Itsensäpaljastelua Raumalla

Olin suunnitellut pitäväni tänään vapaapäivän, mutta päivä ei lähtenyt kovin lupaavasti käyntiin herättyäni vaativana pärisevään työpuhelimeen. Onneksi päivä ei mennyt ihan ihan reisille, vaan työhommat sai hoidettua piipahtamalla studiolla kerran aamupäivällä ja toisen kerran illalla. Siihen väliin mahtuikin sitten mukava aurinkoisen päivän road trip Porin ikiaikaiseen viholliskaupunkiin Raumalle.

2010_07_01_prisma

Päivän releet koostuivat alennusmyynnistä hankitusta InWearin tissitopista, shortseista (on ne siellä, uskokaa pois), Seppälän raitaneuleesta ja mun ainoista tyttömäisen värisistä kesäronttosista. Tukan laitto unohtui aamun työkiireessä ihan täysin ja lompsin  sitten maailmalla täysin luomutukalla. Ei mitään tököttiä ja täysin ilman apua paikalleen kuivunut. Mutta ei se kesäpäivä yhdellä huonolla kampauksella pilalle mene.

2010_07_01_possu

Vanhan Rauman kujilta löytyi mulle suloinen vaaleanpunainen kaveri.

2010_07_01_kauppakassi

Tässä todistusaineistoa niistä shortseista. Olen jo aiemmin kertonut olevani hieman ujo shortsien suhteen, mutta kerran tai pari kesässä ne eksyy silti jalkaan. Viime kesän shortsiasu nähtiin helteislelä Tallinnan reissulla. Kesällä sitö tulee aina välillä kokeiltua omia rajojaan sen suhteen miten paljastavasti voi pukeutua.

Tämän päiväisessä asussa rajoja koetteli sekä ala, että yläosa. Olo oli kylä itsellä mukava, mutta silti pisti miettimään onko lahkeeni liian lyhyet ja kaula-aukko liian avara.. muiden mielestä. Pisti mietityttämään, että onko asu silloin liian paljastava jos se pistää miettimän mitä mieltä muut ovat, vai riittääkö se, että kuuntelee ainoastaan omaa fiilistään? Mitäs mieltä yleisö tästä?

Raumalle päästyämme meillä ei Encen kanssa ollut mitään kummempaa suunnitelmaa kuin pyöriskellä katselemassa maisemia, syödä lounasta ja poiketa yhdessä ainoassa kaupassa. Olen kuullut Rauman Busstopista pelkkää hyvää ja halusin viimein tarkastaa paikan itse. Kehujat eivät ole olleet väärässä  vaan liikkeestä löytyi paljon kuolattavia vaatteita ja asusteita mielenkiintoisilta merkeiltä niin lapsille kuin aikuisillekin.

Tuotteita löytyi mm. seuraavilta merkeiltä ihan vain muutamia mainitakseni: Filippa K, Whyred, Dr. Denim, Cheap Monday, Titi Madam, Lumi ja Tiger Of Sweden. Juuri Busstopin kaltainen vaateputiikki puuttuu Porista ihan täysin. Muutenkin Raumalta osui silmiin muutamia sellaisia liikeittä jollaisista täällä karhukaupungin ketjuliikkeiden keskellä saa vain haaveilla. Busstopin plussaksi on mainittava myös äärettömän mukava ja lämminhenkinen palvelu. Suosittelen kaikille Rauman reissaajille.

Kuten yllä olevan kuvan hymystä ja kädessä keikkuvasta paperikassista voi päätellä, niin ihan tyhjin käsin ei tältäkään reissulta kotiin päässyt. Postauksen lopussa pientä vinkkiä hankinnastani, mutta koska löytöni ansaitsee täysin oman postauksen, palaan asiaan tarkemmin lähipäivinä.

