23.03.2015

Posted at 18:17h in Yleinen by
0 Likes

Selluliitti, tuo reisissä ja ahterissa majaileva naisten perivihollinen. Sitä vastaan on taisteltu aikojen saatossa niin kuivaharjauksella, selluliittigeeleillä, kaikenlaisilla laitteilla, ruokavaliolla kuin radioaalloillakin. Sen muodostumista seurataan niin omista kuin toistenkin reisistä ja juorulehtien kuvissa osoitellaan kuinka täydelliset Hollywood-tähtösetkään eivät ole turvassa appelsiini-iholta.

Itse joudun kyllä nyt tässä kohtaa myöntämään, etten ole hirveästi tuolle asialle koskaan uhrannut ajatuksiani. Omassa vartalossani selluliitti on joko pysynyt sen verran vähäisenä, ettei se ole minua ikinä ahdistanut, tai sitten näköni on vain yksinkertaisesti huono. En toki väitä, etteikö reisistäni kuhmuroita löytyisi, mutta ne osuvat silmiin lähinnä tietynlaisessa kovassa valossa tai läskejä tietoisesti puristellen. Mutta olen minäkin yhden selluliittigeelitörpön joskus omistaa. En vain tainnut jaksaa läträtä sitä iholleni montaakaan päivää ja törppö jäi pölyyntymään jonnekin kaapin pohjalle kunnes vihdoin heitin sen pois.

Olen tosiaan itse hieman laiskanpuoleinen suhteessa vartalonhoitotuotteiden käyttöön. Jo pelkkä vartalon rasvaaminen on mielestäni ihan plääh. Jonkun toisen ihmisen käsittelyssä kuitenkin viihdyn erinomaisesti ja jaksan olla läträttävänä, hierottavana ja hipsuteltavana. Ei siis tarvinnut kahdesti miettiä vastausta, kun porilaisesta kauneshoitola Primo Donnasta kysyttiin haluaisinko tulla kokeilemaan heidän uusia vartalohoitojaan.

Primo Donnassa kosmetologina työskentelevä vanha työkaverini Liina on jokin aika sitten lisännyt palveluihinsa erilaisia Diego Dalla Palman tuotteilla tehtäviä vartalohoitoja ja minä olin nyt ensimmäisenä testaamassa Anticellulite-hoitoa. Parin viikon sisällä jatketaan vielä samaan sarjaan kuuluvilla Slimming- ja Firming -hoidoilla ja arvioin sitten, että tuliko minkäänlaisia näkyviä vaikutuksia.

Nyt kuitenkin fiiliksiä tuosta perjantaina suoritetusta selluliittihoidosta!

Ensimmäinen rasti oli tietenkin riisua kaikki vaatteet pois ja jottei ihan toosa paljaana tarvitse pöydällä makailla, kiskaisin jalkaani nuo söpöt stringit! Niin kuin ne nyt hirveesti peittäis, mutta onhan niillä pieni psykologinen vaikutus. Hoitopöydälle asetuttiin makamaan pehmoisten pyyhkeiden alle ja naamasta päätellen pikkuisen jännitti, että mitä tuleman pitää. Liina kertoi tekevänsä Anticellulite-hoidon minulle ns. pitkän kaavan mukaan, joten useampi ympäri vartalon levitettävä tökötti oli edessä. Tämän hoidon tarkoituksena on kuulema stimuloida mikroverenkiertoa ja pistää nesteet ja ihonalaiset kuona-aineet liikkeelle.

