Vapaapäivän rentoiluasu

Vapaapäivä! Vapaapäivä! ja huomenna toinen heti perään. Pitkästä aikaa oli mahdollista lähteä haahuilemaan kaupungille tarkoituksena tutkia ekat alennusrekit ja koittaa löytää jotain mihin tuhlata muutamia lahjakortteja. Mulla olis yhdestä blogimiitin arvonnasta voitettu 100 € Vero Modaan/Onlyyn ja sitten mun ihanan pomon yllärinä mulle antama 50 € Vilaan. (ai miten niin ihana pomo?)

En saanut tuhlattua lahjakortteja kuin n. 30 €, mutta kuten arvata saattaa niin muihin liikkeisiin sitten upposikin muutama kymppi enemmän. Pitkästä aikaa mä löysin kivoja vaatteita jotka mahtui ja jotka vielä on jotain muuta kuin mustaa! Joo, ihan totta. Pitänee esitellä löydöt vielä viikonlopun aikana.

Mutta nyt ensin ihan tämän päivän asuun josta itse pidin ihan valtavasti. Rentoa, mutta samalla siistiä. Asun lisäksi tsekatkaa lämpimät tunnelmat taustalla. 😀 Mä muuten näytän jotenkin ihmeen pieneltä noissa kuvissa. Johtuneeko siitä, että kuvat on ottanut Ence, eli kamera on ollut noin kolme metriä mua korkeemmalla. 🙂

2010_06_18_B_2

2010_06_18_B

Housut on Kapp Ahlin aletangosta pari kuukautta sitten löytämäni ihanuudet jotka on nähty aiemmin tässä postauksessa. Mulla on noita samoja pöksyjä nyt sitten itse asiassa kolmet kappaleet, rakastuin niihin niin kovasti, että haluan että sellaiset on varmasti aina puhtaana ja yhdet saavat olla kaapissa fiinimpiä tilanteita varten. Kolmet housut maksoivat yhteensä n. 18 €. Normihinta oli vissiin 39,95 /pala.

Miss Sixtyn loimi toimi tänään kietaisupaitana ja alla oli valkoinen toppi hieman kokonaisuutta kirkastamassa ja kengät mätsättiin sitten toppiin. Björn Borgin nahkatossut ovat aivan unelmat jalassa ja mua niin itkettää, että noiden mustat ballerinaversiot oli pakko jo heittää roskiin kahden kesän rankan käytön jälkeen. Nyyy!

Uskaltauduin tänään pitkästä aikaa ottamaan jonkun mun laukun kuin rakkaan Poloiseni, mutta rentoiluun sopi paremmin tuo CK jeansin olkalaukku ja koska kaikki kamat ei siihen mahtuneet antoi Weekdayn kangaskassi lisätilaa. Ranteessa ukin vanha Seiko ja auringon pilkahdusten varalta mukana Wayfarerit. Omaan makuuni ihan perfecto rentoilu kaupunkiasu.


Tags:
18 Comments
  • Ville Niskanen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan rentoo =) Kiva blogi sulla!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos paljon. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    no housut on niin mageeeet!!!! ja veskan takia voisi vaikka kuolla. IHANA VEERA!!!minä halua tuon laukun!!!haluan haluan halua 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jos noita housuja löytyy vielä niin mä ostan sullekin. 🙂

  • Hannukkaz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään asusta tosi paljon! Sopivan rento 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      meni kyllä omiin suosikkeihin kans. 🙂

  • Heini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet kaunis! 🙂 tästä alkaa hyvää vauhtia muodostua lemppari Indiedays-blogini, tykkään muistakin, mutta kun tytöt ovat niin nuoria ja niin laihoja 😀 toisin kuin allekirjoittanut 😉 täällä on enempi samaistumiskohdetta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mäkin haluaisin löytää blogin jossa riittäis samaistumiskohdetta. En oo vielä löytänyt. 😀

    • krista
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      itse en osaa sanoa mikä tässä blogissa koukuttaa (veikkaan vahvasti aitoutta & elämäniloa sekä huumoria) mutta samaistuminen se ei ainakaan ole 😀 olen sinua yli 10 vuotta nuorempi, pukeutumistyylimme ovat täysin erilaiset ja kroppamme ovat täysin toistensa vastakohdat 😀 blogisi on kuitenkin mielestäni todella ihana ja ehdottomasti lukemisen arvoinen

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        no mut ei sillä väliä mikä on syy, kiva kuitenkin että blogi koukuttaa. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään blogistasi koska sulla on rento ja hauska kirjoitustyyli, mutta kirjoitat kuitenkin asiaa 🙂 Lisäksi olen Porista ja silloin blogi tuntuu heti ”kotoisammalta” kun näkyy tuttuja paikkoja ym. Pori on hieno kaupunki kesäisin, silloin kannattaa kuvailla paljon ulkona 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä todellakin toivon et nyt kesällä satais enemmän kuvia ulkoa, mut mä en vaan yleensä töiden päälle jaksa kameraa paljoa ulkona mukana kuskata. mut yritän parantaa tapani. 🙂

  • Hämmästynyt
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis mitääääää, ootko sä kotoisin Sotkamosta? Jostain näin luin ja olin ihan että MITÄ! 😮

  • Hämmästynyt
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sama Hämmästynyt kirjoittelee edelleen. Bongasin tuolta jostain kaukaisesta postauksesta kuvan sun penkkariasusta ja tajusin että tämän kylän tyttöjähän sä oot. 😉 Tuttu kerrostalo siinä lukion pihalla otetun kuvan taustalla näky – siitä tunnistin. Onpas hassua löytää tällanen tunnettu bloggari, joka on kotoisin tällasesta tuppukylästä. 😀 Oon ite nyt tuolla samaisessa lukiossa missä säkin olit aikoinas. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No joo, sieltähän minä kotoisin olen. Mut kohtuullisesti sua vanhempi koska mä kirjoitin lukiosta jo vuonna 2000. Lukion remonttia silloin vasta aloittelivat. mun lakkiaiset pidettiin vielä vanhassa mini-pienessä juhlasalissa. 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana pariskunta tuolla taustalla kuhertelemassa 😀

  • Ence
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ahihhih en ees tajunnut että noi kyyhkyläiset ikuistui taustalle :DD

  • Melina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan huippukiva asu! Metsästän tuollaisen paidan jostain itsellenikin 🙂

Post A Comment