22.11.2016 Kliseistä lohtujäätelöä paskaan fiilikseen

Ei siitä ole kuin pari viikkoa, kun kirjoittelin mulla olevan todella onnellinen olo, mutta nyt on vähän eri ääni kellossa. Tai siis, miten tän nyt muotoilisi..Kaikki on edelleen ihan samalla tolalla elämässä kuin silloinkin. Mitään ikävää ei ole sattunut. Mutta olen ollut nyt suunnilleen viimeisen viikon ajan ihan sellaisella tuulella, että tekis mieli vaan näytellä keskaria ihan kaikelle ja kaikille. Eniten kuitenkin ehkä ihan vaan itselle.

Ärsyttää arki, tympii kaikki ihmiset, tuntuu että duunit ei suju, pää lyö tyhjää. Tuijotin äsken kaupassa korttimaksupäätettä helvetillisen pitkän tovin enkä vaan ymmärtänyt mitä siinä lukee. (Syötä pin-koodi, se sanoi). Eilen istuin yksin syömässä ja läheisessä pöydässä oli neljän nuoren aikuisen porukka viettämässä aikaa ja mun eka ajatus oli, että "ai kauhee, jos pitäis olla tolleen ihmisten seurassa ihan muuten vaan, ajankuluksi!" Oma inhoreaktio vapaa-ajan sosiaalista kanssakäymistä kohtaan oli niin pöljä, että alkoi jo melkein naurattamaan. Mutta kun siltä musta just nyt tuntuu, että ei yhtään jaksais olla ihmisten kanssa enempää kuin on pakko.

Ihan samalla tavalla kuin mun vuosien takaiset pahat fyysiset sairastamiset ovat jättäneet muhun esimerkiksi tiettyjen paikojen kipuihin liittyviä voimakkaita pelkoja (säikyn heti ihan hirvittävästi jos esim peukalonivel kipeytyy, pelkään sen tarkottavan välittömästi pahaa sairastumista) on mun masennustausta saanut aikaan samaa. Tiedän, että mielialan on ihan normaalia elämässä vaihdella ja, että toisinaan nyt vaan on vähän takkuisempaa ja tympeämpää kuin muulloin. Kuitenkin tuosta tiedosta huolimatta iskee mielialan pienenkin laskun seurauksena mieleen pelko, että mitä jos tästä alkaa taas liukas alamäki. 

Viime päivinä olenkin aktiivisesti yrittänyt tulkita tuntemuksiani, miettiä asioita realistisesti ja puhua itselleni rauhoittavasti. "Veera, on ihan normaalia väsyä, kun tekee tosi paljon töitä ja reissaa. Ja kun on väsynyt, on ihan tavallista, että pinna tuntuu kireältä ja pikku asiatkin alkaa tympimään. Jos kuitenkin mietit ihan tosissaan, niin mikään konkreettinen asia ei ole muuttunut huonommaksi, vain omat tunteet.  Ja muistathan Veera, että tunteisiin ei tarvitse jäädä kiinni, vaan niiden voi vain antaa vierailla hetken ja niihin voi itse vaikuttaa. Ja ennen kaikkea muistathan, että on tässä selvitty ihan oikeastikin paskoista tilanteista!"

Ei kai tähän negatiivisen fiiliksen ryöppyyn ole tosiaan mitään muuta syytä kuin se, että mä oon ihan hiton väsynyt. Tulee esimerkiksi tää reissaaminen ja toistuva laukun pakkaaminen ja purkaminen jo ihan korvista ulos. Yksinkertaisesti taidan vaan olla loman ja nollauksen tarpeessa. Aika yleinen ja tunnistettava fiilis varmaankin?

Kuvassa jäätelöpurkki, jonka äsken nappasin lähi Alepan pakastehyllystä ihan vaan puhtaasti hetkellinen sokerihuuman tuoma lohtu mielessäni. Niin ihanan kliseistä. 

Mutta kaipa se on tosiaan tuo menneiden mustien aikojen jättämä pelko, joka mulle tekee tällaisesta mielialan notkahduksesta jotenkin normaalia isomman asian. Olen nyt saanut elää niin pitkään todella hyvän ja onnellisen fiiliksen vallassa, että olen jo vähän ehtinyt unohtaa millaiselta takkuamiselta elämä voi välillä tuntua ihan ilman sen kummempaa syytäkään. Olen ikään kuin taas uppoutunut siihen valheelliseen kuvitelmaan, että minä jaksan ja pystyn ja kykenen aina vaan ilman taukoja. Ja se, jos mikä on vaarallista, jos ei tajua omia rajojaan.

Väsymys, vitutus ja kiristynyt pinna ovat siis luonnollisia merkkejä, että nyt vois olla hyvä aika ottaa hetki iisisiti ja olla vaikka tekemättä yhtään mitään. Mun terapian loppumisesta on pian jo kaksi vuotta, mutta huomaan, että sen alulle pistämä ajatustyö, opettelu ja oivallukset jatkuvat edelleen. Nytkin on ihan selkeästi menossa prosessi, jossa mä koitan opetella että millaiset tunteet ja tunteiden vaihtelut ovat normaaleita ja ihan terveeseen elämään kuuluvia. Kun mieli on pitkään ollut sairas, on uuden terveemmän minän tuntemukset toisinaan hämmentäviä.

Ajatusten ulos kirjoittaminen tuntuu auttavan jälleen. Soitin ennen postauksen aloittamista miehelleni ja ystävälleni ja ihan suoraan sanottuna vaan kitisin. Halusin vaan päästä jollekin kertomaan mitkä kaikkia asiat nyt ärsyttää ja miten paljon kaikki just nyt tympii. Ja yhtenä pääkohtana oli se, että olin itselleni vihainen siitä, että olen negatiivisella tuulella. Mutta nyt kirjoitettuani ulos tunteeni, pelkoni ja saatuani aikaan pientä analyysiäkin, ei korvistani nouse enää lainkaan niin paljon savua ja pystyn olemaan jo itsellenikin hieman armollisempi. Nää tunteet on ihan ok!

Mä voisin jatkaa tätä itseni terapioimista nyt sillä, että kirjoitan listat asioista joista olen tällä hetkellä onnellinen ja sitten listan asioista jotka huolettaa. Sitten jaan ne huolettavat asiat vielä kategorioihin "näihin voin itse vaikuttaa" ja "näihin en voi itse vaikuttaa". Siinä on taas sopivasti reality checkiä, jotta voi alkaa taas ajattelemaan iloisemmin ja häätämään huolia. Ja mitä tähän väsymykseen tulee, niin parin viikon päästä pitäis jo olla vähän vapaatakin luvassa. Kyllä tää taas tästä. Kai.

Jos entisen masentuneen mielenliikkeet kiinnostaa, mutta et ole aiheeseen tässä blogissa aiemmin törmännyt, niin lukaise vaikka nämä pari postausta: Kerran masentunut, aina masentunut? ja Milloin on oikea hetki lopettaa mielialalääkkeet?

PS. Se on muuten just nyt mielenterveysviikko meneillään! Ihan siis ajankohtainen aihe. Huomenna pitänee sitten kirjoittaa aiheesta tissit, koska on myös #tissiviikko