Hoito alkoi rentouttavalla dekoltee-hieronnalla ja vasta sen jälkeen aloitettiin varsinainen selluliittitaisto. Ensimmäisenä vuorossa oli kuorinta-aineen levitys. Hieman kyllä itsestä tuntui oudolta kuorinta-aine, jossa ei ole lainkaan rakeita! Itse kun olen sellainen tyyppi, joka tykkää hinkata ihoaan suurinpiirtein lekasoralla. Mutta Liina vakuutti, että ihonkuorintaan ei välttämättä tarvita mekaanista kuorintaa. Yritän uskoa. 😀

Ihan makuullan ei koko hoidon ajan tietenkään pysty olemaan, kun tuotteilla on tarkoitus käydä läpi koko vartalo. Välillä täytyy siis nousta istumaan ja nostella hieman kankkuja kosmetologin ohjeiden mukaan. Kuorinta-aineella käyntiin läpi koko ämmä varpaista sormenpäihin saakka aina rintoja myöden. Tisseistä Liina toki kysyi erikseen, että onko ok käydä nekin läpi eikä suinkaan syöksynyt varoittamatta kiinni. Eli jos rinnat tuntuu itsestä liian intiimiltä, niin ne voi jättää hoidon ulkopuolelle.

Itselläni on aina ollut todella rento suhtautuminen erilaisiin hoitoihin ja toimenpiteisiin, enkä ole koskaan kokenut kiusallisena sen kummemmin bikinirajan sokerointia, kokovartalohierontaa kuin gynegologin tutkimustakaan, joten tämäkin kokovartalokäsittely tuntui itselleni ihan luonnolliselta.

Kuorinta-aine sai iholla aikaan pientä kihelmöintiä, mutta ei mitenkään epämiellyttävää. Ihan siis vaan sellainen kevyt kihelmöinti, että tuntui kuin jotain alkaisi iholla tapahtua.

Kuorinta-aineen levittämisen jälkeen oli seerumin vuoro. Lämpenevää Shock Action -seerumia levitettiin erityisesti paikkoihin joihin rasvalla on tapana kertyä. Eli minun tapauksessani aika yltympäriinsä, paitsi tässä kohtaa jätettiin rinnat väliin. Mutta tutiseva vatsa sai oman osansa tuosta aineesta, jonka vaikuttavana ainesosana on heksapeptidi-39 (älkää multa kysykö mitä se tarkoittaa!!!) ja tarkoitus on se jo em. mikroverenkierron stimulointi.

Ei kahta töhnää ilman kolmatta, sillä seerumin jälkeen kroppa käsiteltiin vielä yhdellä tuotteella nimeltä Critical Points mask. Tässäkin kohtaa naurettiin, että eiköhän se oo yhtä kriittistä pistettä koko muija, joten Liina levitteli kriittisten kohtien maskia niin reisiin, peppuun, vatsaan kuin olkavarsiinkin. Tästä vaiheesta teki erityisen miellyttävää se, että käytetty tuote tuoksui ihan herkulliselta hedelmärahkalta.

Kaikkien näiden tuotteiden jälkeen alkoikin sitten itselleni aivan uusi osuus, nimittäin muumioliinoihin kääriminen. Jotta kaikki seerumit ja maskit sun muut pääsisivät mahdollisimman hyvin vaikuttamaan, kääritään asiakas lämpimiin kääreisiin kuin Tutankhamon konsanaan ja tiivistetään vielä muovikelmulla! Reidet, vatsa, persus ja allit sujahtivat kaikki näppärästi käärinliinojen sisään ja kun Liina asetteli ympärilleni muovia ja pyyhkeitä lämmikkeeksi alkoi ensimmäiset Liinan varoittamat viluntuntemukset puskea pintaan.

Vaikka kääreet olivat lämpimät ja seerumikin ns. lämmittävä, niin ensimmäiset tuntemukset iholla olivat sellaisia kuin sille olisi levitetty kylmägeeliä. Hoitotuoli oli lämmitetty ja päälläni oli lämpöpeitto, mutta silti ensimmäiset kymmenen minuuttia kääreiden laittamisesta minusta tuntui lähinnä kylmältä. Liina kertoi, että toisilla kroppa reagoi pelkästään palelemalla, mutta ainakin itselläni tuntemus alkoi jossain vaiheessa muuttua lämpimämmäksi ja siten miellyttävämmäksi. Kaiken kaikkiaan kääreissä maataan n. 20 minuuttia ja tuona aikana ehti tosiaan olla sekä, kylmä että kuuma ja parhaimmillaan molempia yhtäaikaa. Jotenkin todella jännä fiilis kaikenkaikkiaan. Ei taaskaan mitenkään ahdistava tai ikävä tunne, mutta todella outo. Mutta ainakin tuli sellainen olo, että kai ne aineet nyt jotain siellä kropassa tekee.

