06.10.2010 Where the magic happens
Enpä olisi vielä jokin aika sitten ainaisia legginssejä jalkaan vetäessäni uskonut kuinka innoissani tulen vielä olemaan sellaisesta vaatekappaleesta kuin farkut. Farkut kuuluivat kyllä lempivaatteisiini vielä silloin joskus muutama vuosi ja neljä vaatekokoa sitten, mutta sitten tulivat joustavat ja mukavat legginssit ja parikymmentä kiloa. Sitkeästi minä aina ostin yhdet uudet farkutkin aina edellisten käydessä pieniksi, mutta lähes aina ne tuntuivat kuitenkin jotenkin epämiellyttäviltä ja jäivät melko pian kaapin perälle. Ja sitten, kun ne seuraavan kerran olisi halunnut jalkaansa laittaa ei nappi taaskaan mennyt kiinni. Joo tiedän, olen kamala luuseri, kun laihduttamisen sijaan olen vain aina tyytynyt ostamaan seuraavaa kokoa. sellaista se elämä vaan joskus on.
Jostain syystä viime perjantaina iski tunne, että nyt olisi taas kerran pakko saada farkut. Leggarielämä on alkanut tylsistyttää ja puuduttaa ja olen viimeisten kuukausien aikana innostunut kovastikin muutamista oikeista housuista. Olin kyllä jo kaupungille töiden jälkeen suunnatessani valmiiksi alistunut sille omassa mielessäni kaikkein todennökäisimmälle vaihtoehdolle, että yksiäkään minulle mahtuvia farkkuja ei löytyisi. Eikä nyt ainakaan sellaisia jotka vielä näyttäisivät hyvältä.
Kaikki sellaiset ns. oikeat farkkumerkit saatoin heti jo unohtaa, niissä kun ei vyötärön tuumakoot riitä alkuunkaan. Hirmu kivat ne Leviksenkin uudet Curve ID farkut joista on niin kirjoiteltu, että nyt kuule kurvit kunniaan, kaikille löytyy mahtavasti istuvat farkut! Nii just. Sallikaa mun nauraa. Onneks mulla on kuitenkin jo ihan realiteetit selvillä, joten tajuan olla menemättä nöyryyttämään itseäni paikkoihin joissa myydään kokoon 32″ loppuvia merkkifarkkuja. Suuntasin siis Lindexiin, josta olen viime vuosina löytänyt monet kivat farkut. siellä kuitenkin oli vaan typeriä matalavyötäröisiä malleja tarjolla, jotka aiheuttivat sovituskopissa ainoastaan kasvavaa itseinhoa.
Farkkujen osto on kyllä sen verran masentavaa puuhaa, että meinasin heittää rukkaset sovituskopin nurkkaan jo ekassa kaupassa, mutta jostain kuitenkin kaivelin vielä uutta sisua kävelläkseni toiseen ruotsalaisten ketjupuljuun. KappAhlissa sitten suoraan läskinurkkaan ja latasin lapaseen kasan pöksyjä ja marssin koppiin ihan varmana siitä, että ne on kaikki ihan kauheita. Mutta kuinka kävikään.
Turhaan ei ole KappAhl mainostanut Magic-farkkujaan. Ne kun lupaavat antaa tukea ja kohottaa ja jopa antaa hoikemman olon. en tiedä noista tuesta ja kohotuksesta, mutta kun muruni ensimmäinen kommentti uusia mustia pöksyjäni esitellessä oli, että näytän kuulemma pienemmältä, niin pakkohan siitä oli ilahtua.
Eilisen asukuva ei valitettavasti anna farkuista yhtään sen parempaa ja selkeämpää kuvaa kuin tuo lauantainenkaan, joten teidän täytyy vain luottaa sanaani. (ja minun täytyy yrittää saada housuista oikeasti selkeitä kuvia) Malli on juuri sopivan perus, suora ja melko kapea. Ja mikä parasta, ne ovat riittävän korkeat pitääkseen vatsan ja jenkkakahvat sisällään. Näillä farkuilla minultakin löytyi vyötärö ja se vielä asettui sinne mihin se kuuluukin.
KappAhlilla löytyy noita Magic-malleja sekä ’normi’naisille, että meille XLNT-sarjassa painiville (mä edelleen jaksan huvittua näistä muka kannustavista läskimallistojen nimistä). Suosittelen kyllä muitakin pylleröjä näitä testaamaan, ehkä joku muukin yllättyy positiivisesti. Hinnat 39,95-49,95 €.
