18.01.2010 RISTIriitaisia tunteita
Aluksi se ei aiheuttanut minussa minkäänalaisia tuntemuksia. Pleksin palasia näkyi roikkumassa aina silloin tällöin muutaman tyypin kaulassa, eikä ne näyttäneet minusta ihanilta eikä kamalilta. Sitten niitä alkoi kuin taikaiskusta näkymään aina vain uusien ihmisten navan seudulla ja ne, jotka eivät vielä kyseistä esinettä omistaneet, kirjoittivat siitä haaveilevansa. Kuvat silkkipaperiin käärityistä useimmiten mustista tai valkoisista yksilöistä tarttuivat blogista toiseen kuin rutto ja minua näky alkoi pian jo ällöttää. En ymmärtänyt ihanuutta enkä saanut tartuntaa edes jouduttuani taudinaiheuttajan kanssa fyysiseen kosketukseen messuilla.

Mutta minäkään en ollut loppujen lopuksi turvassa. Indiedaysin launch-bileiden lahjakassista se ryömi minunkin kotiini. Antti Asplundin inhasti sormenjälkiä keräävä ristiriipus nimittäin. Nyt en osaa päättää mitä mieltä siitä pitäisi olla. Kyllähän minun tyyliini ihan helposti passaa musta ja graafinen riipus, ei siinä mitään, mutta joku tuossa sopuliefektin aiheuttaneessa muotituotteessa tökkii. Onko se juurikin se aiheuttamansa sopuliefekti? En osaa määritellä. Tunteet ovat ristiriitaiset. Päätin kuitenkin antaa läpyskälle mahdollisuuden ja tämän päiväiseen synkkään asuun riipus sopikin ihan mukavasti. Mies puolestaan tyrmäsi riipuksen välittömästi sen nähtyään. Se on kuulema ”ihan kamala”.

Ehdin jo hetkeksi unohtaa negatiivisia tunteita herättäneen käsittämättömän sopuliefektin, kunnes riensin tapaamaan ystävääni. Ainoalla tänään tapaamallani ihmisellä roikkui kaulassaan, mikäs muukaan kuin tasan samanlainen risti. Mieleen nousivat kuvat lapsuudesta ja nuoruudesta, kun parhaan kaverin kanssa pyrittiin pukeutumaan mätsääviin kamppeisiin. En minä välttele vaatteita ja asusteita joita moni muukin käyttää, vaan useatkin oman tyylini kulmakivistä ovat totaali sopulikamaa. Mutta jostain tiedostamattomasta syystä tämä muovin kappale kaulassa tunsin itseni vähän typeräksi.
Katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Hautautuuko riipus korukasan alimmaksi jääden totaalisesti unholaan, vai pääsemmekö vielä kavereiksi asti. Ei se ensimmäinen asia olisi johon olisi alkuällötyksen jälkeen tottunut ja jota olisi oppinut negatiivisuuden haihduttua jopa käyttämään. Kattoo ny.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKorusta on kyllä tullut aikamoinen hitti, heh.. 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAinakin blogimaailmassa. 😀
vzio
Posted at 00:00h, 30 marraskuunristiriipus, svea-pipo, mitä näitä nyt on. kuuntele sydäntäsi.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSen teen. Toisena päivänä se voi miellyttää ja toisena ei.
Linda
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä en vaan ymmärrä mikä tuossa muoviristissä on SE juttu, mutta ilmeisesti se iskee moniin ihmisiin. Itse en käyttäisi.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEhkä se on tuo yksinkertaisuus ja graafisuus joka vetoaa moniin hyvin erityylisiinkin ihmisiin.