2010_07_01_emma

Matkaseurani ja kuskini Ence näytti yhtä häikäisevältä kuin aina ja oli taaskin todellista laatuseuraa. Tätä on jo useampikin bloggaaja vakuutellut blogeissaan, mutta kyllä se vaan niin on, että tämän harrastuksen paras asia on nimenomaan ne mahtavat tyypit joihin on saanut tutustua. Ilman blogiristeilyä tuskin oltaisiin Encen kanssa tutustuttu vaikka samassa kaupungissa asutaankin ja nyt mä en tulis ollenkaan toimeen ilman tuota ihanaa ämmää. Uutta reissua tiedossa varmaan taas lauantaina. Can’t wait! 🙂

2010_07_01_tiger

Ja viimeisenä vielä vinkkiä siitä mun ostoksesta. Ei kauhean suuri ja asuu dust bagissa. Kyseessä on jotain mitä olen jo jonkin aikaa etsiskellyt ja tiedän tämän olevan juuri se oikea yksilö. Olen todella rakastunut. Sen näkee varmaan ilmeestäkin. Lisää aiheesta myöhemmin.


15 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät hyvältä! Älä yhtään ujostele 😀 Ei oo liian paljastava!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jee, hyvä kuulla! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näin sut Raumalla! En tosin silloin ollut täysin varma olitko se sä kun sulla oli aurinkolasit päässä 😀

    Sulla on muuten ihana blogi<3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se on aina hassua, kun välillä huomaa jonkun ihmisen selvästi vilkaisevan itseä jotenkin astetta pidempään ja sit miettii, et katsoikohan se siks et mulla on joku oudosti, esim tamponin naru roikkumassa lahkeesta tms.. 😀 ja sit usein tullaankin kommentoimaan tänne blogiin et on bongattu.

      En nyt tarkoita että olisin just sinut tänään huomannut, mutta ainakin yhden aika pitkän ja mietteliään tuijotuksen näin tänään Raumalla. 🙂

  • Leela
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole koskaan aiemmin kommentoinut blogiisi, vaikka olen sitä jo kauan seurannut! Samaa koko- ja ikäluokkaa kanssasi olevana ja samanlaista tyylisuuntaa edustava naisena minun on nyt kuitenkin sanottava, että sinulla on uskomattoman kauniit sääret! Kelpaisi minullekin 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      tää on jännää, mä olen saanut viime aikoina plajon näitä säärikommentteja, enkä mä itse näitä niin kummoisina pidä. Mut kiitos kovasti. 🙂

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäinen kommentointini ikinä mihinkään blogiin, mut oli pakko tulla kehumaan ja kannustamaan… Nimittäin upeat sääret, joten anna palaa! 🙂 Löysin blogisi vähän aikaa sitten ja kunhan ehdin, on pakko selata esiin juttu, jossa kerroit niistä unelmarintsikoista. 🙂 Pakko löytää semmoiset häihini!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      suosittelen ehdottomasti niitä olkaimettomia fantasien liivejä. just eilen viimeksi heiluin koko päivän kyseisten kapistuksien kanssa ja pysyivät päällä erittäin hyvin ja olo tuntui tukevalta.

  • Kamicha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minusta täysin asiallinenja hyvännäköinen kesäasu. Tykkään kenkien väripilkusta!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä olen just niin mielikuvitukseton pukeutuja, et ainoa tapa miten osaa käyttää värejä on tuo värikkäät kengät tai laukku mustan kaverina. 😀

  • Maija.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva että eksyitte tänne 🙂 Kai tsekkasitte myös Monon?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu vilkaistiin myös Mono. Ihania kenkiä ja vintage laukkuja! Mut omat rahat oli tuhlattu jo Busstoppiin joten piti vain tyytyä Monossa ihailemaan. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos ite vaan tuntee viihtyvänsä vaatteissa muutki huomaa sen:) Eik ole paljastava asu. Olet kaunis! Toivoisin muute hiuslaittopostausta siltä suunnalta;) Terkuin uus lueskelija !

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Myös minä bongasin sinut kotini ikkunasta 🙂 Olin keittiössä kahvinkeitossa, kun näin kaksi tyylikästä naista ottamassa kuvia kadulla Vanhassa Raumassa, ja tutulta näytit! Kiva kun viihdyitte Raumalla 🙂 Kävittekö Mono Shopissa? Voin suositella!

    http://www.monoshop.fi/blog/

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eiku siis joo, tuossa ylempänä onkin jo juttua Monosta…

Post A Comment