Otsikon oppi on peräisin äidiltäni ja voin sanoa, että ainakin tässä kohtaa on mamma saanut siirrettyä opetuksensa menestyksekkäästi tyttärelle.

Esittelin jokin aika sitten Zalandolta tilaamani Benettonin villamekon, joka osoittautui heti niin potentiaaliseksi lempivaatteeksi, että en juurikaan empinyt, kun äiti soitti ja kertoi, että Sotkamon Benetonilla olisi sama leninki oranssina.

"whaat?? Oranssi! Pakko saada! Käy mamma ostaa se mulle!"

Uudet korviksetkin on muuten Benettonin. Löytyvät TÄÄLTÄ. Kaulakoru puolestaan on parin vuoden takainen second hand -löytö.

Mutsi siis innostui neulemekkopostauksestani ja syöksyi hankkimaan itselleen samaa kolttua. Ostosreissulla vastaan tuli myös tämä aurinkoinen oranssin sävy ja äiti luonnollisestikin otti heti raporttipuhelun rättihullulle lapselleen. Lopputulos oli, että nyt meillä on äidin kanssa molemmilla sekä oranssit että ne viininpunaiset (en oikein tiedä mikä sen toisen mekon väri ois..) neulemekot. Ja bonarina mulla vielä mustakin. 😀

Pikkasen on nyt ehkä näissä kuvissa omaan makuun turhan vähän deniereitä noin lyhyelle mekolle, mut muita ei nyt sattunut räpylään kun laukkua pakkasin. Selkeesti pienen sukkispäivityksen paikka syksyn kunniaksi. Pitänee siis suunnata taas henkkamaukan äitiysvaateosastolle hakemaan nippu lemppari sukkahousuja!

Musta mekkokin tuli kuvattua laivalla, joten sekin näkynee täällä pian. Kuten jo FB:ssä jokin aika sitten sanoin, niin jos nää ainaiset neulemekot kyllästyttää, niin kannattaa palata blogin pariin ehkä vasta joskus huhtikuussa. 😀

mekko-Benetton/rotsi-Junarose (saatu)/kengät-Calvin Klein Jeans/laukku-Tiger of Sweden/korvikset-Benetton/kaulakoru-2nd hand

Käytiin siis tosiaan pyörähtämässä Junarosen kutsumima pikku risteilyllä. Reissustakin jonkunnäköistä raporttia varmaan tulossa lähiaikoina. Tänään vuorossa yksi työpäivä ihan täällä Porissa ja huomenna otan suunnaksi Seinäjoen ja lähden pariksi päiväksi valistamaan Olympus-kameroiden käyttäjiä. Mut enköhän mä ehdi vähän reissun päältäkin bloggaamaan!

Onko siellä muita hamstereita joilta löytyy suosikkivaatteet useissa väreissä?

Kuvista kiitos reissukaverilleni Joannalle!


-Yhteistyössä Junarose

Bussi starttasi juuri Porista kohti Turkua, mistä hyppään Viking Gracen kyytiin muutamaan muun bloggaajan kanssa seuraavan vuorokauden ajaksi. Olemme reissussa plusvaatebrändi Junarosen kutsumina ja luvassa on ainakin poreammelilluttelua, hyvää ruokaa ja laivan tax freen Junarose-valikoimiin tutustumista. Teimme samanmoisen reissun jo vuosi sitten ja sen perusteella odotan etenkin relaamista poreammeessa saaristomaisemia katsellen. Pieni hengähdyshetki on just nyt enemmän kuin paikoillaan, jotta saa virtaa taas startata uuteen työviikkoon ja sen reissuihin.

Sen lisäksi, että pääsen itse relaamaan risteilylle, saan arpoa myös yhdelle teistä VIking LInen risteilylahjakortin. Hihkaise kommenttiboksissa halustasi osallistua arvontaan ja muista täyttää sekä nimierkki että sähköpostiosoite. Osallistumisaikaa torstaihin 5.11. saakka.

Meidän risteilymeininkejämme voi mun oman instan (@vieruska) lisäksi seurata myös tililtä @junarosefinland ja hästägillä #junarosexvikingline.

