13.02.2014 50 m onnistumisen iloa
En oo varmaan ikinä tuntenut itseäni niin viehättäväksi kuin näitä kuvia ottaessani. Nainen on ehdottomasti parhaimmillaan uimalakissa ja laseissa. Siellä uimahallissa sitä ei onneksi tarvitse katsella itseään, vaan voi tuijotella altaan kaakeleita ja edessä kauhovan eläkeläispapan perää. (en mä mikään pervo tirkistelijä oo, mut pakko sitä on välillä vilkuilla, ettei tuu kolari!)
Viikon sporttiostos nro. 1 oli urheiluliivit ja tänään kävin höyläämässä pankkikorttia vajaan kympin verran viikon sporttiostos numero kakkosen vuoksi. Tekniikkakurssin uiskentelin ilman lakkia, mutta esim. rintauinnissa joka ikisellä kerralla henkeä pinnalla vetäessä tuli tukka silmille ja samalla se valutti vettä suuhun ja se vaikeutti hengittämistä ja sitten meni hermo.
Tänään uimahalliin matkatessa olikin sitten ensimmäinen pysähdyspaikka Top Sport, mistä kävin nappaamassa tuon kauniin päähineen. Kauhea valinnanvaikeus vaan meinas tulla hyllyllä, kun en heti osannut päättää pinkin, oranssin ja punaisen välillä Tää punainen on silleen monikäyttöisempi kuin vaikka pinkki, että voin sama lätsä päässä lähteä sit syksyllä vaikka hirvimetsälle!
Mutta lakista ja ulkonäöstä viis, mä olen ihan hirmu iloinen, sillä kävin tässä illalla veivaamassa uima-altaassa kilometrin verran. 800 m verran vuorottelin rinta- ja selkäuintia ja 200 m hinkkasin vesijuoksun muodossa.
Aluksi uiminen takkuili ihan täysin ja aattelin jo, että ei tästä tuu yhtään mitään. Hengityshommat ei ottanut ollenkaan sujuakseen ja aina muutaman vedon jälkeen piti taas hetki uida pää pinnalla pysyen. Tappelin aina 50 m altaanmitan rintaa ja sitten seuraavat 50 m levon vuoksi selkää.
Mutta ai että sitä riemun tunnetta, kun se alkoi pikkuhiljaa kulkemaan! Tajusin rauhoittaa tahtia kaikin tavoin. Keskityin pidempään liukuun ja hoksasin, että pienempikin haukkaus happea pinnalla riittää. Muutama altaanmitta olisi jo mennyt keskeytyksettä, mutta sain huomata olevani montaa mammaa ja pappaa sen verran nopeampi, että rytmi aina hieman katkesi, kun peräänajo lähestyi, eikä ohikaan heti päässyt vastaantulevan liikenteen vuoksi. Mutta vihoviimeisellä 50 metrillä vihdoin onnistuin tekemään ns. puhtaan suorituksen ja kauhomaan koko altaanmitan yhtäjaksoisesti hengityshommien osuessa ihan nappiin.
Olin tästä suorituksestani niin lapsellisen innoissani ja onnessani, että sitä oli pakko heti altaanpäässä mainostaa siellä pulssiaan tasanneelle papparaiselle. ”Tää oli mun eka kokonainen altaanmitta rintauintia oikein!!” Sain papalta isot kehut ja hymyn. Itse hymyilin koko matkan altaasta pukuhuoneeseen, ja pyörällä himaan. Ai että.
Oliks tää nyt sitä liikunnan riemua?
