Missin mitoissa..not

Edellisen postauksen kommenttiboksissa hämmästeltiin sitä, että en kuulema oikein vaikuta niin isokokoiselta kuin mitä vaatekokoni kertoo. Samaa on kommentoitu joskus aiemminkin ja sehän on vallan imartelevaa, mutta lyödään nyt kaikki faktat kuitenkin pöytään. Mun mitat ei ole todellakaan mikään salaisuus ja niitä aina silloin tällöin kysellään, niin täältä pesee.

Tämä lihapulla on 167 cm pitkä ja viikonloppuna pahoinpitelin vaakaa 83,4 kilon massalla. Noilla luvuilla saamme painoindeksikseni 29,9, joka todistaa mun olevan melkoisen heviä kamaa ja painonpudotuksen tarpeessa. Käytän useimmiten vaatekokoa 44-46 tai XL, mutta esim. henkkamaukan 46 kokoiset joustamattomasta materiaalista tehdyt mekot eivät ole ystäviäni.

En just nyt löydä mittanauhaa, mutta mikäli muistan viime viikkoiset vaatetilausta varten tekemäni mittaukset, niin strategiset lukemani taisivat olla 116 – 99 – 113. Kuppikokoni vaihtelee merkeittäin välillä E-G.

060310-2B

Koitan pukeutumisessani välttää suuria telttoja ja niien sijaan puen päälleni mieluummin vartalonmyötäisiä linjoja. Suurin kauhistuksen aiheeni ovat liian pienet vaatteet, jotka saavat kenet tahansa näyttämään todellista suuremmalta. Yritän siis olla välittämättä kokolappujen huimista merkinnöistä ja valita vaatteeni ainoastaan sen perusteella miten ne oikeasti mahtuvat ja istuvat.

En ikinä suostu hirttämään päälleni esimerkiksi  farkkuja jotka mahtuvat väkivaltaa käyttäen juuri ja juuri kiinni jättäen vatsan roikkumaan housunkauluksen päälle vaan valitsen ennemmin korkeamman mallin joka luo linjakkaamman figuurin. Tästä omaan silmääni kammottavasta vatsamakkaran epätoivoisesta esittelystä olenkin kirjoittanut jo pari vuotta sitten. 😀

Olen aiemmin kirjoittanut myös alusvaatteiden vaikutuksesta ja siitä kuinka olen jo hyväksynyt sen, että tälle ahterille ja eturepulle on malli maxi alushousuissa huomattavasti stringejä ja muita pikkunöpsyjä parempi. Ja niissäkin on sitten vaan suosiolla otettava se koko joka ei pureudu rumasti ja ikäväntunoisesti lihaan eikä huijata itseään ja itsetuntoaan kokolapun pienemmillä numeroilla.

En kuitenkaan käytä mitään läskinkuristussysteemejä tai antigravitaatio spandexpukuja vaatteideni alla litistämässä lihojani, vaan koitan vain valita vaatteita jotka alkavat ja loppuvat oikeisiin kohtiin.

En kuitenkaan mieti joka ikinen päivä, että millaisilla vaatevalinnoilla onnistuisin näyttämään hoikemmalta vaan keskityn enemmänkin siihen mikä tuntuu hyvältä. Tänään esimerkiksi näytin neuletakki+lyhyt nahkatakki yhdistelmässäni matalilla kengillä melkoiselta pullalta, mutta ei se haittaa. Oli just mukavat ja itseni näköiset kamppeet kaupungilla juoksenteluun.

190410B

kuvassa muuten mun uudet viime viikolla ostamani Vagabondin kangaskengät.Käytin viime kesänä samettiset kiinantossuni puhki, joten piti saada jotain saman mallista tilalle. Söpöläiset kustansivat 35 €

Mä olen itseeni yleensä melko tyytyväinen enkä siis ole koko ajan ahdistunut koostani. Ärsytys iskee toisinaan sovituskopissa, kun en mittojeni vuoksi löydä jotain etsimääni, mutta esim. alastomana olen mielestäni vallan mukiinmenevän kokoinen ja mallinen. Se onkin jännä, että tunnen itseni isommaksi vaatteet päällä kuin ilman. 😀

Viime aikoina minua on kuitenkin alkanut tympimään kilojen näkyminen kasvoissani ja rintaosasto on alkanut aiheuttaa ongelmia melkoisten kipujen ja jumituksen muodossa. Kaipaisin välillä jonkun assistentin kantamaan näitä tissejä puolestani. 😀 Näiden syiden vuoksi onkin alkanut tuntua, että jonkinmoinen painonpudotus olisi hyväksi. Mutta mun tuurilla grammaakaan ei varmasti lähtis etupuskurista!

Mutta kuten olen jo joskus aiemmin todennut, mahdolliset laihdutushommat eivät kuulu tänne blogiin, joten jos päätyisikin niihin hommiin, niin en varmaankaan niitä täällä kovati kuuluttelisi.

Jonkun mielestä tämä postaus todennäköisesti sisälsi jo liikaa informaatiota, mutta itse oen sitä mieltä, että tässä aiheessa blogiini sopii tällainen avoimuus. En halua blogini olevan varsinaisesti mikää läskiblogi, jossa asiaa joka välissä korostettaisiin, vaan haluan itseeni liitettävän muitakin määreitä, mutta en myöskään tippaakaan halua peitellä ja salailla tosiasioita.

