03.02.2011 Tyylikkäitä tyyppejä Tukholmassa
Vaikka muotiviikkovieraat kuvaamassa toinen toisiaan olikin suuri osa koko sirkusta, en itse innostunut kovinkaan paljoa siitä, että alkaisin tarraamaan tyyppejä hihasta ja pyytäisin pikaista poseerausta.
Ei sillä ettenkö uskaltaisi lähestyä vieraita ihmisiä etenkin kun tääällä tuskin olisi saanut pakkeja, mutta joku siinä koko kuviossa vaan enemmänkin huvitti ja tympäisi. Niinpä tyydyinkin mieluummin lähinnä paparazzaamaan ns. salassa joitain yksityiskohtia kuten kenkiä.
Keskiviikkona kuitenkin yksi tilaisuuksista oli siinä määrin turhauttava, että luovin tieni tungoksesta hieman väljemmille vesille ja ikuistin eteisessä muutaman lähdössä olevan tyypin.
Jokin tässä neidissä hurmasi, vaikken mitään hänen vaatteistaan voisi kuvitellakaan itseni päälle. Mutta täytyy kertoa silti yksi salaisuus.. sovitin tänään itse asiassa lähes tuon hameen väristä mekkoa. Ruskea ja poltettu oranssi ovat jostain syystä alkaneet kiehtoa minua viime aikoina. Saa nähdä mihin se johtaa.
Tämän pariskunnan halusin kuvata lähinnä miehen ihastuttavien housujen vuoksi joista ei sitten kuitenkaan kuvassa saa kovinkaan paljon selkoa. Muta sopivasti pudotettu haara, rento istuvuus ja pussimaiset lahkeet, rakkautta.
Tytön omituinen turkkihässäkkä jaksoi ihmetyttää meitä jo edellisenä päivänä, siitä nimittäin puuttui selkäosa lähes kokonaan. Eli toisin sanoen kyseessö on turkisbolero.. Hmm.. Mielenkiintoista sanoisinko.
Tämä mies minun oli ihan pakko kuvata ihan jo sen takia, että olimme bongailleet hänet lähes joka näytöksestä ja ristineet hänet sheriffiksi hänen lookkinsa vuoksi. Pyysinkin komistusta kuvaan kertomalla hänelle antamastamme lempinimestä 🙂
Herra on ihan sellaisen uinuvan pikkukaupungin ystävällisen sheriffin näköinen. Hän yrittäisi välttää väkivaltaa viimeiseen asti ja ratkaista asiat puhumalla, mutta tarvittaessa hän olisi hämmästyttävän nopea ja tarkka ampuja.Mutta ehkä noi purkkarit kyllä hieman vie parasta terää tuolta tarinalta.. Mutta söpö se on silti, purkkarit voi aina rajata pois kuvasta.