15.03.2017 Itsetunnosta ja muiden mielipiteistä

Minulta on tosi usein kysytty esimerkiksi erilaisissa haastatteluissa, mutta myös muissa yhteyksissä, että "miten sulla on niin hyvä itsetunto". Kysymyksellä on siis viitattu lähinnä ulkonäköseikkoihin ja se on ollut rivien välistä puettavissa muotoon "miten on mahdollista, että tykkäät omasta ulkonäöstäsi, vaikka olet tuon kokoinen (ja näköinen)". Joka kerta mä aina ihmettelen kysymystä, kun mun mielestä paljon tärkeämpää olisi esittää puolestaan kaikille itseään dissaaville ja omasta kehostaan ja ulkonäöstään rumasti puhuville kysymys, että "miksi sun itsetunto on huono ja miksi et pidä itsestäsi?". Siinä sitä on paljon enemmän pohtimisen paikka kuin siinä, että miksi joku tykkää itsestään. 

Toki oma minäkuva on vuosien varrella pohdituttanut itseänikin ja olen koittanut analysoida oman itsetuntoni "syvintä olemusta". Kun kyllähän se välillä pistää mietityttämään, että miksi etenkin naisten keskuudessa tuntuu olevan hyvin yleistä puhua omasta vartalosta ja ulkonäöstä rumasti ja sitä tarpeeksi kuultuaan alkaa ihmettelemään, että pitäiskö tässä nyt itsekin vähän edes "älytä"  yökötellä vatsamakkaroitaan. Että oisko se jotenkin normaalimpaa kuin omat ajatukseni, joiden mukaan olen omissa silmissäni oikein jees.

"Omissa silmissäni", siinä ne oli ne avainsanat. Mä olen realisti ja tiedostan vallan mainiosti, että minun vartalollani ja naamallani ei ole mitään tekemistä vallalla olevien kauneusihanteiden kanssa. Tiedän ja hyväksyn myös sen, että olen hyvin monen ihmisen silmissä kokoni vuoksi vastenmielinen. Mutta kun sillä kauneusstandardistolla ja niiden "monien ihmisten" ajatuksilla ei ole mitään väliä. Tässä maailmassa ei koskaan tule olemaan tilannetta, että kaikki ihmiset tykkäisivät jokaisesta maailman ihmisestä. Ei ulkonäöllisesti eikä muutenkaan. Aina tulee olemaan erilaisia makuja ja jokainen katsoo toisia omilla standardeillaan. Osalle ulkonäkö on tärkeämpää toisia ihmisiä arvioidessa kuin toisille. Ikinä koskaan milloinkaan ei kenenenkään meistä ole mahdollista miellyttää kaikkia muita, joten edes sen yrittäminen on turhaa ja tyhmää. On paljon helpompaa yrittää miellyttää yhtä ihmistä, eli itseään. 

On mulla välillä päiviä, jolloin peilikuva saa irvistämään. Naama kukkii, tukka ei asetu ja olemuksesta paistaa väsymys. Mutta en minä silloinkaan ajattele, että olen jotenkin huono tai, että mun pitäis jotenkin hirveästi hävetä itseäni. Sehän on ihan vaan elämää ja arkea, että välillä sitä on enempi vinossa ja vinksallaan ja sitten toisinaan taas vastapainoksi on päiviä, jolloin säteilyä riittää. Ja olipa sitten hyvä tai huono päivä, niin en mä mieti mitenkään yleisesti, että "mitähän muut musta ajattelee". 

Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että suurimmaksi osaksi ihmiset eivät ajattele vaikkapa vastaantulevista lajitovereistaan juurikaan mitään. Sillä he todennäköisesti ovat paljon kiinnostuneempia itsestään kuin jostain randomtyypistä kaupan kassajonossa. Ja sitten toisaalta, vaikka joku sitten katsoisikin minua ja ajattelisi, että "onpa kauheen näkönen ämmä", niin mitä sitten? Mitä pahaa ihan käytännössä tapahtuu, jos universumi vastaanottaa jonkun ihmisen negatiivisen ajatuksen minua koskien? Ei yhtään mitään. Hän saa vapaasti pitää mielipiteensä ja minä omani.