Että sellaista raivorehellisyyttä tänään. Herättikö ajatuksia?


Tags:
,
102 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ou jeah! Tämä oli hyvä ja mikään ei kerro voimakkaammin vahvasta itsetunnosta kuin rehellinen asenne omaan vartaloon.

    ps. Pakko saada nuo kengät, mutta pahoin pelkään Vagabondin malli on taas liian kapea miun pullealle jalalle. 🙁

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, kyllä noi kengät sellaista aika kapeaa malia valitettavasti ovat. Mut kannattaa toki sovittaa. 🙂

  • T-MR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistavaa rehellisyyttä =)Ja täyttä asiaa koko teksti!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mitäpä sitä tosiasioita peittelemään. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on sama juttu, kukaan ei ikinä usko mun painoindeksin olevan yli 30. Olenkin sitä mieltä että painoindeksi ei kerro sitten yhtään mitään. Meikäläisen muodot mahduttuu kokoihin M ja L ja olen tyytyväinen siihen mitä peilistä näkyy, joten annan painoindeksin ja sen tuloksen merkittävän lihavuuden painua aika helkkarin kauas. Tärkeintä, että itse tuntee olonsa hyväksi. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niinpä,oma olo tärkein. Kyllä sen sitten itse tuntee, jos on aika laihduttaa.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy kans sanoo että täyttä asiaa kaikki! Ja itse asiassa noi korkeammat vyötäröt housuissa ja juttu alusvaatteista pätee myös meillä pienemmillä ihmisillä. Harva meistä on niin kiinteä etteikö jenkkakahvoja näkyisi jos käyttää liian pieniä/väärän mallisia housuja tai alusvaatteita. Tai ihan miten vaan tykkää, mutta henkilökohtaisesti tunnen oloni paremmaksi mummopäksyillä kun mikään ei kiristä mistään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Liian pienet kamppeet ei pue yhtään ketään olipa tyyppi minkä kokoinen hyvänsä. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että todella moni pukeutuu epäsopiviin vaatteisiin. 😛

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En makaan juurikaan jaksa valittaa ylimaaraisista kiloistani mutta kun menen ”nuorten naisten liikkeisiin” niin joskus ketuttaa kun suurin koko on L ja se on naurettavan pieni Large. Oma painoindeksi taitaa olla joku 33 mutta en usko etta ihmiset nakevat minut sairaaloisen lihavana. Voin toki olla vaarassa. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Naurettavan pienet Larget on mullekin tuttuja. Ne on usein sellaisia ”toiseen reiteen samanlainen, kiitos!” vermeitä. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tästä just tykkään sun blogissa. Sun jutut on niin rehellisiä ja avoimia. Ja sanonpahan sen vielä itsekin, että ethän sinä kyllä näytä XL-kokoiselle 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva että tykkäät! 🙂

  • Kamicha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ai! Minusta et näytä yhtään lihapullalta tuossa kaupunkiasussa – upea asu (ja nyt täytyy kyllä minunkin ottaa turbaani käyttöön).

    Minusta näyttää siltä, että edustamme samaa vartalotyyppiä. Rintaa ja persettä on mutta vyötärö löytyy aina. Hartiat ovat leveät ja jaloissa säilyy muoto, vaikka painoa kertyy. Sirot ranteet ja nilkat.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Samanlaiselta kuulostaa. Itsellänikin on äidiltä perityt kapeat ranteet ja nilkat. Mutta hartioitani en tunnusta mitenkään leveiksi. Itselläni kilot kertyvät aika tasaisesti joka puolella joten muoto säilyy jotakuinkin inhimillisenä 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    onko sinulla tossa katukuvassa päässäsi joku turbaani vai mikä? olen vailla jotakuinkin tuon näköistä viritystä päähäni, joten kerroppa , mikä se on ja mistä , josse on uusi 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu turbaanihan se. Pari kesää sitten henkkamaukalta hankittu.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakko kommentoida! Blogisi on yksi niistä suhteellisen harvoista, joista tykkään Oikeasti, en tirkistely-hihittely-mielessä (no nytpä sain itseni kuulostamaan kypsältä aikuiselta). Tyylisi on huippusiisti (lue: omaani lähellä) ja kirjoitat hyvin. Se, että olet ”isompi”, ei vaikuta mihinkään – olen itse muutamaa kokoa sinua pienempi, mutta nimenomaan koska et ole tehnyt tästä mitään yhden asian läskiblogia ja korostanut asiaa, en tule edes ajatelleeksi että se olisi mitenkään olennainen juttu, olennaisempi kuin vaikka hiustesi väri. Juuri näin se mielestäni pitää tehdä. Jatka valitsemallasi tiellä!

    • Anna-Maria
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Angelican kanssa ihan samoilla linjoilla! 🙂 Ja tuo tekstisi viimeinen kappale, tiedän niin mitä tarkoitat… 😛

      Ps. Kaupunkiasusi on todella rento ja ihanan keväinen! Tuo turbaani, mistä se on kotoisin??

