26.09.2011

Posted at 20:54h in Yleinen by
0 Likes

Usein kuulee sanottavan, että kannattaa satsata klassikkovaatteisiin ja asuja voi sitten asusteita vaihtamalla päivittää aina kunkin sesongin henkeen. Ihan järkevää toimintaa, mutta itse huomaan toimivani hieman toisin. Minulla tuntuu nimittäin olevan juurikin niitä sesongin ja oman tyylin muutoksista huolimatta lemppareina pysytteleviä asusteita joiden avulla lähes vaatteista kuin vaatteista saa aikaiseksi oman oloisen kokonaisuuden. Olen esimerkiksi jo vuosia vannonnut punaisten kenkien nimeen olipa värissä muodissa tai ei. Myös tietynlaiset korvarenkaat ja esimerkiksi turvaa tuova ukin vanha rannekello ovat enemmän minua kuin mikään vaate koskaan. Välillä tuntuukin, että voisin vetää päälleni lähes mitä vain tuntematta oloani kovinkaan oudoksi, jos vain saan jalkaan lempi bikerini, käteen ja korviin tietyt korut ja olalle tutun laukun.

Asustemietelmät ovat ajankohtaisia tietysti aina, mutta nyt minut erityisesti haastettiin pohtimaan aihetta Indiedaysin ja Elle Accesories -erikoisnumeron kampanjaan liittyen. Osa kamppiksessa mukana olevista bloggaajista mietti erilaisia tapoja asustaa pikku mustaa, toiset puolestaan ovat esitelleet omia lempiasusteitaan ja minä, Jenni ja Johanna puolestaan otimme tehtäväksemme näyttää millaisilla asustevalinnoilla samat vaatteet passaavat niin päivä kuin iltamenoihinkin.

Itse otin lähtökohdaksi tämänpäiväisen asuni joka päällä kävin kaupungilla asioimassa ja lounastamassa. Olen hirmuisen ihastunut noihin reilu viikko stten saapuneisiin H&M:n keinonahkahousuihin jotka ovat materiaalistaan huolimatta todella mukavat päällä. Löysä satiinipaita (H&M) on väriltään sellainen, että olisi ehdottomasti vaatinut vähän enemmän väriä naamaan, mutta pidättäydyn iho-oireiden vuoksi vielä toistaiseksi enemmältä meikkamiselta, joten tällaisella vaalealla olmimeiningillä mentiin.

Arkimenoissa tykkään yleensä aina kiskoa päälleni myös jonkin pitkähihaisen kevyen hurpulan viemään pois liikaa paljautta. Ja kuten hieman alempana olevaan toiseen asukuvaan vertaamalla näette, niin tällaiset edestä auki olevat neuletakit tms. luovat myös mukavasti kaventavaa optista harhaa.

Jalkaan kiskoin tämän hetken rakkaimmat kengät eli Cloun bikerit. Samat töppöset tarttuvat mukaan vähintään neljänä tai viitenä päivänä viikossa. Muina päivinä sitten pakotan itseni käyttämään muitakin kenkiä, etteivät jäisi ihan kaapin perälle itkeskelemään.

Ja koska olen toisinaan melko tarkka mätsäämisen suhteen, niin korujen tulee noudatella samaa linjaa kenkien ja laukun solkien kanssa, eli mustaa ja hopeaa/terästä löytyy myös ranteista ja korvista.

Laukku on lähes parin vuoden takainen sijoitus. Marc o’polon laukkuun upposi useampi satalappunen, mutta se juurikin kuuluu niihin ajattomiin ja kaiken kanssasopiviin asusteisin jotka pitävät pintansa vuodesta toiseen. Poloinen myös nielee sisäänsä ihan kiitettävät määrät tavaraa, joten siinä kulkee mukana kaikki arjesta selviämisessä tarvittavat tavarat kalenterista ja meikeistä eväisiin, villasukkiin ja avaimiin.

