En tiedä mitä tehdä

Mitenkähän mun pitäis itseäni oikein tulkita? Olen himoinnut noita alla olevia Vagabondin Ramoma-nilkkureita jo siitä asti kun  ne ensimmäisen kerran Stellan blogissa näin joskus viime vuonna. Pääsin sovittamaan kenkiä tammikuisella Tukholman reissulla ja tepastelinkin ihastuneena liikettä edestakaisin hyvän tovin. Ihaninta kengissä oli sojista kävellessä kuuluva kilinä, joka toi mieleen lännen reteät pyssysankarit buutseineen. Saatoin melkein kuvitella kuinka potkaisisin uhmakkaasti saluunan heiluriovet auki. (Ja todennäköisesti saisin samaisista ovista päin näköäni alta aikayksikön. todellisuus ei ehkä olisi yhtä cool kuin kuvitelmani.)

Minulla oli Tukholman reissulla jopa rahaa joka oli lupa tuhlata. (ja tästä tuli mieleen tietenkin 007 ja lupa tappaa.. mulla on ollut viime päivinä outo ongelma* näiden mielleyhtymien kanssa. lukekaa lisää aiheesta postauksen lopusta.) Jostain kumman syystä aloin kuitenkin pihistelemään ja jätin nilkkurit vastentahtoiseti hyllyyn. Ikävä jäi kalvamaan mieltäni ja soimasin itseäni monet kerrat jälkeenpäin. Muutama viikko sitten Helsingin reissulla päädyin taas Vagabondin liikkeeseen kilistelemään kengillä ja taas sama juttu, sydän verta vuotaen riisuin ihanuudet jalastani ja palautin hyllyyn. Kengät näyttivät ja tuntuivat vielä täydellisemmiltä kuin edelisellä kerralla, mutta tilin saldo ei juuri sillä hetkellä ollut suosiollinen 119 € sijoitukselle. Ja mistäkähän lähtien mä olen onnistunut pitämään luottokorttini lompakossa noin suuren ihastuksen kohdalla? Joko musta on tullut järkevä tai pihi tai yksinkertaisesti onneni ohi ilman reteää kilinää tallusteleva hölmö. Mä itse veikkaisin tuota viimeistä.

vagabond ramona

Kengät ovat nyt siis vaivanneet minua yli puoli vuotta, ja olemme treffanneetkin jo kahdesti, (eipäs kun kolmesti.. Helsingissä sovitin pupusia sekä Kampissa, että Forumissa..) mutta jostain kumman syystä ne eivät edelleenkään asu luonani rakastavassa kodissa. Onko tämä siis tulkittava nyt niin, että syvällä sisimmässäni tiedän, etten tarvitse kyseisiä nilkkureita? (Haloooo! Olenko mä enää vuosiin TARVINNUT yksiäkään kenkiä, jos ihan todella kaivellaan) Vai eikö ne vaan sitten loppujen lopuksi kuitenkaan ole ihan sadankahdenkympin edestä ihanat? Minulla on useinkin sattunut kohdalle kenkiä jotka eivät ole olleet ihan täyden hintansa arvoiset kultaa, mutta seuraavissa alennusmyynneissä olen meinannut pyörtyä onnesta, kun omaa kokoani on vielä löytynyt.

Muutama viikko sitten silmäni nauliutuivat Asosta selatessani alla oleviin nahkanilkkureihin jotka maksoivat alennuksessa hieman reilut kolmekymppiä ja kun muutenkin oltiin kaverin kanssa tekemässä tilausta tuohon puljuun, niin koriinhan ne oli testimielessä klikattava. kengät saapuivat ja nyt minulla on pulma.

dingo

Ne on nahkaa ja niissä on solkia jotka kilisee kävellessä eikä hintakaan juuri päätä huimaa eikä lompakkoa pakota. Mutta. Ne on kooltaan melko justiinsa. Ei siis superpienet, mutta justiinsa. Sellaiset, että pistää miettimään josko suutarilla venyttäminen auttaisi. Mutta entä jos ei autakaan? Ja onko järkeä tyytyä selkeisiin korvikkeisiin vaikkakin ne maksavat vain neljäsosan alkuperäisen himotuksen hinnasta? Tykkään kyllä noistakin ihan todella paljon suorastaan jopa rakastaisin, jos en olisi tietoinen Vagabondin Ramonasta ja niiden näyttävistä soljista.

