08.01.2012 Näyttää ihan iteltään

Vilkuilin tuossa joutessani vuonna 2011 postaamiani asuja saadakseni vähän kokonaiskäsitystä siitä, että minkä näköisenä sitä oikein tuli humputeltua. Oma maku tuntuu jo sen verran vakiintuneen, että kaikki alkuvuoden asutkin kelpaavat edelleen päälleni ihan ongelmitta. Jos katseltaisiin blogin asuhistoriaa taaksepäin enemmän kuin vuoden verran, niin vastaan tulisikin sitten aika paljon sellaista materiaalia joka ei enää tämänhetkiseen minääni iske. Mutta millaista se vuoden 2011 edelleen hyvältä tuntuva pukeutuminen sitten oikein oli?

Taisin vielä joskus alkuvuonna 2010 olla tiukasti sitä mieltä, että en tajua sukkahousujen ja shortsien yhdistämistä, vaan koin shortsit ainoastaan paljaiden kinttujen seuraan kuuluvaksi kesävaatteksi. No takkiahan ei kannata kääntää ikinä vain vähäsen vaan mielipiteensä voi samantien paiskata toiiseen äärilaitaan. Ja niinpä minä raukka menin ja rakastuin farkkushorteishin niin palavasti, ettei niistä voinut luopua lämpötilan vaihteluiden vuoksi ja jouduin samointein myöntämään, että sukkahousujen kanssa puetut shortsithan ovat mitä mahtavin vaate. Sopivasti rentoa ja renttua, mutta tarvittaessa ne voi korkojen kera naamioida astetta fiinimmäksikin asuksi. Farkkushortsit + bikerit + nahkarotsi = true love.

Jos sukkikset kuitenkin tuntuu turhan vähältä säärten peitolta, niin sitten vaan lahjetta pidemmäksi ja kiskotaan kinttuihin aina ja ikuisesti toimivat mustat pillifarkut mattana tai pienellä kiillolla. Ja kappas, niidenkin kanssa jalkaan voi kätevästi ainakin kuutena päivänä viikossa sujauttaa taas prätkäsaappaat tai joskus vaihtelua halutessa jotkut muut kenkäkaapin kymmenistä nilkkureista. Tärkeintä kuitenkin on, että kenkiä ei koskaan ikinä milloinkaan piilotella jossain lahkeiden alla. Tämä on minun pukeutumissääntö nro 1.

Kuten näistä kuvista huomaatte, onnistuin vuoden 2011 aikana ujuttamaan uuden värin variaatioineen vaatekaappiini kamelinruskean ja hiekan sävyjen hurmattua minut. Tämä on kehitysaskel josta olen aivan lapsellisen ylpeä.

Koko ikänsä helmoissa viihtynyt mekkotyttö ei viime vuonna ollut ihan niin paljoa esillä kuin aiemmin. Toki muutamat arkiaamun pelastajamekot olivat edelleen ahkerassa käytössä, mutta esimerkiksi minimitta jäi aiempaa vähemmälle käytölle johtuen ehkäpä siitä, että tyttöjen kanssa vietetyt rimpsaillat, joihin lyhyet helmat oleellisesti kuuluvat, vähenivät oleellisesti. (musta on siis tullut tylsä ja vanha akka :D) Toiselta kantilta asiaa tarkastellessa voikin toisaalta ajatella, että hameenkäyttöni monipuolistui, sillä viime vuoden aikana ne minimittaiset koltut saivat rinnalleen niin polvimittaa, midiä kuin maksiakin. Ja niin kuin minä olin tuota viimeiseksi mainittuakin aikoinaan tiukasti vastustanut!

Kaiken kaikkiaan tämän postauksen kuvat kiteyttävät tämän hetkisen tyylini melko loistavasti. Sanoin en sitä osaisi tehdä, sillä niin totta kuin se onkin, niin oman pukeutumistyylin kuvaileminen pelkästään yksikertaiseksi tuntuisi kuitenkin hieman väärältä. Jonkun silmään minun pukeutumiseni näyttää varmasti päivästä toiseen samalta ja vieläpä tylsältä, mutta itselleni esim. yksi ja sama musta mekko voi tuntua päivästä toiseen ihan uudelta ihan vain kenkiä ja asusteita vaihtamalla.

Loppuun vielä yksi asu, joka on kaikista viime vuonna blogissa nähdyistä oma suosikkini.

Siis kyllä, mun lemppariasu koostuu niinkin mielenkiintoisista osista kuin bikerit, mustat housut, musta puuvillaneule ja nahkarotsi, eikö kuulostakin ihan karmaisevan persoonattomalta ja tylsältä. Minulle juuri nuo kuvan vaatteet muodostavan jonkinlaisen voima-asun. Tunnen tuossa asussa itseni hieman jätkämäiseksi, huolettomaksi ja itsevarmaksi. Niin paljon kuin rakastankin naisellisia mekkoja ja korkokenkiä jne, niin sellaisissa tunnen aina itseni epävarmemmaksi ja enemmän arvostelun alaiseksi ja tuosta syystä tunnen olevani vahvimmillani hieman androgyynisti renttuillessani.Ymmärtääkö kukaan mitä yritän selittää?

Tätä postausta tehdessä huomasin taas kerran sen miten tiiviisti pukeutumiseni pyörii tiettyjen lempivaatteiden ympärillä ja tämä tietysti tarkoittaa sitä, että vaatekaappia kärsisi jälleen kerran karsia sieltä harvemmin käytössä olevien lumppujen päästä. Miksi pitäisi väkisellä yrittää kehitellä aina jotain uutta päällensä jos ne jo kerran keksityt asut tuntuvat omimmilta? Omaksun siis tänäkin vuonna uutta samalla tavalla kuin tähänkin mennessä eli hitaasti ja epäröivästi. Tämän vuoden uuden opetteluhommat onkin jo aloitettu viime postauksessa näkyvällä valkoisella puserolla. Saa nähdä löytääkö se paikkansa puvustossani.

Tappoivatko asut tylsyyteen vai löytyikö joukosta jotain mistä tekin piditte?