19.03.2010 Suohirviön verkkopaita

Kuherruskuukausi uuden työn kanssa on sen verran kiihkeä, että kotona ei meinaa malttaa käydä kuin nukkumassa ja blogi on sen vuoksi edelleen hieman unohduksissa. Viihdyn työssäni ihan suunnattoman hyvin ja olen innoissani oppiessani joka päivä uusia juttuja. Mun pomo on aivan mahtava ja meillä on hauskaa keskenämme. Parempi ollakin, sillä nytkin kello on perjantaina puoli kymmenen ja me ollaan molemmat vielä studiolla. 😀 Mutta kuten huomaatte, en minä sentään enää töitä tee kunhan nyt muuten vaan luuhaan, kun kotonakaan ei oo kukaan odottamassa. Mun ihku-pomoa on tälläkin kertaa kiittäminen, että jaksoi napata minusta asukuvan. Sattui nimittäin pitkästä aikaa päälle jotain sellaista, mitä en ole täällä vielä esitellyt.

Monkin verkkopaita tarttui matkaan tammikuiselta Tukholman reissulta. -75% alen jälkeen hintaa jäi reilut 8 €, joten uskalsin ostaa paidan, vaikken ollutkaan ihan varma miten ja minkä kanssa sitä käyttäisin. Paidan lyhyet hihat nimittäin hieman arveluttavat minua. Laput kiinni se lojui kaapin perällä aina tähän päivään saakka, mutta tänä aamuna sain vihdoin ja viimein sopivan viirauksen ja tajusin pukea paidan bleiserin alle, jolloin hihojen pituus, (tai siis niiden lyhyys) ei häiritsisi. Ihan vielä ei toiveistani huolimatta tarkene ulkona pelkässä bleiserissä, mutta sisällä sentään on kyseiselle vaatekappaleelle sopiva ”sää”.

Elettyäni kaksi viikkoa joka päivä mahtavissa kirppissaappaissani aloin jo hieman sääliä eteisessä hylättynä murjottavia bikereitani. Oli siis pakko lepytellä  ja päästää nekin välillä kirmaamaan loskaisille kaduille.

Yksi syy, joka on viime viikkoina myöskin vaikuttanut bloggamisintooni, on toisiaan seuranneet rumapäivät. Jo viikko tolkulla olen tuntenut itseni äärimmäisen karmivaksi limaiseksi suohirviöksi, enkä oikein tiedä mikä tähän fiilikseen auttaisi. Tunteen suurimpana syynä on käsittämättömän huonossa kunnossa oleva ihoni. Jos ei mikään muu vielä tänä keväänä kuki, niin minun naamani ainakin. Tilanne on jopa siinä määrin huono ja itselleni harvinainen, että suunnitelmissa on suunnata  lääkärille, jos ei tilanne ala pian helpottaa. Naamasta ja monesta muusta ongelmasta päätellen tämän mimmin hormonit ei nyt taida hyristä ihan toivotuilla kierroksilla.  Harvinaisen kenkun ja surkean olon sitä voikin tuollainen asia aiheuttaa. Kun ei naama miellytä, niin ei mitkään vaatteetkaan miellytä. Ja kun ei vaatteet miellytä, niin ei kiinnosta myöskään blogata. Yksinkertainen ketjureaktio. 😛

Jottei tämä suohirviö ihan vaipuisi alhoon, niin koitan muistuttaa itseäni siitä, että kyllä niitä nättipäiviäkin vielä tulee. Itsensä terapioimisen tukena toimikoon tällä kertaa viimeisin minusta otettu onnistunut (ja hyvin photoshopattu) kuva, joka päätyi uuden työpaikkani tänään julkaistuille nettisivuille. Hieman mä näytän siinä taas Lauri Tähkältä kuten aina, mutta hymy näkyi ekana työpäivänä olleen herkässä. 🙂

Kello on 22.01. Jokohan pitäis suunnata kotiin.. Huomenna sitten takaisin studiolle koulutehtävien merkeissä. Can’t wait!

11.03.2010 Kaikuja menneisyydestä

Viime päiviin on mahtunut tasan kaksi ajatusta koskien vaatteita, mutta ne ovatkin sitten toistuneet joka päivä. Ensimmäinen ajatus on, että ”mä niiiin rakastan näitä saappaita! Miten mulla saattoi käydä sellainen kirppismunkki?!” ja toinen, että ”en halua enää koskaan käyttää mitään muita housuja!”.

Olin pitkin talvea harmitellut, kun jouduin muhimaan noita pari kesää sitten hankkimiani rentoja Vero Modan housuja kaapissa, koska mitkään kengät eivät passanneet noien vajaamittaisten ja löysien lahkeiden kanssa, mutta lauantainen kirpparisaalis mullisti tilanteen. Lyhyet lahkeet paljastavat maihareiden varsia juuri sopivasti ja yhdistelmä näyttää omaan silmääni juuri sopivan särmältä.

Housujen rentojen ja ulkonevien taskujen vuoksi niiden kaveriksi eivät passaa normaaliin lookkiini kuuluvat pitkät topit, joten on pakko opetella taas tuollaisiin lyhyisiin (tai siis normaalimittaisiin) puseroihin. Outoa, mutta noiden housujen vuoksi kestön mitä vain. InWearin trikoopaita on muhinut kaapissa pari vuotta käytämättömänä, mutta tänä aamuna sain selkeän vision, että kyseinen väri olisi kuin tehty tuon housut+maiharit alaosan kanssa.

En oikein osaa pukea sanoiksi, mikä mua tässä yksinkertaisessa asussa viehättää. Kenkien ja värien yhdistelmä tuo kevyttä army-fiilistä ja maskuliinisuutta, kun taas paidan leikkaus puolestaan on hyvin naisellinen. Juuri hyvä balanssi omaan makuuni. Saattoi ehkä löytyä uusi lemppari työasu! Jokin tässä kokonaisuudessa itse asiassa muistuttaa mua teini-iän kamppeistani. Silloin univormuni oli löysät reisitaskuhousut yhdistettyinä tiukkoihin yläosiin ja jykeviin kenkiin. Samaan aikaan sitä kai halusi näyttää nätiltä tytöltä ja piittaamattomalta jätkältä. Ehkä tämän päivän vaatteet ovatkin siis vain hieman päivitetty versio lukioikäisen Veeran lempiasusta. Ei ihme, että tuntui niin kotoisalta.