Kääreitä poisottaessaan Liina varoitteli, että loppupäivän ajan voi pissattaa normaalia enemmän ja kehottikin juomaan paljon vettä. Myös pieni päänsärky olisi kuulema aivan mahdollista kropan nesteiden lähtiessä liikkeelle.

Kääreissä hikoilun ja palelun jälkeen n. 1,5 tuntia kestänyt hoito viimeisteltiin kevyellä kokovartalohieronnalla, joka oli todella mukava ja rentouttava päätös tälle kokemukselle. Tai no, ei se kokemus toki kokonaan itse hoitoon loppunut. Hoito tosiaan vei jotenkin hetkeksi kaikki mehut, ja se Liinan varoittelema pääkipukin sieltä hieman puski pintaan, joten jatkoin hoitoa kotona päikkäreillä, vessassa ravaamisella ja sillä suositellulla vedenjuonnilla. Alkoholin juontia kehotettiin välttämään, mutta tätä kohtaa kyllä sitten jo illalla uhmasin ja join pari lasia viiniä. En kuitenkaan huomannut, että olisivat vaikuttaneet mitenkään normaalia kummemmin.

Näin yhden hoidon perusteella on toki mahdoton sanoa, että millaisia vaikutuksia sillä mahdollisesti on vai onko lainkaan, mutta itse hoito oli kyllä kaikinpuolin todella miellyttävä kokemus ja tuntemukset olivat sitä luokkaa, että on siellä ihon alla varmasti jotain tapahtunut. Ehkäpä tutkin muhkuroitani hieman tarkemmin ennen seuraavaa hoitoa, jotta voin tehdä ennen ja jälkeen -vertailuja.

Sen verran vinkkiä voisin sanoa samanlaiseen tai oikeastaan mihin tahansa vartalohoitoon menevälle, että kannattaa laittaa päälle jotain rentoa ja väljää. Voin nimittäin sanoa, että sukkahousujen pukeminen aineista tahmaiselle iholle ei ollut miellyttävää. Vaikka olo jäi hieman tahmaiseksi, niin hoidon jälkeen ei suositeltu heti suihkuun menemistä, vaan ohjeistettiin odottamaan muutama tunti, jotta kaikki tökötit ehtivät kunnolla imeytyä ihoon. Ja näin myös toimin. Mutta ensi kerralla tajuan tosiaan laittaa päälle vaikkapa löysät verkkarit ja hupparin, jotta hoitolasta poistuminen on miellyttävämpää.

Jännää oli kyllä ensikertalaiselle tuollainen vartalohoito! Mutta ihan koska tahansa antaisin itseni läträttäväksi samanmoiseen uudestaan, sen verran mukavaa ja rentouttavaa se oli.

Siitä en osaa sanoa vielä mitään, että uskonko mä että tollaisesta hoidosta voisi olla oikeasti hyötyä selluliitin häädössä, mutta jospa se tässä pikku hiljaa selviää.

Mitkäs selluliittifiilikset siellä puolen ruutua on? Kärsitkö sellupyllystä? Entä uskotko siihen auttavan yhtään minkään?

-hoidon tarjosi Primo Donna-


22.03.2015

Posted at 21:13h in Yleinen by
0 Likes

Miten mulla on sellanen olo niin kuin asukuvat olis viime aikoina lisääntyneet täällä blogissa. Siitä taitaa olla kiittäminen kevään tuomaa lisääntynyttä valoa ja sitä, että Olympuksen Image Share -appsin takia mun ei enää tarvitse mietiskellä mistä saisin asukuvaajan. Mun pitäis itse asiassa lähipäivinä valmistella pieni esitys kyseisestä aiheesta, eli PEN E-PL7 + O.I. Share bloggaajan työkaluina, sillä olen lupautunut puhumaan asiasta perjantaina Ping Helsinki -tapahtumassa.