Vasemmassa ranteessa on aina oltava jotakin tai muuten olo on alaston. Oikeassa puolestaan en pidä koruja juuri koskaan, mutta jos vasen ranne on kotoa lähtiessä tyhjä, on käännyttävä takaisin olipa melkein millainen kiire tahansa. Rannerojut valitsen aina arkena melko sattumanvaraisesti sen mukaan mitä sattuu missäkin päin asuntoa lojumaan. Tänään kättä koristivat leveä niittiranneke/Glitter, metalliketju/H&M Men ja metallipalloista koostuva koru/Lindex.

Mitä korvakoruihin tulee, niin arkisin en useinkaan jaksa käyttää aikaa korvakorujen kummempaan valitsemiseen, vaan 90% ajasta minulla kiikkuu korvissa jotkut hopean/teräksen väriset melko pienet renkaat jotka sopivat lähes kaiken kanssa. Ilman sellasia ei ole elämää. Ja täysin ilman korvakoruja kulkeminen on omassa mittapuussani vieläkin kamalampaa kuin paljas vasen ranne.

Tällä hetkellä suosikit ovat nuo mamman minulle pari vuotta sitten nimipäivälahjaksi hankkimat renkaat, joista toinen oli itse asiassa reilun vuoden ajan hukassa tehden uskomattoman comebackin löytyessään muuton yhteydessä yhden taulun kiilakehyksen ja kankaan välistä. Uskomatonta, I know. Ilo oli ylimmillään korviksen kolahtaessa taulun välistä lattialle.

 

No mitenkäs tuo saappaissa lompsiva renttu sitten muuttuu bilekelpoiseksi vaihtamatta vaatteita?

No vaihtamalla korot alle ja heivaamalla 90% mukana kulkevasta omaisuudesta mäkeen. Mulla bilefiilikseen pääsy vaatii lähes aina korot ja pienen clutchin. Matalissa kengissä homma ei vaan toimi ja olalla tai käsivarrella roikotettavat laukut ovat minulle yhtä kuin arki ja velvollisuudet enkä muutenkaan ymmärrä miksi jotkut naiset raahaavat isoja kasseja tilanteessa kuin tilanteessa. Ehkä he vain haluavat varautua kaikkeen mahdolliseen. Itselläni pieneen clutchiin mahtuu kaikki mitä kekkeröidessä voi tarvita: huulipuna, puuteri, rahat, avaimet ja puhelin. Jos haluan jostain syystä kameran mukaan, niin valitsen pikkuisen isomman clutchin.

Via Unon punaiset liskokorkkarit ovat aina takuuvarma asun ilmeen kohottaja. Mitkä tahansa mustat romppeet muuttuvat astetta kivemmaksi kokonaisuudeksi, kun niiden alta pilkistää punaista kiiltoa. Kenkien loistava lesti puolestaan takaa sen, että juhlista ei tarvitse lähteä itku kurkussa kotiin  jalkojen huutaessa hoosiannaa.

Vaatteet ja asusteet ovat minun mielestäni varsin oivat yhdessä, mutta itse en vain valitettavasti näytä noissa valitettavasti kovin hyvältä. Kuten jo aiemman asun kohdalla mainitsin, niin tuo pelkkä pusero ilman mitään toista kerrosta päällään ei imartele yläkroppaani ihan parhaalla mahdollsella tavalla. Eli pienen pientä jalostusta taitaa kokonaisuus kaivata ennen kuin suuntaan kyseiset releet päällä oikeasti bileisiin. Mutta kyllä se nyt menettilisi näinkin. (jos vaan katsois lähtiessä peiliin ja tekis jotain tukalleen. 😀 )

Make Up Storen vuosia vanha kimaltava clutch on jo saanut reikiä kulmiinsa, niin ahkerasti se on kanssani bileiss viilettänyt, mutta vielä se jaksaa heilua mukana. Hopean värinen laattaranneketju on muutaman vuoden takainen syntymäpäivälahja murulta ja kaulakori oma ostos erään koruputiikin alesta. Olin itse asiassa unohtanut koko korun olemassaolon kunnes se löytyi tänään järjestellessäni asusteita muuton jäljiltä paikalleen vaatehuoneeseen. Aika kiva väripilkku, pitänee ottaa taas käyttöön.