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Turbaani on 2008 kesän ostos H&M:lta

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jee, toivottavasti mä en kovin monelle oliskaan tirkistely-hihttely blogi. Kiva kuulla, että tykätään oikeasti. 🙂

      Tällä samalla linjalla koitan jatkaa.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos! Ihan vain kiitos! Tämä postaus pelasti tämän päivän! Koska viimeksi blogimaailmassa on saanut lukea yhtä rehellistä postausta? :))) Tätä lisää kiitos!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ole hyvä. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mm. siksi pidän sun blogista, ettet ole kokoa 32-34. Sun vartalonmalli ei ole todellakaan harvinaisuus ja osaan kantaa ja vaatettaa kortesi juuri oikealla tavalla ja annat muillekin oivia vinkkejä.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    *Korjaus: Siis osaat kantaa kortesi…. Itselläni on vielä matkaa samaan 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu, kyllähän meitä pylleröitä maailmaan mahtuu ja siksi onneksi tänne blgimaailmaaankin. 😉

  • Varpunen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava kirjoitus! Olet kyllä kerta kaikkiaan kaunis ja todellakin taituri pukeutumisessa. Itse olen lyhyt ja no… tissit ja reidet löytyy eli on ihana lukea tällaista blogia, jossa ollaan rehellisiä itselleen, mutta silti arvostetaan sitä kuka on. Tästä tuli hyvä mieli. Jatka samalla meiningillä! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Näistä kommenteista tulee myös hyvä mieli. 🙂

  • janikahaha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi elämä kun pääsisi itse tuollaiseen mielentilaan! Ihan mahtavaa! Aina sitä yrittää taistella vastaan liian isoja kokomerkintöjä vaikka mikä merkitys sillä oikeasti on. Faktahan on tosiaan se että jos ostaa liian pienen vaatteen niin näyttää sitten ainakin isommalta kun on.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kyllä muakin ne kokomerkinnät aina vähän ärsyttää, mutta siellä niskalapussapa ne on eikä niitä tarvii itse koko aika katsella. ;D

      • Kamicha
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Puhumattakaan siitä, että ne kannattaa leikata pois. Nehän kutittaa.

  • Velma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä teksti, sulla on asenne kohdallaan! 🙂 Tajusin muuten just että More to Love -blogista tulee jotenkin vähän eri fiilis isokokoisuuden suhteen (ei mikään huono juttu, erilaisia blogeja on kivaa lukea). Eikä tänne ole tosiaan pakko mitään laihdutusjuttuja alkaa kirjoittaa, laihduttajat varmaan osaa hakea niitäkin muualta….

    Me ollaan suunnilleen samankokoisia perusnumeroita katsomalla (pituus+paino), mutta mulla ne läskit on kasaantuneet suurimmaksi osaksi sinne mahan seudulle. Painan enemmän kuin miltä näytän, mutta pitäiskin opetella pukeutumaan niin etten näytä tasapaksulta (tämä juttu antoikin vähän ajattelemisen aihetta).

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      erilaisia juttuja kokeilemalla ne itselle parhaat jutut löytyy. Mulla on tää blogi auttanut asiaan kovasti kun tulee tarkasteltua itseä ja vaatteitaan niin paljon ja eri näkökulmista.

  • Tarra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei luen sun blogias säännöllisesti ja olen todella onnellinen siittä olet juuri sitä mitä olet ja pysyt linjassasi..alusta saakka seurannut juttujasi ja aina samaa takuuvarmaa priimaa alusta loppuun kaikki tekstisi ja kuvasi SuurKiitos siittä(meinaan että lukulistaltani on tippunut aika paljon suosikkejani pois kun blogi on muuttunut täysin erilaiseksi kun ennen,eli pysy sellaisena kun olet:D Olen omalla tavallani isonpi kun sinä mutta olkaamme kaikki ylpeitä itsestämme ja juuri sitä mitä olemme.Joskus saanut katseita ihmisiltä pukeutumisestani mutta minähän en niistä piitaa ja säkkeihin ja tuhkaan pukeudu vaan sen takia etten kuuluu katekoriaan kokoa nolla:))Aurinkoa sinulle ja ihanaa kesää ja kaikkea muutakin:D:DT:Tarra

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla, ettei blogini ole luisunut pahasti huonoon suuntaan. Koitetaan pysyö edelleen samalla tiellä. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    I like! Hei miten olet rakentanut tuon turbaanin???

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on ihan henkkamaukalta pari kesää sitten hankittu valmis myssy.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyypä oikein kerrankin kommentoida että jälleen muistin miksi blogisi on lempparini lukemieni joukossa! Osaat pukeutua huippuhyvin muodoillesi sopivasti ja näytät muodokkaalta, et suinkaan läskiltä tai muutenkaan kovin isokokoiselta. Kadehdittava taito löytää itselleen noin sopivia vetimiä, nimimerkillä kateeksi käy 🙂 Jos joskus aloitat pukeutumisneuvojan uran niin täällä olisi ensimmäinen samanmuotoinen asiakas valmiina, heh :))

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hahaa! Kyllä mua kaverit usein pyytää shoppailuassariksi, mutta en mä ehkä kuitenkaan olisi kauhean hyvä pukemaan muita. 😀

