Illan Olympus-oppilaat saapuvat pelipaikalle vajaan tunnin päästä, joten oli pieni hetki aikaa näpätä kuva päivän räteistä. Vaikkasin lähteväni tälle parin päivän Tampere-Helsinki -kierrokselle eilisen postauksen farkut ja pellavapaita -asussa, mutta sitten bongasingin pyykkinarulta nuo mustavalkoiset kesäpöksyt ja ajattelin juna- ja bussikyyhöttämisen olevan niissä paljon farkkuja mukavampaa. 

 

housut-Vero Moda (saatu)/pellava t-paita-HM/neuletakki-Pieces/kengät-Bernie Mev (saatu)

Siinä missä tänään kuosihousut tuntuivat oikein vaativan parikseen valkoista ja vaaleanpunaista, niin ei ole todellakaan ollut ennen. Kyseiset housut aloittavat ainakin jo kolmannen kesän palveluksessani, joten kaivoin vertailumateriaalia miten olen samat pöksyt aiemmin pukenut.

housut-Vero Moda/pusero-Masai/rotsi-Guess/kengät-Tiger of Sweden/korvikset-Uhana Design (saatu)

Varsin kiva kokonaisuus muuten mun mielestä edelleen, mutta oranssin käyttö on kyllä jäänyt mulla nykyään jotenkin paitsioon. Ja mustan määrääkin olen kyllä huomattavasti vähentänyt. Nyt tuntuu miellyttävän enempi tällainen hempeämpi fiilis. Mutta just parhaita onkin ne lempivaatteet, jotka pysyy matkassa mukana ja sopeutuu maun muutoksiin, kuten nämä housut ovat tehneet. Harmi vaan, että alkavat olla jo melko nuhjaiset, joten taitavat viettää viimeistä kesäänsä. Pitäisköhän viedä nää ompelijalle ja sanoo, että tekee samalla mallilla uudet, sillä nää on ihan just eikä melkein.

Tämä ilta siis menee kameran säädöistä suu vaahdossa puhuessa ja sitten matka jatkuu iltabussilla Helsinkiin, missä on huomenna vuorossa Tyylin löytöretki -myymälätapahtuma Marks & Spencerissä. Mä hengailen paikalla klo 15-19, jos kuljet siellä päin, niin tule piipahtamaan! Luvassa stailausnäytöksiä, tyylivinkkejä ja -20% ale kaikista normaalihintaisista tuotteista. 

 


Viime perjantain PING Helsinki -tapahtuman pukukoodiksi kerrottiin "festarit" ja jonkin verran tyypit näkyivät tuota toteuttavankin. Paljon näkyi kesämekkoja yhdistettynä farkuliiviin ja kaikenmoista teemaan sopivaa rekvisiittaa kukkaseppeleistä bändipaitoihin. Mä olin tylsä ja mälsä enkä innostunut teemapukeutumisesta, kun ei tollanen kongressihotellimiljöö mussa nyt oikein festarifiilistä herätä. 😀 Kiskoin siis aamulla päälle ehkä tylsimmän, mutta mukavimman vaatekerran mitä kuvitella saattaa. Farkut, valkoinen kauluspaita ja mustat ballerinat. 

Tää on vähän sama juttu kuin lihapullat ja muusi, se on ihan hirveen arkista ja jopa tylsää, mut silloin harvoin kun niitä syö, niin muistaa taas, että persuasiat nyt vaan on tosi hyviä. Niin on farkut, ballerinat ja pellavapaitakin. Ja olihan mulla sentään korvisten verran piristystä asussa. Minulla oli jo ennestään nuo samat Aarikan korvakorut punaisena ja olen pitänyt niitä hurjan paljon, joten ilahduin kovasti, kun löysin niistä uuden kesävärin. Ovat just hyvä pari pinkin huulipunan kanssa.

Tassuttelin melkein koko kolmen päivän reissuni viime viikolla saamillan Berni Mevin Catwalki- ballerinoilla. Bernie Mev -jalkineiden jujuna on elastisista nauhoista punottu materiaali joka mukautuu joustavuutensa ja pehmeytensä ansiosta jos jonkin malliseen kavioon. Ei haittaa liikavarpaat tai vaivasenluut. Itsellänikin toisessa jalassa pieni vaivasenluun alku ja etenkin just ballerinoista osa ei passaa jalkaani siksi, että reuna hinkkaa just siihen luupalluraan. Mut näissä kengissä ei tarvinnut tuota vaivaa muistella. Myös pehmoinen memory foam -pohja teki osansa kenkien käyttömukavuuteen.

