29.01.2014 Hymyä näkyvissä!

Nyt on meneillään ihan harvinaislaatuisen pitkä hyvien päivien putki. Viime viikko oli tietenkin kaikin puolin ilahduttava Rooman reissuineen ja viikonlopun keikkakokemuksineen, mutta onnekseni hyvä fiilis on jatkunut tällekin viikolle. On vasta keskiviikko, mutta olen ehtinyt jo heittää parit kuvauskeikat ja osallistua uintitekniikkakurssille (siellä oli kivaa! Siitä lisää Rapakunnossa) ja nyt olen matkalla Helsinkiin tapaamaan muita Re:fa-tyttöjä. Hirmuisen iloista ja aktiivista verrattuna jonkin ajan takaiseen totaaliseen koomailuun. Toivottavasti meininki jatkuisi tällaisena suurien linjojen edelleen jatkuvasta epävarmuudesta huolimatta.

Epävarmuudella tarkoitan tietenkin työ- ja rahatilannetta. Hakemuksia on taas vetämässä, mutta pientä tuskailua aiheuttaa byrokratia. Olen nimittäin laittanut hakemuksen esimerkiksi erääseen vuorotteluvapaansijaisuuteen, mutta nyt sitten onkin vielä työkkärin tutkimukset kesken, että olenko mä heidän mittapuullaan työtön työnhakija ja vuorotteluvapaalaki määrittelee, että VV:n sijaiseksi tulee palkata työtön työnhakija. Eli jännään tässä nyt sitäkin, että olenko mä siten edes sopiva hakija tuollaiseen. Ärrr.. Lisäselvitykset ovat meneillään.

housut-H&M Mama/takki-Evans/kengät-Vagabond/laukku-Halston Heritage/huivi-mamma

Mutta edes turhauttava ja jonotuksen täyteinen työkkärikäynti ja sen tuomat lisähuolet eivät ole nyt saaneet mun hymyä hyytymään. Viime vuoden lopulla tuli ilmeisesti käsiteltyä ne ahdistuksen ja pelon tunteet sen verran pohjamutia myöten, että nyt on tullut vuoro nauttia tästä vapaudesta niin kauan kuin sitä nyt sitten kestääkään. On ollut pakko opetella elämään paremmin hetkessä kuin aiemmin, kun se tulevaisuus todellakin on ihan tuntematon.

Tuossa Tommin viime lauantaina keikan jälkeen nappaamassa kuvassa on mielestäni pitkästä aikaa sellainen aidosti iloisen näköinen minä. Vaatteet on vähän miten sattuu ja tukkakin repsottaa säästösyistä liian pitkänä, mutta sellaisilla pienillä asioilla ei ole merkitystä. Olo ei tunnu enää pelokkaalta ja toivottomalta, vaan tilalle on tullut jokin ihmeellinen rauha siitä, että kyllä mä pärjään. Koska en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin on vaan pakko pysyä kyydissä ja katsoa.

Voi olla, että tämäkin rauhantunne on taas ohimenevää sorttia ja johtuu siitä, että aurinko paistaa bussin ikkunasta suoraan kasvoilleni sekoittaen pääni, mutta en välitä. Tää päivä on hyvä. Ja tää viikko on hyvä.