Kaupallinen yhteistyö Viaplay & Indieplace

Vahvasti veikkaan, että en ole ainoa, jolla on ollut tänä keväänä normaaliakin enemmän aikaa katsella sarjoja ja leffoja. Kuinka moni myöntää istuneensa sohvalla silmäluomet jo hieman lurpattaen ja todenneensa, että ”yksi jakso vielä”? Työvuoro ehkä vaan välillä vaihtuu sohvalta läppärin kanssa sänkyyn.

Silloin, kun on aamulla töihinmeno, pitää sitä hirmuisia sarjamaratoneja hieman varoa, mutta nyt kun ei usein ole ollut kiire minnekään, on voinut antautua mieliteolle ja klikata itensä seuraavaan jaksoon vaikka kello näyttäisi jo mitä.

Otin Viaplayn itselleni alunperin jo viime vuoden alussa halutessani katsoa countrymusiikkimaailmaan sijoittuvan draamasarjan Nashville. Uppouduin eron jälkeisessä ankeudessa ja yksin asumisen opettelun keskellä laulaja Rayna Jaymesin (Connie Britton) ja lähipiirin ihmissuhdekiemuroihin intensiivisesti kaikkein kuuden kauden verran.

Tuo ihmissuhdekiemuroita ja countrymusiikkia täynnä oleva sarja sopi reilun vuoden takaisiin tunnelmiin, mutta yleisesti ottaen mun suosikkeja ovat rikossarjat ja oikeussalidraamat. Mitä synkempiä rikoksia ja persoonallisempia omien mörköjensä kanssa painivia etsiviä, niin sitä varmemmin minä olen koukussa.

Samaan aikaan mun inhokki- ja suosikkikohtauksiani on aina tällaisissa sarjoissa toistuvat tilanteet, joissa päähenkilö hipsii salaa jonkun toimistoon penkomaan arkistokaappia tai ihan vaan pikaisesti lataamaan tiedostoja toisen ihmisen tietokoneelta lähestyvien askeleiden jo kuuluessa käytävältä.

Vaikka mä tiedän, että ne aina ehtii sieltä pois just viime hetkellä tai keksivät loistavan selityksen paikallaololleen, niin silti mä aina ihan fyysisesti heilun sohvalla tai pidän käsiä silmien edessä, kun se tilanne ahdistaa mua niin älyttömästi.

Samaa reaktiota ei saa aikaiseksi kuitenkaan vaikkapa se, että murhaaja vaanii pimeydessä puskan takaa uhriaan. Mutta sieltä toimistosta mahdollisesti luvattomilta asioilta kiinnijääminen on aivan käsittämättömän ahdistavaa. 😀

Viaplayn sarjatarjonnassa huomioitavaa on erityisesti pohjoismaisten rikossarjojen valikoima. Ja etenkin Viaplayn omien alkuperäissarjojen huikea laatu. Olen teini-iästä saakka ahminut ruotsalaisia dekkareita ja nykyään niin saatetaan ahkerasti myös laadukkaiden tv-sarjojen muotoon. Nordic Noirissa vaan on ihan omanlaisensa tunnelma ja niissä on usein panostettu huolella juurikin päähenkilöiden, usein poliisien, omaan tarinaan ja salaisuuksiin.

Poimin tähän muutamia tämän hetken suosikkejani ja itseäni kiinnostavia tärppejä Viaplayn rikossarjoista, joista moni on Viaplayn omaa tuotantoa.

 

 Viaplay Original:  Cold Courage (3.5. alkaen)

Olen tykännyt Pihla Viitalasta todella monessa roolissa, joten kiinnostuin ihan jo hänen takiaan tällä viikolla startanneesta Viaplayn alkuperäissarjasta nimeltä Cold Courage. Tämän Pekka Hiltusen romaaneihin perustuvaa trilleriä on hehkutettu kalleimmaksi ja kansainvälisimmäksi suomalaiseksi tv-sarjaksi.

Kahdeksanosainen rikosdraama sijoittuu Lontooseen, mutta sitä on kuvattu myös Kajaanissa. Tämä yksityiskohta toki Kainuun plikkaa kiinnosti ja sieltähän jo ekasta jaksosta bongasin Karolineburgin kartanon. Se on aina ihmeen jännää bongailla jostain isoista tv- ja leffatuotannoista jotain itselle tuttuja paikkoja.

Cold Courage lähtee liikkeelle graafikko Liasta (Sofia Pekkari), joka törmää mielenosoituksessa toiseen suomalaiseen, Mariin, joka värvää Lian mukaan poliittiseen aktivistiryhmään. Parin ekan jakson perusteella juonta ja aineksia riittää vaikka mihin, on oikeistopopulismin nousua, ihmiskauppaa, murha ja salaisuuksia perheessä. Eli varsin lupaavanoloinen ja kiinnostava soppa.

Kuvaus, tunnelma henkii nordic noiria ja kansainvälisesti sekalainen näyttelijäkaarti on raikasta katseltavaa. Ahmittavaksi tästä sarjasta ei ole vain yhden syyn vuoksi, Cold Couragea on julkaistu vasta kaksi jaksoa, joten loput on maltettava katsoa viikko ja jakso kerrallaan. Mutta kiva kyllä oikeasti välillä katsoa jänniä sarjoja myös näin, että jaksoja joutuu odottamaan.