En tiedä paljonko paketin postimaksut Britteihin olisi, mutta veikkaan, että sen verran paljo, ettei palauttaminen ehkä tuon hintaisen tuotteen kohdalla kannata. Luultavasti pienemmällä rahalla kengät voisi viedä suutarin hellän rajuun käsittelyyn. Pitäisikö siis antaa poloisille mahdollisuus kasvaa parempiin mittoihin ja pistää sitten kiertoon mikäli tavoitteisiin ei päästä? Luulisi noille koti jostain löytyvän, jos eivät minun jalkojeni kanssa pääse yhteistyösopimukseen.

Mutta edelleen varvasta hiertää se kysymys, että missä kohdin kannattaa tyytyä toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon ja koska satsata siihen ensimmäiseen rakkauden kohteeseen? Onko teillä mielipidettä ja neuvoa tähän niin kovin raastavaan dilemmaan?

* Sitten hieman siitä postauksen alkupuolella mainitsemastani ongelmasta. Minua on viime viikonlopusta saakka vaivanneet päässäni soimaan pärähtävät biisit. Yksittäiset sanat tai ohikiitävät tapahtumat heittävät kolikon sisäiseen jukeboksiini valiten raivostuttavia biisejä.

Tässä muutamia esimerkkejä:  Kaveri: ”Kauhee jano” -> päänsisäinen jukeboksi heittää samoin tein Pave Maijasta kehiin.. ””mullon jano lähteesi vettä, mullon jano kukkasi mettä…” Elokuvassa hevosvankkureiden katto syttyi tuleen eikä mennyt sekuntiakaan, kun minua piinattiin tutulla kertsillä ”the roof, the roof, the roof is on fire..” 3) Pelkkä mehukannun ja keksien näkeminen töissä laittoi pyörimään Tuomari Nurmion mehukesteineen. Sana ”ystävä” puolestaan käynnisti kaamean viuluilla maustetun version Ystävän laulusta, facebookista luetut kesähehkutukset puolestaan tarjosivat  korvieni väliin Tomas Lediniä joikumaan lyhyestä suvesta. Ja näitä on riittänyt.

Tiedän, että eihän tämä nyt mitenkään erityisen omituista ole, eikä itsellenikään uutta, mutta viime päivien mittakaavassa varsin raivostuttavaa. Typeriä rallatuksia jotka tarttuvat kuin purkka tukkaan eivätkä lähde sieltä pois ennen kuin uusi ärsyke vaihtaa levyn johonkin entistä karmeampaan veisuun. Biisit pärähtävät soimaan yleensä ihan täysin kesken menossa olevan keskustelun ja saavat minut hämmentymään ja keskittymiseni herpaantumaan. Ja lähes joka kerta sitä biisiä on vielä alettava hyräilemään ääneen. Mä haluan hiljaisuuden mun päähän! Tai edes parempia kipaleita!

Muilla samaa ongelmaa? (Tästä kysymyksestä huolimatta älkää unohtako antaa neuvoja myös aiemmin esitettyyn probleemaan)


14 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mielestä voisit unohtaa nyt molemmat kesän ajaksi ja ostaa syksyllä vasta vastaavat, sit ne on uudetkin kun niitä voi taas alkaa käyttämään 🙂

  • Kamicha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voin tarjota noille Asoksen nilkkureille kodin, jos päädyt niistä luopumaan. Mikäli koko on jossain 38-39 mailla!

    Miksiköhän sitä pään jukeboksia ei voi itse säätää? Mulla on nyt ihan hyvä kausi, ei ihan helposti ”aktivoidu” tuo FInnhits joka tilanteeseen. Mutta taustalla soi vaimeana koko ajan la-laa-la-la-lal-lal-laa (ja jos ei tuosta nyt selvinnyt, niin se on siis Tuulen laakson Nausicaan tunnari :-D).

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kokeilepa ostaa noihin halpisversioihin kannankorottajat niin saat varpaillesi enemmän tilaa.