Yleensä valitsen juhlimaan lähitessä korviini jotain suurtaja roikkuvaa, mutta koska yhdistin asuun jo näyttävän kaulakorun jatkoin maltillisilla hopeisilla renkailla.  Yksi omista asustesäännöistäni nimittäin on, että ei isoja korvakoruja ja kaulakorua yhtäaikaa. En tahdo liikaa hässäkkää.

Mitäs sanotte menikö asut ihan metsään?

Iskipä minun asustevalinnat tai ei, niin hurjan määrän vinkkejä syksyn asustetrendeistä löydät nyt myynnissä olevasta Elle Accessories -lehdestä. Lehdessä on vaan yksi paha puoli, sitä selatessani keksin hirveän monta uutta asiaa joita ehdottomasti tarvitsen. 😀 Syksystä ei tule onnistunut ilman suurta ruskeaa nahkalaukkua (mamma, onko se mun Italian laukku sulla?), matalia leopardikuosisia kenkiä, punaisia polvisukkia ja upeita hattuja.

Mikäli haluat voittaa upean designerlaukun tai 5000 € shoppailurahaa (onko muka oikeesti joku joka ei haluais?), niin suuntaa äkkiä Elle Accessories -kampanjasivulle ja osallistu sieltä löytyvään stailauskilpailuun! Osallistumaan pääset TÄÄLLÄ!


26.09.2011

Posted at 11:59h in Yleinen by
0 Likes

Ihana viikonloppu takana! Ei ole tullut paljoa koneella nyhvötettyä, kun on ollut kaikenlaista kivaa menoa ja puuhaa. Sen verran olen kuitenkin blogissa vieraillut, että olen ehtinyt lukea kaikki edelliseen postaukseen tulleet ihanat kommentit. Kiitos kaikille tsemppaamisesta ja vertaistuesta. Lohduttaa tietää, ettei ole pulmiensa kanssa yksin. 🙂

Tänään on luvassa vielä pukeutumiseen liittyvää postausta illemmalla kun saan valokuvaajani paikalle. Sitä ennen kuitenkin hieman viikonlopun touhuja ja tunnelmia.

Mahtava ja voimauttava viikonloppu sisälsi mm. seuraavia asioita:

Ihanan Encen seuraa iltana jos toisenakin.

Osallistuin perjantaina Encen järkkäämille Tuksu-etkoille, mutta en houkutteluista huolimatta lähtenyt muiden mukaan katsomaan Tukiaisen siskosten esiintymistä baariin. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta.

Uuteen viitta-/shaalihässäkkään tutustumista

Käydessäni muutama viikko sitten kotikotona, löysin mamman varastoista Marja Kurjen luonnonvalkoisen villashaalin. Koska valkoinen ei kuitenkaan ole ihan mun juttu, lupasi äitee värjätä sen minulle. Uudeksi väriksi valitsin tumman ruskean. Onneksi mamma ei kuitenkaan ehtinyt pistää väripataa liedelle, sillä äidin kaverin kirppiskasasta sattui löytymään tasan sama shaali vielä ihanamman värisenä. Äiti vaihtoi sen shaalin ylimääräiseksi jääneellä peilillä, kun sellainen taas oli ystävättären hankintalistalla. Kätevää. Se valkoinen shaali puolestaan matkaa nyt kirppikselle.

Viime viikolla postitse luokseni matkannut tumman viininpunainen, priimakuntoinen shaali on 100 % merinovillaa ja aivan hurmaavan pehmeän ja lämpöinen. Mitään muuta vikaa ihanuudessa ei sitten olekaan kuin että mä näytän sen kanssa ihan Taikaviitalta. 😀 Mut ihanaihanaihana se on silti.

