En oo varmaan ikinä tuntenut itseäni niin viehättäväksi kuin näitä kuvia ottaessani. Nainen on ehdottomasti parhaimmillaan uimalakissa ja laseissa. Siellä uimahallissa sitä ei onneksi tarvitse katsella itseään, vaan voi tuijotella altaan kaakeleita ja edessä kauhovan eläkeläispapan perää. (en mä mikään pervo tirkistelijä oo, mut pakko sitä on välillä vilkuilla, ettei tuu kolari!)

Viikon sporttiostos nro. 1 oli urheiluliivit ja tänään kävin höyläämässä pankkikorttia vajaan kympin verran viikon sporttiostos numero kakkosen vuoksi. Tekniikkakurssin  uiskentelin ilman lakkia, mutta esim. rintauinnissa joka ikisellä kerralla henkeä pinnalla vetäessä tuli tukka silmille ja samalla se valutti vettä suuhun ja se vaikeutti hengittämistä ja sitten meni hermo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään uimahalliin matkatessa olikin sitten ensimmäinen pysähdyspaikka Top Sport, mistä kävin nappaamassa tuon kauniin päähineen. Kauhea valinnanvaikeus vaan meinas tulla hyllyllä, kun en heti osannut päättää pinkin, oranssin ja punaisen välillä Tää punainen on silleen monikäyttöisempi kuin vaikka pinkki, että voin sama lätsä päässä lähteä sit syksyllä vaikka hirvimetsälle!

Mutta lakista ja ulkonäöstä viis, mä olen ihan hirmu iloinen, sillä kävin tässä illalla veivaamassa uima-altaassa kilometrin verran. 800 m verran vuorottelin rinta- ja selkäuintia ja 200 m hinkkasin vesijuoksun muodossa.

Aluksi uiminen takkuili ihan täysin ja aattelin jo, että ei tästä tuu yhtään mitään. Hengityshommat ei ottanut ollenkaan sujuakseen ja aina muutaman vedon jälkeen piti taas hetki uida pää pinnalla pysyen. Tappelin aina 50 m altaanmitan rintaa ja sitten seuraavat 50 m levon vuoksi selkää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta ai että sitä riemun tunnetta, kun se alkoi pikkuhiljaa kulkemaan! Tajusin rauhoittaa tahtia kaikin tavoin. Keskityin pidempään liukuun ja hoksasin, että pienempikin haukkaus happea pinnalla riittää. Muutama altaanmitta olisi jo mennyt keskeytyksettä, mutta sain huomata olevani montaa mammaa ja pappaa sen verran nopeampi, että rytmi aina hieman katkesi, kun peräänajo lähestyi, eikä ohikaan heti päässyt vastaantulevan liikenteen vuoksi.  Mutta vihoviimeisellä 50 metrillä vihdoin onnistuin tekemään ns. puhtaan suorituksen ja kauhomaan koko altaanmitan yhtäjaksoisesti hengityshommien osuessa ihan nappiin.

Olin tästä suorituksestani niin lapsellisen innoissani ja onnessani, että sitä oli pakko heti altaanpäässä mainostaa siellä pulssiaan tasanneelle papparaiselle. ”Tää oli mun eka kokonainen altaanmitta rintauintia oikein!!” Sain papalta isot kehut ja hymyn. Itse hymyilin koko matkan altaasta pukuhuoneeseen, ja pyörällä himaan. Ai että.

Oliks tää nyt sitä liikunnan riemua?


Kaikki lukiolaisten juhlapäivät, penkkarit, vanhojen tanssit ja lakkiaiset saavat aina havahtumaan siihen tosiasiaan kuinka vuodet ovat vierineet ja kuinka paljon ikää itselle onkaan ehtinyt kertyä. Tänään juhlavuorossa ovat olleet abiturientit, joiden syntymävuosi on pääosin 1995, mikäli oikein lyhyellä matikallani laskin. Minun tätitettävistäkin 4/5 on heitä vanhempia. Apua! Kaikki tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa, mä olen antiikkia.

