
18.05.2018 Viikon parhaat asiat, yksi oli ylitse muiden
Vaikka epämääräinen ankeuden ja stressin tunne ei ole kevään myötä juurikaan helpottanut, niin tällä viikolla olen tuntenut paljon pieniä ilon pilkahduksia. Muutamaan päivään on mahtunut monta kivaa hetkeä ja kohtaamista.
Viikonloppuna on luvassa vielä menoa ja meininkiä, kun kummipoika Hiiripupumarakatti saapuu tädin luokse visiitille. Ohjelmassa ainakin seikkailupuisto, Viikkarin kyläjuhlat ja jäätelön syöntiä.
Tässä kuitenkin parhaita paloja viikon varrelta tähän saakka:
Viikon paras muodonmuutos tapahtui maanantaina valokuvaaja/meikkaaja Linda Lipposen käsittelyssä. Voi kunpa osaisin itse kihartaa hiuseni noin! Haluaisin osata myöskin liimata irtoripset oikein. Mut itsellä ne menee aina jotenkin ihan päin prinkkalaa ja hermo menee.
Viikon söpöimmät kengät olivat nämä Lola Ramonan rusettiavokkaat, jotka sain kuvauksiin Bombus -vaateliikkeestä. Kuten ehkä jo kampauksesta ja rekvisiitasta voitte päätellä, niin näissä kuvauksissa kameran edessä oli vähän erinäköinen Veera kuin normaalisti. En malttaisi odottaa, että pääsen julkaisemaan kuvia!
Viikon paras irtiotto oli lyhyt pyrähdys Tallinnassa tiistaina. Seilattiin päiväreissulle yli kolmenkymmenen valokuvaajanaisen porukalla ja aurinkoinen Tallinna muistutteli taas kuinka ihanasta kaupungista onkaan kyse. Muutaman tunnin maissaolon aikana ei juuri muuta ehditty kuin syödä herkullista nepalilaista safkaa ja kierrellä muutamat putiikit Kalamajassa. Pitää ehdottomasti suunnata taas vaikka yhden yön Tallinnan matkalle ihan itsekseni, kun tulee taas jotain vapaita.
Viikon paras ostos on ehdottomasti tänään ilmestynyt Amorphiksen Queen of Time -albumi. Tätä on odotettu jo kuukausitolkulla ja tämä päivä oli merkitty kalenteriin sydämin ja huutomerkein. Levykauppa aukesi kymmeneltä ja olin ovenkahvassa heti 10.01. Eka kuuntelukerta on nyt takana ja ei todellakaan tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Levy on melko tuhti paketti, sillä kahdestatoista biisistä vain kaksi on alle viisiminuuttisia ja iso osa rytisee yli kuuden minuutin verran. Mutta se on vaan hyvä asia!
Vielä ei juurikaan pysty sanomaan lempibiisejä jo sinkkuna aiemmin ilmestyneen The Been lisäksi, mutta ainakin hyvän örinän puolesta mieleen jäi kipale nimeltä Heart of the giant. Ja kyllähän vanhaa The Gathering -fania ilahdutti Anneke van Giersbergenin vierailu juuri videonakin ilmestyneellä Amongst Stars -kappaleella.
Viikon paras kohtaaminen. Tai tämä 8 viikon ikäinen isotassuinen pehmeä karvapallero oli tässä viikossa oikeastaan ihan parasta lähes mitä tahansa ja millä mittarilla hyvänsä mitattuna. En voi edes käsittää miten paljon iloa ja onnea tunsin, kun pääsin tätä Tarvo-nimistä heppua tänään paijaamaan hänen vierailtuaan meidän toimituksessa. Mulla jäi työkaverille lause kesken, kun kuulin, että paikalla on koiranpentu ja syöksyin tuota ihanuutta tapaamaan.
Se ihana pehmoinen nahkamasu! Ja voi mitkä polkuanturat! Ja hän tuoksui niin suloiselta pikkukoilalta! Voi söpöysyliannostus ja ihastuksesta johtuva hengenahdistus ja sydämen väpätys sentään!
Samana päivänä lempibändin uusi levy ja koiranpennun paijailua. Tänään ei siis todellakaan ollut ihan paska päivä.
Lottaa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana Tarvo!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana!! Lisää koilajuttuja! 😊
pauliina2
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIHANA TARVO!!!!!!!!!!!!!