21.07.2016 13 vuotta yhdessä miehen kanssa, jonka piti olla ihan vaan kaveri

Ei mitään hajua olenko mä jo joskus blogissa kertonut miten me Tommin kanssa päädyttiin seurustelevaksi pariksi, mutta vuosipäivä lienee ihan hyvä hetki tarinoinnille.

Ehdittiin olla reilu vuosi enemmän ja vähemmän kavereita, kunnes sitten koitti Pori Jazzit 2003. Tommi laittoi oman asuntonsa Jazzien ajaksi vuokralle ja sovittiin että hän punkkaa sen ajan minun luonani. Tilaa nimittäin riitti, koska olin juuri jäänyt yksinäni 65 neliön kolmioon kämppikseni muutettua yhteen poikaystävänsä kanssa.

Kämppiksen mukana meni yhtä jos toista kodintarviketta, joten Tommi ystäväni oli jo ehtinyt tuoda mm. imurinsa minulle alkukesästä lainaan ja siinä se oli muutenkin pyörinyt kaikenlaisia talonmiehen hommia tekemässä.

Jazz-viikko saapui ja vierashuoneessa olisi ollut tilaa, mutta laiskoina ihmisinä todettiin, että mitä sitä turhaan sinne lakanoita laittamaan, että kyllähän me kaverukset voidaan yhdessäkin nukkua, olihan näin toimittu jokunen kerta aiemminkin yhteisten baarireissujen jälkeen.

Käytiin Kirjurissa lauantaina kuuntelemassa Jamiroquaita ja Don Johnson Big Bandia ja hengattiin porukalla mun kavereiden kanssa, jotka olivat tulleet Poriin Jazzeille. Muistelen kavereidenkin kyselleen, että mikäs tää mun ja luonani punkkaavan herran tilanne oikein on ja ihan kirkkain silmin kerroin, etten mä siitä mitään kiinnostunut sen kummemmin oo.

Tuli sunnuntai ja Jazzien päätöspäivä, jota vietettiinkin sitten molemmat omilla tahoillamme. Tommilla oli seuraavana aamuna töihin meno, joten hän oli ollut kämpilläni nukkumassa jo hyvän tovin kun minä vihdoin kömmin yöllä paikalle jokusen juoman nauttineena. Itsellä ei ole oikein tarkkoja muistikuvia, mutta tarina kertoo minun hyökänneen tämän kaverini (joka ei mua siis yhtään kiinnostanut) kimppuun melko määrätietoisesti ja ehdottanut lähempää kanssakäymistä. ("nyt pannaan", oli toisen osapuolen mukaan käyttämäni kovin varovaisesti vihjaileva ilmaisu. En tunnusta)

Siitä se sitten jäi mun mun asuntoon, kun kerran oli imurikin sinne jo muuttanut. Ei sitä Tommin omaa, korttelin päässä sijainnutta, asuntoa kyllä irtisanottu ennen kuin seuraavana kesänä, mutta ei mies siellä montaa yötä enää noiden Jazzien jälkeen viettänyt. Eli kyllä me muutettiin käytännössä katseon yhteen ihan siinä samalla kun alettiin seurustelemaan. Tai siis jos tarkkoja ollaan, niin Tommihan oli tullut luokseni jo viikkoa aiemmin!

Sittemmin ollaan kyllä ehditty asua useampikin pätkä myös erillään töiden takia, mutta koko ajan meillä on ollut yhteinen koti tukikohtana Porissa. Ollaan koko tämä 13 vuotta asuttu ihan torin laidalla (kahdessa eri osoitteessa), joten ollaan ihan ihmeissään, kun muutaman viikon päästä muutto vie meidät lähes viiden korttelin päähän!

Muistan miten meidän tavatessa minusta tuntui, että tuo ukkohan on ihan ikäloppu. Hän oli juuri täyttänyt 27 ja minä olin tuolloin 20 vuotias. Tommi työssäkäyvä ja minä kokopäiväinen opiskelija. Silloin alkuun se ikäero tuntui jotenkin suurelta. Ja olihan mieheni tuolloin vielä itsekin sitä mieltä, että "80-luvulla syntyneisiin ei kosketa!". 😀

No, hienosti ollaan vanhettu yhdessä, eikä ikäeroa tässä kohtaa (34 ja 41) kyllä enää huomaa.

Me ei olla mikään kylki kyljessä ja aina yhdessä nyhjäävä pariskunta, vaan molemmilla on omat harratuksensa ja menonsa. Välillä voi töiden ja reissujen takia mennä viikko tai parikin, ettei juurikan ehditä näkemään, mutta ollaan tultu siihen tulokseen, että se on enemmänkin hyvä juttu. Toisen naamaan ei ehdi juurikaan kyllästyä.

Itse en tätä koko vuosipäivää olisi just nyt muistanut, mutta soitin hetki sitten Tommille kotiin aikeinani pyytää, että laittaisiko pyykkikoneen pyörimään, kun itse aamulla unohdin. No, muru oli siellä jo ajatukseni lukenut ja suunnitteli juuri ryhtyvänsä viikkaamaan puhtaita vaatteita juuri pesemiensä tieltä.

Tämän kovin arkisen asian keskellä hän sitten toivotti minulle hyvää 13. vuosipäivää. Oli kuulema FB asiasta muistuttanut.

Että, hyvä me! Hyvä meidän joukkue! Jo 13 vuotta pyykit yhteisessä telineessä!