Uskaltaisko yrittää?

Mä olen jo muutaman kerran koittanut kuvailla mun mammalle millaisen todella isoreikäisen neuleen tahtoisin ja nyt löysin yhden esimerkin havainnollistamaan kiihkeitä haaveitani. Net-A-Porterista bongaamani Kimberly Ovitzin neule on omaan makuuni liian lyhyt, liian kallis (1130 £), siinä on liikaa valkoista  ja se on ikävää materiaalia (51% acrylic, 45% polyester, 4% polyurethane), mutta muuten se on tosi ihana. Eli mitä jäi? No lähinnä tuo pintarakenne ja silmukoiden koko.

Kimberly Ovitz Kimberly Ovitz

Hieman pidempi malli, ylipitkät hihat ja isompi kaula-aukko ja koko roska kokoon jostain miellyttävän tuntuisesta materiaalista, sellainen olisi haaveeni. Mun mammalla taitaa kuitenkin olla kaikenmoisia neuleita jonossa jo sen verran, että en viitsi varsinaista tilausta tehdä, mutta pystyisiköhän se ohjeistamaan minua niin hyvin, että saisin tällaisen itse aikaiseksi? Tai no, ei se ole kiinni äidin ohjeista vaan mun totaalisesta kädettömyydestä mitä neulomiseen tulee. Hätä tulee heti jos yksikin silmukka putoaa. Mitä sanotte, pitäiskö aloittaa todellinen mission impossible? Mä aina haaveilen siitä, että onnistuisin pusertamaan itse jonkun vaatteen alusta loppuun sakka, mutta olen loppujen lopuksi niin arkajalka, etten uskalla edes aloittaa.

Onko teillä tarjoilla mahtavia itsensäylitystarinoita käsitöiden saralta? Mä kaipaan nyt entisten totaalitumpuloiden kannustuspuheita! Uskaltaako neulehommia edes yrittää? 😀

Ja mamma rakas, olisiko sinulla loistavia lankaehdotuksia tällaista ajatellen?


27 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No huh huh, onpa siinä muovilangalla hintaa… Hämmentävää, ettei edes tuossa hintaluokassa olla panostettu materiaaleihin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no niinpä! Kuka hullu maksaa tollasia hintoja? 😮

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse olen todella onneton mitä tulee käsitöihin. Onneksi olen myös jäärä ja tahdon aina tehdä jotain. Tulee ihana onnistumisen tunne, kun saa jotain valmiiksi. Tähän mennessä olen yläasteen jälkeen tehnyt itselleni villasukkia ja collegehameen, siskolleni paidan (joka olikin aika karsea ompelujäljeltään), muutamat verhot ja suurimpana saavutuksena virkannut (tätä en ollut tehnyt koskaan) salomoninsolmuilla suuren huivin äidilleni yhdessä siskoni kanssa.

    Netistä löytyy mahtavia (pääasiassa ala-asteelaisille tarkoitettuja)sivustoja, joilla neuvotaan kuvien ja videoiden kautta silmukoiden tekeminen ja päättely. Ainakin itselleni niistä oli valtavasti hyötyä ja salomoninsolmuhuivi toteutettiin täysin nettiohjeiden avulla.

    Suosittelen siis yrittämään ja varaamaan matkaan runsaasti kärsivällisyyttä. Suosittelen myös valitsemaan langan jolla on hyvä neuloa. Itse olen tykännyt Novitan wind-langasta mutta sitä ei taida saada ollenkaan mustana.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jee! ala-asteelaisille tarkoitetut sivustot on varmasti just se mitä mä tarvitsen. Täytyy googletella. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itselläni oli jäänyt suuret traumat villasukkien tekemisestä ala-asteelta. Neulon mielelläni pipoja, lapasia ja kaulaliinoja, mutta ne villasukat.. lopulta sitten vain otin lankakerästä ohjeen ja aloin tehdä. Jossain vaiheessa huomasin ohjeen olevan todella puuttellinen ja siinä oli asiavirheitä, mutta viltsukat sain tehtyä! Seuraavalla kerralla poimin ohjeet netistä. Olin ihan hillittömän ylpeä itsestäni : )

    Samoin viimetalvena olin harjottelijan alakoululla ja minun piti opettaa muksuja virkkaamaan – jopa vasemmalla kädellä. Siinä tuli pieni hätä, kun en ollut virkannut sitten yläasteen ja kaikki perusasiat oli hukassa. Ei muuta kuin nopea tee-se-itse kurssi anopin ohjeistuksella ja sitten näyttämään lapsille mallia : D Sen jälkeen olenkin virkannut myssyn, pipon, pari hartiahuivia jne.

