21.03.2016 Asuarkistot 2010-11
Ai että näitä menneiden vuosien asukuvia on ollut mahtava kaivella! Vuodet 2007-2009 tuli käsiteltyä melko vähällä materiaalilla ihan siitä syystä, että tuon aikakauden kuvia katosi valtaisat määrät blogipalvelu Vuodatuksen kaatuessa vuosia sitten. Mutta vuodesta 2010, eli Indiedaysiin muutosta (ja Tuhlaus-nimen taaksejättämisestä) alkaen onkin kaikki blogissa julkaistu materiaali tallessa, joten näistä seuraavista asukuvien arkisto -postauksista ei tulekaan ihan lyhkäiset. en vaan osannut karsia. 😀 Siispä käydään vuodet 2010-2015 läpi kahden vuoden erissä. Tässä osa 2010-2011!
2010
2010 vuoden tyyli näyttäytyi hyvin pitkälti mustana. Huonot tukkapäivät on pelasteltu Happoradion laulajan mieleen tuovalla pipon reuhkalla. Vasenta rannetta ei koskaan voinut jättää tyhjäksi, vaan siihen oli kasattava hely jos toinenkin. Mieluiten jotain mustaa nahkaa tai harjattua metallia.
Mustan ja harmaan lisäksi vaatekaapissa vilahteli kuitenkin hieman armyvihreää. Tuo vasemman puoleinen kuva nousi mulla jokunen viikko sitten esiin FB-muistoissa ja siskonpoikani oli silloin kuusi vuotta sitten kommentoinut kuvaan, että "mitä onko veera muuttamassa tyyliään värikkäämäks??". 😀 😀
Mustat legginssit ja erilaiset liehuvat yläosat olivat kovassa suosiossa ja asukuvia tuli usein nappailtua työpaikan studiossa. Tuo oikeanpuoleinen kuva onkin itse asiassa yksi mun lemppari studioselfieitä kautta aikojen. Vitosella kirppiksellä löydetyt pitkät nahkasaappaat olivat ahkerassa käytössä ja kengät löytyvät kaapista edelleen-.
Ah, tää tukka oli niiiin magee! Nää kuvat on otettu peräkkäisinä päivinä, eli sama frisyyri taipui hienosti erilaisiin tyyleihin. Olin jo tuolloin käynyt samalla kampaajalla vuosikausia ja saman rakkaan Maikun tuolissa käyn pehkoni kanssa edelleen.
Marimekko-kamppis Indiedaysillä! Näytän mielestäni aivan tajuttoman hyvältä rokkimimmiltä tossa vasemmalla. Noita housuja en ehkä enää päälleni kiskoisi, mutta tuo Ritva Fallan pellavaneule kuuluu edelleen suosikkivaatteisiini ja nuo Julia Lundstenin Marimekolle suunnittelemat nilkkuritkin ovat mulla edelleen, vaikkakin käytössä melko vähän. Ja nyt kun näitä kuvia katsoo, niin tuon gTien ketjukorun voisi kyllä kaivella taas käyttöön!
Ainoan kunnollisen väripilkun roolia vaatekaapissani näytteli tuolloin kirkas punainen joka vilahteli päälläni asusteiden muodossa. Kokomusta asu punaisilla kengillä oli pitkään jonkinmoinen signature lookini.
Murun veljen häitä juhlin harmaassa pitsimekossa, jota olen käyttänyt juhlissa usein tuon jälkeenkin. Viimeksi viime vuonna taisin pukeutua kyseiseen kolttuun. Musta-harmaa farkkumekko puolestaan ei valitettavasti päälleni nykyään mahdu, mutta roikkuu edelleen kaapissa. (odottaen, jos se mystisesti venyisi. :D) Tykkään nimittäin tuosta rokkimekosta edelleen kovasti ja näytin kyllä se päällä lyhyessä mustassa tukassani ja piikkikoroissani mahtavalta. Jos jonkun menneen ulkonäköni voisin ottaa takaisin, niin ehkäpä tuon valitsisin.