Yksi syy siihen miksi aloin kyllästyä legginsseihin oli se, että niiden kanssa paitojen oli aina oltava pitkiä. Heti pitikin eilen sitten kiskoa päälle tuo Amsterdamista ostettu t-paita, jota ei olisi ikinä voinut kuvitellakaan osaksi kalsariasua. Kuka sitä nyt jaksaisi vuositolkulla piilotella persettään, kun ei siinä kuitenkaan satu olemaan mitään suurempaa valuvikaa? En minä ainakaan!. Ja nyt ei sitten enää tarviikaan, kun on uudet perää hyväilevät pöksyt!
PS. Kyllä, jouduin tälläkin kertaa ostamaan isompaa kokoa kuin koskaan aiemmin, mutta tiedättekö mitä? Tällä kertaa se ei masentanut lainkaan. Voisiko tässä kohtaa siis sanoa, että ’huippu ostos’!
Jenni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOstin samanlaiset viime viikolla ja olen ollut hurjan tyytyväinen. Ajatella, että minun perse voi (no ainakin omaan silmään…) näyttää hyvältä!! Ja kyllä, sieltä XLNT-osastolta saan itsekin kuteeni hakea.
Kappahlin läskiosaston taso on kyllä erittäin vaihteleva. Joskus sieltä löytyy helmiä, mutta usein kyllä vaan jotain ihan pöyristyttävän karmeaa rättiä… Ilmeisesti tämänkin ”isojen tyttöjen” (voi jessus..) malliston suunnittelivat kuvittelevat, että vähän enemmän persettä ja tissiä ja lannemakkaraa omaava nainen haluaa verhota itsensä johonkin kirjavaan puolijoukkuetelttaan, jossa näyttää vielä kymmenen koko isommalta kuin mitä on. Onneksi ei aina 🙂 Kiitos Kappahlille magiceista!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä en ole tainnut ostaa aiemmin yhtään ainutta vaatetta niiden läskiosastolta. ne on kyllä niin kauheita trikoorättejä. mut nyt kerrankin yllättivät positiivisesti!
W34/L33
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlen saanut farkkuliikkeissä joskus hieman ylimielistäkin kohtelua kun en ole mahtunut liikkeen standardeihin… Tämähän on oikeastaan naurettavaa kun ajattelee, että farkkuja tehdään todellakin kaiken kokoisille. Meille vain ei tuoda isoja kokoja kun ilmeisesti ajatellaan, että isommat naiset pukeutuvat mieluummin säkkiin kuin istuviin farkkuihin.
Itse olen kokeillut kalliita tätifarkkuja ja esim. KappAhlin ja muiden ketjujen farkkuja. Useimmissa on ollut elastaania tms. istuvuuden takaamiseksi. Elastaanilla vain on taipumus kuolla ennemmin tai myöhemmin – ja Rilsin farkkujen kohdalla ennemmin oli alle puoli vuotta.
Kesällä eksyin sitten Tukholmassa farkkukaupoille, vaikka oman koon selvittäminen takeltelevalla ruotsilla hirvittikin. Ja kuinkas sitten kävikään. Tukholman JC:ltä löytyi kokoja joita Tampereen liikkeen mukaan ei ollut olemassakaan ja palvelu pelasi myös Åhlensilla. Ja ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen omistan kahdet hyvät farkut, Leen Marionit.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoi, mä rakastan Leen farkkuja, niitä mulla oli muutamat silloin kun olin vielä farkkukauppojen mukaan normaalin kokoinen. 😀
Pitänee nähtävästi seuraavalla ulkomaan reissulla uskaltautua kyselemään reilumpiakin kokoja.
annap.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunElastaani on …tanasta. Mulla oli yhdet housut, joita pystyin pitämään aina pesun jälkeen yhden päivän ennen kuin ne venähtivät muodottomiksi. Oli jotenkin turhauttavaa pestä periaatteessa puhdasta vaatetta koko ajan vain sen urpon elastaanin takia.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNäytät upealta! Tuo ekassa kuvassa ”valuva” paita on aivan ihana!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunjoo se onkin ihan mahtava! Monkista löytyi lauantaina.