    Olen salaa alkanut haaveilla jonkun neuleen tekemisestä, mutta pelkään, ettei taidot riitä.. mutta toisaalta, jos aloittaa jostain simppelistä mallista, eikä heti ala palmikoita vääntämään, niin ehkä? ; )

    Mutta suosittelen ehkä siullekin ensin jotain pienempää projektia, jossa käytät saman tyylistä tekniikkaa ja sitten alat vasta isomman työn : )

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo.. jos tekis eka vaikkapatalapun! Ala-aste aikojen käsityötuntien muistoksi. 😀

  • Essi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis miten voi maksaa akryyli-polyesteri-PU (muovi!!!)neule noin paljon…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no niinpä..

  • Niltsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kannattaa uskaltaa yrittää itse! Ainahan neuleen voi purkaa ja pyytää äitiä apuun : ) Ei vaan, musta tuntuu, että tuollainen olisi helppo tehdä, senhän voisi tehdä ihan suorista kappaleista, ei tarvitsisi mitään istutetun hihan muotoja kavennella. Materiaali näyttää olevan sellaista nauhalankaa – vaimitäsenyton – ja neulomiseen tarvitaan ihan jättipaksut puikot. Eli luultavasti paita valmistuukin alta aikayksikön! Lycka till!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, tollanen vois tosiaan toimia suorista kappaleista.. pitänee tuumia ja haastatella äitiä..

  • hanska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    jos saat mammalta ohjeen, laita ihmeessä jakoon! itsekin haaveilen saavani aikaan jotain vastaavaa sillä eihän (?) tuollaisessa ihan oikeasti voi saada kovin isoa palaa elämästään hukkaan, muutama hassu silmukka. hyvät inspiraatiokuvat, ehkä näytän näitä omalle mammalle jos sillä olisi hyviä neuvoja 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jos päädytään tällanen toteuttamaan, niin kyllä mä siitä täälläkin kerron ohjeiden kera.

  • Prefecta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paksuilla puikoilla se valmistuu niin äkkiä ettet ehdi tuskastua -paitsi ehkä niihin puikkoihin. Veikkaan että tossa on puikkokoko vähintään 12 joskin se on koneella neulottu. Ihan samanlaiseen lopputulokseen ei puikoilla taida päästä, mutta ainaoikeinneule liienee lähinnä sitä. Se on siis se kaikkein helpoin vaihtoehtokin.

    Ja joo, nauhalangalta se näyttää, ja ne tuppaa olemaan noita muovisekoitteita.

    xoxo, P

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      sä vaikutat aika asaiantuntijalta! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      sä vaikutat aika asiantuntijalta! 🙂

  • hightower
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olin joskus ala-asteella ihan onneton kaikissa virkkaus- ja neulehommissa. Ompelukone oli kyllä hallinnassa. Tokaluokan joulutokariin opettaja kirjoitti jotenkin näin: ”Käsityöt sujuvat hyvin, mutta se virkkaustyö…” 😀

    Nykyään mä olen ihan himona tekemässä kaikkia neuleita ja virkkaustöitä, mutta ongelmaksi muodostuu aina se, etten millään jaksaisi tehdä niitä loppuun asti! Kaikki jää aina lojumaan pitkin pöytiä ja sitten myöhemmin jostain kaapin perukoilta löytyy hillittön kasa toisiinsa sotkeutuneita lankoja ja keskeneräisiä töitä. 😀

    Anna mennä vaan, ei muuta kun tsemppiä yritykseen!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, mä olen kans aina välillä aloittanut innolla jotain mut kärsivällisyys loppuu eti ekaan ongelmaan ja sit ne jää kesken.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nauhalankaa on ainakin ollut bambuisena, joka on ihanan laskeutuvaa, itse neuloin siitä omalle äidilleni paidan. Tosin värit ovat olleet kesäiseen tyyliin aika pastellisia.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oi! bambulanka on ihanaa! Pitänee käydä lankakaupassa vakoilemassa.