Pärekorin heiton MM -kisojen seuraamista

Lauantaina vietettiin Porin päivää joten kaupungilla tapahtui yhtä jos toistakin. Pärekorin heiton MM -kilpailut keräsivät torille huimasti yleisöä ja huimien pitkälle kantaneiden kiskaisuiden lisäksi kisassa nähtiin myös monta heittoa jotka eivät ihan osuneet sektorille. Noita heittoja seurasi aina selostajan kova ”varokaa!!!” karjaisu pärekorin tipahtaessa milloin mihinkin päin yleisömerta. Eli viihdettä ja vaarantunnetta samassa paketissa. Pakko tykätä.

Tässä näyte naisten maailmanennätystä (14,99 m) halussaan pitävän tamperelaisen Helmi Hopun heittotekniikasta. Viime vuoden maailmanmestari joutui tällä kertaa taipumaan porilaisen painonnostaja Anna Everin edessä ja tyytymään hopeaan. Katselin kisaa Hopun siskon vieressä ja kertoi minulle ME-naisen hallitsevan monta muutakin heittolajia. Helmi kuulema kiertää kisoja Eurooppaa myöten ja viskoo mm. moukaria, keihästä, kiekkoa ja saapasta. Kas siinä vasta mamma!

Juttukeikalla ollut Satakunnan Kansan toimittaja Anna-Mari Vuollet taas tempaisi omaksi yllätyksekseen töiden ohessa koppaa siihen malliin, että kotiinviemisinä oli pronssinen pokaali. Tämä kilpailija kiinnitti huomioni erityisesti kilpasiskoistaan erottuvalla heittoasulla. Anna-Mari arvelikin korkosaappaista olleen heittäessä jopa apua, mutta hame kuulema tuppasi hieman ikävästi kiipeämään leveää heittoasentoa hakiessa. Mutta mitäs pienistä, sillä tyyli ennen kaikkea. Niin että kuka vielä väittää, ettei urheilla voi  muuta kuin verkkareissa?! 😀

Muutama maukas juoma lähibaarin tiskillä

Ei ole kunnon siiderin voittanutta. En yleensä koske päärynäsiidereihin vaan pysyttelen turvallisessa omenassa, mutta tämä luomu päärynäsiideri pääsi yllättämään ilosiesti. Voiton lauantaina maistelemistani juomista vei kuitenkin Henry Westons vintage joka toimii aina vaan. Eikä varmasti vähiten 8,2 alkoholiprosenttinsa ansiosta.

Uudet räyheän punaiset farkut

Kaksikymppiä Lindexillä kustantaneet pöksyt paljastuivat kuitenkin hieman vikatikiksi sillä vielä sovittaminen ei paljastanut niiden todellista luonnetta, vaan ongelmat ilmenivät vasta kunnon käytössä. Housut ovat malliltaan sellaiset perseenpaljastajat, että huhhuh. Jos käyttäisin stringejä ja sentiiäkään lyhyempiä paitoja, niin olis kuule sellainen whale tale esillä että.. Farkut ovat siis melko matalat ja jotenkin vielä yhdessä oman ahterini kanssa muodostavat erityisen pelottavan parivaljakon. Pitänee testailla vielä vyön kanssa (en kyllä yhtään tykkää vöistä), mutta jos ei homma yhtään parane, niin joutuvat kyllä kiertoon. Onneksi eivät maksaneet maltaita.

Porkka Playboysin keikka torilla

Jos et vielä koskaan ole kuullut PP:n musisointia, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan jos sattuvat omalle paikkakunnallesi. Poikien soitinrepertuaariin kuuluu kitaran ja mandoliinin lisäksi mm. jesarilla paikattu pikku haitari ja nuo kuvassa näkyvät matkalaukkurumut joiden soundin salaisuus oli ainakin tänä viikonloppuna Pirkka paperikassi. Soittimet vaihtuvat poikien käsissä lennosta ja biisit esitetään moniäänisesti ja uskomattomalla draivilla. Jos bändin ohjelmistoon kuuluu mm. Pokemon, Pandoran Trust Me, Iron Maidenin Run to the hills ja Motörheadin Ace of Spades niin voiko sitä nyt olla viihtymättä? No ei tasan voi.

