä paskaan fiilikseen
Ei siitä ole kuin pari viikkoa, kun kirjoittelin mulla olevan todella onnellinen olo, mutta nyt on vähän eri ääni kellossa. Tai siis, miten tän nyt muotoilisi..Kaikki on edelleen ihan samalla tolalla elämässä kuin silloinkin. Mitään ikävää ei ole sattunut. Mutta olen ollut nyt suunnilleen viimeisen viikon ajan ihan sellaisella tuulella, että tekis mieli vaan näytellä keskaria ihan kaikelle ja kaikille. Eniten kuitenkin ehkä ihan vaan itselle.
Ärsyttää arki, tympii kaikki ihmiset, tuntuu että duunit ei suju, pää lyö tyhjää. Tuijotin äsken kaupassa korttimaksupäätettä helvetillisen pitkän tovin enkä vaan ymmärtänyt mitä siinä lukee. (Syötä pin-koodi, se sanoi). Eilen istuin yksin syömässä ja läheisessä pöydässä oli neljän nuoren aikuisen porukka viettämässä aikaa ja mun eka ajatus oli, että "ai kauhee, jos pitäis olla tolleen ihmisten seurassa ihan muuten vaan, ajankuluksi!" Oma inhoreaktio vapaa-ajan sosiaalista kanssakäymistä kohtaan oli niin pöljä, että alkoi jo melkein naurattamaan. Mutta kun siltä musta just nyt tuntuu, että ei yhtään jaksais olla ihmisten kanssa enempää kuin on pakko.
Ihan samalla tavalla kuin mun vuosien takaiset pahat fyysiset sairastamiset ovat jättäneet muhun esimerkiksi tiettyjen paikojen kipuihin liittyviä voimakkaita pelkoja (säikyn heti ihan hirvittävästi jos esim peukalonivel kipeytyy, pelkään sen tarkottavan välittömästi pahaa sairastumista) on mun masennustausta saanut aikaan samaa. Tiedän, että mielialan on ihan normaalia elämässä vaihdella ja, että toisinaan nyt vaan on vähän takkuisempaa ja tympeämpää kuin muulloin. Kuitenkin tuosta tiedosta huolimatta iskee mielialan pienenkin laskun seurauksena mieleen pelko, että mitä jos tästä alkaa taas liukas alamäki.
Viime päivinä olenkin aktiivisesti yrittänyt tulkita tuntemuksiani, miettiä asioita realistisesti ja puhua itselleni rauhoittavasti. "Veera, on ihan normaalia väsyä, kun tekee tosi paljon töitä ja reissaa. Ja kun on väsynyt, on ihan tavallista, että pinna tuntuu kireältä ja pikku asiatkin alkaa tympimään. Jos kuitenkin mietit ihan tosissaan, niin mikään konkreettinen asia ei ole muuttunut huonommaksi, vain omat tunteet. Ja muistathan Veera, että tunteisiin ei tarvitse jäädä kiinni, vaan niiden voi vain antaa vierailla hetken ja niihin voi itse vaikuttaa. Ja ennen kaikkea muistathan, että on tässä selvitty ihan oikeastikin paskoista tilanteista!"
Ei kai tähän negatiivisen fiiliksen ryöppyyn ole tosiaan mitään muuta syytä kuin se, että mä oon ihan hiton väsynyt. Tulee esimerkiksi tää reissaaminen ja toistuva laukun pakkaaminen ja purkaminen jo ihan korvista ulos. Yksinkertaisesti taidan vaan olla loman ja nollauksen tarpeessa. Aika yleinen ja tunnistettava fiilis varmaankin?
Kuvassa jäätelöpurkki, jonka äsken nappasin lähi Alepan pakastehyllystä ihan vaan puhtaasti hetkellinen sokerihuuman tuoma lohtu mielessäni. Niin ihanan kliseistä.
Mutta kaipa se on tosiaan tuo menneiden mustien aikojen jättämä pelko, joka mulle tekee tällaisesta mielialan notkahduksesta jotenkin normaalia isomman asian. Olen nyt saanut elää niin pitkään todella hyvän ja onnellisen fiiliksen vallassa, että olen jo vähän ehtinyt unohtaa millaiselta takkuamiselta elämä voi välillä tuntua ihan ilman sen kummempaa syytäkään. Olen ikään kuin taas uppoutunut siihen valheelliseen kuvitelmaan, että minä jaksan ja pystyn ja kykenen aina vaan ilman taukoja. Ja se, jos mikä on vaarallista, jos ei tajua omia rajojaan.
