Ai että, mä oon ihan innoissani kaikista mahtavista kuvankäsittely-appseista joita olen puhelimeeni viime aikoina ladannut. Osa oikeasti hyödyllisiä ja osa muuten vaan huikeita. Nyt esim. tiedän miten coolilta näyttäisin viiksillä. 😀

Näitä lyhyitä puhelimella tehtyjä postauksia on nyt siis alkanut ilmestyä blogiin siitä syystä, että sain maaliskuussa kokeiltavakseni Nokian uuden Lumia 800-luurin ja oon niin innoissani siitä että tällä pystyy kaiken muun touhun ohella myös tosiaan päivittämään blogia. Ja vieläpä melko sujuvasti!

Eli luvassa on siis tästä eteenpäinkin kaikenmoisia puhelimella blogattuja pikakuulumisia. Asiallisia ja näitä vähemmän asiallisia. Ja käyttökokemuksia tästä Lumiasta ja mun lempi-appseista vielä luvassa.


Nyt olisi sitten Estelle & Thildin tuotepaketti arvottu ja sen saa nimimerkki JaaPa. Onnea kovati voittajalle! Toivotaan, että tuotteet ovat sinullekin mieluisat. Voittajalle on laitettu onnenpotkusta jo sähköpostia.

Vastauksia lueskellessa oli ilo huomata, että ihon hyvinvoinnin kannalta oleelliset perusasiat oli kyllä kaikilla ensimmäisenä mielessä, kun mietittiin parhaita ihonhoitovinkkejä. Lähes poikkeuksetta esiin nostettiin ensimmäisenä elintavat ja tuotteet tulivat tärkeysjärjestyksessä sitten vasta kakkosena. Nimimerkki Ahle kiteytti sen esimerkiksi näin:

Kaikki ne äidiltä opitut neuvot on käytössä; vettä sisäisesti ja ulkoisesti, kunnon kosteusvoide, puhtaus, terveet elämäntavat, kuorinta ja ihonpuhdistus säännöllisesti..

Kyllä äidit tietää ja heitä tosiaan kannattaa tässäkin asiassa kuunnella!

Veden juonnin tärkeyttä korostettiin kyllä lähes kaikissa 200 vastauksessa niin pontevasti, että toivon sen tosiaan nyt vihdoin omaankin päähäni iskostuvan. Olen nyt itse saanut muutaman viime viikon aikana tilannettani hieman paranemaan ja onnistun useimpina päivinä jo kumoamaan yli litran vettä, mutta sehän ei nyt suinkaan vielä riitä. Eli opettelu jatkuu edelleen, mutta torstaina nähdään jo onko nestetasapainoni parantunut yhtään, sillä silloin on vuorossa uusi kehonkoostumusmittaus. Jännittää! Kerron tuloksista sitten taas teillekin.

Mutta jos noihin ihonhoitovinkkeihin vielä palataan, niin kertaushan ei ole koskaan pahitteeksi, joten tässä vielä hieman poimintoja teidän vastaustenne joukosta.

Sisäisesti

  • Sisäisesti öljyjen käyttäminen. Siis esimerkiksi pellavaöljy tai omega 3 tyrniöljykapselit saavat varsinkin kuivan ihon hehkumaan. -Matilda
  • Vettä kun juopi riittävästi, niin ihokin kiittää. -Lotta
  • Atooppinen ihottumani helpotti sisäisellä tyrniöljykuurilla. Suosittelen. -Susanne
  • Syö paljon kasviksia ja vähän roskaruokaa. -Heidil
  • Kosmetiikassa ja ruoassa käy ihan sama periaate; mitä vähemmän lisäaineita ja prosessointia sitä parempi keholle ja iholle. -Lentoemo
  • en tiedä sitten monellako toimii, mutta oma ihoni parani huomattavasti kun jätin hiivan pois ruokavaliostani vatsavaivojen takia. -Maiiiiii
  • Positiivinen elämän asenne huokuu myös ihossa 🙂 -Esberalda

Liikunta ja ulkoilu

  • Ulkoilu / lenkkeily vesisaateessa ilman meikkiä. Sen jälkeen kasvot tuntuvat aivan ihanilta. 🙂 -Sanna
  • Kasvojumppa lisää verenkiertoa ja sillä on myös kohottava vaikutus. -Otsakiehkura
  • Näin kevään korvalla suojakerroin on tärkeä. Iho näyttää nuoremmalle kun ei anna pahojen säteiden päästä tuhoamaan kudosta! -Manuu

Rutiinit

  • Ihonhoitovinkkini on yksinkertainen: rasvat nassuun aamulla ja illalla, silmänympärysvoidetta ainakin pari kertaa viikossa, ei ikinä meikkien kanssa nukkumaan ja tarpeeksi vettä. -Katri
  • Meikkien peseminen JOKA ILTA! vaikka olis kuinka humalassa 😀 -Jjansku
  • Naaman tuuletus ilman meikkiä niin usein kuin mahdollista. -Muunica
  • Kuori ihoa säännöllisin väliajoin -Ninni
  • Kannattaa käydä kosmetologilla säännöllisesti -Sarita
  • Sauna ja kosteuttava naamio -kombinaatio toimii ainakin minulla! -Sari