Aito Porilainen Porin torilla

Sain Satakunnan Kansassa olleesta porilaisuustestistä hävettävän huonot pisteet (26/100) kymmenestä täällä vietetystä vuodesta huolimatta. Päätin siia lauantaina alkaa hankkimaan lisäpisteitä ja nappasin välipalaksi aidon porilaisen ihan vain kuullakseni murulta hetken päästä, että eihän se porilainen edes ollut testissä mukana, vaan ruoan puolesta pisteen olisi saanut vaikkapa Ojalan lihapiirakasta tai Porin päivän ohrakryynivellistä. Eli ei tullut pistettä, mutta maistui se silti. Ja tuli sitä kuuluisaa Ojalan lihistäkin sitten maisteltua murulta. Tykkäsin enempi porilaisesta.

Herkkujen hankintaa torilta

Näitä uljaita kurpitsoja en sentään kotiini kantanut, mutta paikallisista omenoista olisi tänään tarkoitus pyöräyttää piirakka ja lauantaina ostetut British Fudge Companyn herkutkin odottavat vielä syöjäänsä.

Ihania hetkiä hurmaavien pikkukissojen kanssa

Olen aina ollut allerginen kissoille ja olinkin tähän mennessä pidellyt pientä kissan pentua sylissäni vain yhden ainoan kerran ja sekin ihanuus loppui hengenahdistukseen. Lauantaina tapahtui kuitenkin jotakin varsin ihmeellistä, sillä vietin Encen uusien tulokkaiden Kasetin ja Nestuukin seurassa monta tuntia oirehtimatta lainkaan. Ei siis mitään, ei kutinaa, ei silmien turpoamista, ei hengen ahdistusta, ei mitään. Johtui varmaan tasaisesta allergialääkkeiden nauttimisesta viime päivinä.

Aikomus ei ole suinkaan alkaa uhmaamaan terveyttään toistuvasti, mutta täytyy sanoa, että noiden pienten söpöläisten kanssa peuhaaminen olisi ollut jopa pienen oireilun arvoista, niin onnelliseksi minä itseni tunsin pieni kehräävä kerä sylissäni.

Herkistymistä  paikallisessa nähtävyydessä

No sain minä sitten yhden porilaisuuspisteenkin viikonloppuna hankittua, kun vierailimme eilen murun kanssa kuuluisassa Juseliuksen mausoleumissa. En tajua miten en ollut vielä kymmenen vuoden aikana tajunnut käydä katsomassa tuota koskettavaa ja upeaa paikkaa. Kyseessä on siis teollisuusmies Fritz Arthur Juseliuksen 11-vuotiaana kuolleelle Sigrid-tyttärelleen 1800 ja 1900 -lukujen taitteessa rakennuttama viimeinen leposija.

Mausoleumia koristavat upeat freskot jotka maalasi alunperin itse Akseli Gallen-Kallela. Freskojen touhouduttua tulipalossa 1931 maalasi Gallen-Kallelan poika Jorma ne uusiksi isänsä tarkkojen luonnosten pohjalta. Mausoleum on täynnä upeita yksityiskohtia ja maalaukset sisältävät runsaasti erilaista symboliikkaa. Sigridin lisäksi mausoleumissa lepää balsamoituna myös itse Isä Juselius tinasta valmistetussa sarkofagissaan.

