Jos eilen oli kuvissa omasta mielestäni tosi kiva asu, niin nyt on vuorossa sitten ei niin toimivia rättejä. Kun on kaltaiseni vaatehamsteri, niin sekaan osuu joskus harhalaukauksiakin ja juuri sitä on tämä kuvissa näkyvä Gina Tricot:n vihreä takki.

Nappasin takin kesällä alesta hirmuisen halvalla ihan juuri siinä ajatuksessa, että mua kiinnosti yhdistää tuollaista vihreää hempeän vaaleanpunaisen kanssa. En tiedä olenko sovittanut loimea kaupassa, niin että alla on ollut jotain hihatonta vai onko olkavarteni vaan ottaneet itseensä lisää laardia (vai olisko tullut habaa??), mutta tänään vaatetta päälle kiskoessa sain ikäväkseni huomata, että hihat kiristää. Kuten kuvista näkyy, niin mekon hihat jää alla ryttyyn ja takin hihat selkeästi kinnaavat hauiksista. (On kivempaa sanoa, että hauiksista kuin alleista. :D)

No, onneksi mulla on kirppispaikka vielä reilun viikon ajan, joten ehdin pistää tän harhaostoksen sitä kautta kiertoon. 

Mutta, jos ei oteta huomiin tuota istuvuusongelmaa, niin ajatuksen tasollahan tää oli ihan kiva kokonaisuus. Vihreä ja vaaleanpunainen menevät kauniisti yhteen ja mekon ja takin pituudetkin pelaavat keskenään. Pidetään siis tämä idea mielessä, mutta löytyisiköhän syksyksi vaikkapa pehmoinen vihreä neuletakki. 

mekko.Marimekko/takki-Gina Tricot/laukku-Cambridge Satchel Company/lengät-Ten Points/korvikset-Via Minnet (saatu)

Jos laukku näyttää jotenkin tutulta, niin kyllä, se on sama malli, jonka hankin kesällä punaisena. Mä olen vähän sillä tavalla pöljä vaatteiden, kenkien ja laukkujen kanssa, että jos löydän jotain tosi kivaa, innostun herkästi ostamaan sitä useammassa värissä. Syksyn uutuussävyistä kolahti tuo hempeä vaaleanpunainen. Kyseessä siis tämä Cambridge Satchel Companyn Large Push lock värissä Dusky Rose


Uusi osoite, uudet asukuvausmaastot! Siinä yksi asia, jota olen fiilistellyt täällä uudessa kodissa. Viime päivinä olen tuntenut iloa myös ainakin seuraavista asioista:

  1. Täyskokoinen astianpesukone (vanhassa kämpässä oli sellainen mini, johon mahtui ehkä viisi lautasta ja kuusi mukia)
  2. Sauna
  3. Meidän ikkunoista näkyy puita!
  4. Tää yhtenäinen olohuone-keittiö-ruokailutila on mahtava! (suhtauduin asiaan aluksi epäileväisesti, koska olin tottunut aina erilliseen keittiöön)
  5. Olohuoneen valoisuus
  6. Tämä uusi asunto on jotenkin vaan hirmuisesti kodikkaampi kuin edellinen
  7. Kylppärissä on tilaa kuivattaa pyykit (vanhassa asunnossa pyykkitelineet rojotti olohuoneessa tai vierashuoneessa)
  8. Puisto, jonka varrella asuntomme on, on suosittu koiranulkoilutusreitti, joten näen parvekkeella kyyläten paljon hauvoja

Oon niin iloinen ja onnellinen just nyt, ihan kaikin puolin. Muuttostressi ohi, tämä viikko lomaa, syksyksi luvassa riittävästi töitä, pahimmat flunssapäivät alkaa olla jo takana ja yleisesti vaan aika iloinen ja toiveikas olo on taas palannut. 

Paremmat fiilikset näkyvät myös pukeutumisessa ja päälle tekee mieli kiskoa muutakinkuin lököfarkkuja ja bändihuppareita. Toki asiaa edesauttaa myös se, että vaatteet ovat vihdoin löytäneet paikkansa kaapeissa jätesäkkien ja muuttolaatikoiden sijaan ja ovat jäleen löydettävissä. 