Patamaija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHyviltä näyttävät, kuvassa ja luonnossa! Satuin Sinut yhtenä päivänä kaupungilla bongaamaan, mutta eihän tällänen jäyhä Satakuntalainen uskalla tulla puhumaan…
Siis oikeasti, näiden kaikkien tissikeskustelujen jälkeen olitkin ”pieni ja hoikka”. Oliko vain uusien farkkujen luoma optinen harha? Enpä usko 😉
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunootkohan sä nähnyt jonkun ihan muun! ”pieni ja hoikka” ei ole kyllä muhun kuuluvia adjektiivia vaikka ne olisi miten lainausmerkeissä esitetty. 😀
Mutta sä et ole eka joka keroo yllättyneensä. Esim yksi bloggaaja kaveri näki mut viikonloppuna sovittamassa minuell hyvin epäedullisen mallista kaapua ja huudahti silloin, että ”nyt mä vasta tajuan miten isot rinnat sulla oikeesti on!” 😀
Että kyllä se on ihan pukeutumisvalinnoilla luotua optista harhaa on, jos onnistun näyttämään muulta kuin valaalta.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä niiiin komppaan noita trikoorätti-kommentteja. on se kyllä yks perkele ettei ns. ihan tavallisia vaatteita voi tehdä isommassa koossa. miksi on oltava eri mallisto? ja aina pelkkää trikoota, löysiä säkkejä ja kulahtaneita värejä – eikä nekään koskaan edes alennuksessa.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunniinpä. muakaan ei aina kiinnostais pukeutua trikooseen, mutta muuta ei tosiaan tunnu olevan tarjolla. Laadukkaista materiaaleista vaatteensa tekevät ns. paremmat merkit valmistavat vaatteita vaan maks kokoon 42 saakka, joten itse joutuu tyytymään halpisketjujen polyesteriin. 😛
Bemary
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMahtavaa. Eka kappale on kuin suoraan mun tarinaani.:D Leggarit ovat kyllä yks pirun huijausvaate sen suhteen, ettei muka paino lisääntyis… Farkut taasen eivät anna tippaakaan armoa, joten ittensä huijaaminen ei tuu niiden kanssa kysymykseenkään. Onpa ihme, ettei tässäkään osoitteessa olla suuremmin farkkuja pariin vuoteen osteltu. Kynnys sinne Mega Ass -osastolle astumisen suhteen on aika suuri, joten on ollu tosi helppoa tyytyä pitkien paitojen alle piilotettaviin venyviin leggareihin ja esittää, ettei se isojen osasto ois muka just se mun ratkaisuni.;) KappAhlin mitoitussysteemi on kuitenkin sen verran pätevä, että sieltäpä mäkin ne päälleni mahtuvat ja jopa ihan kivan näköiset farkkuni oon lähes aina ettiessäni (eli noin kerran vuodessa) bongannut, joten eipä yllättäny, että säkin siitä puljusta pelastuksen löysit.:)
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkyllä mä olen aina silloin tällöin vieraillut mega ass -osastolla, mutta kun ne on usein niin karmeen mallisia kamppeita, että ei kiitos. 😛
Bemary
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJuu ite myös oon, mut aina se vähän kirpaisee eikä vähiten siksi, että siellä tosiaan suurin osa vaatteista on jotain käsittämätöntä kuraa jo kuoseista lähtien niistä malleista ny puhumattakaan.x)
juille
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos farkkuvinkistä, tulee tarpeeseen! 🙂
Yllättäen H&M:lta löytyy Loyal-mallin farkkuja kokoon 36/34 asti. Niissä on normaali vyötärö (peittää jenkkakahvat, heh), mutta bootcut lahkeet, joita en ole tällä hetkellä kovin innostunut. Olenkin vajavaisilla ompelutaidoillani ommellut niitä vähän kapeampaan malliin, ihan hyvällä menestyksellä jopa 🙂 (ompeluprojektista olen postannutkin kerran, mikäli jotakuta tarkemmin kiinnostaa _>
http://juilles.blogspot.com/2010/06/farkunlahkeista-se-alkaa.html)
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunminusta ei kyllä olisi ompelijaksi! 😀
täytyy siis löytää aina pöksyt ihan valmiina tai käyttää ammatilaista apuna korjauspuuhissa.
Tarzan
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMua nauratti toi läskinurkka-nimitys, itse kutsun noita vastaavia osastoja pullapuoleksi. Muistan vielä, kun olin nelisen vuotta ja n. 30 kg isompana duunissa Lindexillä, niin mielessäni halusin aina ohjata asiakkaat pullapuolelle, enkä suinkaan Generous-malliston pariin. 😀
Niin ja tosiaan, farkut istuu tosi kivasti kyllä päällesi! 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunläskinurkka, pullapuoli, yhtä mahtavia nimityksiä samalle asialle kaikki. 😀
annap.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUu, tosi hyvännäköiset. Hintakin kuulostaa hyvältä. Ellen olisi pari viikkoa sitten ostanut uusia farkkuja H&M:n miestenosastolta, suuntaisin minäkin KappAhliin. Tähän mennessä en ole löytänyt sieltä mitään muuta kuin tarpeeksi isoja ja yksinkertaisia rintaliivejä.