Pihla Viitala näyttelee Cold Couragessa Maria jonka vetämä aktivistiryhmä haluaa sabotoida populistipoliitikon valtaannousun

 

 Viaplay Original:   Advokaten (2. tuotantokausi 10.5. alkaen)

Ah, sunnuntaina 10.5. vihdoin loppuu odotus ja voin painaa playtä toisen loistavan Viaplay alkuperäissarjan kohdalla. Silloin nimittäin alkaa tanskalaisen jännärin, Advokatenin, toinen tuotantokausi. Ekan kauden 1o jaksoa tuli tuijotettua muutamassa illassa. Advokatenin takana on supersuositun Silta-sarjan tekijöitä ja bestseller-dekkaristi Jens Lapidus.

Advokatenin päähenkilö on asianajaja Frank, joka poliisina toimiva siskonsa Saran kanssa haluaa selvittää vanhempiensa murhan, jonka he joutuivat lapsena todistamaan. Sisarusten penkoessa tapahtumia, kostonhimo kasvaa ja etenkin Frank ajautuu pikku hiljaa enemmän ja edemmän lain toiselle puolelle.

Itseäni kiehtoi sarjassa koko ajan läsnä olevan jännityksen lisäksi myös hahmojen monikerroksellisuus ja tarinat. Frank ja Sara käyvät läpi vanhempien kuoleman aiheuttamaa traumaa ja omia välejään, Saran taistellessa lapsensa huoltajuudesta ja Frankin kipuillessa suhdettaan varattuun naiseen. Sarjan keskiössä oleva rikollispomo on toisaalta kylmäverinen tappaja, mutta hänet näytetään myös omien tragedioidensa ja surujensa keskellä.

Miten kauan tarkoitus pyhittää keinot ja montako ihmistä sen eteen on uhrattava, näitä asioita sisarukset joutuvat kostoretkellään pohtimaan. Ja voi hitto, että jäi jännään tilanteeseen eka kausi. Kakkoskautta on muuten kuvattu suurelta osin Suomessa. Sarja edelleen sijoittuu Tanskaan ja Ruotsiin, mutta Helsingistä, Kotkasta ja Hämeenlinnasta on löytynyt siihen sopivia mestoja. Olis jo sunnuntai!

 

Asianajaja Frank joutuu moneen otteeseen punnitsemaan kuuluuko hän hyvien vai pahojen puolelle.

 

 

 Viaplay Original:  Miehitetty

Norjan pääministeri Jesper Bergin tärkein vaalilupaus oli lopettaa öljyn- ja kaasuntuotanto ja siirtyä toriumenergiaan. EU-pyytää apuun Venäjän, joka tunkeutuu Norjaan ja alkaa valvoa öljyntuotantoa. Tästä tilanteesta ponnistaa lähitulevaisuuteen sijoittuva jännityssarja Miehitetty. Sarjan kerrotaan onnistuttaneen ihan oikeassa maailmassa suututtaneen Venäjän jonka suurlähettiläs on todennut sarjan voivan haitata maiden välejä.

Jo Nesbøn ideaan perustuva sarja koukuttaa heti alusta saakka pelottavalla, mutta realistisen tuntoisella lähtökohdallaan. Tätä olen katsonut pari tuotankokautta, Viaplaystä löytyy kolme.

 Viaplay Original:   Koneisto (tulossa 24.5.)

Tulevista sarjoista ennakkotietojen perusteella itseäni kiinnostaa yhteispohjoismainen trilleri, Koneisto, jossa nähdään myös mahtavat suomalaisnäyttelijät Antti Reini ja Sampo Sarkola.

Viaplayn ennakkotiedot kertovat kahdeksanosaisesta sarjasta seuraavasti:

”Norjan ja Ruotsin rajaseudulle sijoittuvan sarjan tapahtumat käynnistyvät, kun Olle, tavallinen perheenisä herää muistinsa menettäneenä autolautalla vierellään kassillinen rahaa ja ase. Hänen on yritettävä nopeasti selvittää, mitä oikein on tapahtunut, ennen kuin poliisit ottavat hänet huostaansa”

Modus

Synkkiä murhia ja päähenkilönä toimivan rikospsykologin ja murhaajan välistä köydenvetoa. Kun entisen FBI:n profiloija Inger Johanne Vikin autistinen tytär todistaa murhan Tukholmassa ja Malmössä murhataan piispa, ei Vik voi pitää näppejään erossa asiasta vaan haluaa palata professorin työstään takaisin rikosten pariin.

Seksuaalisia ja uskonnollisia sävyjä saavat murhat seuraavat toisiaan ja Inger Johannen oma perhekin on vaarassa, kun sarjamurhaajaa jahdataan synkässä ja talvisessa Ruotsissa.

Kuka muu tykkää ahmia rikosdraamoja? Olipa suosikkigenresi sitten draama, scifi taikka komedia, niin käy mun instassa @vieruska osallistumassa arvontaan, jossa voit voittaa 2kk ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat -pakettiin!

Mä meinaan katsoa nyt muutaman jakson kepeää oikeussalidraamaa For the people sillä välin, kun odottelen Advokatenin ja Cold Couragen jatkoa.