03.04.2010 oon mäkin joskus ollut 17

Joululomalla kotona käydessäni tunkeuduin taskulampun kanssa ullakolle penkomaan vuosia sitten pakkaamiani nuoruuden sälää sisältäviä laatikoita. Päiväkirjojen, teinareiden (kuka teistä vielä muistaa teinarit??), keikkalippujen sekä ensirakkadeltani saamien lahjojen ja kirjeiden lisäksi säilytykseen oli päässyt myös Seventeen-lehden kolme vuosikertaa. Äitini ystävällisesti pisti Visa-korttinsa vinkumaan minun ollessa yhdeksänellä luokalla ja tilasi tuon kaukaisia ja saavuttamattomia meikki- ja vaateihanuuksia kuukausittain eteeni lennättäneen lehden.

Muistan edelleen kuinka kovasti haaveilin pääseväni shoppailureissulle rapakon taakse, sillä lehti tuntui aivan pursuavan kaikkea sellaista upeaa, mitä kotimaasta ei tuntunut löytyvän. School Zone -palstalle kuvattujen high school -tyyppien opinahjotkin vaikuttivat niin paljon kiinnostavammalta kuin oma tylsä Tenetin yläaste. Prom-erikoisnumero sai minut joka kerta huokailemaan ihastuksesta ja kateudesta sekä haaveilemaan vaihto-oppilasvuodesta. Lehdet selattiin läpi kerta toisensa jälkeen ja kaverin kanssa merkkailtiin sivuille kaikki ne vaatteet jotka olisimme halunneet omaan vaatekaappiimme. Oli lehdestä huvin lisäksi toki jotain hyötyäkin,  sillä tuskin mitään muuta englanninkielistä materiaalia olisi tullut tavattua yhtä tarkkaan ja toistuvasti, joten kyllä sieltä kielitaitoakin karttui.

Nappasin muutaman numeron tuota nostalgiapläjäystä mukaani ja ajattelin esitellä joitakin herkkupaloja teillekin. Nyt ensimmäisenä vuorossa jotain sellaista, mikä saa minut edelleen innostumaan ja inspiroitumaan. Tulossa myöhemmin myös astetta huvittavampaa materiaalia.

Mä itse asiassa muistan nuo syyskuun 1998 numerossa olleet kuvat. Oisin voinut ottaa kaappiini joka ikisen vaatekappaleen tuosta jutusta. Veeralla 16 vee ja Veeralla 28 vee taitaa olla vuosien tuomista muutoksista huolimatta runsaasti yhteistä, sillä edelleenkin meshpaidat, verkkosukat, stilettikorkoiset nilkkurit ja lähes kaikki muutkin kuvissa esiintyvät releet tuntuvat varsin tutuilta ja ajankohtaisilta. Tuollaista rottaniittipantaa en tosin enää kaulaani laittaisi, se jääköön suosiolla teinivuosiin. Silloin reilut kymmenen vuotta sitten piikkikaulapanta oli omasta mielestäni kovinkin upea ja tyylikäs asuste. 😀

Minne katosivat kaikki ne 12 vuotta tästä välistä? Miten minä yhtäkkiä kamppailen lähestyvän kolmenkympin kriisin kourissa, kun juuri äsken olin lukiolainen jonka suurin synkkyyden aiheuttaja oli se, ettei punainen tukkaväri koskaan ollut riittävän punaista. Toisaalta tunnen olevani aivan täysin eri ihminen kuin silloin, mutta välillä vaatekaappiin katsoessa ajattelenkin, että minulla ja 12 vuotta nuoremmalla Veeralla on hyvinkin paljon yhteistä. Mahtaisikohan se kaulapanta vielä löytyä jostakin..

PS: kiitokset kaikille viime postaukseen kommentoineille. Oli todella kiva lueskella juttujanne. Kävin vastailemassa kaikille vielä erikseenkin. 🙂