Viikonlopun helteet eivät ole minua juuri koskettaneet, sillä vietin taas useamman vuorokauden putkeen kotona pistämättä nokkaani edes parvekkeelle. Tänään kuitenkin oli pitkästä aikaa pukeutumisen ja ulos lähtemisen vuoro.

Minulle helpointa hellepukeutumista on mekot. Niinpä päädyin tänäänkin farkkushortseille sopivaa yläosaa turhaan etsittyäni tähän pirteän väriseen Your Facen trikoomekkoon. Oranssi näyttäisi varmasti vieläkin herkullisemmalta, jos sen käyttäjässäkin olisi hieman jotain sävyä, mutta suljettujen kaihtimien takana ei paljoa päivety.

Tämä varmaan jo 10 vuotta vanha Benettonin paljettikassi on mulle edelleen The kesäasuste, jonka kaivan naftaliinista aina suven lämpimimpinä päivinä. Siinä on kannettu vuosien aikana melko monet piknikeväät ja aurinkorasvat. Se on nähnyt festareita, hiekkarantoja ja lukuisia terasseja. Se muistuttaa, että on mulla ollut kivojakin kesiä.

Lupaan uskolliselle kassilleni, että en edelleenkään luovu siitä, vaan se vielä joskus pääsee kanssani viettämään ihanaa ja unohtumatonta kesäpäivää, joka on täynnä naurua, mansikoita ja hiekkaa varpaissa. Sellaista päivää, jolloin sydämessä kuplii pelkkää riemua ja elämä on just siinä hetkessä eikä tippaakaan menneessä taikka pelottavassa tulevassa. En uskalla luvata sellaista päivä ihan pian, mutta joskus. 

mekko – Your Face / kengät – Vagabond / laukku – Benetton / aurinkolasit – Le Specs / korvikset – Lindex

Tällä hetkellä pientä epäukavuutta aiheuttaa ihan lähitulevaisuus. Tuleva viikko nimittäin saattaa olla töissä melko uuvuttava, kun yhdistetään luvatut 30 asteen lämpötilat ja Porin Superviikkoa Suomi Areenoineen ja Jazzeineen. Työasuksi ei oikein passaa mekko eikä shortsikaan, vaan jotkut pitkät lahkeet päällä on mentävä. Iso kamerareppu selässä ei myöskään varsinaisesti viilennä olotilaa. 

Keikkoja on aikaisempien kesien kokemuksella todella tiuhaan tahtiin, ja kaupungin ruuhkassa parasta on suhata tapahtumasta toiseen pyörällä. En kykene edes kuvittelemaan montako litraa hikeä se kamerarepun topattu selkäosa saakaan seuraavien päivien aikana imeä. Yäk. 

Että kivaa ja hikistä ensi viikkoa kaikille!


Muistatteko tuon pari vuotta sitten hankkimani Nanson pilkullisen haalarin? Moni kyseistä vaatetta tuolloin ihasteli jokunen kertoi ostaneensakin, mutta muistan jokusen myös harmitelleen, ettei ehtinyt pilkkupukua hankkimaan, ennen kuin se Nansolta loppui. 

Bongasin nyt Asoksen Curve -mallistosta niin samantyyppisen jumpsuitin, että oli ihan pakko tehdä tämä matkipelle-postaus. Pilkut ovat Asoksen haalarissa hieman isommat ja hihat pidemmät, mutta samanmoinen omenavartaloakin imarteleva kietaisuleikkaus löytyy kuin omasta haalaristanikin. Myös Asoksen version materiaali on viskoosi-elastaania, kuten Nansollakin.

Tuo Asoksen haalari taitaa olla malliltaan ihan prikulleen sama, joka minulta löytyy mustana ja tiilenpunaisena.  

Jos siis pilkkuhaalari sytyttää, niin aikakoneella vuoteen 2016 matkustamisen sijaan, voit hankkia sellaisen nyt täältä.

Tämän päivän astetta painavammat lausahdukseni voi lukea blogin FB-sivulta.


Ja katso, parin todella paskan ja apean lähinnä sängyssä vietetyn päivän jälkeen hän nousi, veti päälle minihameen ja korkkarit ja suuntasi Yyteriin saakka syömään! Tukkaa ei tokikaan jaksanut pestä, mutta hampaat sentään. Sekään kun ei ole kaikkina päivinä itsestäänselvyys. 

Sellaiseen päivään, kun ei hampaitakaan jaksa pestä, verrattuna tämä tiistai oli todella menestys. Siitäkin huolimatta, että peiton alla vierähti lähes kolmeen saakka. Sen jälkeen nimittäin sain hoidettua muutamat työmeilit, tosiaan pukeuduttua ja lähdettyä kotoa ja vielä tehtyä yhden minua todella ilahduttaneen käsityö-/askartelukokeilun.

Mielessä jo hetken aikaa muhinut korvisidea nimittäin pääsi vihdoin testaukseen ja onnistui! Lopputulos ja ohjeet toteutukseen tulee ensi viikolla tänne blogiinkin.

hame – H&M+ / pusero – Joseph Ribkoff, Bombus (saatu) / kengät – Vagabond / laukku – H&M / korvikset – Lindex / aurinkolasit – Le Specs

Mietin jälleen kerran tuo farkkuhame päälläni, että onkohan toi helma nyt jo törkeen lyhyt, mutta näitä kuvia katsoessa totean, että hyvältä se näyttää. Kyllä voin kinttujani näytellä. Mutta kokemuksesta totean, että ei tuo hame päällä kannata pyörän selkään nousta.

Noin lyhyen helman kanssa ei kuitenkaan tuntunut hyvältä idealta laittaa mitään kovin paljastavaa kesätoppia. Ei vaikka lämpömittari näytti hellelukemia. Kun ihoa on näkyvillä korkealle reiteen saakka, tasapainottaa käsivarret peittävä pusero kokonaisuutta ja tekee olosta puetumman. Tykkäsin asusta kovasti!

Usein kuulee ihmisten pelkäävän, että nilkkaremmilliset kengät saavat jalat näyttämään lyhyemmiltä, mutta minä en kyllä allekirjoita lainkaan. Olen todella tykästynyt tämän mallisiin kenkiin ja sirot sandaalit nilkan kapeimpaan kohtaan osuvilla remmeillä ovat mielestäni todella kauniit ja jalkoja imartelevat.

Nämä Vagabondin kultakorkoiset sandaalit löytyivät viime viikolla kirppikseltä ilahduttavalla 4 € hinnalla. Ei voinut vastustaa!