Uusi rakkaus

Tänään se löytyi. Nimittäin ostoslistan kärkipaikalla jo pitkään majaillut yksinkertainen, eleetön, oikean kokoinen ja laadukas nahkalaukku. Tai oikeastaanhan se löytyi jo syksyllä, kun kyseisen pehmeän kaunottaren ensi kerran tuosta korttelin päästä bongasin, mutta vasta tänään postipojan tuotua asiaan hieman apua kävin hakemassa uuden ystäväiseni kotiin.  Se oli omalla mittapuullani hintava, mutta kuukausien harkinnan jälkeen olin valmis panostukseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja odottelin kunnes postiluukusta kolahtaisi edes pieni apu alennuskupongin muodossa. Mikäli himotuksieni kohde olisi ehtinyt mennä ennen sitä, niin sitten meitä ei olisi vaan tarkoitettu toisillemme. Kärsivällisellä odotuksellä säästin kuitenkin kokonaiset 60 €, joten olen entistäkin iloisempi.

Kuvaa ei vielä tänään ole tarjolla, sillä musta kaunotar ansaitsee parempaa valoa kuin mitä asunnossamme on näin talvisena iltana tarjolla, mutta saatte kuvitella. Kuvaa luvassa siis myöhemmin. Se on must ja se on pehmeää nahkaa. Vaikkei ensi näkemällä uskoisi, niin laukku vetää tarvittaessa sisäänsä A4 kokoisen kansion. Vetoketju on hopean värinen samoin kaikki vähäiset yksityiskohdatkin, kuten sivuilla olevat soljet ja olkahihnan kiinnitysrenkaat. Entistä paremmaksi asian tekee, että metalliset yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole liian kiiltäviä vaan himmeäksi harjatut.

Miehekkeelle laukussa riitti hieman ihmettelemistä, se kun on kuulema kovin pelkistetty ollakseen muutaman sadan euron kassi. Koita siinä sitten selittää, että nimenomaan mistään hörselöistä ja blingblingistä mä en ikinä maksaisi satoja euroja, vaan mulla panokset nousee rahallisesti juurikin sitä mukaa, kun hankkimani hyödykkeen tyyli pelkistyy ja samalla odotettavissa oleva käyttöikä pitenee. Mutta eihän miehen tarvitse ymmärtäkään käsilaukkusääntöjä, kunhan vaan ei lausu pahaa sanaa mun rakkaasta veskasta. 🙂

Tarkemmat hinta- ja merkkitiedot hankinnasta sitten kuvamateriaalin yhteydessä.

PS: Koruharakan nettikaupassa jälleen uutuuksia tarjolla. Kannattaa myös liittyä putiikin faniksi facebookissa, sillä kaikkien 15.3.2010 mennessä liittyneiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti harakan korukauppaan!


1 Comment
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jee, onnittelut uuden ”elämänkumppanin” löytymisestä! 🙂

Post A Comment