Posted at 21:13h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Meillä sattui ystäväni Pauliinan kanssa tänään yhteinen vapaapäivä javietimme päivän oiken perinteisesti lounas + shoppailua -ohjelman merkeissä. Käyn useimmiten pyörimässä kaupoissa yksikseni joten olikin ihan hauskaa vaihtelua ahtautua sovituskoppeihin (tai vaatekomeroon kuten Pauliina sanoi) yhdessä ystävän kanssa.
Samaan sovituskoppiin voi mennä sellaisen ihmisen kanssa jonka edessä ei joudu häpeämään edes silloin, kun ne suurimmatkin kaupasta löytyneet housut jämähtävät reisiin eikä yksikään koppin raahamistasi mekoista mahdu kiinni. Toisen edessä haavoittuvaksi heittäytyminen vaatii täydellistä luottamusta siihen, ettei toisen kasvoilla välähdä pienintäkään pilkan häivähdystä noina nöyryytykseltä tuntuvina hetkinä.
Sovituskoppi on raadollinen paikka ja sinne seuraksi pääsevän on osattava olla yhtä aikaa empaattinen, kannustava ja sopivalla tavalla huumorintajuinen. Minulla ja Pauliinalla on onneksi täydellinen sovituskoppi ystävyys, sekä kannustus, että tyrmäykset osataan esittää ja ottaa puolin ja toisin sopivalla tavalla.
Ja kun kerran hyvällä tiimillä oltiin liikenteesä, niin tulihan sitä onneksi koettua myös onnistumisia pelkkien nöyryytysten sijaan. Uusia ostoksien sijaan tässä postauksessa esitellään kuitenkin vain työstä käyneen shoppailureissun asu ja palataan ostoksiin joskus myöhemmin.
Hihan alla piilossa oleva ukin vanha Seiko ei tällä kertaa ollut asun ainoa esihistoriallinen perintöasuste. Isosiskon vanha lehmälaukku kahdeksankymmentäluvulta on ollut minulle rakas jo teinivuosista lähtien. Välillä lehmä lepää jopa kuukausikaupalla naulakossa kunnes taas muistan sen olemassaolon ja rakastun uudelleen.
Kuten kengistä ja laukustakin voi huomata, niin ruskean sävyt ovat alkaneet taas salakavalasti kiehtomaan minua viime viikkoina ja tämänpäivän ainoa vaateostos olikin ainaisen mustan sijasta hiekansävyinen. Hieman yllättävää, eikö?