Oon onnistunut haalimaan tälle alkavalle viikolle, joka on viimeinen ns. vapaa viikko ennen töiden alkamista, ihan pirusti hommaa ja reissaamista. Ton Ping Helsinki -risteilyn lisäksi kalenterissa töröttää mm. Olympus-koulutus Tampereella ja yhden blogikamppiksen kuvaukset Helsingissä ja yksi asiakaskuvaus Porissa. Huomenna pitää ehtiä hoitaa sata asiaa täällä Porissa ja tiistaista eteenpäin sit reitti on muotoa Pori-Helsinki-Tampere-Helsinki-Tallinna-Helsinki-Pori.

No mutta, tätä sinne tänne poukkoilevaa elämää saattaa kohta jo tulla ikävä, sillä kuten olen tässä jo sivulauseissa jokusen kerran maininnutkin, minulla alkaa hetkeksi aikaa ihan kokopäivätyöt täällä Porissa. Huhtikuun ekasta päivästä viisi kuukautta eteenpäin toimin vuorotteluvapaan sijaisena Satakunnan Kansassa, eli samoja lehtikuvaajan hommia mitä tähänkin saakka, mutta hetken aikaa kuukausiliksalla. Hieman siis rauhallisempaa ja tasaisempaa elämänrytmiä siis luvassa kevään ja kesän ajaksi. Onneksi vuorokierto on kuitenkin sitä mallia, että kerran kuussa on aina yksi neljän päivän vapaaputki, niin ehtii toivon mukaan välillä täältä Porista vähän poiskin.

Mutta, se mun duunikuvioista ja kiireistä, piti nämä viime perjantain rätit esitellä.

Niin kovin onnellisena kiskoin perjantaina päälleni tuon nahkahameen, johon ihastuin alunperin jo nähtyäni sen viime keväänä katsellessani Elloksen syys-mallistoa showroomilla. Tuijottelin hamosta Elloksen sivuilla kerran jos toisenkin syksyn ja talven aikana, mutta 109 € hinta ei ollut kukkarolleni sopiva. Nyt muutama viikko sitten onnistuin vihdoin kalastamaan hameen alennuksesta lisäalekoodilla maksaen siitä enää 35 €.

Onni uudesta hameesta ei kestänyt kuitenkaan kauan. Olin lähdössä samassa vermeessä liikkeelle myös eilen illalla, kun huomasin hameen olevan hieman kierossa. Otin kiinni taskun reunasta kääntääkseni hametta, niin se perhanan hame meni ja ratkesi iloisesti sivusaumastaan! Voi nyt saatanan saatana. Pitää nyt huomenna kysellä Ellokselta, että suostuvatko lähettämään mulle uuden tilalle. Ei kyllä pitäisi ihan tuohon malliin saumojen mielestäni ratkeilla, joten odotan kyllä vaihtoa uuteen tuotteeseen. Mut harmittaa ihan sikana. :/

 

nahkahame-Ellos/kashmirneule-Ellos/tennarit-Converse/takki-Marimekko, 2nd hand/laukku-Diesel/huivi-Glitter (saatu)/aurinkolasit- Le Specs (saatu)

Hameen ratkeamisen lisäksi hajotin eilen myös Tallinnasta ostamani kaulakorun sen pudottua vessan laattalattialle. Ei jotenkin nyt ollut onni mun puolella tänä viikonloppuna materialististen asioiden suhteen. Mut onneks muuten olikin sitten enempi kuin onnistuneita vapaapäiviä. Viikonloppuun mahtui ystäviä, viiniä, livemusaa, leffatreffit, yhdet synttärit ja murun tekemää hyvää ruokaa. Eiköhän ne oo akut sen verta latautuneet, et selviydyn tulevan viikon kiireistä.