Rakennuksen kauneus, rauha ja tarina saivat ainakin minut todella vaikuttuneeksi. Sisälläni kulkivat kymmenet kylmät väreet kun katselin Sigridin päivänkakkaraveistoksin ympäröityä sarkofagia ja kuvittelin mielessäni hänen surusta suunniltaan olleen isänsä suunnittelemassa tätä arvokasta muistomerkkiä tyttärelleen. Herra Juseliuksen kärsimys ei loppunut tyttären kuolemaan, sillä toinen lapsi oli kuollut jo pienenä vauvana ja myöhemmin Fritz Arthur menetti vielä kaksi vaimoaan syövälle. Heidät on haudatu mausoleumin pihamaale.

Jos satut joskus reissuillasi tänne Poriin, niin suosittelen ehdottomasti vierailemaan tuolla Käppärän hautausmaalla sijaitsevassa mausoleumissa. Ja kaikki porialiset jotka eivät vielä ole paikassa käyneet, niin hop hop!

Viimeisten muuttolaatikoiden purkua

Jipii!! Vuhdoin sain kirjoja pursunneet muuttolaatikot tyhjennettyä, sillä kuvassa näkyvä vaha kirjahylly muutti eilen vierashuoneeseemme. Hylly löytyi huuto.netistä hintaan 6 €! Tai no, en suostunut ottamaan myyjältä vaihtorahaa takaisin vaan masoin hyväkuntoisesta ihanuudesta innoissani kokonaisen kympin. Hurja hinta. 😀

Hyllyn musta taustalevy on melkoisen nuhraantunut hyllyn ollessa muutoin varsin oivassa kunnossa. Laitettiin kuitenkin tausta toistaiseksi paikoilleen ja nyt pohdin sitten uudistaisinko taustan vetämällä pintaan kerroksen mustaa spraymaalia vai heittäytyisinkö astetta villimmäksi ja etsisin hyllyn piristeeksi jonkin kivan tapetin jolla taustan voisi päällystää. Tämä jää vielä nähtäväksi. Toistaiseksi iloitsen iha vaan siitä, että kirjat ovt laatikoiden sijaan hyllyssä!

Sellaista siis tänne. Nyt jatkan vielä yhden vapaapäivän viettoa mm. pyykkäillen ja survoen lisää tavaraa kirjahyllyn kitusiin!


21.09.2011

Posted at 00:58h in Yleinen by
0 Likes

Mä en nyt oikein tiedä mitä ajattelisin. Kävin nimittäin tänään siellä ihotautilääkärin vastaanotolla eräässä yksityisessä lääkärikeskuksessa ja sen tapaamisen jälkeen olen ollut mm. pöyristynyt, ihmettelevä, kauhistunut, epäröivä, pelokas, hämmentynyt ja epätietoinen. Pillahdin jopa pieneen itkuun kun seisoin vartti lääkärikäynnin jälkeen apteekin ulkopuolella satasen maksanut sekava läjä lääkkeitä kassissani.

Ja ei, kyse ei ole mistään sellaisesta, että olisin kuullut lääkäriltä jotakin kamalia uutisia. Sekavat fiilikset johtuivat nimittäin ennemminkin siitä, että en saanut lääkäristä irti mitään (jos ei sitä reseptipinkkaa ja pahaa mieltä lasketa) ja kuinka tylysti koin tulleeni kohdelluksi.

Olen tottunut lääkärissä käydessäni siihen, että tohtori edes jollakin tavalla tutkii potilastaan lähempää kuin vilkaisemalla pari kertaa nopeasti päin reilun metrin etäisyydeltä. Juu, en toki odottanut, että mennessäni valittamaan ihoni kuntoa lääkäri tunkisi tikkua nieluuni tai kurkkisi korviini, mutta luulisi nyt, että ne potilaan valittamat paikat tutkittaisiin edes silmämääräisesti. Tätä valkotakkia ei sen sijaan kiinnostanut vilkaista esimerkiksi kainaloani jonka kerroin oireilleen rajusti jo pari kuukautta.

