Porin Maailmannäyttely

Tänään oli siitä harvinaislaatuinen tilanne, että meillä oli jazz-vieraani Mikon kanssa asukuvauspaikka eiliseltä valmiiksi bongattuna, joten kaivelinkin sitten vaatekaappia sillä mielellä, että halusin päälle jotain kuvauspaikkaan sopivaa. Porin Keskusaukiolle reilun viikon ajaksi rakennettu Porin Maailmannäyttelyn graafinen paviljonkirakennus sitä ympäröivine vesialtaineen sopi loistavasti yksinkertaisen kokomustan asun kuvausympäristöksi.

I'm an alien

Tuo tavella alesta löytämäni Michael Korsin mekko on kyllä hitsin kiva. Täytyis muistaa käyttää enemmän. Näitä kuvia katsellessa huomaa näkee hyvin, että mekon malli on just hyvä ja hieman imarteleva kaltaiselleni vatsakkaalle omenalle. Tuo vähän muotoa ja kurvia ja huijaa optisesti jotain ajatusta vyötärön olemassaolosta. Hihojen ja helman mittakin on itselleni enemmän kuin passeli. Hyvä pyllerökolttu siis!

 

Rakennuksen sisällä olevassa pikkuruisessa galleriatilassa pääsee tutustumaan yhdeksän eri taiteilijan teoksiin. Jännittävää konseptissa on kuitenkin se, että teokset eivät ole paikalla galleriassa, vaan ne koetaan katsojan ja taiteilijan välisenä puhelinkeskusteluna. Me olimme paikalla juuri työntekijän tullessa avaamaan galleriaa, eikä kello ollut vielä ihan kahtatoista, virallista aukeamisaikaa, joten en saanut haluamaani taiteilijaa vielä langan päähän. Toisen taiteilijan puhelinvastaajaviestin kuitenkin ehdin kuuntelemaan. Alla ilmeeni kokiessani taidetta puhelinvastaajasta.

Porin Maailmannäyttely on avoinna vielä tänään ja huomenna klo 12-19 ja itse aion mennä paikalle uudelleen huomenna, sillä haluan saada puhelimeen taiteilijan nimeltä Juuso Noronkoski. Hänen teokseensa nimittäin kuuluu nimittäin sellainen asia, että herra on luvannut olla näyttelyn ajan muuten täysin puhumatta ja jakaa sanojaan ainoastaan hänelle soittaville näyttelykävijöille. Haluan ehdottomasti keskustella hänen kanssaan! 😀

 

mekko-MICHAEL Michael Kors/sandaalit-H&M/laukku-Diesel/aurinkolasit-Dolce & Gabbana (saatu)/korvis-gTie

Nyt odotellaan, että sateinen sää hieman väistyisi ja lähdetään sitten murun kanssa illaksi Kirjuriin kuuntelmaan Buena Vista Social Clubia, Kool & The Gangia ja Robert Plantia. Kaksi edellisetä Jazz-päivää meni työn touhussa, mutta tänään saan ihan vaan relailla piknikviltillä ja nautiskella viiniä. Tarkoitus on kuitenkin ottaa kamerakamat mukaan ja käydä photo pitissä hakemassa muutamat kuvat esiintyjistä, kun se kerran kuvaaja-passin ansiosta mahdollista on. Muutamia torstain ja perjantain keikkakuvia voi halutessaan kurkata mun Valokuvaaja Veera Korhonen Fb-sivulta!


4 Comments
  • Mikko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huh, arvaa mitkä paineet on ottaa valokuvaajasta kuvia. Onneksi oli sinun kamera, niin tuli edes jotain julkaisukelpoista 😉 Ja ammattimalli nyt onnistuu aina kuvissa. Paitsi tuo heijastus ei sitten toiminut ihan halutusti…
    Kiitos hurjasti vielä viimeisestä, rakastuin Poriin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ei kun se heijastushan on just ihan paras!! 😀 😀 Mahtavat kuvat tuli muutenkin. 🙂

  • n
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia, upea mekko ja upea nainen, huh! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Upea kommentti! Kiitti. 😀

Post A Comment