Mitä siihen taas tulee, että jotkut katsovat oikeudekseen ja velvollisuudekseen laukoa niitä mielipiteitään toisten ihmisten ulkonäöstä ääneen, niin sehän nyt on ihan perseestä. Mutta pitäisi muistaa, sekä niiden käytöstavattomien typeryksien, että ikävien kommentin saajien, että vaikka joku sanoo ääneen, että "oot muuten entistä rumempi, kun värjäsit tuon tukkasi" (tällaista kommenttia sai esimerkiksi Maria Veitola blondattuaan hiuksensa), niin sehän ei tee siitä mielipiteestä yhtään sen merkityksellisempää. Se, että haluaa sanoa ääneen toisen olevan ruma, ei tee sanojasta suurta ja kiiteltyä mielipidevaikuttajaa eikä hänestä ainakaan yhtään sitä toista ihmistä kauniimpaa. 

Entä millaisilla mietteillä sitä omaa epävarmuutta voisi sitten koittaa koulia? Kannustan kyseenalaistamaan niitä omia negatiivisia ajatuskuvioita. Jos mietit peilin edessä, että "hyi kun mä oon ruma", niin kysy itseltäsi, että haluatko oikeasti puhua itsellesi noin ja auttaako itsesi vähättely sinua yhtään. (Ei auta) Yritä ihan tosissaan selittää itsellesi, että miksi muka on jotenkin järkevää ja hyödyttävää katsella itseä niin kriittisesti. (tuskin löydät yhtään hyvää syytä) Kun alat kelata, että "mitähän kaikki muut minusta ajattelee", niin koitapa ihan todenteolla miettiä, että onko kovinkaan monen ihmisen mielipiteellä loppujen lopuksi merkitystä. Kysy itseltäsi just tuolla edellä mainittu "mitä pahaa tapahtuu, jos joku ei pidä ulkonäöstäni?" (Joku vastannee tähän, että tulee paha mieli, jos joku sanoo jotain rumaa, silloin kehoitan taas kysymään, että kenen mielipiteillä on väliä)

Itse esimerkiksi koen, että minua oikeasti kiinnostaa vain lähimpien ihmisten ajatukset minusta. Ja kun sitten tarkemmin mietin, niin nehän on mulle läheisiä just siksi, että me tykätään toinen toisistamme ja tuskin ne musta pitää ulkonän vuoksi. Tai siis kyllä mä varmaan olen rakkaideni silmissä myös ihan kivan näköinen, mutta olen uskoakseni heille tärkeä ihan muista syistä. 

legginssit – Marks & Spencer / pusero – Tom Tailor / college – Gina Tricot / kengät – Vagabond

Mutta kyllä, tiedän, että monella voi huonon itsetunnon taustalla olla esimerkiksi pitkään jatkunutta kiusaamista ja toisten ihmisten toimesta lyttyyn tallottua itseluottamusta, enkä edes kuvittele, että mulla olisi sellaiseen tilanteeseen antaa yhtään mitään neuvoja. Mutta hirvittävän moni taas on ihan itse kehittänyt vihapuheen itseään kohtaan ja sellaisissa tapauksissa myös se muutos lähtee itsestä. Silloin on oma valinta, että luetteleeko peilin edessä itsestään kaikki virheet vai kaikki kauniit asiat. On ihan oma valinta, että lähteekö akkojen saunaillassa mukaan siihen ainaiseen vatsamakkaroista valittamiseen ja ajattelee sen olevan oikea tapa puhua omasta kehostaan. On myös ihan oma valinta, että kelaako koko ajan päässään, että "mitähän muut mun ulkonäöstä ajattelee" vai antaako asialle piut paut.

Uskallan väittää, että suurin osa meistä on sen verran tavallisen näköisiä talliaisia, että on paljon helpompaa tehdä toisiin ihmisiin vaikutus sisällöllään kuin huikaisevan häikäisevällä ulkonäöllä. Toimii myös itseä kohtaan. Puhu itelles nätimmin, niin saatatkin huomata, että sä oot ihan hyvä tyyppi. Ja hyvät tyypit alkaa useimmiten näyttämäänkin omissa silmissä varsin kauniilta ja komeilta.