  • V
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy ihan antaa arvostusta siitä, ettet ole sortunut pussitunikoihin vaan käytät tyylikkäästi linjakkaita vaatteita. En ole ikinä ymmärtänyt miksi jokainen pukeutumisraamattu aina kehottaa jo valmiiksi muodokkaita verhoutumaan vielä kolme kokoa isompaan telttaan, joka kätkee alleen kaikki muodot. Istuvien vaatteiden ystävänä olen sitä mieltä, että if you got it, flaunt it 😉

    (Tosin tämä ei ole pelkästään isompien neitojen ongelma, sillä itsestäkin S-M kokoisena tuntuu nykyään vaatekaupoissa usein siltä, että tyköistuvia malleja saa metsästää kissojen ja koirien kanssa. Innolla odotan, että lörppätunikat ja pussipaidat väistyisivät napakoiden vaatteiden tieltä…)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, mä en kans ymmärrä soputelttahommia juuri lainkaan. 😀

  • Bemary
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Että mä tykkäsin tästä jutusta! Tekisi mieli laittaa loppukommentiksi pelkkiä sydämiä, mut oon liian vanha moiseen jo.;) Oot joka tapauksessa kaikin tavoin upea ilmestys ja sulla on sana hallussa.:)

    Mut jooh, on niin mahtavaa lukea tällaista blogia, jossa kirjoittaja painii samojen vatsamakkara- ja ”ei-löydy-vaatteita-omassa koossa” -ongelmien kanssa ku itekin ja vastaanottaa suurta hämmästelyä todellisesta vaatekoostaan, koska ei ny vaan satu näyttämään niin isolta mitä oikeasti on. Mulla tietysti toi pituus auttaa kovasti asiaan, mut se poistaa vain osan ongelmasta, sillä se on itelle henk.koht. aivan sama miltä ulkoisesti näyttää, jos vaatteet ei kuitenkaan mahu päälle ja se sattuu ottamaan päähän. Aina en kuitenkaan oo tukeva ollut, joten muistan kyl miten helposti ja nätisti kaikki ennen päälle sopi.

    Ja laihdutusblogia tästä ei tarvikaan tehä. Kyl me ylipainosta kärsivät jo tiietään varmasti millä ongelma hoituu. Ainoa, mikä kuviosta puuttuu, on itsekuri, jonka kehittäminen lähtee jokaisesta itestään eikä sitä voi kukaan muu meiän puolesta meille hankkia. Ite hommasin äskettäin koiran, joka on yksi askel kohti terveempää elämää. Sitä ku on pakko viedä ulos joka päivä monta kertaa ja muusta syystä en varmaan lenkille lähtiskään, en ees pienempien vaatekokojen tähden. Laiskuus ja mukavuudenhalu ovat vähän liikaa mun juttuni, joten pakkokeinot ovat tarpeen.:D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se sama itsekuri se täältäkin uupuu. Ja mä olen allerginen etten voi edes ottaa koiraa lenkkikaveriksi. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huippua kun olet alkanut kirjoittaa useammin! Meinasin jo lopettaa blogisi lukemisen (anna anteeksi :D) kun ei uutta tekstiä tullut sitten millään (joo, kolme päivää väliä ON paljon :D) mutta onneksi nykysin ei oo sitä ongelmaa 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä kyllä aika moneen kertaan vielä mainitsin miksi blogissa oli hiljaista. KOuluhommat tosiaan vaatio veronsa. Enkä mä edelleenkään aio tätä joka päivä päivittää vaan ihan muun elämän kiireiden mukaan eletään. Joten älä heti luovuta jos ei muutamaan päivään mitän kuulu. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Blogisi on ihan paras, suosikkini- älä ikinä lopeta!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En ainakaan ihan heti!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen lukenut blogiasi jo n. vuoden verran kertaakaan kommentoimatta, mut nyt oli kerrassaan pakko. Aivan mahtava postaus (kuten useimmat muutkin kirjoituksesi tosin)! Muistui erittäin vahvasti mieleen, miksi yhä tätä blogia seuraan, vaikka monia muita tyyliblogeja en oikeastaan jaksa enää lukea. Olet ihailtavan rehellinen ja tekstisi antavat sinusta älykkään ja tasapainoisen ihmisen kuvan, joka on erinomaisen sinut itsensä kanssa. Tästä me monet voisimme ottaa mallia.

    Lisäksi jaksan kerta toisensa jälkeen ihailla tyylikkyytäsi. Toivonkin, että itse vielä joskus löytäisin yhtä varmasti oman tyylini, jota seurata. Eli kuten joku toinen kommentoija jo totesikin, jos joskus alat pukeutumisneuvojaksi, niin täällä on heti toinenkin asiakas jonossa 😉

    ps. se edellisessä postauksessa esittelemäsi silkkitoppi on täydellinen!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oo, mä ihan punastun täällä kun tällä tavalla kehutaan. :0