Väsymys, vitutus ja kiristynyt pinna ovat siis luonnollisia merkkejä, että nyt vois olla hyvä aika ottaa hetki iisisiti ja olla vaikka tekemättä yhtään mitään. Mun terapian loppumisesta on pian jo kaksi vuotta, mutta huomaan, että sen alulle pistämä ajatustyö, opettelu ja oivallukset jatkuvat edelleen. Nytkin on ihan selkeästi menossa prosessi, jossa mä koitan opetella että millaiset tunteet ja tunteiden vaihtelut ovat normaaleita ja ihan terveeseen elämään kuuluvia. Kun mieli on pitkään ollut sairas, on uuden terveemmän minän tuntemukset toisinaan hämmentäviä.
Ajatusten ulos kirjoittaminen tuntuu auttavan jälleen. Soitin ennen postauksen aloittamista miehelleni ja ystävälleni ja ihan suoraan sanottuna vaan kitisin. Halusin vaan päästä jollekin kertomaan mitkä kaikkia asiat nyt ärsyttää ja miten paljon kaikki just nyt tympii. Ja yhtenä pääkohtana oli se, että olin itselleni vihainen siitä, että olen negatiivisella tuulella. Mutta nyt kirjoitettuani ulos tunteeni, pelkoni ja saatuani aikaan pientä analyysiäkin, ei korvistani nouse enää lainkaan niin paljon savua ja pystyn olemaan jo itsellenikin hieman armollisempi. Nää tunteet on ihan ok!
Mä voisin jatkaa tätä itseni terapioimista nyt sillä, että kirjoitan listat asioista joista olen tällä hetkellä onnellinen ja sitten listan asioista jotka huolettaa. Sitten jaan ne huolettavat asiat vielä kategorioihin "näihin voin itse vaikuttaa" ja "näihin en voi itse vaikuttaa". Siinä on taas sopivasti reality checkiä, jotta voi alkaa taas ajattelemaan iloisemmin ja häätämään huolia. Ja mitä tähän väsymykseen tulee, niin parin viikon päästä pitäis jo olla vähän vapaatakin luvassa. Kyllä tää taas tästä. Kai.
Jos entisen masentuneen mielenliikkeet kiinnostaa, mutta et ole aiheeseen tässä blogissa aiemmin törmännyt, niin lukaise vaikka nämä pari postausta: Kerran masentunut, aina masentunut? ja Milloin on oikea hetki lopettaa mielialalääkkeet?
PS. Se on muuten just nyt mielenterveysviikko meneillään! Ihan siis ajankohtainen aihe. Huomenna pitänee sitten kirjoittaa aiheesta tissit, koska on myös #tissiviikko
Salla
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOsaispa/rohkenispa itsekin hyödyntää omaa blogia tällaiseen näinä hetkinä kun pää on kertakaikkisen jumissa ja kaikki vaan potuttaa eikä ymmärrä miksi…Tuttua myös tuo pelko romahtamisesta aina silloin kun on vähänkin alavireinen olo.
Eli hyvinkin samoilla fiiliksillä täällä tänään. Paitsi jäätelön tilalla raakaa piparitaikinaa…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunooh, mäkin haluun piparitaikinaa! Voiks ostaa sitä vaikkei aio paistaa pipariakaan? 😀
Kaisa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHalauksia. Mulla pms saattaa sekoittaa muuten hyvin menneen jakson aivan täysin. Yhtäkkiä tulee sellainen kuolemafiilis ja kaikki on katastrofia ja kamalaa. Eikä sitä siinä myllerryksessä ja epätoivossa huomaa, miksi fiilis muuttuu. Sit alkaa menkat.
Ota lepoa heti kun siltä tuntuu. Mulla on kokemusta burn outista, eikä se oo yhtään hyvä juttu. Voimia!