  • Salka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tsemppiä, jos päätät itse aloittaa neulomisen 🙂 Minäkin otin pienimuotoisen neulomisurakan, vaikka en olekaan puikkojen kanssa kaveri, luotan siihen että kyllä se joskus valmistuu..Tuossa neuloksessa on hyvää iso silmukkakoko, joka tavallaan varmistaa joutuisan työn valmistumisnopeuden 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      katellaan nyt rohkaistunko mä.. 🙂

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on tuon tapainen ostettu Ginatrikotin alesta tammikuussa, 10 e. Se taitaa olla (lappu leikattu pois koska näkyi ulos) akryyliä, mut parin pesun jälkeen ihan ok tuntuinen vaikka aluksi nukkasi kovasti. En yleensä käytä keinokuituja, mut tuosta neuleesta oon tykänny. Yhdistyy hauskasti vaikka mihin 🙂

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa siinä on just se kun ylipitkistä hihoista voi työntää sormet ulos :). Malli on pidempikin kuin tuo kuvissa oleva, en tiedä löytyykö enää mistään.

  • Kamicha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo on aivan mainio työ ekaksi neulepaidaksi – helppo, kiva malli ja palkitseva lopputulos. Laskeutuvaan lopputulokseen suosittelisin minäkin bambulankaa (esim. I Know Why No -neuleet ovat bambua) – tai mikä ettei oikeaa silkkiä. Puuvilla tai vaikka puuvilla-viskoosisekoitekin voisi toimia.

    Minulla on kotona kasa Wenlan Chian neulekirjoja… …yhtesys tähän reikäneuleeseen on se, että nuo neuleet on myös isoilla puikoilla tehty, tosin lankakin on paksua. Mallit kävisivät vsuoraan tuollaiseenkin toteutukseen vain lanka ohuemmaksi vaihtamalla. Voin vilkaista, olisiko siellä perusohjetta, jota voisi soveltaa tähän.

    Itsekin olen aika innostunut reikäneuleista, tosin olen toteuttanut niitä toistaiseksi mohairista. Hemmetin iso paita:

    http://thedoorinmywardrobe.com/2009/07/new-entrance/

  • Kamicha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan vastaavaa ohjetta ei kirjoista löydy… …mutta kevyesti soveltamalla voisi pariakin käyttää. Lähetä mailia, jos kiinnostaa! Nuo hihaistutukset eivät ole ollenkaan hankalia tehdä – ja parantavat kyllä mielestäni paljonkin tuollaisen lähes-istuvan neuleen ulkonäköä.

    Mutta jos neuleesta tekisi reilusti maksikokoisen, niin suorat kappaleet toimivat mainiosti! Neulepinta ei mielestäni originaalissa ole ainaoikeaa – vaan ihan sileää neuletta. Langaksi voisi kokeilla Hjertegarnin Ribboo -nauhalankaa, joka on puoliksi bambua, puoliksi soijaa, pehmeää, laskeutuvaa ja melko edullista. Siinä on myös musta!

    Muistin muuten toteuttaneeni yhden reikäneuleen myös puuvillalangasta, tosin ei ihan noin reikäisenä. Ja suorakaiteen muotoisista kappaleista – tosin lopputulos ei ole kovin suorakaide:

    http://thedoorinmywardrobe.com/2009/09/not-too-chunky/

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihania neuleita olet tehnyt!

      Ja kiitos lankavinkeistä, pitää tarkastaa nuo ehdottamasi materiaalit seuraavalla kerralla kun pääsen lankakauppaan.

      • Prefecta
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Mä itse asiassa hiffasin tässä päivänä eräänä, että tuo reikäisyys on tietysti toteutettu langankierroilla, eli joka toisella kerroksella neulotaan silmukka oikein ja otetaan langankierto puikolle, toistetaan. Seuraavalla kerroksella päästetään ne langankierrot ja neulotaan silmukat (maun mukaan) oikein tai nurin.

Post A Comment