      Kiitos vaan kovasti. 🙂

  • Maged
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä on ihanan paino- ja ikärajaton blogi! Aito ja itseironinen ja monella tapaa mielenkiintoinen. Kuvat ovat huipputasoa ja osaat pukeutua niin, etten ainakaan itse pähkäile kokojuttuja ollenkaan. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, niin se näkyy. Itse olen sua parikymmentä vuotta vanhempi eikä tässä ikäluokassa juuri tyylibloggaajia löydy. Joka sortin lyylibloggausta kyllä. Monesti bongaan blogistasi samanoloisia perusvaatteita kuin itsellänikin on, joten ikäkysymyksetkin voi heittää romukoppaan. Jatka samaan malliin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      On tosi kiva kuulla, että blogillani riittää eri ikäisiä lukijoita. En tahtoisikaan profiloitua vaan tietyn ikäryhmän blogiksi. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mua kiinnostaisi yksi asia. Muuttuiko vartalomallisi, kun lihoit yhden jos toisenkin kilon? Tuliko sinusta esim. enemmän X-mallinen kuin ennen? Mikä ruumiinosa suurentui ensimmäisenä? Itse vihaan nykyistä vartalomalliani, ja mietin voisiko sitä muuttaa lihomisella/laihtumisella. Jos ei nyt radikaalilla painomuutoksella, niin edes muutamalla kilolla.:)

    Sulla on kyllä kauniit sääret. Kukaan ei piittaa ylävartalon potentiaalisista liikamassoista, kun katseet voi kääntää alas ihanilla kengillä. <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Piti kysyä tuosta vierestä mieheltä tätä asiaa. Hänen arvio oli, että suhteessa onvat kasvaneet enitn rinnat ja mä taidan kyllä yhtyä tähän arvioon. Muuten mun kilot ovat jakautuneet kroppaan melko tasaisesti. Esim laihimpinakin aikoinani (painaessani 50 kg) reidet oli mun ongelmakohta, kuten ne on edelleen.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Enpä muista olenko kommentoinut kertaakaan, vaikka olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa. Olen kyllä muutaman kerran alkanut kirjoittaa kommenttia, mutta todennut ettei mulla mitään sanottavaa ollutkaan, liikaa itsekritiikkiä, arg!

    Sun blogis on varmaan se, minkä uudesta kirjoituksesta innostun eniten, vaikka seuraan 20-30 eri blogia. Kirjoitat sujuvasti ja mielenkiintoisesti, tekstiä on suorastaan ilo lukea. Lisäksi ihailen sun itseluottamusta ja tasapainoisuutta, joka on selkeästi aitoa.

    Kivaahan on toki myös se, että ollaan suunnilleen saman kokoisia. 😉 Itse olen 170 pitkä ja painan 81kg. (Ikäkin täsmää…) En ole kopioimassa kaikkea, älä pelkää. Otan vain vinkkejä. Ihan kaikki vaateideat kun eivät mulla toimi, ollaan kuotenkin aivan eri mallisia. Mulla saattaa yläosana toimia M- koko, mutta alaosa vaatiikin koon 44-46. Kunnon päärynä siis.

    Sulta olen saanut kuitenkin rohkeutta kokeilla erilaisia juttuja. Esim. leveä vyö vyötäröllä olikin täydellinen mulle. En kyllä muista että sulla olisi sellaista ollut, mutta tarkoitan sitä, että sun blogista olen saanut inspiraatiota kokeilla sellaisiakin juttuja, jotka ensin vähän epäilyttävät. Ajattelin siis pitkään että nuo vyötärövyöt ovat vain hoikkien tyttöjen juttuja. Mutta musta tulikin sellaisen ja kynähameen kanssa aika jumalainen kurvitar! 😉

    Olen muuten naureskellut ihan samaa asiaa, alasti näytän hoikemmalle/ paremmalle kuin vaatteet päällä. En kai vain osaa pukeutua oikein. Vielä. 😉

    Ai niin! Olin kommentoimassa viimeksi sitä, kun olit mitannut reitesi ympäryksen ja sanoit niitä tukkireisiksi. Piti mitata myös, mulla oli muistaakseni 3-4cm paksummat ja olen aina pitänyt jalkojani kapeina muuhun kroppaan nähden. 🙂 Musta on ollut aina tosi jännää miten eri tavalla ihmiset näkevät kroppansa.

    Mutta suuret kiitokset blogistasi, joka on aivan mahtava inspiraation lähde! Ehkä mäkin tästä rohkaistun kommentoimaan useammin, kun ensimmäinen askel on otettu. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä perustan mun tukkireisikommentit siihen, että reidet on aina ollut mun ongelma housuja ostaessa. Jopa silloin kun olin 30 kiloa hoikempi.

      Rohkaise nyt ihmeessä ja kommentoi useammin, on mukava jos blogissa on vuorovaikutusta. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo on muuten totta, että alastoman ei näytä niin lihavalta kuin vaatteet päällä. Ehkäpä syynä on se, että alastomana kurvit asettuvat kohdilleen, eikä mikään housun vyötärö tms. kiristä niitä ahdistaviksi makkaroiksi. Ja aika useinhan vaate kiristää jostain kohdasta ja on jostain liian löysä, sillä valmisvaatteet eivät todellakaan vastaa mitoitukseltaan ja leikkaukseltaan meidän normaalien naisten muotoja.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niinhän se on, että alastoman kroppa on ihan luomutilassaan ja siksi usein kauniimman mallinen kuin kuminauhojen ja vyötärönauhojen mutkille pakottamana. 😀

  • Olga
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet ihana!