karkkinen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on tämä sama.. Olen normaalisti ihan positiivinen ja normaali ihminen, mutta PMS sekoittaa noin 5-1 päivää ennen menkkojen alkua koko pään. Kaikki kaatuu päälle ja elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Olen päässyt tästä hieman eteenpäin aloittamalla kuukautisten seurantasovelluksen käytön. Siihen voi siis laittaa kuukautispäivät ja PMS-oireet ylös ja pikkuhiljaa se oppii ennustamaan menkkojen alkua. Minulle on ollut iso helpotus, kun sovelluksesta tarkistamalla huomaa, että menkat on tulossa pian, jolloin ymmärtää, että tuntemukset on oikeasti vain hormonien aiheuttamia tilapäisiä ajatuksia. Ajattelin vinkata, kun saattaa olla avuksi myös muille.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKuulostaa kamalalta! Mulla ei ole lainkaan menkkoja pillereiden vuoksi, joten en yhtään osaa sanoa, että mitkä mielialan heilahtelut milloinkin ehkä liittyis noihin hormonihommiin. 😛
Nansuli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei! Kiitos, että jaksoit kirjoittaa blogiin väsymyksestäsi. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaa, oma oloni on hyvin sama. Se on tämä pimeys… Voimia!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo, ei tää pimeys asiaa ainakaan helpota!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse painin samojen tuntemusten kanssa. Kevät ja kesä oli ihan tosi mukavaa aikaa, ja siinä ehti jotenkin jo unohtaa että tämä syksy on (aina) tällaista rämpimistä.. ja heti alkaa pelottaa, että mitä jos tästä lähteekin taas kaikki vuodenajat nielevä alamäki. Huomaan itsekin hölläämistarpeet yleensä siitä, että kaikki alkaa vituttaa ja haluan olla paljon yksin. Omien voimavarojen rajat on siis vielä hakusessa, kun esimerkiksi nyt valvon öitä siksi että olen niin ärsyyntynyt ja leukaperät kireänä ties mistä.. mutta pientä edistystäkin tapahtuu, nyt osasin hakea sairaslomaa hetkeksi ja sekin on jo helpottanut paljon. Reeniä, reeniä!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNoi kireet leukaperät on tuttua täälläkin! Huomaa vaan ärtymyksessään purevansa koko ajan hampaita yhteen. 😛
Anna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoskus tarvitaan joku sanomaan tämä: kuuluu asiaan 🙂 Eli on täysin normaalia (kuten itsekin totesit) olla ärtynyt, jos elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista. Tiedän toki itsekin fiiliksen ja sen, kuinka ei millään haluaisi hyväksyä itseensä tuota olotilaa. Mutta kun sen hyväksyy, helpottaa jo vähän! Jaksamisia 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä oon nyt viime päivät koittanut vaan antaa ittelleni luvan olla nyt vähän möks. Se tosiaan auttaa vähän, kun ei siitä enää syyllistä itseään.
Anna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItseasiassa kirjoitin juuri blogiin samasta aiheesta: http://www.lily.fi/blogit/punastus/armollisuudesta
Forkkis
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi ihme, että olet noissa fiiliksissä, ihan on itseä hengästyttänyt sun työtahti. Hienosti olet oppinut analysoimaan tuntemuksiasi ja päättelemään syyt niihin. Ymmärrän hyvin pelkosi siitä, onko kyseessä ihan normi väsyminen vai sairauden uusiminen. Paljon olet oppinut, itse sanoit sen tosi tärkeän jutun:itselle pitää olla armollinen. Mutta älä siirrä lomaa vaan kuuntele kroppaasi ja mieltäsi, nyt pitää pysähtyä! Itse olen ssirauslomalla työuupumuksen ja masennuksen takia. Sitä ei huomannut ennen kuin nyt, miten väsynyt ja loppu sitä oli. Sinnitteli vain päivän ja tunnin kerrallaan. Nyt opettelen itsekkyyttä ja olemaan vaatimasta itseltäni liikoja. Sitä armollisuutta. Jaksamisia sinulle ja muista pysähtyä, olet sen arvoinen.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhan vielä ei voi lomaa pitää, joulukuun puoleen väliin saakka on kalenteri täynnä. Mut josko sitten sais lomaakin pidettyä!
mmiu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVähän random-juttu, mutta miten sait jäätelön ulos tuosta pakkauksesta?! Ostin kerran Pätkis-jäätelöä ja mielenterveys oli (lopullisesti) mennä siihen, kun jäätelö vain jumitti purnukassa 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhan silleen normaalisti lusikalla 😀
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuun”Se on vaan ahdistusta” Toistelee paniikkihäiriötaustainen kera masennuksen. Kiire ja stressi on täälläkin pistänyt toistelemaan tuota mantraa sen pelossa että ne molemmat olisivat tulossa takaisin. Se on vaan ahdistusta… Maaritin mantra. Voimia sinne ja toivottavasti mahis lepoon!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMun mantra on, että ”tää on vaan tunne!” 😀
Pitäisi edelleen rekisteröidä
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla meni vuosia sairastumisen jälkeen tunnistaa mitä tarkoittaa normaalit tunnetilan vaihtelut ja, koska lääkityksellä en ollut liiemmälti edes tajunnut PMS-oireitanikaan, niin meni melkein vuosi, ennenkuin tajusin, että aina tiettyyn aikaan kuusta iskee melkein kuolemankaipuu ja ihan hillittömät verbaaliset aggressiot kaikkia kohtaan. Nyt tämä toistuvuus luo mulle oikeastaan turvallisuutta -tämä on normaalia. Tosin joskus huomaan edelleen pelkääväni, että jospa tämä jatkuukin, mutta sekin pelko on nykyään osa minua ja sekin on normaalia.