Ainoa kommetti jonka sain koskien kainaloitani ja deodorantteja oli, että ”no kuule, käsidesi käy ihan hyvin deodorantista! Siinä on spriitä, niin se tappaa kaikki pöpöt ja pitää hajun poissa.” Aha, okei… Mitään enempää selitystä en minun mielestä oudon kuuloiseen asiaan saanut vaikka koitin kysyä. Ei kyllä nyt ihan heti tulis mieleen heittää näihin kutiseviin ja välillä aukinaisiin koloihin käsidesiä!

Kuvaillessani oireitani, yritin samalla näyttää hänelle muutamaa pahimpien päivien kasvokuvaa kamerastani, mutta nainen ei ehtinyt niitä vilkaista kiivaalta reseptin kirjoitukseltaan. Ainoat kysymykset jotka hän minulle esitti, oli että mille olen allerginen, mitä lääkkeitä syön ja millä puhdistan kasvoni. Kun kerroin nykyisen kasvojenpesuaineeni nimen (aco, cliniderm) tokaisi hän lähes vihaisen kuuloisesti, että ”sun kuuluis puhdistaa vaan pelkällä perusvoiteella!”. Ok, ohjeita olen täältä hakemassakin, mutta niitä voi esittää vähän eri sävylläkin kuin syyttävällä.

Ensin hän oli kirjoittamassa minulle jotain sieni-infektiolääkettä kunnes lääkkeiden yhteisvaikutuksia tarkastaessaan totesi, ettei se minun normaalilääkitykseni kanssa sovikaan. Sitten hän hakkasi minulle neljä liuskaa reseptejä kertoen kirjoittamistaan aineista todella nihkeästi, lykkäsi ne ja laskun kouraani ja sanoi, että ”eiköhän näistä jonkin nyt pitäisi tehota”.

Yritin vielä esittää hieman kysymyksiä. Onko mitään veikkausta, että mistä tämä voisi johtua? Onko tämä jokin tulehdus, sairaus, allergiaa vai mitä?  ”No kaipa se jotain allergiaa on”, oli vastaus. (no miksi sitten se ensin ajateltu sieni-infektiolääke???)  Sitten  se sulki suunsa tiukaksi viivaksi tehden hyvin selväksi, että käynti oli nyt sitten siinä.

Apteekissa sitten yritettiin yhdessä farmaseutin kanssa selvitellä että mitenkähän se lääkäri on mahtanut ajatella mitäkin troppia käytettävän. Kun resepteistäkin puuttui monella kohtaa kunnon ohjeet ja minulle tohtori ei ollut vaivautunut kirjoittamistaan tropeista ja voiteista sen kummemmin mitään oikein  kertomaan. Tällaisen setin se sitten kirjoitti:

  • Aqualan L -perusvoide. Lapussa lukee vain ”pitkäaikaisen ihosairauden hoitoon”. Eli läträän vissiin nassuun sen minä kerkiän.
  • Ceridal perusvoide. (öljymäistä tavaraa). Tässäkin ohje vain, että ”perusvoide pitkäaikaisen ihosairauden hoitoon”. Pitäiskö tätäkin nyt sitten survoa naamaan tuon Aqualanin lisäksi häh? Ei mitään käryä.
  • Aerius-allergialääke ”kutinaan aamuisin”
  • Atarax -allergialääke ”kutinaan iltaisin”  (miks kaks eri nappulaa kutinaan??)
  • Kefeksin -antibiootti tabletit. Tämä kuuri ilmeisesti oli siksi, että kasvoissani on nyt ns. auki raavittuja kohtia. En oo ihan varma. Onkohan tää oikeasti ihan tarpeellinen.. ahdistaa antibioottien syönti.
  • Oftan Dexa-chlora -silmävoide. ”max kahden viikon ajan”. Ok.. vähän samanoloista töhnää oonkin jo reilun viikon käyttänyt yleislääkärin määräyksestä. Ei kummempia vaikutuksia.
  • Dalacin -liuos. ”ohuelti aamuin illoin hoidettavalle ihoalueelle” Tästä ei kuitenkaan mitään mainintaa, että kuuriluontoisesti vain viikon tai pari vai niin kauan kuin törppö riittää vai miten. Ensin en edes tiennyt, että mitähän ihoaluetta tällä nyt sitten on tarkoitus sivellä, mutta pakkausselosteen perusteella ”ei saa joutua kosketuksiin silmien kanssa..” päättelin, että ei tätä siis ainakaan luomille tarkoitettu, vaan kasvoille muuten. Kivasti vaan, siellä sanotaan myös, että ”ei saa joutua kosketuksiin rikkoutuneen ihon kanssa” ja mullahan on siis melkein puoli naamaa auki. Ei sitten kertonut mitään kummempaa että missä vaiheessa tätä nyt sit pitäis käyttää. Ja kyseessähän on pakkauselosteen mukaan lääke keskivaikean tai vaikean aknen hoitoon…

