02.08.2016

Posted at 21:53h in Yleinen by
0 Likes

 

..kassista löytyy kuivat treenivaatteet, just sinä päivänä, kun sade kastelee sut läpimäräksi työmatkalla

Vaikka en nyt muutenkaan ihan hirveen tyylilyylinä kuljeskele tuolla mun lehtikuvausduunissani, niin tää treenitrikoot + kirkuvan oranssi salipaita tuntui kuitenkin jo melkoisen väärältä. Nää vaatteet on niihin tilanteisiin kun urheillaan tai ollaan matkalla liikuntapaikalla, mut eihän tällaisissa nyt töissä pyöritä. Paitsi siis tänään. Ja ai että kokonaisuus muuttui oikeasti melko hillittömäksi, kun vilun tullen kiskaisin tuon repussa kuivana säilyneen vaaleanpunaisen trikoojakun. 

Eihän siinä mitään, jos ois vaan siellä toimituksessa pyörinyt, mutta kun piti lähteä ihmisten pariin kuvaamaan. Mä tunsin itseni jotenkin niin väärin ja nolosti pukeutuneeksi, että oli ihan pakko kuvattavan luokse mennessä selittää miksi olen työkeikalla tuollaisissa vaatteissa. Eihän se ihminen varmaan mitään sen kummempaa edes ajatellut, mutta kun itsellä oli pöljä olo. Kyllä mä tiedän, että tällä hetkellä moni pitää urheilutrikoita ihan normaalina arkivaatteena, mutta kun mulle ne ei sitä oo. (Mitkäs fiilikset teillä on asiasta?)

On se hyvä, että…

…päälläsi on alustoppi myös sinä päivänä, kun päätät kuvauskeikalla riisua sen kirkuvan oranssin paitasi

No pöljät olot sitten jatkui siitä sujuvasti, kun en erästä kuvaa ottaessani saanut mitenkään järkevästi ja kuvan sommitteluun sopivasti kulmaa vaihtamalla eliminoitua omaa kirkkaan oranssina hehkuvaa heijastustani eräästä lasipinnasta. Totesin siinä sitten, että helpointa on heittää paita hetkeksi veks, sillä heijastuksessa ei haitannut muu kuin väri. Ihan perushommia, että kuvaaja alkaa vähentää vaatetta kesken kuvauksen. 😀

Mitä siis opinkaan tänään?

1. Varavaatekerta (jotain muuta kuin treenitrikoot) duunikaapissa vois olla ihan paikallaan

2. Neonvärit ei välttämättä oo valokuvaajan paras valinta pukeutumisessa

 

PS. Älkää ihmetelkö, kun blogi päivittyy edelleen laiskasti. Tässä on nyt vähän kaikenmoista puuhaa… Päällä on mm. pakkaustressi, remppastressi, muuttokirppisstressi ja siivoustressi. Onneks toi Puuha-Pete jaksaa rauhoitella mua, että kyllä me jossain välissä saadaan tää kaikki tehtyä. Toivotaan niin. Nyt jatkuu pakkaaminen ja muutamat huonekalut pitäis mittailla, että otetaanko mukaan muuttaessa vai meneekö myyntiin.

 

 


28.07.2016

Posted at 13:47h in Yleinen by
0 Likes

Blogin luonnoksista löytyi tällaiset unohtuneet asukuvat. Kokonaisuus on tätä tämän kesän työunivormua farkkuineen ja Tomseineen, mutta erityismaininnan ansaitsee tuo ruokakauppareissulla Sokoksen alepöydästä bongaamani J. Lindebergin t-paita.

Teeppareitahan on maailma täynnä, mutta oikeasti itseä miellyttävien löytäminen ei aina välttämättä helppoa. Perus t-paidassa pitää natsata niin moni asia: miellyttävä ja riittävän laskeutuva materiaali, sopivan mittaiset hihat ja oiken kokoinen pääntie. Ja näiden lisäksi pitäisi hintakin osua yksiin oman kukkaron kanssa.

J- lindebergin modaalia (viskoosin kaltainen muuntokuitu) oleva pusero täytti kaikki vaatimukset. Se on pumpulinpehmeää ja laskeutuvaa materiaalia, pääntie on riittävän avara, muttei liian antava ja hihatkin varsin buenot.30% alennuksen vuoksi hintakin mahtui omaan teeppari-kipurajaan, kun maksettavaa jäi 35 €.

Harmi vain, ettei paidasta ollut tarjolla muita värejä kuin tämä petroolinsininen ja kitin värinen, sillä musta ja valkoinen samanmoinen kelpaisivat kaappiini välittömästi. Mutta syksyn mallistossakin puseroa näyttäis olevan vain ruskeana tai hiekan värisenä. Pöh.

Jo toisen kerran pienen ajan sisään sinisen ja vaaleanpunaisen yhdistämistä. Ällöttävän hempeetä ja ihanaa.