Bernie Mev merkki on perustettu USA:ssa jo vuonna 1974, mutta Suomeen merkki rantautui vasta tänä keväänä. Valikoima ei rajoitu pelkästään ballerinoihin ja muihin mataliin tossuihin, vaan mallistossa on vakoiluni perusteella myös korkoja. Kotimaamme jälleenmyyjiä löytää ainakin Bernie Mev Suomi -fb-sivulta. 

Sen verran on miinusta annettava kengille, että omaan makuuni niiden takaosa on kyllä vähän outo eikä kovin esteettinen, kun nousee niin korkealle. Mitenkään huonolta se ei jalassa tunnu, mutta nätimpiäkin ratkaisuja voisin kuvitella. Mutta tuo etuosan hieman v-mallinen profiili puolestaan on hyvinkin nätti ja saa jalan näyttämään kauniilta ja sirolta. Myös kenkien sisäpohjalliset tuntuu menevän aika helposti vähän ruttuun ja kurttuun, joten niitä joutuu ennen jalkaan laittamista suoristelemaan, mutta se ei onneksi vaikuta mukavuuteen.

Hieman olis siis vielä kehittämisen varaa, että olisi ihan täyden kympin kengät, mutta siitä päätellen, että en ole muita kenkiä näiden saapumisen jälkeen käyttänyt, on näissä huomattavasti enemmän hyvää kuin huonoa. Viime kesän puhkikulutetut kengät oli mustat Tomsit, tänä kesänä taitaa olla Bernie Mevien vuoro.

farkut-HM+/pellavapaita-Marks & Spencer/laukku-Olympus (saatu)/ballerinat-Bernie Mev (saatu)/aurinkolasit-Le Specs/korvikset-Aarikka

Nyt olis taas vuorossa laukun pakkausta ja reissuasun valintaa. Yääk. Taidan päästä heloimmalla, kun vedän nää samat hyväksi havaitut kamat päälle ja pukeudun niihin molemmat päivät. Kassiin vaan vaihtoalusvaatteet ja meikit. Sehän on jo ihan suunnitelma, eli puoliks tehty.


Alan olla jo kurkkuani myöden täynnä PING Helsinki -postauksia, sen verran ahkerasti noille sisältömarkkinoinnin festareille osallistuneet pari sataa bloggaajaa, tubettajaa ja sometyyppiä ovat tuupanneet materiaalia eetteriin ja minäkin niistä suuren osan tsekannut. Yliannostuksesta huolimatta julkaisen kuitenkin itsekin vielä muutaman kuvan viime perjantaina Långvikissa pidetystä tapahtumasta.

Osallistuin PINGiin myös viime vuonna, kun tapahtuma ekaa kertaa järjestettiin. Olin tuolloin mukana Olympuksen edustajana vetämässä itse yhden pienen workshopin, mutta toki tarkastelin tilannetta myös ns. content gurun (kuten meitä bloggaajia ja muita sisällöntuottajia Pingissä kutsutaan) näkökulmasta. Tänä vuonna olin sitten paikalla pelkästään sisällöntuottajan ominaisuudessa.

Niin mahtavaa kuin viime vuoden tapahtumassa olinkin, niin tänä vuonna en päässyt ihan samaan fiilikseen. Johtunee pitkästi omasta stressin ja kiireen valtaamasta mielentilasta, että en oikein viihtynyt ihmispaljoudessa enkä ollut lainkaan tapahtuman luonteen vaativalla minglailutuulella. Siinä missä viime vuonna tutustuin hirveään läjään uusia ihmisiä ja solmin kontakteja pysyttelin tänä vuonna pääasiassa jo ennalta tuttujen ihmisten seurassa ja karkasin välillä hotellihuoneeseen rauhoittumaan kaiken hälyn keskeltä.

Onneksi seura oli kuitenkin parasta mahdollista, niin reilun vuorokauden reissusta tuli kuin tulikin oikein kiva omasta tympeästä tunnelmasta huolimatta. Iinan kanssa ei ole ikinä tyhmää ja tylsää.

