23.08.2010 I still haven’t found what I’m looking for
Sitä huolimatta, että stadionille ei saanut viedä järjestemäkameraa, niin piti kuitenkin epätoivoisesti yrittää räpsiä pokkarilla muutamia muistoja Bonosta ja pojista. Keikka oli aika lailla juuri sitä mitä odotin. Megalomaanisen yhtyeen tasaisen varma esitys, jossa ei tavallaan ollut mitään vikaa, mutta ei se myöskään sykähdyttänyt mitenkään erityisesti. Liuta hienoja biisejä upeissa puitteissa suurella soundilla. Kaikki on niin suurta ja niin hiottua, ettei spontaaniudelle ole sijaa 25 miljoonan euron lavalla.
Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä hauku keikkaa. Minä pidin siitä monella tavalla ja nautin olostani hetkittäin kovastikin. Mutta jokin noissa suurkonserteissa aina hämmentää minua. Se tunne, ettei esiintyjä oikeasti olisikaan paikalla ja aivan kuin seuraisikin keikkataltiointia videolta. Ehkä vika ei ole esiintyjissä ja heidän heittäytymiskyvyssään, vaan minussa. ja minun kyvyttömyydessäni hetkessä elämiseen. Olipa vikaa tai ei, niin sen kuitenkin tiedän, että viihdyn paremmin hieman pienemmissä yleisömerissä ja intiimimmissä keikkamiljöissä. Mutta valitettavasti U2:a ei taitais saada kyllä keikalle Porin Kinoon..
(Haha, miettikääpä, kun tollaset megaluokan bänditkin oikeesti kiertäis jotain maakuntien pikkulavoja stadionien sijaan. Ihan vaan siks, että keikoilla säilyis intiimimpi fiilis. U2 Lallintalolla! Saattais kiertueet vähän venyä, kun joka maassa täytyis heittää sellaset sata keikkaa.. 😀 )
Mut se siitä nillityksestä. Kattelkaa pokkariräpsyjä perjantain tunnelmista. 🙂