16.06.2010 B.L.A.C.K.
Arkiston kätköistä löytyi yksi unohtunut päivän asu muistaakseni viime viikolta. Jotain arkipäivän perussettiä. Pukeutuisin noihin Vero Modan ihanan rentoihin housuihin varmasti joka ikinen päivä, jos ne eivät aina välillä ikävöisi pesukoneen syleilyyn. Myös Vagabondin sandaalit ja uskollinen Marc O’Polon laukkuni kuuluvat niihin yksilöihin jotka eivät todellakaan ehdi pölyttymään vaatekaapin perukoilla.
Lörppäkauluksinen läpikuultava neule oli rintaliivien lisäksi ainoa ostos parin viikon takaiselta Helsingin reissulta. Neule löytyi Lindexin -70% alerekistä ja änkesin sen päälleni kokolapussa möllöttäneestä M-kirjaimesta huolimatta. Neule on varmaan siis tarkoitettu sellaiseksi löysäksi ja roikkuvaksi hurpulaksi, mutta hyvältä se tuntui tuollaisena pari kokoa liian pienenä versionakin.
Paita taitaa kuitenkin jäädä melko lyhytikäiseksi tuttavuudeksi sillä onnistuin jo kahden ekan käyttöpäivän aikana tarttumaan paidasta paikkaan jos toiseenkin ja niinpä neuleessa taitaa ammottaa jo ainakin kolme reikää. Onneksi en pulittanut viheliäisestä takiaisesta 9 euroa enempää. Mikäli neuleessa on ensi kuussa lomani koittaessa (viikko kesälomaa huraa! tai oikeastaan vain kaksi päivää + ylityövapaita. 😛 ) vielä jäljellä enemmän itse puseroa kuin pelkkää reikää, saa neuleguru mammani koittaa pelastaa mitä pelastettavissa on. Tai sitten tästäkin vaan tulee jälleen yksi ”noi reiäthän on vaan just sopivasti rock”-argumentilla varustetuista vaatteistani.
Kun nyt tää pukeutuminen tuntuu pyörivän loppujen lopuksi n. 10 eri vaatekappaleen ympärillä niin se varmaan tarkoittaa sitä, että lumppuja voisi aika huoletta heitellä menemään. Mutta mikä hitto siinä on vaan niin vaikeeta? Miksi ihmeessä pitää säästellä jotain kukkapaitaa ja hametta joka mahtuis ”jos ihan vaan kaks kiloa laihtuisin”? Voisko vaikka Tim Gunn tulla tiiminsä kanssa käymään ja tyrmätä tylyillä kommenteilla 95% mun vaatekaapin sisällöstä ja pakottaa heittämään ne pois. Tai kuka vaan. Jos mä kutsun teidät kaikki meille. Pidetään huutoäänestys mikä lähtee ja mikä jää. 😀