Penkkaripäivän kunniaksi kaivelin kaapista kuvia helmikuulta 2000, kun itse hytisin pakkasella aivan liian vähissä vaatteissa kuorma-auton lavalla.

penkkarit

Asuni oli joku lady domina-pahis-viritelmä. Yläosa koostui hihatotmasta poolosta ja paljettituubitopista ja edestä lyhyen ja takaa pitkän hameen materiaalina oli jätesäkki. Asusteina oli mm. rottapanta, käsiraudat, niittivyö ja raippa.

Ilman kuvatodistetta en olisi tuota muistanutkaan, mutta penkkaripäivän aamunavausvuoro on näköjään ollut minulla. Mitään tietoa ei kyllä ole mitä olen mahtanut keskusradioon höpistä.

Kollaasin ylävasemmalla mä olen kemuissa liikunnanopettajamme tanssitettavana. Taistelimme hänen kanssaan finalisteina ohjelmaan kuuluneessa limbo-kisassa ja mä muistaakseni vein voiton. Voi selkärankaparkaani!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meikki oli yhtä aistikas kuin koko bööna muutenkin. Täytyiskö tätä lookkia koittaa taas viikonloppuna, kun luvassa on treffi-ilta murun kanssa?

Kaikenmoisia mörköjä sitä oli näköjään tuona päivänä liikenteessä Pihalla aamujumppaa megafonin kanssa vetävän ystäväni Piian takana näyttäis hengailevan ainakin Jason ja viikatemies. Kaveripiiristä mieleenjääneitä asuja oli ehdottomasti myös yhden kundin vessapaperista kieritelty muumioasu, joka oli sitä lajia, että esti vessassa käymisen. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä yläasteella ja lukiossa yhtä pitänyt tyttöporukkamme. Kaksi sankaria blurrattu koska en tässä illalla enää jaksanut alkaa kaikilta kyselemään josko saan kuvaa lärvien kera julkaista. Huomionarvoista tässä kuvassa on erityisesti tuo Piian kirves. Tämä kuva kun on otettu baarin vessassa ja ämmällä tosiaan oli tuo teräase (tylsä ja ruosteinen kyllä, mutta ihan oikea) koko päivän messissä eikä siitä tullut sanomista ei koulussa eikä baarin ovella. Hieman ovat ajat toiset ehkä nyt vuonna 2014. Veikkaan, että kyseinen ase tempaistais pois heti koulun pihalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomatkaa myös mun kaverilta lainassa olleet aivan järjettömästi liian isot maiharit, jotka näyttää ihan hessu hopon kengiltä mun tuolloin vielä ohkaisissa kintuissani.

Oi aikoja, oi muistoja. Kiva päivähän se oli kaikin puolin. Itse muistan tuosta oikein monen päivän bileputken. Ensin penkkarit, seuraavana päivänä kakkosten vanhat joita olin myöskin juhlimassa aamuun saakka hyvän ystäväni mukana. Sitten seuraavana iltana piti suunnata baariin ihan sen vuoksi, että bussi kohti Helsinkiä ja penkkariristeilyä lähti valomerkin jälkeen. Ja sitten vielä yksi ilta kemutusta laivalla. Bileputki oli sitä luokkaa, että multa lähti ääni yli viikoksi ja laivata palattuani nukuin pari päivää siihen malliin, että missasin mm. äikän preliminäärin. En kyllä pysty kuvittelemaan, että enää olis tuollaista turnauskestävyyttä. Huhhuh.

Millaisia penkkarimuistoja teille on jäänyt?


Hahhaa!! Onneksi siellä jotkut itseäni fiksummat kommentoivat edelliseen postaukseen ja antoivat neuvojaan noiden sporttiliivien suhteen. Ne tosiaan on mahdollista saada itse päälle, kun laittaa valmiiksi sen ylemmän klipsun kiinni!!!!

Ei se nyt ihan maailman iisein homma silti ollut survoa hinkkejä paikoilleen, mutta onnistuin ja voin lähteä taas kohti punttikoulua! 

Mutta miinuspuolena se, että nyt musta alkoi tuntumaan, että mulle olis voinut sittenkin mennä yhtä kokoa pienempi ympärysmitta. Eli olisi ollut mahdollisuus saada parempi tuki. Olis hirveästi auttanut, jos se myyjä olisi vaikka osoittanut jotain ammattitaitoaan siinä sovitustilanteessa. 😛

Ei muuta just nyt. Piti vaan tulla hihkumaan ja kiittämään vinkeistä!