2011
Vuoden 2011 alussa pyörähdin Tukholman muotiviikoilla ja tuo siellä päälläni ollut kokomusta asu lököhousuineen, biker-saappaineen ja nahkarotseineen on yksi mun all time favourite. Nuo kietaisuleikkauksella varustetut housut olivat pitkään mun suursuosikit ja käytin ne aivan loppuun. (samat housut näkyi jo tuolla 2010 kuvissa punaisten kenkien kanssa) Samoin SAKIn rotsi ja Vagabondin bikerit ovat sellaisia ikisuosikkeja. Rotsi on edelleen itsellä, mutta noi bikerit on itse asiassa nyt mutsilla käytössä. Saa nähdä nappaanko ne sieltä jossain vaiheessa taas itselleni.
Syy miksi tuosta ns. tylsästä asusta tykkään niin kovasti on se, että se on hyvällä tavalla maskuliininen. Tunsin aina tuossa kokonaisuudessa itseni todella vahvaksi ja itsevarmaksi. Etenkin lehtikuvaushommissa mä voisin oikeastaan näyttää aina tuolta, olis just hyvä asu. Mietin itse asiassa että pitäiskö teettää samantyyppiset housut!
Vieressä siten astetta naisellisempi versio kokomustasta nahkarotsilla. Samantyyppisen ratkaisun voisin kiskoa päälleni edelleen. Mutta ehkä en ihan noin piukeeta ja lyhyttä pikkumekkoa enää valitsisi. (Noi Feudin korkonilkkurit muuten etsii uutta kotia TÄÄLLÄ.)
Sivusiiliä nähtiin päässäni tuolloinkin. Tuon vasemman puoleisen kuvan julkaisun jälkeen käytiin vauva.fi:llä muistaakseni taas kerran joku lesbotukka -keskustelu. 😀 Väri lähti edellisvuoden ihan mustan jälkeen hieman vaalenemaan.
Solmittuja puseroita (käytän kikkaa edelleen positamaan telttaefektiä!), bikersaappaita ja maihareita, mustaa ja harmaata. Farkkushortsit sukkahousujen kanssa oli usein päälläni nähty viritys. Mustat, hieman kiiltävät legginssit vilahtavat vielä kuvassa, mutta alkoivat vuoden 2011 aikana vihdoin jäämään taka-alalle. Kameraan katsominen tuntui olevan toisinaan kovin vaikeaa.
Edellistä lyhyemmätkin farkkushortsit kuului lemppareihin. Ja samoin nuo konjakinruskeat Vagabondin kiilakorkokengät. Mahtoiko johtua hiuksien eruosassa osan vuodesta olleista ruskean ja punertavan sävyistä, että kaappini alkoi mustan rinnalle hiipiä ruskean sävyjä… Tuubitopin ja haaremihousujen yhdistelmää tulen mukavuutensa vuoksi varmasti käyttämään tulevana kesänäkin.
Tadaa! Edellisen vuoden mustiin ja harmaisiin verrattuna tämähän alkoi olla jo ihan värien ilotulitusta. Hiekanruskeaa, tiilenpunaista, kamelinruskeaa… Tämän kollaasin vaatteista iso osa on edelleen ahkerassa käytössä. Keinonahkapöksyt, Nanson mekko, mustat mokkakorkkarit, vagabondin mustat nilkkurit.. Ja myös alrivin ruskea pusero ja kaverin häissä päälläni ollut ruusukuvioinen kotelomekko löytyvät edelleen kaapista. Ja satuinpa komeroa siivotessa sovittamaankin tuota ruusumekkoa, ja mahtui edelleen päälle vaikka jämäkän materiaalinsa vuoksi muuta epäilinkin.
Siniset farkut ja punaiset kengät, mikä ihana klassikko! Itselleni on alkanut klassikoksi muodostua myös tuon punaisen pyykkimuijahuivin käyttö. Huivi päässä on aina todella itseni näköinen olo, olipa vuosi sitten 2011 tai 2016. Näiden kuvien pirteän punaiset kengät ovat molemmat edelleen rakastettuja ja käytettyjä.
