25.08.2010

Posted at 20:24h in Yleinen by
0 Likes

Muutama kuva uudesta nahkarotsistani, joka on jo hieman kuvissa vilahdellutkin. Se on tainnut muuttaa päälleni pysyvästi. Kuvissa olen pukenut takin alle kesäkuussa Sokokselta ostamani neuleliivin, jossa on tuollaiset harsomaiset liehukkeet etukappaleessa. Passaavat takin kanssa mielestäni todella hyvin yhteen ja läpikuultava sifonki luo hienosti kontrastia kiiltelevälle nahalle.

Sain kuviin mielestäni aika hyvin kaiveltua muotoja ja materiaalit erottumaan kaiken tuon mustan keskeltä. Harmittaa vaan, kun muuten olis kerrankin omasta mielestä kivoja kuvia blogiin laitettavaksi, niin jostain syystä kuvat näyttää ainakin mun selaimessa liian punaisilta. En jaksanut säätää enää enempää. 😛

rotsi2

rotsi3

rotsi1

Kaulassa viime sunnuntainen kirpputoriostos ja ranteessa ukin vanha kello, joka on asusteistani ehdottamasti kaikista rakkain.

Takin hihojen alapuolet eivät ole nahkaa, vaan joustavaa kangasta, mikä mahdollistaa loistavasti hihojen ruttaamisen lyhyemmäksi. Juuri siten, kun minä hihani yleensä haluan. Takissa ei ole lainkaan vuorta, joten syksyn viiletessä sen voi kätevästi siirtää ulkoa sisäkäyttöön ja se jos mikä on aivan loistava ominaisuus, kun kyseessä on vaate jota ei raskisi heittää päältään edes nukkumaan mennessä. 🙂

Takki siis hankittu Porin Ratsulasta ja on Moda-ketjun omaa S.T.I.-merkkiä. Hintaa takilla oli nahkarotsille aika maltilliset 139 €

Tiedättekö sen olon, kun joskus tuntuu, että joku yksi ainoa vaatekappale skarppaa koko vaatekaapin sisällön ja nostaa oman pukeutumismotivaationkin ihan uusiin sfääreihin. Minulle tuo takki on juuri sellainen. Kaikki muutkin vaatteet yhtäkkiä paljon paremmilta kuin vielä kaksi viikkoa sitten, kun ne vaan yhdistää tulokkaan kanssa. Ja kaiken lisäksi takilla on se maailman paras vaikutus mitä vaatteella voi olla. Se saa mut tuntemaan itseni upeaksi. Ihan sama näyttääkö se siltä ulospäin, mut se on se olo.

Tuo parissa kuvassa näkyvä ukin vanha kello muuten kuuluu samaan voimauttavien vaatteiden ja asusteiden kategoriaan. Sen metallinen miehekkyys yhdistettynä suunnattomaan tunnearvoon on ihan lyömätön yhdistelmä. Uskaltaakohan takkia ja kelloa ede pitää yhdessä, ettei ihan mene överiksi tuo itsensä upeaksi tunteminen. 😀


25.08.2010

Posted at 10:00h in Yleinen by
0 Likes

Viikonlopun Helsinki-reissulla minulla ei ollut aikomustakaan suunnata ostoksille sunnuntain kirpparikäyntiä lukuunottamatta. Pienen ansan kuitenkin itselleni viritin vierailemalla lauantai-iltana oviaan auki pitäneessä gTiessa. Aikomukseni oli ihan vaan käydä moikkaamassa ihanaista kauppiasta ja hieman hiplailla ja haaveilla (tuotteita, ei kauppiasta) sillä välin, kun mun seuralaiset suuntasivat kasinolle seuraamaan jotain pokeripeliä.