H%M:n miesten ”extra slim”-farkkumalli Drain on mulle juuri sopivan kapea pohkeista. Ne eivät kuitenkaan ole mitkään pillit, koska ovat juurikin miesten puolelta. Ihmeellisintä tässä on se, että takapuoli passaa housuihin ilman että vyötärölle jäisi ikävästi ilmaa. Onkohan H&M jossain vaiheessa sekoittanut nämä kovasti naistenmalliset farkut vahingossa miesten puolelle…? Kokoja riittää 36 tuumaan asti, eikä 32:een tai 33:een kuten H&M:n naisten huousuissa. (Henkkamaukan ”isojen” puolelle en enää mene, ne vaatteet eivät ole ihmisenmuotoisia.)
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpitääpä tsekata tuokin miesten malli, vaikka kuulstaa kyllä oudolta. ei miesten malleihin kyllä ikinä mun lantio mahdu. 😀
annap.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunH%M, hih.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunbtw, ootteko kuulleet farkkumerkistä (?) goddess denim tms.? löysin uffelta yhdet (12 euroa!!) ja ne on hmm… jumalaiset. istuvat, tarpeeksi pitkät ja kauniin väriset. yritin googlata mutten saanut oikein mitään vastausta. anyone?
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä en ole ikinä kuullut tuosta merkistä. Ihan vieras.
viv
Posted at 00:00h, 30 marraskuunFarkut on kyllä aika helvettiä ostaa! Etsin kuumeisesti mustia pillejä lahjepiduutella 30, ei löydy mistään, etenkään kun tuumakoon pitäisi olla 31 tai 32 eli jättikoko. Tuskaisena menin vielä käymään Jim & Jillissä, ajattelin siinävaiheessa, että nyt otetaa lahkeesta vaikka puolimetriä liian pitkät kunhan muuten istuu. Mitähän sieltä tuli ensimmäisenä vastaan koon 31/30 mustat pillit! Mukaan lähti, mutta laatu on aivan jotain kamalaa…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmulla on se onni, että lahkeet yleensä on ihan ok pituiset. Hieman liian pitkät lahkeet vaan menee sopivasti ruttuun.
nata
Posted at 00:00h, 30 marraskuunfarkkumyyjä ilmottautuu!
jos haluu kapeita farkkuja isommissa koossa, niin kannattaa kokeilla miesten puolen pillejä! jc:lla myydää crockerin pep! -farkkuja, jotka ovat naisten ja miesten puolilla täsmälleen samanlaiset, miesten vaan hieman korkeammalla vyötäröllä –> eli visiin hyvä homma. jc:lla on myös lyhennyspalvelu eli miesten kilometripituudet ei oo ongelma, kun valmiiks lyhennetää ilmaseks.
ja ihmiset, ostakaa herrajumala oikean kokosia farkkuja! farkut ovat sopivat kun kaupassa nappi ei vielä mee kiinni tai menee todella hikisen taistelun jälkee. näi vältytää niilta ”pakko pestä joka käyttökerran jälkee” -ongelmilta. kuten kengät, farkutki pitää ajaa sisää esim käyttämällä niitä illan-pari kotona, jolloin ne venyy sopivan kokosiksi eivätkä jatkossa putoa päältä. jos mukavuutta haluaa heti alusta asti, niin suosittelen verkkareita 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoo, pitääpä tarkastaa toikin pep!
Sagu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJee, hyvältä näyttää! KappAhlin rahtilaivaosasto on mun tuki ja turva mitä housuasioihin tulee. Olen jo vuoden, parin ajan ostanut sieltä niitä farkkuleggingsejä, niissäkin on sen verran korkea vyötärö että mahan mahtuu ahtamaan sinne sisälle. Nuo farkut kuulostavat mahtavilta, mutta en tiedä raaskinko laittaa viittäkymppiä housuihin, kun saan ne kuitenkin parissa kuukaudessa rikki (reidet hankaavat yhteen, läski kun olen).
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunolen minäkin läski ja reidet hankaa, mut ei mulla kyllä mitkään normifarkut ihan parissa kuukaudessa ole haaroista hajonnut.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKävin tänään kokeilemassa noita ja totesin, että koot on kyllä pienempiä (koska en oo tietääkseni kyllä lihonu). Ihan hyvältä näytti, mut en kyllä vielä ostanu omakseni..