Tämän päiväinen mekko + rotsi -yhdistelmä on kenkiä ja korviksia myöden prikulleen sama setti, joka mulla oli päälläni teilun viikon takaisella Amorphis-keikalla. Tää meni heittämällä listalle "asut, joissa tunnen itseni upeaksi". Ja miten kauan mä sinistä väriä vihasinkaan! 😀

Mekko on sama Junarosen mekko, johon ihastuin jo sovitellessani sitä viime talvena merkin showroomilla. En sitten tykästymisestäni huolimatta saanut aikaiseksi tilata kolttua nettikaupasta sen tultua myyntiin ja sähkönsininen unelma jäi sitten hieman unohduksiin. Mutta heinäkuussa ollessamme Iinan kanssa risteilemässä Viking Gracella, hyppäsi Tax Free -myymällän tangosta kätöseeni viimeinen kipale kyseistä vaatetta ja justiinsa minun koossani, joten olihan se vihdoin ostettava. Ja hintakin oli laivalla iloisesti -25% halvempi kuin maissa. 

mekko-Junarose/rotsi-Saki/sandaalit-H&M/laukku-Zara/korvikset-Unique Design by Maria

Jos jotakuta teistä kiinnostaa tuo mekko, niin sitä löytyy Junarosen oman nettikaupan lisäksi ainakin Asokselta ja sieltä vieläpä todella hyvällä alennuksella! Oma mekkoni on kokoa M.

Ja nyt syksyyn on tullut samasta mekosta pitkähihainen versio mustana!

 


Sinne jäivät taakse kesä, entinen koti ja kokopäivätyö. Nyt pitäisi taas jäsennellä aivot takaisin asentoon freelancer-elämä. Jäsennellä pitäis myös kaikki kamat täällä uudessa kodissa. Vasta keittiössä on oikeasti tavarat paikoillaan, muuten eetään muuttolaatikoiden ja jätesäkkien keskellä ihmetellen, että mistä löytyykään sukat, hiusharja, parranajovälineet ja milloin mikäkin tärkeä tavara. Mutta jospa ne ensi viikon aikana alkaa pikku hiljaa asiat löytää paikkansa niin kodissa kuin päässäkin, sillä meinaan lomailla. Olen ottanut töitä vastaan vasta 12.9. alkaen joten tässä on siis reilu viikko aikaa orientoitua syksyn tuleviin projekteihin.

Otin kuitenkin eilen jo hieman tuntumaa taas alkavaan matkustamiseen, kun suuntasin päivän mittaiselle pyrähdykselle helsinkiin palaveroimaan ja yhteen blogitapahtumaan. Ja samalla pääsin pitkästä aikaa näkemään myös Iinaa! Me ei nähty koko kesänä kuin kerran käydessämme risteilyllä, joten johan tässä oli ehtinyt ikävä tulla. Ihan mahtavaa, että syksyn työkuviot tulee taas kuljettamaan mua tuolla isolla kirkolla viikottain, joten näkee siellä asuvia ystäviäkin useammin. 

Syksy näkyi eilen jo aika vahvasti pukeutumisessakin. Neuletakki, huivi ja sukat jalassa! Jätin ekaa kertaa kuukausiin Tomsit eteiseen ja kiskaisin jalkaan hetki sitten tilaamani Ten Pointsin Pandora-nilkkurit. Niin ihanat kuin nuo valkoiset kengät ovatkin, niin ne ovat samalla ihan todella pelottavat. Siis siksi kun ovat jotenkin niin arat. Kuvassa jo näkyykin jo kenkien saamat ekat osumat. Mutta käytettäviksihän ne on tarkoitettu, joten käytön jälkiä ei voi välttää. 


housut-S.T.I.-pitsipaita-Junarose (saatu)/neuletakki-Pieces/nahkatakki-Saki/huivi-Lindex/korvikset-Unique Design by Maria/kengät-Ten Points

Aamuinen varustautumiseni nahkarotsilla ja neuletakilla oli kuitenkin vähän liioiteltua, sillä Helsingissähän olikin iltapäivällä lähes t-paita -keli. Mutta bussissa nukkuessa pitkään neuletakkiin oli toki ihana kääriytyä. Tuo oma vaaleanpunainen neuleeni on Piecesin ja ostettu viime talvena Vero Modasta. Siinä on omaan makuuni varsin paljon akryylia, mutta suhtauduin tuolloin vielä melko epäileväisesti himooni hattaraväriä kohtaan enkä halunnut pistää tuohon mielitekoon paljoa rahaa. Nyt kuitenkin näyttää, että vaaleanpunainen on tullut väripalettiini jäädäkseen, joten tämän neuleen muuttuessa koiranoksennuksen näköiseksi (ei oo kaukana), voisi satsata johonkin laadukkaampaan. 

Bongasinkin eilen Bestsellerin tilaisuudessa Junarosen syksyn valikoimista tämän ihanan mohairia ja villaa sisältävän neuletakin. Että vink vink, jos jotakuta muuta kiinnostelee kietoutuminen vaaleanpunaiseen pehmeyteen. Ei vielä näytä löytyvän verkkokaupasta, mutta varmaan ihan lähiaikoina. 

Nyt kun on muuttohommat saatu hoidettua ja kokopäiväduuni on taakse jäänyttä elämää, niin bloginkin pitäisi tästä taas virkistyä!