Nykyäänkin tulee aikoja, jolloin en jaksa muita ihmisiä, enkä itseäni, yhtään. Sosiaaliset tilanteet ovat mahdottomia ja aivot käyvät niin hitaalla, että jossain syvällä sisimmässä itsekin hermostun itseeni, mutta tämä on normaalia ja se tuntuu ihanalta (tosin ei just sillä hetkellä).
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla ei vielä tosiaan ihan soita aina kelloa, että mikä on normaalia ja mikä ei. Mut jospa tästä pikku hiljaa oppii.
Ansu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSinä mahtava nainen, anna nyt itselles lupa olla väsynytkin <3
Luulen, että tiedän mistä kirjoitat. Pari burnout:ia ja masennuksen läpikäyneenä. Ne möröt ja pelon, että joko taas! Tarkkailen alituisesti. Olen aika armoton itselleni ja on vaikea hyväksyä negatiivisia tunteita juurikin itselle. Syyllistyn niistä tai syytän muita. Välillä tunteetkin menee jotenkin suorittamiseksi. Että ne on normaaleja, usein viestejä jostain. Ja kun olen voimakaasti tunteva, niin jo vain, soppa on hyvin tulilla. Apua, vaaralliset tunteeni ja tunnen olevani kävelevä -mikä milloinkin. Grande katasroofi! Jo pelko, että joko taas, ei kai taas. Murehtiminen ja märehtiminen. Väsyminenkin on välillä vaikeaa. Että ei hitsi, piiputtaako taas kilppari. Vai valon vähyys, mitä hittoa tämä nyt taas on. En kai kelpaa itselleni. Monesti on kiinni siitäkin, että on otettava itselleen aikaa. Tauko. Se on keinoni ladata pattereita. Hiljaisuus jne, ärsykkeitä vähemmän. Annettava lupa ja armoa itselleen. Ei-sana ja omat rajat. Ja kirjoittaminen, mulla toimii myös.
Hyggeily, mysig- olisiko siitä ihan elämänasenteeksi. Sitä opettelen. Enemmän nauttimista, rentoutta ja vähemmän hikeä. Armoa tässäkin, sitä ei opi napin painalluksella. DOLCE FAR NIENTE. Kai sitä on matkalla hyvään suuntaan, kun tiedostaa näitä asioita. Jos en ihan optimisti aina ole, niin pessimismini on aika toiveikasta, kuitenkin.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJust hyvin ja tutun sekavasti kuvailtua. 😀
Mä puolesyaan kutsun omaa silloin tällöin esiin puskevaa pessimismiäni realismiksi. 😀
Maitsu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMoijkka Veera,
Hyvää tissiviikkoa! Kirjottaminen saa mulla ajatukset tyhjenemään, niin kuin sullakin blogi tuntuu auttavan.
Päiväkirja on tosi kliseinen juttu, jota oon vältellyt vuosia, koska ajattelin, että se on ihan humpuukia. Nyt on kuitenkin toisin ja mulla on ns paskapäivä-kirja, johon lataan kaiken vihan ja turhautumisen aina tarpeen tullessa. Eli siis ihan sensuroimatonta tekstiä (joskus jopa kuvilla :D) ja oon huomannut, että se auttaa. Se kai toimii mulla ns äänenä asioille, joita en tohdi ihan oikeasti ääneen huutaa. Kannattaa kokeilla. 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPaskapäivä-kirja kuulostaa kyllä loistavalta keksinnöltä! Pitäisköhän itekin koittaa..
AnuM.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTeksti oli kuin suoraan omista tuntemuksista tällä hetkellä. Se on tää pimeä marraskuu. Paljon töitä takana ja koettanut tehdä montaa asiaa täysillä. Nyt on kamalan väsynyt olo. Mietin samoin kuin sinä, että toivottavasti ei kääntyisi masennukseksi. Siksi on pakko vähentää hetkeksi töitä ja jättää treenit tauolle hetkeksi. Ylikunto kolkuttaa myös ovella. Matka aurinkoon tekisi niin hyvää. Kyllä tästä pimeästä selvitään 😊 voimia viikkoosi 😊
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMatka aurinkoon… sinäpä sen sanoit. Se tosiaan tekis enemmän kuin hyvää. Pitäisköhän tammikuun alussa karata johonkin..