Luonnontuotteet ja elintarvikkeet

  • Puhdas karitevoi! Mahtava tehokosteuttaja, toimii myös huuli-ja kynsinauhavoiteena. -Vendela
  • Vartalolle halpa kuorinta: kahvia ja hunajaa sekaisin, kun suihkuttaa pois niin pitää kattoo ettei jää mitään jäämiä. Ja sitten kosteutus vauvaöljyllä. -Maikki
  • Itse kuorin kasvoni n. kerran viikossa ruokasoodalla ja pehmeää tulee. -Johanna
  • Hunajaa iholle ennen löylyyn menoa ja hierotaan hiljaa löylyissä, on pehmeä iho suihkun jälkeen ja vartalovoide imeytyy helposti. -Klaara

Hyväksi havaittuja tuotteita

  • Clarinsin Beauty Flash Balm on hieno tuote meikin alle, erityisen hyväksi havaittu maanataiaamuisin 🙂 -Tanja
  • Tällä hetkellä vannon Lumenen heleyttävän päivävoiteen nimeen, se antaa kivaa hehkua kasvoille! Eppu
  • Yksi kiva tuotetuttavuus muuten oli Lumenen 2in1 kuorintavoide/naamio, pieni keltainen putkilo, oliskohan nimi Touch of radiance. Se ei ärsytä ihoa, koska ei sisällä isoja rakeita, mutta tekee ihosta ihanan sileän ja pehmeän. -Heini
  • Bepanhten korjaa pienet ihovauriot, sinkkivode vaalentaa näppyarpia. -Eini
  • Apteekista saatava Avenen lähdevesisuihke on koukuttavan ihana tuote! Rauhoittaa ja pehmittää ihon nopeasti – ja suihkuttelu on hauskaa. -Tropnordique
  • Bonacuren aloe veraa sisältävä hoitonaamio on osoittautunut mahtavaksi vaihtoehdoksi kutisevalle ja kuivalle atooppiselle päänahalle -Vendela
  • Paras kauneusvinkkini onkin kevyesti päivettävä tuote. Itse käytän St. Tropez´n everyday moussea, joka ruskettaa ihoa kauniisti. Päivettynyt iho näyttää huomattavasti tasaisemmalta ja virheettömämmältä! -Tiia L
  • “vanhan kansan” vinkki on sinkkipasta (apteekista), joka kuivattaa näpyn yön aikana. -Tättärää
  • jos ja kun niitä näppyjä ilmestyy, The Bodyshopin Tea Tree Blemish Gel on oiva apu! -Anna

Näiden vinkkien myötä toivotan mahtavia naamapäiviä kaikille!


Mun ja Jonnan ihanasta Wienin reissusta on kulunut jo yli kuukausi, mutta haluaisin palata aiheeseen vielä parin postauksen verran. Syitä näille jälkimuisteloille on mm. se, että reissussa tuli räpsittyä hirmuisesti kivoja kuvia ja se, että toinen isosiskoistani laittoi tuossa jokin aika viestin, että on lähdössä Wieniin toukokuussa ja kaipaili vinkkejä. Vastasin siskolle hyvin bloggaajamaisesti ja kerroin kirjoittavani aiheesta blogiin ja kehoitin siis tänne lukemaan. 😀

Ihan ensin on mainittava meidän suunnattoman ihana hotelli. Matkailusivusto Rantapallo osallistui hotellikustannuksiimme ja heidän kattavaa hotellihakuaan tulikin naputeltua todella ahkerasti ennen reissua.

Vietettiin Jonnin kanssa hetki jos toinenkin facebookin chatissa linkkaillen toisillemme kaikkia lupaavan oloisia hotelleja. Ja täytyy sanoa, että niitä kyllä Wienissä riittää ja hinnatkaan eivät ainakaan tuolloin maaliskuussa olleet pahoja.

Esim. oma huoneemme neljän tähden hotellissa nimeltä Imlauer kustansi n. 80 €/yö ja sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä.

Kulkeminen Wienissä oli todella yksinkertaista. (Vaikkei sitä tuon Jonnan kartanlukuilmeen perusteella ehkä uskoisikaan. 😀 ) Julkinen liikenne on kattavaa ja helppokäyttöistä ihan niin kuin tuon kokoisissa kaupungeissa yleensäkin.

Ostettiin kolmen päivän matkakortit, jotka kustansivat muistaakseni n. 14 € ja huristeltiin pidemmät matkat metrolla ja kierrettiin raitiovaunulla ihan vaan huvin vuoksi kaupunkia katsellen. Lyhyemmät matkat taittuivat kävellen ihan jo siitäkin syystä, että kaupunki on niin valloittavan kaunis, ettei maisemia halunnut hukata metrotunneleissa.