Emma
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAh, komppaan sua aivan täysin. Muistan, kun noita aikoinaan alkoi näkyä, ja silloin jo hype oli aika mahdoton… Tykkään ulkonäöstä, kyllä, mutta jotenkin toi on niin tunnistettava koru, etten sellaista tahdo ite kaulassani kantaa. Mulle tulee tosta jotenkin samanlainen fiilis kuin joistain LV-logoa kirkuvista laukuista: ”Kattokaa, mullakin on!”. Mieluummin suuntaan puvustoni myötä itsestäni antamat vihjeeni hienovaraisemmin ja muille kuin Stadin hipstereille ja muotiblogien lukijoille 😉
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo se on totta, että tuo on aikalailla sama asia, kuin kirjoittaisi jonkun merkin nimen otsaansa. Ja itsekään en kaheasti tykkää näkyvistä logoista.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSaan hyvin kiinni noista sun ajatuksista. Itse tykkään ton ristin graafisesta muotokielestä ja hauskasta materiaalista, mutta siinä tökkii mullakin juuri se, että se on niiiiin olevinaan trendikäs. Menee vähän samaan kastiin kuin Nomination-korut (siis suosiossa, ei ulkonäössä, Nominationeista en pidä). Jotenkin vaan tuntuisi hölmöltä omistaa koru, joka on kaikilla, kun mulle ainakin arvokkaammissa koruissa on tärkeää yksilöllisyys ja joku oma juttu.
Tosta risti-buumista tulee myös mieleen lapsuuteni, jolloin oli hetken aikaa muotia sellaiset muoviset tutit, joita sitten kaikki roikottivat kaulassa. Silloin menin massan mukana, mun tutti oli punainen… 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoi tutit! Mulla oli tuttikorviksia vaikka kuinka monessa värissä. Vieläköhän ne löytyy kotoa.. 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmullakin tökkii asplundin ristissä se, että se on jo liiankin suosittu. himoitsin sitä aiemmin, mutta viimeinen pisara taisi tulla kun näin sen janne katajan kaulassa… 😀 olikohan kataja silloin marian vieraana tms.
en tiedä miksi ristin suosio tökkii kun esimerkiksi ginasta vaatteiden ostaminen ei ole mikään ongelma, vaikka niitäkin on kaikilla. ehkä se risti on vaan sellainen statement piece ja se pointti vähän katoaa, kun joka mummolta löytyy sama. asplundin täytyy nyt keksiä meille jotain muuta siistiä…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä en vaan kykenen kuvittelemaan tuota Janne Katajan kaulaan. 😀
Nelliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunno jaa, oon kantanut tuota korua iloisena jo ties miten kauan ja kertaakaan en ole törmännyt toiseen korunkantajaan 😀 en tiedä onko sitten niin että massailmiöltä tuon saa vaikuttamaan nimenomaan näkyvyys muutamissa blogeissa, mutta halloo, muutama bloggari ei ole yhtä kuin massa ;D + sitten varmaan se seikka että taidan olla pitkälti ainoa kaveripiirissäni jolla tuo on (ja ylipäänsä en liiku missään ”hipsters” (lol) porukoissa) eli saan kantaa koruani ihan yksinäni.
Ps. miksi hitossa tuossa goodie bagissa piti olla musta, nyt minulla on niitä kaksi argh!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunehkä pitäis alkaa kattelemaan enempi ulkona liikkuvien ihmisten pukeutumista kuin blogeja, kun näistä blogimaailman ilmiöistä alkaa tulla itselle ainoa totuus. 😀
Pistä blogiin ilmoitus, että ”vaihdetaan Asplundin risti mihin tahansa toiseen väriin” Jos jollekin olis sattunut joululahjapaketista tulemaan väärä väri. ;D
Nelliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunniin totta, mua aina naurattaa kun joku tietty vaate leimataan sopulivaatteeksi jonkun 5 blogin perusteella, mutta sitten katukuvassa et tasan näe kyseisiä kapistuksia about kenelläkään 😀 tosi massaa hehheh…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhelposti käy myös niin, että joku juttu on vaikkapa kymmenellä bloggaajalla, mutta se sama vaate tai asuste esiintyy heidän päällään kerta toisensa jälkeen, niin omassa päässä sitä sitten vaan laskee nähneensä sen jutun sata kertaa ja ajattelee sokeesti, et ”tollanen on ihan kaikilla!”
Nelliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunai joo ja minnin kommenttiin, eiks tuo risti ala oleen jo aika has-been ennemmin kuin trendikäs 😀 no oli mitä tahansa, mä tykkään siitä vielä vuosia eteenpäinkin kuten olen tykännyt tähänkin asti 🙂
Sinet
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOman kokemukseni mukaan Asplundin ristiä on näkynyt enemmän blogeissa kuin muualla, joten tavallaan voisin pitää kyseistä kapistusta, koska myös minua mielyttää sen graafisuus. Joku tossa mainitsemassasi sopuliefektissä tökkii kuitenkin, enkä ainakaan itse siitä maksaisi. 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on kans, että en mä tota olis missään nimessä rahalla hankkinut, mutta nyt kun sen sai, niin voi sille antaa mahdollisuuden. 🙂
NooranElamaa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJos päätät hylätä koko kapistuksen niin odotan kauppatarjousta ;D T: Sopuli
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpidetään mielessä
Maddaleena
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoisin minäkin sitä pitää =;)
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpidetään tämäkin mielessä 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMun mielestä koru on ihan kivan näköinen, mutta juuri tuon blogeissa saaneen huomion takia en sitä itse käyttäisi. Ei sillä että se välttämättä asusteeksi itselleni sopisikaan, sillä vaikka tyyliblogeja luenkin, itse pukeudun päivästä toiseen melkoisiin tavisvaatteisiin. Lisäksi seurattuani TV:ssä kyseisen korun suunnittelijaa, lakkasi vähäinenkin kiinnostus korua kohtaan..
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmulla kans mielikuva Asplundista ja hänen brändistään muuttui negatiivisempaan suuntaan katsottuani herraa ja toimiaan telkkarista.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMies on niin oikeassa! Palaan aiheeseen kun kerkeen..
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunanna tulla kunnon avautuminen!! 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTosta muovirististä ja sen saamasta hurmionomaisesta huomiosta:
Ensinnäkin korussa ei ole mitään omaperäistä taikka uutta. Risti merkkinä ja symbolina on todella vanha juttu, samoin sen ripustaminen kaulaan.
Toiseksi ilmiö kertoo suomalaisen blogimaailman sisäsiittoisuudesta: samaa juttua hehkutetaan lähes jokaisessa muoti/tyyli/lifestyleblogissa. Alkaa vaikuttaa jo aivan tukholmalaismeiningiltä. Ruotsissahan on perinteisesti pukeuduttu just saman kaavan mukaan ja maan kulttuuri jopa suosii sitä, että kaikki tehdään mahdollisimman yhtenäisesti niin, ettei erotuta joukosta. Suomalaisen (muoti)kulttuurin yksi kantava voima on ollut monimuotoisuus: meillä on samanaikaisesti monia eri tyylejä ja paljon yksilöllistä pukeutumista.
Kolmanneksi koko Antti Asplund -brändi on mielestäni kupla. Kaikkein surkuhupaisin oli Asplundin kissanpelastuskampanja, jossa hän möi muutaman kopeekan T-paitoja muistaakseni 50 eurolla omaa tyyliään ja mielipiteitään löytämättömille pikkubloggareille ja näiden lukijoille. Ja mihinkähän nekin tuotot menivät ja sikäli kun menivät yhden kissan hoitoon, niin olisikohan parempiakin kohteita ollut. Ko. kampanjan ja blogeissa tapahtuneen kissapaitojen hehkutuksen jälkeen lopetin kaikkien sellaisten blogien lukemisen, jossa joko paidat tai ristit edes vilahtivat..
Joo, nää on vain mun mielipiteitä, mutta niihin mulla on täysi oikeus. Ja muilla on toki omiin mielipiteisiinsä täysi oikeus.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhahaa. se rude boy juttu tosiaan… ei kyllä kolissut kyseinen kampanja minuunkaan positiivisella tavalla.
Hyvä avautuminen muutenkin! 🙂
Bisquits
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMun on pakko myöntää, etten itsekään ole tajunnut tuon muoviristin ihanuutta… Enkä tajua edelleenkään. 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä osaksi tajuan, mut osaksi en. Riippuu aina milta kannalta asiaa tarkastelee.