    Tyylisi on aika pitkälle sitä, mitä haluaisin omani olevan, mutta pukeutumisrohkeus uupuu vielä. Blogistasi saa mukavasti inspiraatiota, joten jatka samaan malliin. 🙂

    P.S. Itseänikin ärsyttää ns. ”läskiblogeissa” se, että joka ikisessä käänteessä täytyy kiinnittää huomiota siihen painoasiaan. ”Kun olen tällainen läski, niin..” – ei sellaista jaksa lukea. Sulla on just hyvä tapa todeta väliin elämän realiteettejä tekemättä niistä sen suurempaa numeroa. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Rohkeutta peliin vaan ja uskaliaasti kokeilemmaan pukeutumiseen pikku hiljaa uusia juttuja! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mulla on toi sama juttu et alasti iha ok mut vaatteilla ei 😀 hassua.

    Ja onkohan mun silmissä vikaa ku ite oon 97-74-98 ja oon luullu et ollaan saman kokosia?

    Mut hyvä postaus! like it 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha, mitä nyt tollaset parikymmentä senttiä oot pienempi joka kohdasta. 😀 Taitais olla aika hankkia silmälasit kenties. ;D

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuten yllä moni jo sanoikin, niin olet ihana, ja kiitos kun kirjoitat tätä blogiasi 🙂

    En millään, ei niin millään, olisi uskonut noita mittojasi mitä tuossa yllä sanoit. Näytät niin paljon pienemmältä ja hoikemmalta, ihan tosi!

    Mun ongelmani on se, että mulla on suhteessa pienet rinnat (vaikka D-kuppiin meneekin) mahaan, ja luisut olemattomat hartiat. Selkä on kaareva, ja maha myös, joten minusta saa koko ajan sen kuvan kuin olisin raskaana. Jostain syystä turvottaa, eli vaikka painoindeksi on 26,9 niin näytän vielä paaljon isommalta (pituus 168 ja paino jotain 76kg). Ihannepaino näytti tän mittaselle olevan 52.2 – 70.3, huoh, kun tuntuu että jo kolmen kilon pudotus on tuskaa…

    Puhumattakaan siitä, että teen istumatyötä asiakaspalvelussa, niin istuessa kaikki vararenkaat kerrostuu silleen tosi mukavasti päällekkäin ja näyttää valaalta… siinä ei enää korkokengätkään auta, kun ei ne näy sieltä pöydän takaa…

    No ei se auta kun kamppailla, ja toivoa löytävänsä jotain rättejä ruhonsa verhoksi niin ettei näyttäisi siltä, että on 7 kk:lla raskaana…

    Kiitos kun tuot toivoa, iloa ja valoa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      en minäkään voi oikein pitää korkkareita työssäni. Ne kun eivät ole kauhean tukevat kengät kuvaustilanteisiin. 😛

  • Iris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä vähän päälle 40-kiloinen riisitikku sai ainakin hyvät naurut nasevasta tekstistä ja toivoo, että kaikki läskirasistit poistuu samantien takavasemmalle! 😀

    Ihmisiä me kaikki ollaan kokoon ja näköön katsomatta ja mun mielestä nyky-yhteiskunnassa liikaa peräänkuulutetaan niitä missinmittoja, joita aika harva meistä omistaa, niinhän se nyt vaan on jos rehellisiä ollaan.

    Kiitos ihanasta postauksesta taas kerran, mun oli ainakin ilo lukea naisesta, joka on sinut itsensä kanssa ja vielä ylpeä siitä!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hienoa, että mun jutut uppoo muihinkin kuin niihin jotka samaistuvat kokonsa puolesta. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos laadukkaasta tekstistä. Alkaa valitettavasti olemaan harvinaista blogosfäärissä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jotain tasoo mä koitan epätoivoisesti ylläpitää, ettei menis ihan kaikki postaukset pekäksi höpölöpöksi ja kuulumisien kertailuksi. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy kyllä sanoa, että kun bongasin siut joku kerta valokuvailemasta tosta kaupungilta, ni näytit kyllä livenä erittäin sutjakalta, etkä laisinkaan edes isokokoiselta 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jee! Mä just aina mietin, et näytän livenä paljon muhkeammalta kuin kuvissa. Mut hyvä jos en. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    XL tai ei, oot helvetin kaunis nainen! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      🙂

  • Ronja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    onhoan sitä että yhdessä kaupassa on koko xl ja toisessa vaikkapa M. se on vaan niin turhaututtavaa…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ja sitten vielä se, että tehtaalla on saatettu kokolappuja lätkiä vaatteisiin ihan miten sattuu eivätkä koot tosiaankaan mätsää lappujen lukemien kanssa. Tästäkin on niin paljon kokemusta. 😛

  • NooranElamaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvin kirjoitettu juttu! 🙂 Mäkin yritän aina välttää painoasioista puhumisen, mutta jostain syystä ne aina kauheasti kiinnostavat lukijoita. Oon myös saanut kuulla, etten saisi kirjoittaa tilanneeni xl-vaatekaupasta, koska en näytä niin isolta. Jos mun koko on 46(48) niin taatusti oon kohderyhmää, jos liikkeen koot alkavat 42-44 numeroista 😛 Piti kommentoida vähän samaa asiaa siihen väliinputoaja-kirjoitukseesikin. Sama juttu meinaan mulla. Tosin kun mulla pikkasen enempi on massaa kuin sulla niin yleensä mulla käy jopa niin hyvin, että normimalliston suurin vaate ja xl-malliston pienin vaate ovat mulle sopivia. Tosin tiiän joskus sortuvani ostamaan säkkejä :S Pitäs ottaa susta mallia, koska näytät aina niin huipulta!

