Toimitusosaston ikkujoulut, valmistujaisjuhlat, Raskasta Joulua -konsertti ja kokonainen työpäivä, joka sisälsi mm. yhden tulipalopaikan ja Perussuomalaisten piirikokouksen, siinähän sitä oli ohjelmaa yhdelle viikonlopulle. Töihin suuntasin sunnuntaina ihan arkisesti farkuissa, mutta kaikki muut viikonlopun menot heiluin yhdellä ja samalla asulla. 

Tämä bling bling -koristeinen trikoomekko oli oikein sopiva niin pikkujouluihin, perhejuhlaan kuin joulukonserttiinkin. 

mekko – Joseph Ribkoff (saatu) / nilkkurit – Vagabond 

Mekon kanssa sopisi tietenkin paremmin sirommat ja juhlavammat kengät, mutta tämän kertaiset menot oli kaikki sellaista sorttia, että pärjäsin hyvin tällaisella käytännöllisyyteen perustuneella valinnallakin.

Luotan yleensä näyttäviin korviksiin, mutta tässä mekossa on jo itsessään niin näyttävät koristukset, että jätin niille tilaa loistaa. 

Lauantai-iltana suunnattiin tosiaan murun kanssa Raskasta Joulua -konserttiin Porin Karhuhalliin (konserttiliput saatu) ja hitsit kun se oli hyvä. Hietalan, Leppäluodon, Koivusen, Parviaisen sun muiden hevi-äijien tulkitsemat versiot ovat jo vuosikausia olleet lähes ainoa muoto, missä suostun joululauluja kuuntelemaan. Konsertti on katseltu televisiosta joka vuosi, mutta nyt oli eka kerta, kun näimme sen livenä.

Artistihan vaihtelevat kiertueen eri keikoilla, mutta Marco Hietala urakoi konserteista jokaisen. Vaihtuvasta väestä Poriin osui melko täydellinen kattaus, sillä mukana oli Hietalan lisäksi JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Floor Jansen, Tommi Salmela ja vain parin keikan verran mukana ollut Joe Lynn Turner.

Omasta mielestäni parasta oli, että mukana oli upea ääninen JP Leppäluoto, mutta pidän myös Parviaisesta ja Nightwishin Jansen oli mielenkiintoista kuulla livenä. Rainbow ja Deep Purple -ukko Turner oli toki myös vakuuttava laulaja, mutta kotimaiset rokkikukot olivat itselleni tässä konsertissa tärkeämpiä.

Keikkakuvia nappailin mun Olympus O-MD E-M1 rungolla ja 75 mm 1.8. -linssillä. Taisikin olla kyseisen kameran viimeisiä hommia ennen eläkkeelle jäämistä, sillä tänään mulle saapui uusi kamera! Toki tuo vanhuskin jää mulle vararungoksi, mutta tuskin sille enää paljon käyttöä tulee, kun on nuorempi ja vireämpi vehje kameralaukussa. Mutta kiitos rakas E-M1, näimme kanssasi paljon näiden neljän vuoden aikana, jotka yhdessä vietimme. 

Solistien lisäksi mua ilahdutti konsertissa myös kitaroiden varressa heiluvat pitkätukat. Etenkin koko Raskasta Joulua -konseptin isä Erkka Korhosesta (kuvassa oikealla) huokui niin älytön riemu lavalla olosta, että ei voinut kuin ihailla. 

JP aiheutti matalana kumisevalla äänellään mussa sen verran kovat kylmikset, että aloin samoin tein haaveilla, että tätä herraa olisi ilo kuulla enemmänkin vaikka kirkkokonsertin muodossa. Ja kuulkaas, hänellä on seitsemän paikkakunnan joulukonserttikiertue ja osa keikoista on nimenomaan kirkoissa! Saattaapa olla, että täytyy lähteä kuuntelemaan vähän lisää joululauluja vaikkapa Helsinkiin 22. joulukuuta.  

Jouluyö, Juhlayö, Sydämeni joulun teen, Tonttu, Heinillä härkien kaukalon, Tulkoon joulu ja monta muuta tuttua klassikkoa ehdittiin illan aikana kuulemaan ja jokunen kitarasoolokin totta kai. Vaikka musiikki ei peltisessä jalkapallohallissa ihan päässytkään oikeuksiinsa, niin loisto keikka oli siitä huolimatta. 

Onko teistä joku käynyt Raskasta Joulua -konserteissa tai menossa tuleville keikoille? Entä onko ryhmässä ketään omaa suosikkilaulajaa? Osa paikkakunnista on jo loppuunmyytyjä, mutta monelle keikalle on vielä tikettejä jäljellä!

 


Miten se talven ensimmäinen lumimyräkkä aina tuntuukin niin hirveältä järkytykseltä? Ei auta yli 30 vuoden kokemus tuiskusta ja nietoksesta, vaan siitä huolimatta tämän aamun vaivainen kilometrin työmatka vaakasuorasti naamaan piiskanneessa lumimyrskyssä kiristi pinnaa ihan urakalla. Ja miten tehokkaasti ehtiikään puolessa vuodessa unohtaa sen miten kauan lumeen hautautuneen auton kaivaminen käyttökuntoon kestää.