EDIT 8.11. klo 20.15: ONNETAR SUOSI NIMIMERKKIÄ ELISE! VOITTAJALLE LAITETTU SÄHKÖPOSTIA


Argh.. Tulin tuossa just duunikeikalta, joka meni vihkoon niin monin tavoin. Osaksi syyt olivat minusta riippumattomia, mutta myös oma suoritus meni vähän aidan alta huono valmistautumisen vuoksi. Nyt on siis vähän niin kuin tatti otsassa tälleen viikonlopun alkajaisiksi. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että sain  tänään myös ilahduttavan määrän positiivista palautetta. Eräs kuvaamani rouva oli tuonut minulle töihin kortin, jossa kiitettiin hyvästä kuvasta ja toisaalta kuulin, että videoasiakas oli kiitellyt, että "kuvaaja oli todella ihana!". Eli hyvät jutut voittaa huonot tänään kuitenkin 2-1. 

Jos oli tänään vähän epäonnistumisen hetkiä, niin samanlaisia tuntemuksia oli myös eilen, jolloin myös nämä asukuvat on napattu. Kävin nimittäin eilen siellä TAMKin valintakoehaastattelussa ja mulla on fiilis, että sekään ei mennyt kauhean vahvasti. En ollut juurikaan ehtinyt valmistautua ja miettiä, että mitä minulta mahdollisesti kysyttäisiin ja tuntuukin, että en osannut riittävän vakuuttavasti vastata, että miten kokisin tuon koulutuksen kehittävän itseäni eikä minulla myöskään ollut mitään kummoista ajatusta siitä mitä haluaisin tehdä viiden vuoden päästä. 20 minuuttia kahden tyypin katseiden ja kiperien kysymysten alla tuntui siis melko piinaavalta. No, se on sit ihan herran haltuun, että pääseekö sisään vai ei. Joulukuun alussa se selviää.

farkut-H&M/pusero-Masai/jakku-Lindex Generous/kengät-CK Jeans/huivi-Esprit/rotsi-Junarose (saatu)

Kari Ketonen heitti eilen Antti Holma Showssa, että "Vakituinen työntekijä on onnellinen, kun alkaa viikonloppu tai loma. Freelancer on onnellinen, kun kalenteri on niin täynnä, että siihen työmäärään varmasti kuolee." Piti sitten vähän miettiä, että mitenkäs toi homma menee omalla kohdalla ja tulin siihen tulokseen, että juu, kyllä sitä on ihan hirveen fiiliksissä, joka ikinen kerta, kun saa raaputtaa kalenteriin taas lisää duuneja, mutta samaan aikaan miettii, että hitto, kun osais joskus sanoa joillekin hommille myös ei. Siinä vaiheessa, kun ei ehdi edes haaveilla vapaapäivästä ja tietää, että keikkaa on sen verran hyvin, että liksatkin on muutamaksi kuukaudeksi tiedossa, niin onko se silti ihan pakko vielä survoa johonkin ainoaan kolmen tunnin vapaaseen spottiin se "ihan nopee lehtikeikka"? Mun vastaus tuntuu olevan, että "on ihan pakko". 

Pikkuisen stressitunnelmissa siis eletään just nyt, mut jospa tossa muutaman viikon päästä tulis taas vähän rauhallisempi vaihe. 

……………………………………

Ja siis voi jumalauta! Kesken tän postauksen kirjoittamisen mä tajusin, että olen möhlinyt kalenterimerkintöjeni kanssa siihen malliin, että laitoin tänään asiakkaalle väärää infoa päivistä jolloin olen käytettävissä. Että ei muuta kuin perjantai-iltana seitsemältä nolona soittelemaan, että "anteeks kauhiasti, mut mää oon kirjottanu teille tänään melissä ihan puuta heinää. Ei se päivä onnistukaan!" Että voi nyt saatanan saatana sanoisinko. No, onneks ei vielä mitään peruuttamatonta tapahtunut.

Viikonlopun tärkein homma näyttäis siis olevan kalenterin ajantasalle saattaminen!