Olen jo pidemmän aikaa ihastellut merkin pitkiä ketjukoruja ja miettinyt josko hankkisin mustalle dekolttiketjulleni isosiskon. Lauantaina sitten sovitin yhtä ketjukasaa, jonka lyhimmät ketjut kuitenkin olivat juuri väärän mittaisia sujahtaen rumasti tissivakoon. Satuin sitten asiasta Jennille manitsemaan jolloin hän osoitti yhden mallinuken kaulassa roikkunutta mustaa ketjukorua ja käski testata. Laitoin ketjut kaulaani ja siihenhän ne sitten jäi.  En enää peiliin katsottuani pystynyt riisumaan tuota ihanuutta. Itseni lisäksi myös kaikki muut paikalla olijat olivat sitä mieltä, että tuo kuvauksia varten tehty mallikappale oli kuin minulle luotu. Yksikään ketju ei ole tippaakaan väärän mittainen, vaan lyhyemmät jäävät kauniisti dekolteelle ja pidemmät roikkuvat selkeästi puskurin alapuolella.

2010_08_21_asu_2 copy 2010_08_21_asu

Lähtiessämme baariin Jenni totesi minun olevan kuin hänen kävelevä mallinukkensa. Ketjukasa nimittäin pääsi kaulassani jo valmiina roikkuneen gTien repaleisen farkuhuivin kaveriksi. Enää puuttui vilkkuvat mainosvalot otsasta. 😀 Mutta kauniita asioita nyt voi kasata päälleen samaan aikaan useampiakin, jos niistä kerran kovasti tykkää, olipa ne sitten mitä merkkiä hyvänsä. Itse asiassa ihastuin aika paljon tuohon huivin ja ketjun rosoiseen yhdistelmään. Nuo asusteet tullaan varmasti näkemään kaulassani samaan ikaan useamminkin.

Täysin shoppailematta ei siis reissusta selvitty. Kirppikseltä tehdyt löydötkin täytyy ehdottomasti esitellä teille, sieltä nimittäin löytyi yksi aarre keittiönkaappiin, pari juttua lisää kaulaan roikkumaan ja yksi syksyisten sadepäivien piristys ja pelastus.


23.08.2010

Posted at 22:25h in Yleinen by
0 Likes

Sitä huolimatta, että stadionille ei saanut viedä järjestemäkameraa, niin piti kuitenkin epätoivoisesti yrittää räpsiä pokkarilla muutamia muistoja Bonosta ja pojista. Keikka oli aika lailla juuri sitä mitä odotin. Megalomaanisen yhtyeen tasaisen varma esitys, jossa ei tavallaan ollut mitään vikaa, mutta ei se myöskään sykähdyttänyt mitenkään erityisesti. Liuta hienoja biisejä upeissa puitteissa suurella soundilla. Kaikki on niin suurta ja niin hiottua, ettei spontaaniudelle ole sijaa 25 miljoonan euron lavalla.

Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä hauku keikkaa. Minä pidin siitä monella tavalla ja nautin olostani hetkittäin kovastikin. Mutta jokin noissa suurkonserteissa aina hämmentää minua. Se tunne, ettei esiintyjä oikeasti olisikaan paikalla ja aivan kuin seuraisikin keikkataltiointia videolta. Ehkä vika ei ole esiintyjissä ja heidän heittäytymiskyvyssään, vaan minussa. ja minun kyvyttömyydessäni hetkessä elämiseen. Olipa vikaa tai ei, niin sen kuitenkin tiedän, että viihdyn  paremmin hieman pienemmissä yleisömerissä ja intiimimmissä keikkamiljöissä. Mutta valitettavasti U2:a ei taitais saada kyllä keikalle Porin Kinoon..

(Haha, miettikääpä, kun tollaset megaluokan bänditkin oikeesti kiertäis jotain maakuntien pikkulavoja stadionien sijaan. Ihan vaan siks, että keikoilla säilyis intiimimpi fiilis.  U2 Lallintalolla! Saattais kiertueet vähän venyä, kun joka maassa täytyis heittää sellaset sata keikkaa.. 😀 )

Mut se siitä nillityksestä. Kattelkaa pokkariräpsyjä perjantain tunnelmista. 🙂

u2_stadion

u2_lava

u2_stadion2

u2_bono_mullen

u2_bono2

u2_valokiila

u2_sydan

u2_scriini

u2_mullen2

u2_mullen

u2_lava2