 

Näiden lisäksi lääkäri vielä kehotti ostamaan Daktarinia, eli jotain sieni-infektion hoitoon tarkoitettua lääkettä. Tarkempaa ohjetta en saanut. Että mihin sitä olis pitänyt laittaa, ilmeisesti luomille. No apteekin täti puolestaan oli aivan ymmällään kun esitin asian ja sanoi, että hän ei kyllä uskaltaisi suositella kyseistä ainetta silmien ympäristöön. Että kaipaisi kyllä tarkempia ohjeita lääkäriltä. No en sitten enää sitä mömmöä hankkinut. Jännä juttu tässä on vaan se, että tuon mun silmävoiteen selosteessa sanotaan, että ei saa käyttää jos on jokin sienien aiheuttama tulehdus. Että jos se sitä sienilääkettä ajatellessaan mietti, että vois olla jokin sieni-infektio, niin miksi sitten laitetaan toista jota ei saisi silloin käyttää? En tajua. Ja jos sit kuitenkin kyseessä on ”joku allergia”.

Kaiken kaikkiaan jäi siis olo, että lääkäriä ei tippaakaan kiinnostanut mikä mua oikeasti vaivaa, vaan hän vaan kirjoitti tukon reseptejä asenteella, että ”olipa se mitä tahansa, niin jollain noista se lähtee”. Ja tosiaan mitä niistä turhaan potilaalle mitään selittämään, että miksi mitäkin määrätään. Apteekissa sitten kysytään, että ”otatko näitä kaikkia?”. mitä mä nyt siihen osaisin sanoa muuta kuin että joo. Eikö se ole sen lääkärin homma kertoa mitä tarvitaan. Mutta tämän kalliiksi tulleen lastin kohdalla on kyllä olo, että onko nää kaiki nyt tosiaan tarpeellisia kerralla. Vähän antibioottia ja kortisonia ja lisää antibioottia kaikkia vaan päällekäin.

Eli. Pahoittelen tätä todella kuivaa farmakologista avautumistani, mutta piti vähän purkaa. Lopputulos on siis, että ei vieläkään mitään käryä, mikä mun naamaa, silmiä ja kainaloita vaivaa, mutta troppeja on niin että pelottaa ja epäilyttää. Hip huraa! Kylläpä on hoidettu olo. Lähden nyt rätväämään rasvoja ja liuoksia naamaani.

(Oon niin satavarma, että mun tuurilla nää kaikki yhdessä tekee sen, että mä vaan saan pelkkiä harvinaisia haittavaikutuksia. Mun silmänpaine nousee, näkö sumenee, ripuloin viikon, saan entistä pahemman ihottuman, genitaalialueen kutinan, maksatulehduksen, karvatuppitulehduksen ja niveltulehduksen. Ai miten niin luen kauhulla haittavaikutukset!? 😀 )

Huomenna toivottavasti jo jotain pukeutumisaiheista lätinää taas vaihteeksi. Tänään oli niin kivat vaatteet päällä, että ne ratkaisee huomisenkin pukeutumispulmat. Täytyy siis pyytää jotain ottamaan pari kuvaa!