Ohjelmassa oli siis erilaisia keynote-puheenvuoroja, workshopeja ja muiden sisällöntuottajien ja yritysten edustajien kanssa hengailua. Kuvassa selittävä setä on futuristi Gerd Leonhard, joka kertoi näkemyksiään tulevaisuudesta ja etenkin teknologian kehityksestä. Leonhard maalaili mieleemme hieman jopa kauhistuttavia kuvia siitä millaiseen asemaan, jo nyt elämässämme isoa osaa näyttelevät tietokoneet ja muut laitteet kehityksen myötä vielä nousevat. Hän muistuttikin, että ne asiat joita ei voida antaa koneiden tehtäväksi, nousevat entistä suurempaan arvoon. Rutiininomaiset tehtävät siirtyvät entistä enemmän koneille, mutta koneet eivät ole luovia eikä niillä ole tunnelyä, joten inhimillisyys on se mistä tulee kaikista arvokkainta pääomaa.

Ne workshopit, jotka itseä eniten kiinnostivat, ehtivät valitettavasti täyttyä ennen kuin ehdin ilmoittautua mukaan, mutta kahden tubettajan Laura Haimilan ja Hermanni Hyyryläisen vetämä video workshop antoi sen verran ajattelemisen aihetta, että aloin taas kerran miettimään, että mä kyllä haluaisin tehdä blogiin myös videoita. Nyt koitan vaan kasata ajatukseni siitä, että millaista se videosisältö sitten voisi olla ja millaisella tasolla sitä alkaisin toteuttamaan. Jos on toiveita tai ajatuksia Tyyliä metsästämässä -blogin mahdollisen videosisällön suhteen, niin kertokaa ihmeessä.

Långvik oli aikoinaan myös Kekkosen suosiossa ja herra osallistuikin näille festareille todella monella kopiolla. Pahviukko säikäytti tiukalla katsellaan kerran jos toisenkin tullesssaan vastaan milloin missäkin nurkassa. 

Itselleni perjantain kohokohta oli kyllä ehdottomasti Anssi Kelan yllärikeikka kesken lounaan. Siinä jäi yhdeltä jos toiseltakin pottumuusit lautaselle, kun salista pärähti Milla soimaan. Ja voitte vaan kuvitella sitä sometuksen määrää, kun täysi salillinen bloggaajia, tubettajia ja muita somehörhöjä pisti instat, facet, twitterit, periscopet ja snapchatit sun muut hyrräämään. 

Ilmeistäkin ehkä näkee, että oltiin Nakit ja Mutsi -Päivin kanssa pikkuisen innoissaan. Kela pyysi biisitoiveita yleisöltä ja minä ja Päivi huudettiin kilpaa omia toiveitamme. Minun rytmikkäästi tasajalkahyppimisen säestämänä huutamani PIIRRÄ MINUUN TIE!, PIIRRÄ MINUUN TIE! voitti tällä kertaa nakkimutsin toiveen ja olin ihan fiiliksissä tuota biisiä mukana hoilatessani. Olen nimittäin kuunnellut varmaan satoja ja satoja kertoja sen Sannin ja Anssi Kelan Vain Elämää ohjelmassa vetämän dueton kyseisestä biisistä. Parasta. "Taisin päästä juuri taivaaseen.."

Päivän paras asu puolestaan oli ehdottomasti Tämän kylän homopoika -blogin Einolla. Mikki Hiirtä päästä varpaisiin. Eipäs kun polviin, ne oli shortsit. 

Ei Iina, ne ei ole nännit, ne on suklaakonvehteja.

Ei siellä ihan kuivin suin sentään oltu. Valmiina pullossa saatava Bellini-drinksu oli itselle uusi tuttavuus, mutta varsin miellyttävä sellainen.

PING tulee siis sanoista people, interest, networks ja gathering ja ihan just sitä kaikkea se kyllä taas olikin. Illalla ohjelma jatkui vielä herkullisella illallisella ja rusettiluistelun hengessä metsästetyillä skumppapulloilla. Ja tuli sitä tanssilattiallakin käytyä ysäripopin soidessa. Itse luovutin ennen yhtä ja painelin unten maille viihtyisään hotellihuoneeseemme, mutta kuulin huhuja, että jälkeeni jääneet kaverit saattoivat jatkaa iltaa tequilan voimin. Mukaan pakkaamani särkylääkket eivät olleet turhia vaikken niitä itse tarvinnutkaan. 😀

Järjestelyistä ja lokaatiosta PING saa kyllä ihan täydet pisteet. Ei olis voinut sulavammin kaikki sujua. Ensi vuonna varmasti uudelleen ja silloin toivottavasti vähän sosiaalisemmalla fiiliksellä.

Mut niin, uudelleen se kysymys PINGn hengestä inspiroituneena, olisiko toiveita ja ajatuksia tämän blogin videosisällön suhteen??

PS. Tsekkaa myös Iinan kiva video PINGistä!