Kullan kimatelu on kiehtonut minua viime aikoina siinä määrin, että paljettiunelmat ovat päässeet päälle kekkeröinnin lisäksi myös työntäyteisiin arkipäiviin. Pari viikkoa sitten paljettitoppi sai parikseen viininpunaiset farkut ja viime viikolla puolestaan studiolla välkkyi diskopallon lailla kultainen blingbling-hame.

Koska puhtaita mustia sukkahousuja ei tuona aamuna sattunut mistään käteen, niin sujautin kinttuni vahvaan violettiin. Mutta eipä ne hassummalta näyttäneet nuokaan. En kyllä muista koska viimeksi olisin käyttänyt värillisiä sukkahousuja.. en ainakaan pariin vuoteen. Mutta jostain niitä on silti vaatekaappiin eksynyt. Omituista.

Kimaltelun tuomaa juhlavuutta piti sitten oman mielenrauhan vuoksi hieman hillitä ja sitä tehtävää pääsivät hoitamaan Vagabondin ihanasti röntsät mokkasaappaat. Ja aika hyvin ne kesken päivän neuletakista löytämäni reiätkin pitivät kokonaisuuden sopivan kasuaalina. 😀

Ennen kuin lähden tarpomaan studiolta kotiin tuolla lumikinoksissa, niin vinkaan vielä kivasta kilpailusta johon kannattaa osallistua mikäli tämä talvi alkaa jo tympiä. Vaikka itselläni onkin jo ensi viikolla kiva kaupunkiloma tiedossa, niin haaveilen jo seuraavasta reissusta ja se saisi mielellään suuntautua johonkin lämpimälle rannalle. Rantapallo-sivustolla on parhaillaan käynnissä kilpailu, josta voi voittaa matkan Turkkiin! Kelpais ainakin mulle ja veikkaan että monelle muullekin.

 


Väsynyt, mutta onnellinen kirpputorikauppias täällä hei! Myymättä jäi ainoastaan yhdet housut, yksi mekko, nahkarotsi ja yhdet korkkarit. Nyt on siis rahaa juoda viiniä Wienissä. Enää 10 yötä reissuun!!

Kirppiksellä oli aika hurja meno. Tyyppejä oli muutama sata oven takana odottamassa jo hyvän aikaa ennen ovien aukeamista ja kun ovet vihdoin aukesivat, sisään ryntäsi lähes hysteerisesti säntäillut ihmislauma. Ihan ensi alkuun ovella piti jopa säännöstellä sisääntulijoiden määrää. Iina raportoi, että joku oli jopa ryöminyt hänen sisännkäynnin vieressä sijainneen myyntipöytänsä ali päästääkseen sisemmälle myyntitilaan. Ensimmäiset 10-15 min. tuntuivat jopa hieman ahdistavilta ja pelottavilta tuon rysiksen takia.

Loppujen lopuksi kaikki sujui onneksi kuitenkin todella hyvin ja ihmisuhreilta vältyttiin. Puoli kahden aikaan, eli vain puolitoistatuntia avaamisen jälkeen olikin sitten pöydät jo oikeastaan tyhjinä. Eipä riittänyt  kamaa neljään asti, ei. Eli kiitokset vaan kaikille ihanille asiakkaille!

 Rahanvaihto- ja aamiaisenhaku-reissulla Iina ehti kiireestä huolimatta onneksi napata kuvan tämän päivän, tai tarkemmin ottaen koko viikonlopun asustani.

Mustaa, punaista, harmaata ja denimiä. Että sellanen sekamelska. Mutta tykkäsin kyllä ihan sikana. Topshopin nahkakassi, Ten Pointsin maiharit ja mamman neuloma Alina-huivi kuuluvat pukeutumiseeni lähes päivittäin. Farkkushortsit ja Evansin tekokarvareuhkatakki puolestaan löytyivät jälleen käyttöön oltuaan unohduksissa muutosta saakka. Ja ai että tuntuukin kivalta taas hypätä näin lyhkäisiin lahkeisiin! Hattu puolestaan löytyi lainaan Iinan kätköistä kiroiltuani aamulla aikani vessan peilin edessä linttaan nukutun tukkani kanssa.

Kuvassa ei valitettavasti näy mun eilisen ainoa ostos Fashion Market -tapahtumasta, joka pääsi heti roikkumaan kaulaan. Pitänee siis esitellä löytö ihan siihen keskittyvin kuvin mahd. pian. Nyt kuitenkin jatkan Iinan sohvalla makoilemista, Idolsin seuraamista ja Moksun Leena Hefner -imitaatioille hihittelyä. Töihin ei tarvitse mennä kuin vasta tiistaina, joten jäin vielä toiseksikin yöksi Iinan hoiviin. Ja meillä on täällä ihan hirrrrveeen, hirrrveeen hauskaa!


Huomenta! Latasin illalla puhelimeeni WordPress-aplikaation, joten pakko nyt testata miten bloggaaminen tällä sujuu.

Makaan täällä Iinan sohvalla, juon teetä ja katselen tuon mimmin epätoivoista kirppiskamojen pakkaamista. Tästä ei kuulkaa viihdeohjelma parane. 😀

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Toivottavasti nähdään tänään Kluuvissa.