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunno joo, mä todellakin toivon, et ne on vähän pienet koot, niin megalomaaninen numero nimittäin töllötti omassa kokolapussani. 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVarmasti on noissa magiceissa normaalia pienemmät koot! Kävin itse testaamassa niitä kesän lopussa, eikä kaksikaan kokoa suuremmat mahtuneet kuin puolireiteen asti… :/ Ylpeys ei antanut periksi kokeilla vielä suurempia, joten kävin ostamassa Lindexistä normaalikokoiset (44) farkut. Taisi nekin kyllä olla pieni virheliike, koska ne löystyvät aivan hirveästi käytössä. Pesun jälkeen ensimmäinen puolipäivää ne on sopivat ja sitten aivan plaah… Pitää muistaa tuo farkkumyyjän ohje napakkuudesta ensi kerralla! Ja ehkä voisin myös käydä testaamassa vielä kerran nuo magicit, sen verran hyvältä näytät niissä! 🙂 Saako kysyä mikä koko sulla niissä on?
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuun48!!!!!! :0
Ja kyllä mulle edelleen aina välillä mahtuu myös koko 44. Esimerkiksi mun KappAhlin lempparihousut on 44. Mutta Lindexin housuissa taas olen kyllä useimmiten 46.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNuo koot samankin ketjun sisällä vaihtelee todella paljon. Mun aikaisemmat Lindex farkut oli myös kokoa 44, mutta kävivät kesällä aivan liian pieniksi… Nyt lähdin siis ostamaan suurempia farkkuja, ja ostin muka kokolapun mukaan samankokoiset. En ole aivan samaa mieltä. 😉
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTäällä on ihan mahtavia nimityksiä, pullapuoli ja rahtilaivaosasto :D:D Itse kutsun Lindexiä Läsäriksi, Läski-Lindexiksi…
Mä jotenkin oletin että noita farkkuja ois vaan ”normaaleissa” koissa, täytyy ehottomasti mennä tsekkaamaan, kiitos vinkistä! Looking good.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkäy ihmeessä kokeilemassa! Voin kyllä suositella. 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhanat lilat korkkarit! Sopivat sinulle upeasti!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunFarkkujen ostaminen on kyllä ihan tuskaa kaiken kokoisille jos yhtään on naisellisia muotoja. 🙂 Mun tuumakoko on yleensä jotain 29 tienoilla (eli siis täysin normaalipainoinen!), mutta suunnillee kaikki mun kropan rasva on takapuolessa ja leveä lantiokin löytyy. En lähes koskaan löydä istuvia farkkuja, pienempi koko jää reisien kohdalle jumiin, isompaan jää sellanen ärsyttävä pussi selkään. Kerran taas sitä farkkukaupassa tuskailin niin miespuolinen myyjä lohdutti että ”monet näistä on tehty sellasille lattaperseille”. 😀 Sillä ajatuksella aina sitten lohduttaudun. Mutta oikeasti en ymmärrä, miksi monet ”naisten” vaatteet leikataan sopiviksi teinipojan vartalolle..
Mutta tämän jaarittelun jälkeen se mitä piti sanomani, tosi hyvältä näyttää nuo farkut!
emminkäinen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä kävin kans viime viikolla kokeilemassa noita magiceja (ja tosiaan, otin ekaks kaksi kokoa liian pienet…) ja olin niin järkyttynyt siitä, mihin asti ne nousi 😀 järki takoi vastaan, että en mä voi ostaa niin korkealle nousevia farkkuja, näytti niin kummalta 😀 Vaikka tuskin mä takapuoltani esittelen kaikelle kansalle, ei se niin kaunista katseltavaa ole 😉 Mutta edelleen ne farkut kummittelevat mielessä, täytyy ehkä käydä kokeilemassa meneekö koko 46 reisistä ja takapuolesta jos oikein tunkee koska 48 tuntui minulle vatsan kohdalta hiukan löysältä, vaikka siloitti se tosin pahimmat makkarat 🙂 Sen siitä saa kun on eriparia ylä- ja alaosa..
Mutta hyvältä näyttää nuo sun housut, hassua ajatella, että ollaan samaa kokoa (ainakin magicien osalta..), näytät niin paljon pienemmältä 🙂
ilona
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei, olettehan jo kaikki sovitelleet Zizzin farkut! Ai taivas, mikä leikkaus, mikä istuvuus! Tutustukaa ihmeessä!
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei! Löytyykö tätä magic mallistoa ihan ihan pillinä?
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmun mielestä ainakaan XLNT-osaston (eli läskipuolen) Magiceissä ei ihan pilliä ollut tarjolla. Se on se perusajatus aina, ettei tukevammat ihmiset muka halua, voi tai saa käyttää sen mallisia farkkuja, eikä niitä siksi oikein ole tarjolla 😀
Itsellä olis etsinnässä korkeavyötäröiset hieman ylipitkät pillit.. ei oo ihan helppo tehtävä omassa koossani..