Näiden kuvien ottamisesta on muuten jo lähes kolme viikkoa ja noi mun tukan sivut oli jo silloin ihan ylikasvaneet. Tilanne tänään vihdoin kampaajalle mennessä on siis todellakin katastrofaalinen. Mutta iltapäivällä marsu tippuu jälleen lattialle ja olo kevenee. Jee!


26.07.2016

Posted at 21:12h in Yleinen by
0 Likes

Mua meinas tossa yks päivä jo ihan surettaa, kun tuli sellanen olo, että mun koko kesä on mennyt ja menee jotenkin ihan ohi. Käyn vaan töissä ja nukun. Suoritan pakollisia hommia, kun en enempää jaksa. Kesän pari ekaa viikkoa pistin väsymystäni vaan sen piikkiin, että kokopäivätöihin paluu ja uusi arkirytmi vähän sekoittaa pakkaa. Olo ei ole kutenkaan koko kesänä kohentunut ja harvat vapaapäivät eivät ole tuntuneet lainkaan riittävän palautumiseen ja virkistymiseen. Pinna on ollut kireällä, mieli matalalla ja aloitekyky tuntuu olevaan taas ihan nollassa. Jo aamulla herätessä toivoo vaan, että päivä olisi ohi, jotta pääsisi jälleen nukkumaan.

No, ei kai se kumma jos fiilis on tuollainen, sillä sunnutaina saamieni verikoetulosten mukaan mun kilppariarvot on taas huonontuneet melkoisesti. Uskoisin, että tämä asia selittää melkoisesti tätä vetämättömyyttä ja tunnetta paskasta kesästä. Ilon tunteet ovat siis jokseenkin olleet vähissä enkä ennusta seuraavista viikoistakaan muuttostressin päälle painaessa mitenkään kauhean riemukkaita. 


Sunnuntaina oli kuitenkin onneksi vuorossa pieni irtiotto, joka tarjosi sekä hyvää mieltä että lepoa ja rentoutumista. Suunnattiin rakkaan Iinan kanssa vuorokauden mittaiselle minilomalle. Risteily Viking Cracella Turusta oli loistava valinta tilanteessa, jossa pidemmälle reissulle ei ollut aikaa. Yksi ilta ja päivä laivalla sisälsi kaikkea sitä mitä kaksi väsynyttä ämmää tarvitsi mielen kohotukseksi.

Buffassa todettiin mm, että paistettu avokado ja Bearnaise-kastike muodostavat hyvän parin. Myös Englanninlakut dipattuna kermavaahtoon olivat varsin hyvä idea. 

Illan suurimmaksi ratkaisemattomaksi mysteeriksi jäi kysymys, että kumpi onkaan kamalampi drinkki: Sininen enkeli vai Ampiainen, jotka päädyimme vitsin vuoksi tilaamaan. Siitä ei sen sijaan ollut epäilystäkään, että kuvissa näkyvä ainakin rommia, kermaa ja passionhedelmää sisältänyt juoma oli aivan suunnattoman herkullinen!

Ja mikä parasta, se jätti mahtavat kermaviikset.

Ei kai sitä nyt kaksi bloggaajaa pysty olemaan reissussa ilman, että napataan ainakin yhdet asukuvat. 

Mielenkiintoisemman kuvan taisi kuitenkin saada itse kuvaajasta. Ihanan uhrautuvaa pyllistelyä. 

Iltapäivä relattiin sitten spassa katsellen upeita saaristomaisemia poreammeesta käsin. Ei puuttunut mitään muuta kuin se, että osastolta olisi päässyt käymään ulkona auringossa. Olisi ollut ihana maata hetki aurinkoisella kannella, mutta onneksi auringon lämpö ja valo ylettivät myös sisätiloihin isojen ikkunoiden ansiosta. 

Vaikka näytän kuvassa elämääni kyllästyneeltä, niin todellisuudessa nautin olostani varsin paljon. 😀

Poreilun jälkeen nautittiin molemmat vielä hieronnasta ja mini kasvohoidosta. En ehkä keksi täydellisempää tapaa viettää maanantaipävää. Olo oli kylpemisen ja hoitojen jälkeen aivan totaalisen rentoutunut ja vähän uudestisyntynytkin. Oltiin molemmat sitä mieltä, että minilomamme oli kaikin puolin aivan täydellinen.

Ei sen tarvii iso breikki olla, että olo hieman kohenee, kun vaan pääsee ympäristöön jossa pää nollautuu kunnolla ja seura on hyvää. Yksi täydellinen ja lataava vuorokausi palautti taas, jos ei nyt ihan virtaa koneeseen, niin ainakin hymyä kasvoille. Huomenna sitten lääkäriin juttelemaan mistä se virta saadaan takaisin.