Sitä huolimatta, että stadionille ei saanut viedä järjestemäkameraa, niin piti kuitenkin epätoivoisesti yrittää räpsiä pokkarilla muutamia muistoja Bonosta ja pojista. Keikka oli aika lailla juuri sitä mitä odotin. Megalomaanisen yhtyeen tasaisen varma esitys, jossa ei tavallaan ollut mitään vikaa, mutta ei se myöskään sykähdyttänyt mitenkään erityisesti. Liuta hienoja biisejä upeissa puitteissa suurella soundilla. Kaikki on niin suurta ja niin hiottua, ettei spontaaniudelle ole sijaa 25 miljoonan euron lavalla.

Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä hauku keikkaa. Minä pidin siitä monella tavalla ja nautin olostani hetkittäin kovastikin. Mutta jokin noissa suurkonserteissa aina hämmentää minua. Se tunne, ettei esiintyjä oikeasti olisikaan paikalla ja aivan kuin seuraisikin keikkataltiointia videolta. Ehkä vika ei ole esiintyjissä ja heidän heittäytymiskyvyssään, vaan minussa. ja minun kyvyttömyydessäni hetkessä elämiseen. Olipa vikaa tai ei, niin sen kuitenkin tiedän, että viihdyn  paremmin hieman pienemmissä yleisömerissä ja intiimimmissä keikkamiljöissä. Mutta valitettavasti U2:a ei taitais saada kyllä keikalle Porin Kinoon..

(Haha, miettikääpä, kun tollaset megaluokan bänditkin oikeesti kiertäis jotain maakuntien pikkulavoja stadionien sijaan. Ihan vaan siks, että keikoilla säilyis intiimimpi fiilis.  U2 Lallintalolla! Saattais kiertueet vähän venyä, kun joka maassa täytyis heittää sellaset sata keikkaa.. 😀 )

Mut se siitä nillityksestä. Kattelkaa pokkariräpsyjä perjantain tunnelmista. 🙂

u2_stadion

u2_lava

u2_stadion2

u2_bono_mullen

u2_bono2

u2_valokiila

u2_sydan

u2_scriini

u2_mullen2

u2_mullen

u2_lava2


Ääh! Miksi mulla pitää olla mikkihiiriposket, leveä naama jamuutama muu ominaisuus, jotka vaikeuttavat sopivien aurinkolasien löytämistä melkoisesti. Olen nyt käyttänyt viisi kesää samoja Versacen laseja, jotka onnistuttiin optikolla vääntelemään jotakuinkin pallonaamaani myötäileviksi. Linssit alkavat kuitenkin olla jo niin kammottavilla naarmuilla, että olen yrittänyt jo viimeiset pari vuotta löytää uusia isoja täydellisiä aurinkolaseja. Tuloksetta. Viime kesänä kaverilta palkaksi saamani Ray Banin wayfarerit ovat kivat sellaiseen silloin tällöin käyttöön, mutta eivät istu niin hyvin, että niitä viitsisi pitää vaikkapa koko päivän rannalla.

Mikäli olen välillä löytänyt jotain suurin piirtein itseäni miellyttäviä diiva-kakkuloita ja ne ovat vielä passanneet päähänikin, niin hinta on hirvittänyt. Esimerkiksi Diorilta tuntuu joka kesä löytyvät upeita kärpäslaseja, mutta 300-400 € hinta on jo hieman liikaa. Oma kipurajani aurinkolaseissa menee  parin sadan tienoilla.Haluaisin lasien olevan yksinkertaiset, mustat, suuret ja ajattomat. Ei mitään blinblingiä eikä liian isoja logoja. Vuosia palvelleet Versacet ovat olleet juuri sellaiset ja mahdollisimman samanoloiset seuraajaat vanhoille ja väsyneille olisi siis etsinnässä.

Nyt sitten Outnet.comin uutiskirjeen innoittamana eksyin selaamaan heidän alennuskamojaan ja mitä sieltä löytyikään:

proenza_aurinkolasit

Juurikin etsimäni näköiset melkoisen täydelliset Proenza Schoulerin aurinkolasit vaatimattomassa 80 % alennuksessa. Postikuluineen ja tulleineenkin irtoaisivat vielä hilkun alle satasella, mutta kun ei tällä pallonaamalla uskalla hankkia aurinkolaseja sovittamatta eikä viitsisi huvin vuoksi maksella palautuspostikulujakaan, jos eivät sitten passaisikaan. Ärrinmurrin. Olen just nyt niin kateellinen kaikille niille, joiden nassuun passaa lasit kuin lasit.


Välikausi = se pieni hetki vuodesta, kun lämpötilan puolesta on ihan ok yhdistää sortsit ja saappaat. Just hyvä ”vuodenaika” omaan makuuni.

Mä ehdin kesähelteillä ikävöimään bikereitani ihan suunnattomasti ja tuijottelin niitä haikeina eteisessä kiskoessani sandaaleita jalkaan. Ei sillä, ettenkö pitäisi kesästä ja läpsyistä, mutta olin silti suunnattoman iloinen, kun asteet ensi kertaa alkoivat putoilla sellaisiin lukemiin, että pystyi jälleen kiskomaan nuo rakkaat jalkoihin.

2010_08_21_asu1

farkkusortsit/H&M, neule/Flash, bikerit/Vagabond, laukku/CKJeans, sulkakoru/Youth vs. Future

Viikonlopun Helsingin reissulla tuli heiluttua mm. yllä olevassa asussa. Saa nähdä joko tämä jäi farkkusortsien viimeiseksi viikonlopuksi tänä vuonna, vai vieläkö saamme viettää hetken yhdessä ennen kuin saavat siirtyä talviteloille. Jos kesällä ikävöin bikereitani, niin talvella tulen todennäköisesti puolestaan ikävöimään farkkusortseja. Koskaan ei osaa olla täysin tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin, vaan kaipuu ja ikävä kalvaa aina jonnekin, mikä ei juuri nyt ole saatavilla. Pätee asiaan kuin asiaan.