Lemppareita perjantailta

Postailinkin jo viikonloppuna oman asuni perjantaisista Indiedays Inspiration -bileistä, mutta haluaisin vielä paiskata eetteriin pienen otoksen kuvia kuvausseinällä ikuistamistani juhlavieraista. Näitä kuvia on toki ollut esillä jo Indiedaysin toimituksen blogissa, mutta tässä on otanta illan kiinnostavimmista tyyleistä minun kokoamanani.

Olin ihastellut Jonnan Itävallasta viime talvena hankkimaa paljettimekkoa jo aiemmin hänen kaapissaan, mutta nyt kun kolttu täydennettiin vielä upealla mimmillä itsellään ja huikeilla koroilla, niin mulla meinasi tippua silmät päästä. WAU!

Ankkalandia-blogin Anun pääkalloneulemekko ihastutti minut oitis! Alexander McQueenin neule oli saanut seurakseen Maison Martin Margiela for H&M -malliston nilkkurit ja näyttävän kaulakorun. Mä niin voisin ottaa ton neuleen ja nilkkurit omaan kaappiini.

Koska tiedätte varmaan leopardirakkauteni, niin ette ihmettele miksi nämä kuvat päätyivät postaukseen. Vasemman puoleisessa kuvassa Päivin leopardihousut ja olkapäät paljasta pusero ovat molemmat ihan superihanat! Etenkin nuo kissapöksyt iskevät mun tyylihermoon kuin kirves koivuhalkoon.Samassa kuvassa oikealla olevan anna nimisen leidin asu mustine huituloineen ja nahkajakkuineen puolestaan voisi olla suoraan omasta vaatekaapistani. 😀

Niin paljon kuin villikissakuosista pidänkin, niin leo-mekkoa tuskin uskaltaisin itse päälleni kiskoa, sillä pelkäisin näyttäväni Anita Hirvosen ja Riitta Väisäsen sekoitukselta. Oikean puoleisessa kuvassa kuitenkin Sharon näyttää miten kisumekko toimii parhaimmillaan. Rentoon, isoon laukkuun, kiilakorkoihin ja hieman futuristiseen kampaukseen yhdistettynä asusta on Hirvoset ja Väisäset kaukana!

Promoden Elisan ja Heisin yläosat kiinnittivät huomioni, sillä läpikuultavat mustat neuleet ja meshpaidat kuuluvat lempiasioihini. Kokomusta muuttuu aina astetta kiinnostavammaksi, kun mukaan tulee läpinäkyvyyttä.

Alempi kuva on mun lemppariotos koko illalta. Pariskunta White trash disease, eli Nata ja Jarski nyt vaan on aina huipputyylikkäitä ja sen lisäks vielä söpöjäkin kuten kuvasta näkyy. Awwws! 😀

Indiedaysin toimituksen Tiia hurmasi niin toispuoleisella tukallaan kuin väripilkku-kengilläänkin. Oikean puoleisen neidin dramaattinen tyyli pakotti tutkimaan tarkemmin kenestä on kyse. Upeilla nilkkureilla, sulkakorvakorulla ja tummilla huulilla säväyttäneen tyylin takana on Cositas-blogin Hanna. Tämä blogi jäi seurattavien listalle!

Viimeisenä vielä illan ehdottomasti dramaattisimmat kaunottaret Iina ja Kaisa. Heidät nähtiin jo yhteiskuvissa meikäläisen kanssa, mutta en voi olla postaamatta heitä vielä kerran. Ihan tajunnanräjäyttävän mahtavat lookit!


7 Comments
  • Anu Lapinleimu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli mukava tavata ja jutella pikaisesti. Ihanaa, että ihastuit mun lookkiin.

    Ankkalandia kiittää!

    • Tiura Marja
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Makee neule Ankka! mistä hankittu? kyseleepi vanha kamu Marja ja muistuttaapi tuosta laukusta…….

  • Jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee, kiitos! ja kiitos kuvasta 🙂

  • Sharon
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hihii, kiitos ihana Veera! 🙂

  • Hanna Alissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee! Kiitos, kaunis Veera 🙂

  • Tiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi kiitos Veera, oon imarreltu! 🙂 Ja tuo Natan ja Jarskin kuva oli kyllä yks minunki lemppareista, ihan loistava!

  • Nata
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    awwwww mikä kuva!!! miksen huomannu tätä aikasemmi! :))

Post A Comment