Anna-Maria
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on täsmälleen samat fiilikset tuosta korusta. Nyt meidän taloudessa on niitä jopa kaksi…grr…Mua inhottaa juurikin se sopuli-ihkutus, joka pilasi muuten ihan kivan idean. Saas nähdä mitä omilleni käy…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha! Tupla rangaistus! 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNelliina: Ilmaisin itseni huonosti, tolla ”niiiiin trendikäs” tarkoitin sitä nimenomaan ironisessa mielessä (lainausmerkit jäi pois), eli has-been olisi parempi ilmaus. 🙂
Toisaalta jos on korunsa hankkinut ennen ”hypeä” (blogistan-hypeä), se tuntuu varmaan enemmän omalta jutulta, kuin jos nyt hankkisi sen nyt vasta, kun sitä näkyy siellä ja täällä. Oon myös sitä mieltä, että jos tykkää jostain korusta tai vaatteesta, niin sitä täytyy käyttää ilman turhia pohdintoja, että onko tää nyt has-been/nolo/liian suosittu tms. Muoti ja trendit ei saa olla liian vakava asia. 🙂
Ja tuohon Janne Kataja -bongaukseen täytyy lisätä, etä mä oon nähnyt ristin myös Aira Samulinin kaulassa. 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEI IKINÄ: alkoi näkymään
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAlatko mun viralliseksi oikolukijaksi? Palkkaa en kylläkään pysty maksamaan. 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMun mielestä tuota ei kyllä näe katukuvassa juuri ollenkaan verrattuna moneen muuhun trendiin, itse en ole varmaan kertaakaan törmännyt moiseen ”livenä”. Se on tämä blogimaailma joka saa monet tuotteet tuntumaan massalta. Taispa jopa AA ampua itseään ns jalkaan tuolla goodie bag -lahjoituksella 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunniin kuin mä jo nelliinallekin totesin,niin tää blogien lukeminen kaventaa maailmankuvaa vähän turhan paljon.:D
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJa mä oon aina aatellu et se on plus-merkki… Mutta juu, jaan Emman mielipiteen. Livenä ehkä pari kertaa tullut eteen, mutta niin monessa blogissa/Imagessa/kuvissa että hohto mennyt. Mutta eipä se haittaa jos muut pitää, muutenkaan ei istuisi mulle.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOnhan se sitäkin, siis plus merkki. Jotenkin vaan helpompi kirjoittaa aina että risti. Riippuu varmaan vähän katsojastakin kumpaa se on.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi uppoa ei. En tiedä olisiko uponnut muutenkaan, mutta tosiaan sen jälkeen, kun niitä on vilahdellut vähän joka blogissa, niin plääh. Musta sama koskee Minna Parikan kenkiä/laukkuja. Ok, jotkut ovat ihan hienoja, mutta en lämpene läheskään kaikille. Blogistaniassa on kuitenkin levinnyt varsinainen MP-aalto, koska bloggarit siellä sun täällä ovat julistautuneet faneiksi ja hankkivat kenkiä minkä ehtivät. Sellainen kyllästyttää. Anyway, kiva lukea blogia, jossa uskalletaan suhtautua kriittisesti johonkin blogeissa suosittuun juttuun.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi se kriittisesti suhtautuminen ole mistään erityisestä uskaltamisesta kiinni. Toisista asioista vaan tykkää ja toisista ei. Mitä vaikkapa Parikoihin tulee, niin on ne minunkin mielestäni kauniita kuin karkit ja niitä on kiva katsella toisten jaloissa ja käsivarsilla, mutta todella huonosti ne minun tyyliini istuisivat ja siksi en sellaisia ihkuta. Vaikkakin nyt Nelliinan kans viikonloppuna katseltiin Parikan uuden malliston esitettä ja on siellä ehkä kahdet kengät jotka voisi kuvitella joten kuten omaankin jalkaani. 😉
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei tee joku arvonta ja lahjota toi voittajalle:) Jos et siis ite tykkää ja aio käyttää.
En kyllä ainakaan ite tykkää tosta korusta.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on vähän nihkeä suhtautuminen ollut noihin blogiarpajaisiin.. 😛
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinua nuo massailmiöt lähinnä kyllästyttävät. Miksi tuhlata paljon rahaa johonkin vaatteeseen tai koruun joka on saatava vain siksi, kun muillakin on? Olet aivan oikeassa näissä postauksissasi siinäkin mielessä, ettei kaikki mikä on muiden mielestä hienoa ole välttämättä itselle mieleen.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinä en aluksi lämmennyt tuolle korulle ollenkaan mutta kaipa se nyt kun sitä joka paikassa vähän näkee niin on alkanut miellyttää ja ottaisin tuommoisen musta yksilön kyllä kotiini heti jos sellaisen jostain megahalvalla (tai ilmaiseksi :D) saisin…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoidenkin asioiden kanssa menee just niin päin, että mitä enemmän sitä näkee, sitä enemmän tykkää (omalla kohdalla esim. korkeat vyötäröt) ja joidenkin villitysten kanssa taas päinvastoin. (tämä risti mm.)