    • NooranElamaa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin ja ei siis silleen ottamaan mallia, että kopiois tyyliä vaan silleen, että käyttäis niitä paremmin istuvia vaatteita! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä en kyllä ikinä onnistu löytämään mitään mistään xl-puljuista vaikka koot joskus natsaisikin. Tuntuu, et ne on täynnä vaan lähinnä ihmeellisillä kuoseilla varustettuja trikookaapuja. 😛

      Mut joo, rohkeesti vaan istuvia kamppeita päälle! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa! Parhautta!

    Sulla on asenne (ja kurvit!)kohdillaan. 😀

    Tekee hyvää muistuttaa että meitä on monen kokoisia ja kaikki olemme yhtä ihania.

    Mielestäni on kiehtovaa vertailla ja katsella vartaloiden eroavaisuuksia ja mittoja. Itse olen saanut massaa aika tasaisesti, nilkoista ranteisiin, vartalon muoto on pysynyt samana. Vaaka näyttää 9:llä alkavaa lukua, melkein 100 ja pituutta on yli 170. Amatsooni. 🙂

    Ihmetystä aiheuttaa täälläkin vaatteiden mitoitus, isoille malli on yleensä puolijoukkueteltta ja leveyttä viiden vyötärön verran. Ainakin mulla yhdistelmä isot rinnat ja vyötäröllä ilmavasti kangasta = ”Onnea, monennellako viikolla olet?” Briteistä olen löytänyt onneksi muodoilleni sopivampia vaatteita. (ja Marks& Spenceriltä talveksi ihania kashmir-neuleita…)

    Terveisin 120-94-124,

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin ollaan kaikki ihania! 🙂

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mä olen 159cm ja painan n.68kg bmi on 25.9

    hauskaa miten kaikki kattoo kieroon kun sanon että noiden lukemien mukaan olen lievästi ylipainoinen MUTTA ihmiset ei ota huomioon että lihas painaa enemmän kuin kehossa oleva rasva!!ja minun pohkeet painaa varmasti ainakin 5kg yhteensä kun ovat tosi massiiviset=) jokaisen kroppa on erilainen ja silloin myös kilot jakautuu erilailla. joudun ostamaan kokoa isompia takkeja koska minulla on leveät hartiat ja selkä.olen jämäkkää tekoa olen kaukana sirosta.

    ja tiedän et jos laihduttaisin kymmenen kiloa mitä on ns. suositeltu en näyttäisi näinkään hyvältä.=)

    ja uskon että sulla on myös sama juttu että sulla on enemmän lihasta kuin rasvaa kropassasi.

    Näytät todella hyvälle oli se sitten miten päin vaan=)

    Kaunis ja ihanan tukan ja tyylin omaava nainen!!

    Olen kateellinen kun kannat itsesi niin upeasti.

    mä olen nyt vasta parina viime vuonna oppinut olemaan sinut itseni kanssa mutta tyyli on välillä hakusessa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      voin kuule keetoo, etä tässä valaassa ei tämän hetkisessä kunnossa juurikaan lihasta ole. 😀 Oma painoni on ikävä kyllä siis melko puhtaasti rasvaa.

      Tsemppiä sulle tyylin metsästykseen! 🙂

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oot kaukana valaasta!!!vaikkakaan en oo sinuun livenä törmännyt vaikka asutaan samalla suunnalla mut voin jo kuvista todeta että olen nähnyt työssäni sinua PALJON isompia ihmisiä!!!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no olen mä ainakin pieni valas. ;D

  • MInnie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä olen joskus fantasoinut palkkaavani jonkun nuoren komistuksen kannattelemaan FF-kuppejani niinä päivinä kun puskurien paino tuntuu olevan liikaa… 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      saiskohan siihen valtiolta palkkatukea jos työllistäis jonkun nuoren työttömän.. ;D

  • mai
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oot kyllä tosi sulavan näköinen eli siksi ei varmaan mittoja uskoisi, mutta se varmaan vaikuttaa tosi paljon missä kohdin kroppaa kiloja kantaa 🙂

    tuo pukeutuminen tietenkin vaikuttaa tosi paljon. minusta tuntuu paljon yleisemmältä synniltä pyöreämpien joukossa pukeutua valtaviin telttoihin kuin liian pieniin vaatteisiin, harvoin sitä näkee. istuvat vaatteet on kuitenkin paras vaihtoehto 🙂

    tykkään enemmän esim. more to loven blogin linjasta, jossa puhutaan enemmän niistä kiloista. se on jotenkin tosi raikasta enkä kyllä todellakaan kuvailisi sitä blogia ns. pelkäksi läskiblogiksi tms. se on kuitenkin mielestäni ihan jokaisen oma asia, haluaako puhua vai ei. olisi kiva, jos yleensä olisi enemmän blogeja sellaisilla, jotka ovat edes normipainon ylärajoilla. suurin osa bloggaajistahan on tosi laihoja (mikä varmaan liittyy jo siihen, että moni bloggaaja on tosi nuori).

