Säästöä vai tuhlausta? Riippuu asenteesta

Niin, että miten se oli viime vuoden kenkähankintojen kanssa… 20 paria vai? Ajattelin sit ilmeisesti, että tänä vuona ei ainakaan vähennetä, kun tammikun loppu on vasta muutaman päivän päässä ja kotiin on eksynyt jo kolmet jalkineet ja lauantaina vielä tiedossa pyrähdys Tukholmaan, joka saattaa osoittautua pahaksi ansaksi.

Mutta sitten niihin tammikuun aikana kotiin muuttaneisiin kenkiin. uutena tuli hankittua H&M:n lasten puolelta mustat paljettitennarit kevättä varten hintaan 15 €. Harakka oli luonnollisesti haaveillut paljettitennareista jo hyvän tovin, joten ostoslistan mukainen hankinta siis. 😀

Kaksi muuta hankintaa ovatkin sitten olleet puhtaita heräteostoksia. Mun täytyis varmaan oppia hillitsemään itseni noissa kirpputoritilanteissa. Mä en nimittäin pysty vastustamaan todella edullisia kenkälöytöjä. En etenkään silloin kun kyse on laadukkaista nahkakengistä. Todistusaineistoa tästä aivovammasta mm. lokakuun kuukausikäräjät postauksesta.

Vagabond kiilakorkoavokkaat

Mut hei, miten ihmeessä mä olisin voinut jättää lähes uututtaan hohtavat Vagabondin avokkaat Kontin hyllyyn? Etenkin kun kyseessä on täydellisesti jalkaani istuva malli, jota kaapistani löytyy eri vuosien versioina jo kolme eri väristä paria. Ja mikä parasta, nuo jo viie kesänä kaupassa sovittelemani mahtavuudet kustansivat kokonaiset 4,50 €! Pohjien kunnosta päätellen noiden aiempi omistaja on pyörähtänyt kengillä kenties yhden kerran ulkona, jos sitäkään. Tuota Poppy-mallia on ollut Vagabondilla tarjolla jo useamman vuoden ajan värien ja koristeiden vain muuttuessa. Kengät ovat aivan uskomattoman mukavat ja ne ovat olleet juuri sopivan korkuisen korkonsa vuoksi minulla kesällä erityisesti työkäytössä. Voin siis sanoa olevani tästä uskomattoman edullisesta löydöstä todella onnellinen. 🙂

Palmroth mustat mokkakorkkarit

Palmrothin klassisen malliset kauniit mokkakorkkarit puolestaan löytyivätFidasta ja kustansivat 6 €. Minulla on ollut jo jonin aikaa etsinnässä mustat nätit perusavokkaat ja mokkakenkiä olen muuten vain katsellut himoitsevasti. Löin nuo kaksi kärpästä sitten yhdellä muutaman euron iskulla. Kengät ovat kaikin puolin todella hyväkuntoiset, mitä nyt kaipaavat hieman hellää harjausta ja suojasuihketta. Sekä sisä- että ulkopohjan kulumattomuus kertovat todella vähäisestä käytöstä ja korkolappujakaan ei tarvitse olla hetkeen vaihtamassa.

Miten saakin tuollaiset kirppislöydät ihmisen hyvälle tuulelle! Ja ainoastaan nainen onnistuu ajattelemaan tämänkin asian niin, että säästin nuo ostaessani toista sataa euroa. Vaikka todellisuudessahan multa meni rahaa reilu kymppi.. Mut ikuinen pessimistikin osaa olla optimisti niin halutessaan. 😀

Mun kaveri naureskeli mulle joku aika sitten, että mä en oo ollenkaan ”kunnon tyylibloggaaja”, kun en aina tasaisin väliajoin postaa ruokaohjeita. Ja lupaan, etten tee sitä edelleenkään, mutta toteanpa vain, että kanasta, chilistä, maissista, nuudelista, sipulista ja kookosmaidosta tulee ehkä maailman herkullisin keitto. Mutta kirjattakoon nyt itselle ja muillekin muistutukseksi, että edelleenkään, niillä samoilla sormilla joilla just leikkasit chiliä, EI PIDÄ mennä ronkkimaan silmiään ennen hurjaa pesuoperaatiota. Nim. ”tein saman kirvelevän mokan viimeksi kaksi viikkoa sitten ja tänään taas!”. Onneks en ollut vaivautunut aamulla juurikaan meikkaamaan, jottei mennyt hyvät maskarat poskille. Varsinainen kokki kolmonen..


Tags:
25 Comments
  • Maddaleena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mamma sitten käyttää nuo Palmroth mokka-avokkaat loppuun!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No se oli osasyy miksi ne ostin, että jos itsellä jää kaappiin, niin sit ne mene sulle. 😀

  • elisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis nythän on fakta se, että VAIN kirpputorikenkiä kannattaisi ostaa. Juttele kenen tahansa suutarin kanssa niin ne kyllä kertovat, että vanhoissa ja uusissa kengissä on yksi iso ero: laatu. Kengät, jotka on tehty viime vuosituhannella ovat korjaamisen arvoisia.

    Lisäksi vanhojen kenkien muotoilu kestää aikaa paremmin kuin nykyaikaisten.

    Olen julistanut.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      paitsi että harvemmin mä silti ostan edes kirpparilta mitään viime vuosituhannen kenkiä (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Ne menneen ajan mallit kun ei kuitenkaan kauheasti houkuttelel olisivatpa kuinka laadukkaat hyvänsä. Nuo Vagabonditkin taitaa olla viime tai toissa vuoden mallistosta.