Vieläkö jaksatte osat 2012-13 ja 2014-15?
n
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKyllä jaksetaan, nää on kivoja.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunjee! Näitä on myös kiva tehdä. 😀
nasu86
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi yhtään auta himoani leikata takas lyhyt tukka kun katselee näitä kyvia 😍 olen seurannut sua jo ainakin 2010 vuodesta. Paljon tuttuja asuja ja ihania sellaisia.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunno mut kesäksihän lyhyt tukka ois just ihana!
Ano Nyyminen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVitsi nää oot timmi tossa ihan ekassa kuvassa! Wow! Haluan sun jalat.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunei, jalkojani ette saa! 😀
eliis
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVitsi sää oot kyllä niin kuumis! Rakastan sun tyyliä ja tyylitajua, vaikka se eroaakin omastani. Ehkä pitäisi alkaa viemään omaakin tyyliäni vähän veeramaisempaan suuntaan. 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos! Tosi kiva jos joku saa sellaisen kuvan, että löytyy jotain tyylitajua, kun itsestä välillä tuntuu peiliin katsoessa että se on aivan hukassa. 😀
Siilikissa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTodellakin jaksan! Toi musta lököhousu+biker-rotsi -look on vaan niin cool etten kestä. Joudun ehkä ihan vähän kopioimaan tota tyyliä tässä kevään korvalla, varsinkn kun kaapista löytyy vihdoin myös siihen sopivat kengät. 😉
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmä luulen, että joudun itsekin kopioimaan itseäni!
Siilikissa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha, toi sinitaustanen studio-selfie jäi näemmä sen verran kummittelemaan myös, että kävin kotiuttamassa itelleni tuommoiset wet-look-leggarit. Olkoonkin, että mun reitevälle kropalleni ne on varmaan mahdollisimman epäsopivat ja totaalisen epätrendikkäät. Ihan sama, säännöt on tehty rikottaviksi. 😂😂😂😂
Sanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMiusta on hauskaa huomata, että näissä kuvissa alkaa jo ekoissa selvästi näkyä haisuja tyylistä jota kannat myös tänä päivänä. Edellinen sarja oli jotenkin vahvemmin eri maailmasta. Ja nahkarotsi on kyllä siun juttu! Lisää vaan. 🙂
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo ne vuodet 2007-2009 oli vielä huomattavasti sekavampaa aikaa kuin myöhemmät vuodet ja siltä ajalta ei tosiaan ole paljoa mitään jäänyt vaatekaappiin, mut kuten tässä postauksessa lukikin, niin näiltä vuosilta jo monikin asia on pysynyt käytössä.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html?m=1
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunApua, viesti ei ollut lähtenyt.
Ihan mahtava kuvakokoelma. Osaat revitellä rohkeasti eri tyyleillä. Pitäisi ottaa susta mallia!
Tsekkaahan kirjoitukseni pahan puhumisesta selän takana.
Mukavaa päivää!
-Isla
Äni äSSä
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJaksan! Vaikka oon seurannu blogiasi tuolta alusta asti. 😀 Omien lasten kasvusta ja ikisuosikkiblogien muistelupostauksista todella tajuaa ajan kulun. Miten osasta näistä tämän postauksen kuvista muistan alkuperäisen kirjoituksen, eikä siitä tunnu olevan suinkaan vuosia aikaa?? 😀 Vaikka samalla en muista juurikaan mitään esim viime syksystä univajeen (uusi vauva) vuoksi?!? :,,D
selja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi, muistuu mieleen niin moni näistä asuista! Ja menisivät vielä tänäkin päivänä 🙂
Jennipieni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLisää vaan! Mielenkiintoista nähdä, millainen olet ollut menneinä vuosina. Sun blogia olen seurannut ehkä viimeisen vuoden-parin verran vasta. 🙂