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä olet niin Vagabond tyttö ja nuo kengät on niin näköisesi että mä jo luulin että sulla on nuo. 🙂 Eli myyt noi Asokset yllä halukkuutensa ilmoittaneelle Kamichalle ja odotat muutaman viikon kun nuo Vagabondit tulee tarjoukseen. Alethan alkaa nykyään jo ennen juhannusta eli ei mene enää monta viikkoa. Trust me, tulet käyttämään noita paljon enemmän kuin Asoksen nafteja kenkiä vaikka kivat on nekin.

  • HeidiB
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uusimmassa Tiede-lehdessä oli just juttua korvamadoista, eli noista päähän pyörimään jäävistä sävelistä. Mitään parannuskeinoa tai varsinaista syytä sille ei osattu sanoa, mutta todettiin, että muusikoille ja musiikkia aktiivisesti harrastavilel noita korvamatoja syntyy helpommin. Itsella soi joskus kolme päivää putkeen päässä ”Aikuinen nainen” 😛

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pään sisäisen jukeboksin kappalevalinnoille ei tosiaan taida olla mitään tehtävissä – ainoa ratkaisu on laittaa vahinko kiertämään ettei tarvitse kärsiä yksin. Joten kiitos vaan Pave Maijasesta…;) Otatko Rafaelin enkelin vaidossa?

  • *jossu*
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mielestä noi Asoksen kengät on miljoona kertaa ihanammat kuin Vagabondit! Se ei tietty auta sun ongelmaa, koska tykkäät Vagabondeista enemmän. Mun kokemuksen mukaan ”hätävaravaihtoehto” ei tyydytä pitkään ja sitten joutuu kuitenkaan ostamaan myös ne, jotka aluksi halusi. Eli tulee vielä kalliimmaksi, koska ostaa kahdet.

    Myös minä olen valmis tarjoamaan kodin Asoksen kengille, jos koko täsmää. Jostain vain tulee mielikuva, että sulla on pienempi jalka kuin mulla..

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sen verran tosta ASOKselle palauttamisesta etta ma palautin kerran kahdet (kevyet) kengat ja lahetin ne taalta Irlannista ja paketti tuli maksamaan 28 ekee!! Joten suosittelen joko Suomessa jalleenmyyntia tai suutarilla kayntia. 🙂 Ps, En paase J&K haihin kesakuussa, joten otathan paljon kuvia?? Kiikki!

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuohon pääsoittoasiaan liittyen: oon joskus viettänyt useamman tovin miettiessäni sitä, miksi päässä soivat biisit ovat lähes poikkeuksetta jotain todella _ärsyttäviä_ ja _typeriä_ biisejä? Siis just sarjaamme tusinasuomi-iskelmä tai smurffien tanssi”hitit”. Miksi päässä ei voi soida a) ei mikään tai b) joku itseä miellyttävä musiikki? Onko mun aivot jotenkin sadistinen elin, jonka mielestä on ihan jees ajaa kantajansa raivon partaalle? Ei taas tajua.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Missään nimessä en lähtisi palauttamaan kenkiä, persnettoa siitä vain tulee! Joko myyt ne halukkaalle tai viet suutarille. Minusta ne on niin sun näköiset, että veisin suutarille 🙂

  • Anna-Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voisin periaatteessa olla kiinnostunut kengistä, mutta niitä olisi kiva päästä sovittamaan just tuon koon takia. Jaksaisitko raahata niitä huomenna Helsinkiin sovitusta varten? Jos et, niin sit vaikka sitä seuraavana viikonloppuna voitaisiin sovitella, kun sulla on varmaan muutenkin matkatavaraa mukaan. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä tulen huomenna autolla, joten hyvin onnistuu niiden raahaminen. eli pääset sovittamaan huomenna!

  • Anna-Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mukana*

  • Pippuri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä hinta ja laatu näyttävät kulkevan käsi kädessä tässäkin asiassa: Vagabond-nilkkurien pohja on paksu ja tukeva.(mielestäni jalkineen pohjaa voi verrata talon perustuksiin:eli, jos se on pielessä, ei halpa hinta ja kaunis ulkonäkö paljon auta..)Myös nahka on selvästi parempaa ja koko jalkine näyttää ”jämäkämmältä” kuin Asos-kopio.. Itse turvautuisin tässäkin asiassa vanhaan faxtaan:”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa!”

Post A Comment