  • Jenniemi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi mua harmittaa kun noi Vagabondit ei vaan istu jalkaan. Valkoiset eri koristeluilla hankin, mutta ei parinkaan käyttökerran jälkeen meinannu asettua :/ Ne oli nätit kyllä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulle taas Vagabondit passaa pääsääntöisesti ihan hurjan hyvin, yks mun lempimerkeistä. 🙂

  • haley_quinn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirppislöytöjä seuraava euforia on oman teoriani mukaan selvää jatkoa ihmisen sisäiselle tarpeelle metsästää ja keräillä. Keräily on helppoa, alelöydötkin kuuluvat samaan sarjaan ja niistä on onnellinen, mutta kun itse omin pikku kätösin ja loistavalla vainullaan on onnistunut bongaamaan jotain sanoinkuvaamattoman hienoa, tuntuu samalta kuin rakkaasta esi-isästä, joka keksi tulen. Tähän kommenttiin ja puolustavaan mielipiteeseen tietysti vaikuttaa se, että itse leijun edelleen pilvissä löydettyäni lähes iskemättömät Vagabondin bikerit kirpparilta alle kahdellakympillä. Mutta silti.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Whaaat?!!!?? En kestä. Vagabondin bikerit niiiin halvalla! Ihan käsittämättömän karmaiseva kateuden hyökyaalto löi juuri ylitseni. Sehän on maailmankaikkeuden mahtavin kirppislöytö ever! 😀

      Ja mitä muuta äimistykseltäni pystyn sanomaan, niin hyvin tiivistit nuo kirppistunteet. 🙂

  • maiju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Säästöä ehdottomasti! Mulla on noi samat Vagabondit, mutta mustana – tykkään!! Lesti on tosiaan aivan mahtava ja aamulla ei jaloissa paina, vaikka koko illan on niillä kiitänyt. Myös tuo toinen pari on kovasti mieleen – on se vaan vaikeeta kävellä ohi, jos hinta/laatusuhde on tota luokkaa!!!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No niinpä. Ei vaan voi olla sovittamatta jos helv**in kalliit kivat kengät on tarjolla tuopin hinnalla. (hah, ihan kuin joku alkkis, lasken hintoja tuopeissa) 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Iski pieni kateuden peikko, kun katon noita vagabondeja, miksi minä en tee koskaan tuollaisia kirppari löytöjä??

    Sanoo siis hän, joka tänään vaatehuoneessaan mietti, miten monta lempi vaatetta kaappiin onkaan päätynyt juuri kirpparilta…

    Mutta siis nyt puhutaankin kengistä!! : D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä taas kadehdin, kun toiset löytää aina ihania vaatteita kirpparilta. Taitaa olla sukua annoskateudelle. Aina toisen ruoka/kirppislöytö vaikuttaa omaa paremmalta. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi! Ihanat noi mustat!! :p

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      eikös vaan? Nuo reunat on ”laineineen” niin kauniit.

  • Olga
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Juuri tänään ajattelin kirpparilla ollessani, että kun nyt sijoitan 4 euroa näihin lähes käyttämättömiin (pohjassa vielä hintalapun rippeet jäljellä) konjakin värisiin nahka-avokkaisiin, ei minun tarvitsekaan lähteä metsästämään alennusmyynneistä niitä haikailemiani Vagabondin konjakkisia nauhakenkiä. Saas nähdä pitääkö päätös. 😉 Ja löytyipä samaiselta reissulta myös todella hyväkuntoinen aitomokkainen olkalaukku 2 eurolla, paljon säästin siinäkin!

    Vastaus otsikon kysymykseen on siis eittämättä: Säästöä!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se on aina säästöä niin kauan kun ostaa jonkin kalliimman tilalle eikä sitten oikeasti hetken päästä hanki niitä himoitsemiaan uusia versioita. Mut monesti voi käydä, että ostaa nekin ja silloin ei ehkä voida puhua enää kirppiskenkienkään kohdalla säästöstä. 😀

  • kiti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    onko nuo juhani vai pertti palmrothin kengät? (:

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pertti sedän kengät ovat! 😀

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvät ostokset! Vitsit mä olen miettinyt miksi sä et enää postaa, onko jotain sattunut. Äsken vasta tajusin että mulla on sun vanha osoite suosikeissa! Onneksi huomasin tulla katsomaan tänne ja päivitin tilanteen kuntoon.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      sä et varmaan ole ainoa, mulla on nimittäin tunne, että lukijoita on jäänyt matkan varrelle.. 🙁

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, ihania kirppislöytöjä! Mä en enää nykyään oikein tahdo löytää sopivankokoisia kenkiä kirppiksiltä. Pari vuotta sitten niitä löytyi paljon enemmän.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mullakin menee ihan kausissa, joskus on pitkän aikaa ihan hiljaista ja sit saattaa muutaman viikon sisään tehdä kauhean kasan mahtavia löytöjä. Ihme juttu.

  • Maddaleena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan pakko hehkuttaa kirppislöytöä. Käytännössä ihan iskemätön Raila Kerkelän nahkajakku vitosella. Sulovileeni iski, vaikka ei ole aivan oikea koko mutta uskon sille käyttöä löytyvän. <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hyvä äiti! jee! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En tiedä minkä kaupungin Kontissa olet asioinut, mutta ainakin Tampereen Kontissa on se ”vika”, että hinnoittelijat eivät taida tuntea merkkejä lainkaan. Olen myös tehnyt huikeita löytöjä Kontista. Toisaalta suomalaiset, Nanson ja Marimekon tyyliset merkit lienevät hinnoittelijalle tutut, kun niissä hinta on aina selvästi muuta tasoa korkeampi.

Post A Comment