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMuistan ku törmäsin aikoja sitten varmaankin Nelliinan blogissa ko. ristiin ja aloin sitä metsästämään. Eikä kyllä mennyt aikaakaan, kun havaitsin, etten suuren ristini kanssa olekaan Nelliinan kanssa ainutlaatuinen tamperelainen 😀
Vähän harmittaa, sillä en haluaisi olla samanlainen kuin muut, mutta pidä korusta paljon ja se on juuri tyyliini sopiva. Tosin lähikaveripiiristä korua ei onneksi löydy, sillä ystävieni mielestä se vain on ruma 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJos vaan itse tykkää, niin se on pääasia, ja sellaista pitää täysin huoletta käyttää! 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMua tökkii eniten se, että sanotaan mitä sanotaan, niin minulle (ja monelle satunnaiselle ohikulkijalle) tulee rististä mieleen ensimmäisenä kristinuskon risti. Ja valitettavasti en halua leimautua kyseisen ajattelusuunnan vakaaksi kannattajaksi, vaikken sinänsä uskonnonvihaaja olekaan.
Sitähän voidaan hokea, että se on ”vain risti, rasti, eikä edes samoissa mittasuhteissa”, mutta eka mielikuva on eka mielikuva. Vähän kuin applikoisi nurinpäin olevan hakaristin rintamukseensa. Kyllä, se on vanha ja hyvä symboli, mutta tuo ihmisille ensinäkemällä mieleen jotain aivan muuta…
Graafisia ja selkeitä muotoja lienee maailmassa muitakin 😉
Bisquits
Posted at 00:00h, 30 marraskuunStazzy, olen itse asiassa hyvin samaa mieltä kanssasi. Minullakin tulee tuosta ensimmäisenä mieleen risti, ja aika useinhan tuota ristinä markkinoidaankin. Siksi on ollut jokseenkin kummallista seurata, kun jopa ateistiksi itseään kutsuvat roikottavat tuota kaulassaan. Mutta kukin tyylillään…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunno, itselleni on ihan ihan luonnollista kantaa ristiä ihan sen ikiaikaisessa merkityksessäänkin koska se sopii omaan arvo- ja ajatusmaailmaani. Mutta olen kanssanne samaa mieltä, että onhan se ristiriitaista jos esim. ateisti kantaa kaulassaan ristiä. 😛
May
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSe, mikä tässä ilmiössä on kiehtovaa on se, että joku on ottanut aika banaalin ja ehkä kulutetunkin symbolin ja tuottanut sen aika banaaliin ja kulutettuun ilmiasuun – korussa ei ainakaan minun silmiini näytä olevan juuri mitään innovatiivista tai uniikkia (vaikka tietysti voisi kysyä, että pitäisikö ollakaan) -, ja ansaitsee sillä jostain kumman syystä rahaa (oletan). Hyvä hänelle!
Kaipa tuo koru osui kuitenkin johonkin trendisaumaankin – varmaan siihen samaan kuin mustat kiiltoleggingsit ja rokkiniititkin, eli siis kai sillä on oltava jotain esteettistäkin arvoa. Minulle korusta tulee mieleen joku vuoden 1990 ns. hiphoptrendi, silloinhan piti olla jos jonkinlaista mitalia ja killutinta kaulassa pitkän kengännauhan päässä.
äh, en oikein saa kiinni omista ajatuksistani, jätän leikin!
suvi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVEERA
Onko sulla se kreikkalainen risti? Jos väri on PUNAINEN kirjoita niin voinostaa sen sulta.
Suvi R
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunnyt en tajunnut mistä rististä puhut.. Kreikkalainen risti? Eli ilmeisesti mulla ei ole sellaista kun ei oo käryäkään asiasta.