10.02.2018 Ryhdillä on väliä – 6 vinkkiä kuinka näyttää paremmalta valokuvissa
Olen yrittänyt muistutella teitä siitä, että huonoon valokuvaan ei kuole. Ja, että kaikilla meistä on kaksi tai kuusi leukaa, kun oikeasta kulmasta katsotaan. Olemme kolmiulotteisia eläviä hahmoja, joten elämämme ei voi olla yhtä poseeraamista ja vatsamakkaroiden ja kaksarin kyttäämistä.
Mutta on toki myös hetkiä, kun olisi käyttöä muutamalle niksille, että miten saada itsestään parasta irti valokuvassa. Firman nettisisuilla vuosia töröttävästä henkilöstokuvasta on kivempi katsella itseä, jos ei nyt ihan ekana huomio kiinnity vain leukamakkaroihin. Ja onhan ne perhejuhlien yhteiskuvatkin kivempiä katsella, jos muistais vaikka ryhdin.
Varmimmin kuva tietenkin onnistuu, kun sen ottaa asiansa osaava ammattilainen, joka käyttää aikaansa myös mallin ohjaamiseen etsien parhaat asennot ja kulmat. Mutta muutama ihan perusjuttu on hyödyllistä painaa mieleen niitä hetkiä varten, kun kameran takaa ei ohjeita tule, mutta kuva on saatava.
1. Vältä takakenoa. Jos seisot paino ja pää kovin takana, korostaa se leuan alusta. Ota siis mieluummin pieni noja kohti kameraa ja työnnä leukaa hieman eteen. Läskivekki leuan alla oikenee heti hieman.
2. Vältä kohtisuoraa pönöttämistä. Kun kääntää tissit hieman eri suuntaan kuin nokan, tulee vartaloon heti lisää muotoa ja vältetään passikuvafiilis.
3. Laita paino vain toiselle jalalle. Jos en vaikkapa isoa ryhmäkuvaa ottaessa pysty sen kummemmin jokaista ihmistä erikseen ohjaamaan, niin ainakin tämän pyydän kaikkia tekemään. Asento rentoutuu välittömästi sotilaallisesta töröttämisestä ja vartaloon tulee pikkuisen enemmän muotoa kuin rautakankeen.
Tässä edellisten lähikuvien ja kokovartalokuvien ohjeiden yhdistelmää. Ota ryhti, siirrä paino toiselle jalalle molempien sijaan ja käännä rintamasuuntaa hieman pois kamerasta, mutta nokka kohti kameraa. Vältä kylkiä vasten pusertuvat allit ottamalla olkavarsi irti kyljestä ja laskemalla käsi vyötärölle. Ja sitten vielä hymyä! Aivan loistava otos tuli heti siitä niin. Peppu näyttää pyöreämmältä kuin rautakanki-versiossa ja jalat pidemmiltä.
4. Takamus irti penkin perältä! Jos siellä sukujuhlissa istut sohvan perimmäisessä nurkassa, kun yhteiskuvan aika tulee, niin hilaa äkkiä ahterisi istuimen reunalle. Ryhti oikenee melkein väkisinkin tuolin reunalla istumalla.
Tai no, ei se aina ole automaatio, joten kiinnitä asiaan huomiota. Mutta siellä penkin perällä istumalla et pysty sitä ryhtiä edes itsestäsi kaivamaan.
6. No nimenomaan se ryhti. Vaikka olo ei olisikaan aina itsevarma, niin feikkaa se edes ryhdillä. Tämä pätee muuhunkin kuin valokuvaustilanteisiin. Vai kummalla ryhdillä varustettu tyyppi luo vaikkapa työhaastattelussa reippaamman vaikutelman itsestään?
Mut hei, muistetaan edelleen, että kaikki nämä kuvat ovat yhtä totta. Kaikelta tältä me näytetään live-elämässä koko ajan. Ja se on ihan ok!
Ps. Hymy on kaikista tehokkain kasvojen kohotus!
Minnea
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei, tää oli hyvä! Kiitti!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLoistavaa! Ihan mahtavat esimerkkikuva ja rautalanganvääntö! Kiitos tästä.
(Ja pliiiiz, voisiksä tehdä vielä semmoisen ”näin hymyilet kuvissa”- opastuksen?
nimimerkillä Chandler Bing)
Lottaa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJustiinsa tämä, ja kiitos Veera ihanasta blogista 🙂
Orvokki
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTosi hyvä fiilis tuli näistä esimerkeistä. Kiitos tosi paljon.t.ulla
Katriina_
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi, tämä oli kyllä tosi hyvä, kiitos 🙂 Mäki voisin toivoa tuota ”näin hymyilet kuvissa”- opastusta!
Tuulia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSulla on loistava blogi ja kiva asenne! Kiitos!
juha
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSelkeät ohjeet hyvien esimerkkikuvien kanssa. Ei tätä voisi paremmin enää tehdä!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLoistava postaus , kiitos!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAivan mahtavat poseerausvinkit, kiitos! Tuli tarpeeseen 🙂
Jessi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJa mistä nuo ihanat kengät? 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNää on jo pari vuotta vanhat Marks & Spencerin korkkarit