Täytyy vielä mainita yksi vinkki  liittyen lentokentältä kaupunkiin siirtymiseen. Lentokentältä on näkyvimmät ohjaukset CAT-junaan (City Airport Train), mutta jos ei halua ihan huvin vuoksi maksaa extraa, eikä aikataulu ole ihan kymmenestä minuutista kiinni, niin kannattaa valita ihan normaali juna eli S-Bahn.

S-Bahn lähtee ihan samalta asemalta kuin kovasti mainostettu CAT-junakin, mutta eri laiturista. CAT-juna maksaa 10 € (matka-aika n. 16 min) ja normijuna puolestaan 3,60 € (matka-aika n. 25 min).

Kumpiakin junia lähtee lentokentältä n. puolen tuinnin välein ja molemmilla pääsee samalle asemalle (Wien Mitte) josta pääsee sitten metrolla kätevästi mihin tahansa päin kaupunkia. Tuolla junavalinnassa säästetyllä yli kuudella eurolla nauttiikin sitten parit sacherkakut kahvilassa! 🙂

Suosikkiaktiviteettimmi Wienissä oli ihan ehdottomasti viininjuonti. Sitä harrastettiin niin kahviloissa, baareissa, hotellihuoneessa kuin Museum Quartierissa järjestetyssä viininmaisteluillassakin.

 Pääsymaksun (18 €/opiskelijat 10 €) ja lasipantin (5 €) maksettuaan  sai itselleen viinilasin ja katalogin johon kaikki mukana olevat viininvalmistajat ja heidän tuotteensa oli merkitty.

Meidän vierailuumme sattunut Weintage oli tuonut paikalle reilut parikymmentä eri viinintuottajaa Wienin lähialueilta ja kaikilta heiltä oli  tarjolla useampaa laatua herkullisia valkoviinejä. Eli ei sitten muuta kuin haistelemaan ja maistelemaan.

Paikalliset tyypit tuntuivat ihan selvästi ilmeistä päätellen paneutuvan hommaan ja katalogeihin näytti syntyvän kommentteja. Minä ja Jonna pidettiin arviomme lähinnä suullisina ja asteikolla ”hyvää, tätä lisää”-”ääh, kyllähän ton nyt joi, mutta etitään jotain muuta”.

Mutta koko ilta siellä vierähti ja yhteenveto illan annista oli, että Itävallassa osataan kyllä noi valkoviinihommat ja on siellä melko hyvännäköisiä miehiäkin.

Weintage-sivusto on hyvin epäselvä ainakin tällaiselle saksaa taitamattomalle joten en nyt ainakaan ihan heti löytänyt sieltä mitään tulevien tapahtumien aikataulua. Mutta seurailemalla esim Weintage-facebooksivua ennen omaa Wienin matkaa luulisi selviävän osuuko tuota kivaa viinitapahtumaa sopivalle ajankohdalle.

Juomisen lisäksi reissussa piti toki välillä syödäkin. Lauantai-illalle Jonnan vaihtarikaverit olivat varanneet pöydän johonkin italialaiseen ravintolaan (jonka nimeä en tietenkään muista), mutta muuten noudatettiin taktiikkaa ”kun tulee nälkä, niin katsotaan mitä vastaan tulee”. Ja tulihan niitä kivoja kuppiloita ja ravintoloita vastaan joka kerta kun alkoi masu kurnimaan.

Kuten missä tahansa muuallakin, niin Wienissäkin pätee sama lainalaisuus, että suosituimpien nähtävyyksien lähettyvillä on turistihinnat ja kun kävelee muutaman korttelin etäämmälle, niin pääsee edullisemmin. Tällaisen herkkuperseen sydäntä ja vatsaa lämmittivät erityisesti kaikki parin euron ihanat kakut ja tortut. Jokunen jälkiruoka ja viinin kanssa nautittu välipala tuli siis vetäistyä.

Kiskottiin reissussa niin perinteiset wienerschnitzelit, metrotunnellista napatut pöhnä-pizzat kuin ehkä elämämme parhaat intialaiset pöperötkin. Mutta yllättäen viikonlopun herkullisimmaksi ateriaksi taisi omasta mielestäni nousta pikkuruisessa ja nuhjuisessa kahvila-ravintolassa nautittu kolmen tai neljän euron gulassikeitto. Suosittelen lämpimästi. Niin gulassikeittoa kuin pieniä sisustukseltaan 80-luvulle jämähtäneitä ravintoloitakin. 🙂

Ja suosittelen koko Wieniä ihan kaikin tavoin! Ihastuin kaupunkiin jo viime kesän pikareissulla ja nyt jälleennähdessä rakastuin. Nyt siis odotan vain koska voisin palata. Ja jottei nämä reissujutut nyt vieläkään loppuisi, niin yksi osa olisi vielä jäljellä. Koittakaa kestää! 😀

PS. Vielä tämä päivä aikaa osallistua Estelle & Thild -tuotteiden arvontaan!