 


21.03.2015

Posted at 14:53h in Yleinen by
0 Likes

Uskaltaisin väittää, että 250 € arvoisten, puhtaan valkoisten tennareiden lainaaminen ystävälle on kyllä mitä suurin luottamuksen ja rakkauden osoitus. Sain kokea kyseisen luottamuslauseen keskiviikkona ollessani Helsingissä Iinan luona. Halusin laittaa päälle edellisenä päivänä Kajaanista tehtaanmyymälästä ostamani R-Collectionin pinkin anorakin, mutta nirsouteni esti pukemasta pinkkiä takkia reissussa mukana olleiden kirkkaanpunaisten Martensien kanssa. Ei vaan mitenkään sopinut omaan väriyhdistelmämakuuni. Ystävä ymmärsi välittömästi tilanteen vakavuuden ja alkoi kaivelemaan omaa kenkäkaappiaan ja tuli hetken kuluttua Minna Parikan laatikon kanssa ja sanoi puputennareiden sopivan asuuni loistavasti.

Haukoin hetken henkeäni, että ihanko oikeasti, uskallatko lainata niitä ja voi ei ja apua ja entä jos sotken ja ai hitsi kun ne on ihanat ja aahh.. niin mukavat jalassa… Mutta hienosti selvittiin pupujussikoiden kanssa ja palautin ne illalla haikein mielin laatikkoonsa vahingoittumattomina. En voi väittää, etteivätkö kengät olisi tartuttaneet itseeni vakavanlaatuisen pupukenkäkuumeen. Huhhuh. Mut kattokaa nyt miten ihanalta ne näytti mun mekon ja anorakin kanssa!

Tuon R-Collectionin (tai rokserin, niinku meillä päin tavattiin ainakin ysärilla sanoa) anorakin ostin tosiaan tiistaina Kajaanista, kun halusin päästä nostalgiavierailulle tehtaanmyymälään. "Rokserin" vaatteet kuuluivat todella tiukasti ikäluokkani edustajien elämään joskus parikymmentä vuotta sitten. Itse en kylläkään omistanut todellista massojen vaatetta, kengurutaskuista R-Collectionin anorakkia, mutta paljon paljon muita merkin vaatteita kyllä kaapista löytyi. Harmaat college-housut ostettiin aina uudet edellisten käytyä pieniksi ja ilman rokserin hupparia ei yksikään Tenetin koululainen voinut tuolloin elää.

Nyt sitten paikkasin tuon anorakin puutteen elämässäni, mutta en kuitenkaa sillä pään yli vedettävällä mallilla, vaan omaan makuuni paremmin passaavalla, edestä aukeavalla mallilla. Hankin takin ensisijaisesti työt mielessäni, sillä suuret taskut ja väljä malli tekevät siitä oikein loistavan päällysvaatteen kuvauskeikoille. Anorakki myös menee melko pieneen tilaan, joten se mahtuu tarvittaessa kamerareppuun ja kankaan Aquatx-käsittelyn ansiosta se hieman hylkii likaa ja vettä.

   

Ajattelin ensin, että kirkkaanpunainen olisi ollut enempi minun värini, mutta koska valitsin takkini -50% aletangosta, oli paras vaihtoehto tuo pinkki. Ja nyt muutaman päivän takkia katseltuani ja käytettyäni olen kyllä väriin todella tyytyväinen. Ja vaikka ensisijaisesti anorakkia duuniin ajattelinkin, niin taitaapa kyllä saada aika paljon käyttöaikaa muutenkin.

Koot noissa takeissa ovat melko reiluja ja itselle olisi voinut tästä koko L riittää, mutta sen puutteessa otin XL:n, jonka hihat ovat kyllä itselleni ihan hurjan pitkät ja vaativat käärimistä. Mutta sehän ei ole mikään ongelma. Hintaa alessa olleelle anorakille jäi vain 39,50 €, joten melko hyvä kevättakkilöytö, sanoisin.

Nythän on tuntunut niitä kengurutaskuanorakkeja näkyvän taas enenevässä määrin ja näyttäisikin, että ysäriklassikko on tekemässä vahvaa paluuta. Löytyykö teidän kaapin perukoilta 'rokserin' anorakkeja ja pääsevätkö jopa käyttöön saakka?