24.09.2014 Hyytävä maanantai

Pyöräillessäni maanantaina vesisateessa tapaamiseen iski se luihin ja ytimiin ensimmäisen kerran menneen kesän jälkeen, kylmyys nimittäin. Juuri sillä hetkellä, kun tuulenpuuska livahti sisään sadetakin hihansuusta pehmoisen kashmirneuleeni lävistäen, iski ymmärrys siitä, että on aika kaivella kaapeista villasukat, sappaat ja sukkahousut. Se oli myös se hetki, kun ajattelin, että ehkäpä se ei sittenkään ole niin kamalaa, että emme koko kesän aikana ”ehtineet” raahata talvitakkejamme ullakolle, vaan siellä ne roikkuvat naulakossa valmiina palvelukseen. Olen siis virallisesti siirtynyt ankeaan syysmoodiin, joka vaatii pukeutumaan ainoastaan pehmoisiin neuleisiin, sillä kaikki muu olisi liian julmaa.

Aamupäivän sateen kohtasin taistelemalla harmautta vastaan lähes päästä varpaisiin asti keltaisessa. Siinä mun kuuluisassa inhokkivärissä heti sinisen jälkeen. Rukan sadetakki on yli viisitoista vuotta vanha ja tasan ainoa teiniaikojeni vaate, joka vielä mahtuu. Kokolapun kirjain S pistää kyllä miettimään, että minkälaisiksi teltoiksi nämä on silloin alunperin suunniteltukaan, kun koko small yltää tällaisen extralargen ympäri.

 Myöhemmin samana päivänä sateen tauottua varustus muuttui hieman, mutta lätäköissä roiskuttelin edelleen menemään Crocsilta saamissani pehmoisissa kumppareissa joista tulee minulle mieleen ankat. NImesinkin jalkineet heti ankkakumppareiksi.

farkut-H&M Mama/neule-Ellos/nahkatakki-Saki/huivi-Boss Orange/laukku-Diesel/kumpparit-Crocs (saatu)/mikkilippis-HM Kids

Nyt pukeuduttuani jo kolmatta päivää putkeen tuohon Ellokselta pilkkahinnalla kalastamaani kashmirpuseroon alan ihan vakavasti pelätä, että en pian muuta enää suostu käyttämäänkään. En siis ehkä luovu neuleesta ennen kuin se joko lahoaa päälleni, tai seuraava kesä saapuu auringonsäteineen. Katsotaan kumpi tapahtuu ensin.

Voisin tässä vielä hieman nillittää, että ”vää vää, syksy, vää vää. En tykkää kylmästä ja pimeästä enkä siitä, että rapa roiskuu lahkeille pyöräillessä”, mutta enpä taida jaksaa. Ei tää tilanne valittamalla parane. Ei auta muuta kuin kääriytyä ihaninmpiin villapuseroihin ja kaulahuiveihin ja luottaa siihen, että jokaisen talven jälkeen tulee jälleen kevät.

Mutta se minun täytyy sanoa, että jos sua ei jaksa kiinnostaa kashmirneuleista ja -huiveista tai villasukkahousuista ja -mekoista vouhottaminen, niin nähdään sitten taas ensi huhtikuussa, heippa! Voipi olla melkoisen yksitoikkoista tämän ämmän pukeutuminen seuraavan puolen vuoden ajan, jos on vanhoihin merkkeihin uskomista.

PS. Jos muuten kenkähommat kiinnostelee, niin nappaa kuva sadepäivän lookistasi ja täräytä se nyt syyskuun aikana Instagramiin kera tunnisteiden #crocsrainydays ja #crocssuomi, niin voit voittaa Crocs-palkintoja!

20.09.2014 Yllätin itseni

Tämän asun kengät nähtiinkin jo edellisessä postauksessa, mutta eilisen muutkin vetimet tuli kuvattua samalla, kun kerran puuhaan ryhdyin. Kipusin taas pitkästä aikaa talomme ullakolle ja iltapäivän auringonpaiste loikin sinne melko täydellisen luonnonvalostudion.

Ostin tuon H&M:n pallobleiserin jo joskus alkukesästä, mutta se jäi kesän lämmössä jonnekin vaatehuoneen perälle. Kyseessä on hieman fiiliksiä jakava heräteostos. Ihastuin tuohon kuosiin, mutta malli ei ehkä ole ihan kaikista edullisin itselleni. 15 euron hinnalla kuitenkin sai hieman anteeksi ja nyt vihdoin bleiserin käyttöön ottaessa totesin, että onneksi ostin. Se on pehmeä, rento ja raikas, ja on jotenkin hirveän kiva kaveri ainakin noille uusille herrainkengille.

farkut-Esprit Denim (saatu)/pusero-Cubus/bleiseri ja kengät-H&M/laukku-mamman tuliainen Roomasta

En ole suuri keltaisen ystävä ja käytän väriä hyvin harvoin ja silloinkin todella pieninä annoksina, mutta toisinaan pikku läikkä aurinkoa on kyllä enemmän kuin paikallaan ja sellainen tilanne oli juurikin eilen. Äidin Roomasta tuoma keltainen pikkulaukku herätti mustavalkoisen asun eloon ja poisti liiallisen synkkyyden.

Kommentoin tällä viikolla Instagramissa yhden lärvikuvani yhteydessä, että en olis nuorempana yhtään osannut kuvitella, että minusta tulisi tämän näköinen ihminen. Tarkoitan, että tyylillisesti mä olen viime aikoina yllättänyt itseni aika usein. En minä tiedä millaiseksi minä ulkoisesti kuvittelin itseni näin päälle kolmekymppisenä, mutta jotenkin tuntuu, että en tällaiseksi. Mutta kukapa sitä tulevaisuuteen näkisi tai pystyisi ennustamaan millaisista asioista sitä tulee inspiroitumaan tai millaisille vaikutteille altistumaan.

Ulkopuolinen ei välttämättä voi käsittää mistä ihmeen ”tyylillisistä yllätyksistä” minä höpisen, mutta kyseessä on sellaisia pikku juttuja, jotka on kuitenkin itselle hyvin merkityksellisiä. Esimerkkeinä vaikka valkoinen pusero, pyöreät silmälasit ja tuokin pallokuvioinen jakku. Ne kaikki ovat kotoisin jostain hyvin ei Veeramaisesta kuvastosta (siis ovat olleet), mutta ovatkin yllättäen tuntuneet hyviltä askelilta. Siitäkin huolimatta, että luovat tuota ”en minä itseäni tämän näköiseksi kuvitellut” -oloa.

”Kyllä vaan monet ihmiset paranee vanhetessaan”, totesi Tommi tänään Jenni Vartiaista Vain Elämää -lavalla katsellessaan ja muisteli neidon Gimmel-menneisyyttä. Oli pakko kysyä, että ”päteekö se minuunkin”, eikä se tietenkään uskaltanut vastata muuta kuin ”totta kai!”. Mutta täytyy kyllä sanoa, että vaikka en itseäni tämän näköiseksi, kokoiseksi tai tyyliseksi ehkä joskus kuvitellut, niin en minä kyllä haikaile yhtään mitään mennyttä ulkomuotoani. Silmäkulmiin ehkä tulee ryppyjä, tissit valuu kohti napaa ja kaappiin ilmestyy valkoisia puseroita, mutta mä kyllä tykkään tästä kehityksestä (tai no, ne tissit ois voinut pysyä kyllä ylempänä!). Ja kivahan se on aina toisinaan yllättyä ihan omista valinnoistaan ja omasta pärstästään. Ei tuu ainakaan tylsää.