Sitten vielä se autolla Pohjois-Satakunnan perukoille sompailu siinä lumimyräkässä, niin voin kertoa, että tuli kiroiltua ehkä jonkin verran tänään. Mutta kyllähän tähän talvi-nimiseen konseptiin taas tottuu, eikä pian muista mitään muuta vuodenaikaa olevan olemassakaan!

Jos oli unohtunut talviautoilun ihanuus, niin samoin on edellisen jääkauden jälkeen ehtinyt unohtua, että miten mä oikein olen talvisin pukeutunut. Olin aamulla senkin suhteen vähän hukassa. Eikä asiaa tietenkään auta, että mulla on lähes kaikki talvitakit vielä varastossa. Siksipä olikin hyvä hetki selailla muutaman edellisen talven asukuvia, niin muistui hieman mieleen mitä talvikamppeita kaapistani pitäisi löytyä. Tässä siis asukuvia joulu-, tammi- ja helmikuulta vuosilta 2014-2017.

Nonni, heti kärkeen mahtava ”löytö”! En muistanut tuotakaan Cubuksen bikertakkia. Pitänee heti huomenna käydä noukkimassa se kellarista. 

Pidempikin musta takki löytyy! Olen tässä valitellut sitä miten mustaa pukeutuminen on viime aikoina ollut, mutta sitä se näyttää olleen talviaikaan usein ennenkin. 

Martensin maiharit on edelleen mieleiset, mutta nuo oikean puoleisen kuvan niittikoristeiset saappat pitänee testata, että joutavatko myyntiin.

Viime talvena tuli kuljettua paljon myös harmaassa. Huiveista kashmirkaulaliinat on vielä kaivamatta käyttöön, mutta Becksöndergaardin merinovillahuivit puolestaan ovat olleet käytössä jo alkusyksystä saakka. 

Farkut pitävät pintansa ympäri vuoden.

Pää on pysynyt ainakin menneinä talvina usein lämpimänä pään ympärille kiedotun huivin avulla. 

Tätä Marks & Spencerin tekoturkistakkia jo tällä viikolla mietinkin, että pitää muistaa ottaa taas käyttöön. Se on edelleen ihana!

Talven tärkeimpiin selviytymistarvikkeisiin ovat jo vuosikausia kuuluneet kashmirneuleet. Mut hitto, pitää kyllä pitkästä aikaa muistaa ottaa taas nuo paljettihousutkin käyttöön!

Ilman pitkiä neuletakkeja ei talvesta selviä.

Tämä parin vuotta sitten hankkimani J.Lindebergin neule oli kyllä loisto ostos. Sen kaivan jälleen talveksi käyttöön.

Talvellakaan ei tarvitse luopua hameista, kun kaverina on pitkät saappaat, lämmin, pitkä neule ja villasukkikset. 

Eli kashmir ja merinovillaneuleet ja -huivit, villasukkikset ja pitkät saappaat, siinä mun talvikauden tärkeimmät!


”En mä voi mitään ponchoa pitää, näyttää päälläni teltalta.” 

Tämä oli ajatukseni ponchoista vuosikausia ja ihan kuten en suostu ennakkoluulojeni vuoksi edes maistamaan piimää, niin en myöskään koskaan sovitellut noita pään läpi vedettäviä pöytäliinoja. 

No mutta, mamma toi Roomasta pehmoisen kashmirtuliaisen ja päädyin nöyrtymään tuomitsevien mielikuvieni edessä. 

Tokihan siluetti on tällainen kaapu päällä erimoinen kuin hihallisessa neuleessa, mutta tämä kyseinen yksilö laskeutuu päällä ilahduttavan nätisti. Ja onhan tää nyt aivan sairaan pehmoinen ja mukava.

Näytti mielestäni kivalta näin keinonahkaleggareihin yhdistettynä! 

housut – H&M Mama / poncho – Rooman tuliainen / kengät – Betty London / korvikset – Pramea (saatu)

Mua siis ahdistaa yleensä tällaisten kaapujen muodottomuus. Tai siis se, että se hävittää alleen vartalon muodot tehden kaikesta yhtenäistä möykkyä. Se on taas näitä rintavan ihmisen ahdistuksia.

Mutta tämän taikaviitan kanssa kyllä pääsin sinuiksi ja ekalla käyttökerralla ja olen nyt hyvinkin hurmaantunut. Ei ehkä maailman kätevin vaate takkien alla käytettynä nyt talvella, kun käsivarret jää paljaaksi. Mutta sisäkäytössä hurjan mukava kapine. Onnistunut tuliainen siis mammalta!

Kärsiikö kukaan muu ponchokammosta? Vai kuuluvatko ne vaatekaappiisi?