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no, mun blogissa sitä juttua riittää kohtuullisesti muustakin, niin en viitsi kauheen usein tästä koko/läski-asiasta jauhaa. Mut se on hyvä, et löytyy erilaisia blogeja niin jokainen löytää omat suosikkinsa. Ja tosiaan bloggareiden ikäjakaumalla voi olla jotain tekemistä myös tuon koko asian kanssa.

  • Sini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei vaan!

    Täällä suurinpiirtein vuoden vanha säännöllisen epäsäännöllinen lukija ja nyt oli aivan pakko ekaa kertaa kommentoida.

    Huippukirjoitus! Tykkäsin!

    Tälläsenä eriparikroppaisena on kiva katella miten joku löytää ja osaa yhdistellä todella osuvia asuja. Tarttis ottaa mallia. Se on vaan nää isot tissit jotka niin usein haittaa toimintaa.

    Sulla oli joku aivan mahtavan kaunis sininen mekko jossain postauksessa. Harmittaa kun ei sellasita sattunut omalle kohdalle missään.

    Mut jatka samaan malliin, täällä takuuseuraaja!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”Se on vaan nää isot tissit jotka niin usein haittaa toimintaa” Haha! Sama juttu täälläkin. Kuka keksis täsmädietin tisseille? 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet upea ilmestys ja inspiroit tyylillasi ja rohkeudellasi! Itse olen ian myota hollentanyt omia pukeutumis”saantojani”, vaikka painan enemman kuin koskaan niin valitan vahemman kuin koskaan siita etta on ylimaaraista. Sitten kun hyvaksyy asian ja pukeutuu kuten itse haluaa on paljon onnellisempi ja nayttaa siten paremmalta. Mulla oli hoikempina aikoina kanssa omasta mielestani paksut jalat ja hapeilin minihameita. Nyt kun keskivartalo on pyoristynyt, nayttaakin jalat hoikilta, joten minarit kehiin vaan ja joku jopa kehui tappisaariani!

    Haluisin edelleen kapeamman vyotaron, mutta en ota paineita. Me ollaan kaikki ihania 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Samaa mieltä, että itsensä hyväksyminen tuo onnen. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ikinä uskoisi kuvien perusteella että BMI:si olisi 29!! Kannat itsesi todella hyvin ja vaatteet näyttävät päälläsi kuniilta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      sanoisin BMI:n olevan ennemminkin 30.. 😛

      Mut hyvä jos se ei näytä siltä. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtavaa raivorehellisyyttä <33 Tää on kyllä yksi parhaista muotiblogeista ellei jopa paras!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no tuskimpa nyt sentään paras, kun ei tämä edes ole niin kovin muotiblogi. Mutta kiitos kuitenkin. 🙂

  • mai
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”no, mun blogissa sitä juttua riittää kohtuullisesti muustakin, niin en viitsi kauheen usein tästä koko/läski-asiasta jauhaa.”

    tuo nyt aika selvästi kuulostaa siltä että sanot että asiasta puhuvilla blogeilla ei ole muuta sisältöä. aika tylyä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No eikös minulla ole oikeus omaan subjektiiviseen mielipiteeseni? Ja mitä tulkintoihin tulee, niin mä en ota vastuuta siitä miten sinä minun lausuntoni tulkitsit.

      • miu
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        on toki oikeus! en vaan ole tottunut siihen että bloggaajat ilmaisia noin selvästi negatiivisia mielipiteitä muista blogeista, mutta onhan rehellisyys tavallaan hienoa.

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Paitsi, että itse en löydä tuosta lauseesta muita blogeja, vaan puhun ainoastaan omasta blogistani, joten senkin puolesta noi negaatiot menee kyllä melko lailla nyt ”kuulijan” eli tulkistsijan meriiteiksi. Mahdolliset negatiiviset ajatukseni muista blogeista olen pitänyt ja pidän edelleen omanan tietonani.

          • mai
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            veikkaanpa että oma tulkintani on yleisempi.

          • Nanna
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Tätä on kompattava, en kyllä yhtään ymmärrä, mistä mai oman tulkintansa vetäisi.

            Veera kommentoi omaa blogiaan – vastauksena main Veeran blogista esittämään kritiikkiin. Millähän perusteella tästä esitetään väite, että suurin osa tulkitsisi sen muiden blogien haukkumiseksi?

  • Janninna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luin Satakunnan kansan Sunnuntailiitteen ja eksyin tänne. Tai olenhan mä täällä ennenkin käynyt kääntymässä, mutta siitä taitaa olla jo tovi.

    Tämä postaus oli mukavaa luettavaa, sillä liikun samoissa mitoissa. Ainakin pituus-/painoakselilla, ympäryksiä en uskalla lähteä mittaamaan. Vaatteissa olen aivan eri luokkaa, sillä olen tyytynyt kohtalooni telttojen käyttämisessä. Onhan niitä vauvaonnittelujakin tullut oikein kaksin kappalein, mutta ihan itseäni saan varmaan syyttää.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät kyl todella hyvältä! Ei voi muuta sanoa

Post A Comment